sunnuntai 23. elokuuta 2015

Hellelauantai

Lento Aalborgiin laskeutui jo perjantaina, mutta vähistä yöunista ja muustakin jännittelystä johtuen keskusta jäi ihan korkaamatta silloin. Huristelin kyllä parinkin auton kyydissä keskustan läpi Opiskelijatalolle ja sieltä kotiin (olivat yliopistolta järjestäneet kyydit molempiin, oi ihanuutta!), mutta silloin kaikki meni vähän sumussa ohi. Kaupunki tuntuikin paljon vähemmän hämmentävältä ja labyrinttimaiselta, kun eilen lauantaina käytiin kämppiksen opastuksella hommaamassa mulle bussikortti ja muutenkin tsekkaamassa keskustaa. 



Aalborgin keskusta on ihana sekasotku uutta ja vanhaa. Korkeiden kerrostalokolossien vieressä on monikerroksisia punatiilikomistuksia, ja niiden takaa löytyy taas yhtäkkiä supersympaattisia pikkutaloja ties miltä vuosisadalta. Keskustaa halkova ostoskatukin oli täynnä tällaisia suloisia pikku talosia. Kävelykadulta haarautuvat talot olivat sitäkin suloisempia - ja kaikkialla on kukkia, puita, pieniä suloisia yksityiskohtia ja aurinkoa!


Tuntuu että jokainen talo on täällä jotenkin vähän erilainen ja nätti. Tai no ei jokainen, mutta paljon useampi kuin Suomessa tai monessa muussa maassa. Itse asun siis lähiössä, keskustasta etelään, ja täällä löytyy niin betonikolosseja kuin söpöjä rivitalonpätkiä vieri vierestä. Puutarhat on tosi kauniita ja laitettuja, ja alue vaikuttaa melko turvallsielta kerta välillä oon nähnyt naapureiden pihoissa ihan lukitsemattomia pyöriä. Nyt uskalsin itsekin laittaa pyykit pihalle kuivumaan - ekaa kertaa koko elämässäni! 


Lauantaina siis otettiin bussi keskustaan ja suunnattiin rautatie- ja bussiasemille. Rautatieasemalla nappasin passikuvan itsestäni (kerrankin tuli onnistunut kuva!) ja sitten kipitettiin bussiasemalle ostamaan korttia. Tiskillä ei ollut yhtään jonoa, vaan sain korttini saman tien hienosti laminoituna. Nyt voin siis matkustella bussilla kuukauden ajan ihan miten paljon huvittaa; ihan loistojuttu varsinkin näin alussa, kun ei vielä ole pyörää jolla kulkea. 



Keskustassa käveltiin pääkatua, joka oli täynnä iloisia auringonpaahtamia ihmisiä lauantainvietossa. Fiilis oli tosi rento, kaupoista soi musiikki ja kahviloiden penkit levittäytyivät pihoille. Parissa kaupassa piipahdettuamme mentiin myös satamaan, eli vuonon varteen. Siellä ihan keskustan keskustassa lapset leikki suihkulähteessä ja musiikki kaikui taloista. Ihan meren rannassa oli uimala, jossa ihmiset paistatteli päivää merivesialtaiden reunalla. Näytti tosi mukavalta, kunnes huomasin ettei kukaan oikeasti ollut vedessä. Taisi olla aika kylmää, joten lykkäsin uintihaaveita nyt ainakin parilla päivällä.  


Rannassa oli myös festarit meneillään! AaMAZE -festareilla näytti olevan tarjolla vaikka mitä aina graffiteista sumopainiin, ja lavalla esiintyi juuri silloin nuori tyttö tanssijoineen. Meno vaikutti kivalta, mutta väsymys painoi joten jatkettiin matkaa kotia kohti. Loppulauantain vietinkin telkkaria katsoen ja lähipuistossa kävellen - just hyvä päivä, täynnä uutta ja jännää mutta myös kotoisaa ja rauhallista. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti