sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Klassikko jo kiehuessaan




Tori oli taas jokaisen minulta saamansa rakkaudentunteen arvoinen. Erään kojun vasemmasta kulmasta bongasin niin makeita tomaatteja, että olisi ollut sääli ja synti jättää ne taakseni. Ihanan kurttuiset ja valtavat tomskut olivat kuin luotuja täytettyjen tomaattien pohjaksi, joten valikoin kolme kauneinta ja vaihdoin rahani niihin. 

Täytettyjen tomaattien täyte ei tullut niin selkeänä visiona kuin itse tomaattien käyttö. Ostin kuitenkin basilikaa, se on aina varma vaihtoehto, ja luotin siihen että kyllä kaapeista jotain kokoon saa. Kotona päädyinkin hyvin yksinkertaiseen mutta aivan killeriin komboon: tomaattia, basilikaa ja valkosipulia. Ei vaan voi mennä vikaan. Eikä mennyt.

Jokin juju näihinkin silti tuli. Koverrellessani tomaatteja en heittänytkään sisälmyksiä suoraan roskiin, vaan kippasin ne siemenineen päivineen kulhoon ja surautin sauvasekoittimella soosiksi. Tätä käytin täytteen pohjana; näin myös siihen tuli tomaattinen maku muiden tueksi. Ainakin itselläni nestettä tuli tomaattien sisälmyksistä niin paljon, ettei täyte muuta nestettä edes kaivannut. 


Klassiset täytetyt tomaatit

3 suurta tai viisi keskikokoista tomaattia
1 pieni sipuli
2 valkosipulinkynttä 
1 ruukku basilikaa
suolaa 
pippuria
1 1/2 dl couscousia
ruokaöljyä

Aloita leikkaamalla tomaateista hatut irti. Jos ne eivät tunnu seisovan vakaasti, voit leikata vaihtoehtoisesti pohjat irti. Laita kannet syrjään ja koverra varovasti sisälmykset erilliseen kulhoon. Laita koverretut tomaatit kansineen voideltuun uunivuokaan.

Surauta tomaattien sisälmykset soseeksi sauvasekoittimella. Kaada sose kattilaan ja kuumenna se kiehuvaksi. Pilko tällä välin sipulit hienoksi ja lisää sitten ne ja mausteet kattilaan. Keitä seosta pari minuuttia ja pilko sitten basilikat mukaan. Ota kattila levyltä ja lisää couscous. Sekoita hyvin ja anna turvota pari minuuttia. 

Kun couscous on seissyt hetken turpoamassa voit lusikoida täytteen tomaatteihin. Laita tomaatteihin kannet päälle ja voitele ne kauttaaltaan ruokaöljyllä. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 20 minuuttia. Nauti lämpiminä vaikkapa salaatin seurana.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Vahinkoja sattuu


Tämä herkku syntyi puolivahingossa vanhan hyväksi todetun yhdistelmän pohjalta. Torin paprikat ovat vaan niin herkullisen näköisiä, ettei niitä voi vastustaa!

Paprikacouscous

3 paprikaa
20 kirsikkatomaattia
1 sipuli
ripaus suolaa ja pippuria
2 tl savuchilijauhetta
2 rkl ketsuppia
rasiallinen fetakuutioita
1 dl couscousia

Suikaloi paprikat ja sipuli ja puolita tomaatit. Paista niitä pannulla tilkassa ruokaöljyä kunnes ne pehmenevät mukavasti. Lisää mukaan mausteet ja ketsuppi ja sekoita kypsentäen samalla keskilämmöllä. Kus seos alkaa olla mukavan pehmeää ja mehevää, heitä sekaan fetakuutiot. Anna seoksen hautua kymmenisen minuuttia matalalla lämmöllä. Sekoita välillä niin, että fetakuutios sulavat osaksi kastiketta.

Heitä joukkoon couscous. Jos pannulla ei ole tässä aiheessa ollenkaan nestettä, voit lisätä noin desin vettä. Ideaalitilanne on kuitenkin se, että cousous kypsyisi vihanneksista lähteneessä nesteessä. Sekoittele pienellä lämmöllä pari minuuttia, kunnes couscous on turvonnut ja lämmennyt. Tarjoile tuoreeltaan ja lämpimänä.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Flunssapään pelastus


Köhköh sanoi flunssainen Saara ja joi lisää teetä. Opin jälleen kerran kuinka ei pitäisi manata asioita: flunssa iski ja kaatoi sängyn pohjalle juuri kun ääneen päivittelin että kaikki muut se on jo kiertänyt vaan ei minua. 

Kuumehoureissani ja vilunväreissäni opin jotain muutakin: kyllä amerikkalaiset joskus on vaan tosi fiksuja. Pari päivää ruokavalioni koostui lähes täysin Pop-Tartseista. Nuo ällömakeat, lisäaineiden kyllästämät välipalakeksit osoittautuivat neroiksi siinä mielessä, että niiden avulla ruoanlaitto ei vaatinut muuta kuin paahtimen käyttöä. Ihan kätevää silloin, kun jo jääkaapin avaaminen ja leivän voiteleminen tuntuu ylitsepääsemättömältä. Joskus pikaruoallakin on paikkansa. 

Nyt kuitenkin flunssa jo jo käännetty voiton puolelle ja ihanista Gilmore Girls -viboistaan huolimatta Pop-Tartsit on siirretty takaisin kaapin perälle. Sillä vaikka ovatkin ajoittain hyviä, ja vaikka pakkaus mainostaa niiden olevan "hyvä vitamiiinien lähde" (Hehe!) niin uskon silti enemmän kotimaiseen kukkakaaliin ja täysjyväviljaan kuin hyvin pitkän aineosaluettelon omaaviin pikaruokaunelmiin.  

maanantai 17. syyskuuta 2012

Runollinen melankolia



Kolme syytä pitää Claudie Gallayn Tyrskyt-kirjasta.

1. Mysteeri.
Tyrskyjen tarina alkaa siitä, kun päähenkilö, elämäänsä syrjäiseen kylään paennut lintubongari, alkaa kuin ohimennen selvittää kylässä vuosia sitten tapahtunutta onnettomuutta. Vuosien hiljaisuuden jälkeen vanhat kaunat ja salat nousevat pintaan yhdellä jos toisella, ja kaikkien tarinat alkavat kietoutua yhteen. Tarina kehittyy kauniisti ja huomaamattomasti kohti ratkaisua, joka ei kuitenkaan ole kirjan ratkaisu. Kysymyksessä on ennemminkin yleinen menneen selvittely kunkin ajatuksissa, irti päästäminen ja jäljellejäämisen vaikeus. Kuinka jatkaa eteenpäin, kun mysteeri on selvittämättä? Tai kun kaikki on selvää ja silti sattuu?

2. Meri.
 Gallayn kirjan miljöönä on Ranskassa, Atlantin rannalla sijaitseva pikkuruinen La Haguen kalastajakylä. Kylä on sijoittunut aivan niemen kärkeen, ja kaikkeen sen elämään vaikuttaa meri. Suuri ulappa on myrskyineen ja tyrskyineen läsnä kaikkialla, se vaikuttaa kaikkeen ja vangitsee jokaisen huomion niin hyvässä kuiin pahassa. Meri on kirjassa kuin persoona; se vie ihmisiä onnettomuuksissa eikä aina anna ruumiita takaisin. Se lumoaa ja pelottaa. Varsinkin myrskyn kuvaus on vaikuttavaa. Meri on La Haguen sielu ja Tyrskyjen selkäranka.

3. Kerronta.

En ole ikinä lukenut mitään niin kaunista kuin tämä kirja. Jo ensimmäiseltä sivulta alkaen lyhyt, tiivis mutta silti äärimmäisen runollinen kerronta lumosi otteellaan ja valloitti taitavuudellaan. Tyrskyissä on paljon dialogia sekä erittäin paljon kuvailua. Huomio kiinnittyy erikoisiinkin asioihin ja huomiot ympäristöstä ovat pysäyttäviä mutta kauniita. Lyhyet lauseet antavat ilmaisun hengittää pitäen silti tekstin kasassa ja kasvattaen sanojen vaikutuksen kattoon. Tyrskyt lumoaa, vie mukanaan, se vangitsee kaikki aistit ja pitää niitä otteessaan vielä kauan tarinan päättymisen jälkeenkin.


"Sitä kesti tuntikausia, sitä hirveätä vedenpaisumusta. Enään ei tiennyt mikä oli maata ja mikä vettä. Kyntevä huojui. En tiennyt enää piiskasiko ikkunoita sade vai ylsivätkö aallot niihin asti. Minua oksetti. Seisoin liikkumatta silmäripset ikkunaruutuja vasten, hengitys polttaen. Tarrasin seiniin.

Mustat aallot sekoittuivat myrskyssä toisiinsa kuin ruumiit. Ne olivat vesimuureja, joita myrsky ajoi, työnsi edellään, minä katselin vatsa pelosta sykkyrällä kun ne tulivat muureina ja murskautuivat kallioihin ja romahtivat ikkunoideni alle.

Nuo aallot, nuo kuohuvat tyrskyt.
Minä rakastin niitä.
Ja pelkäsinkin."


lauantai 15. syyskuuta 2012

Yllättävä inspiraatio

Ideoita uusiin ruokiin saa ajoittain mitä yllätyksellisimmistä paikoista. Joskus tuoksu kadulla johdattaa ajattelemaan alkuperäänsä, toisaalta taas lehdessä saattaa olla resepti, joka ei ihan natsaa mutta tarjoaa pohjan jollekin vielä suuremmalle. Ruoka-annos ravintolassa tai ruokalassa voi saada haaveilemaan omasta versiosta, tai sitten inspiraation antavat vihanneshyllyn raikkaat värit.
 
Tämän herkun ajatus lähti työpaikan pakastepitsoista, joissa on täytteenä paprikaa ja fetajuustoa. Itse pitsat eivät ole mitään mannaa kovine reunoineen ja suolaisine kastikkeineen, mutta kahden pääraaka-aineen liitto sai kulinaristin aivot raksuttamaan. Tätä pitää kokeilla kotonakin, tajusin. Ja pienen mietinnän ja kaupan hyllyjen välissä harhailun tuotoksena syntyi syksyn hittiherkku, fetapaprikatortillat.
 
 
Fetapaprikatortillat
 
2 eriväristä paprikaa
1 sipuli
ruokaöljyä paistamiseen
1/2 tlk  chilitomaattimurskaa
hippunen suolaa ja pippuria
1 rasiallinen fetakuutioita
jääsalaattia
8 tortillalevyä
 
Suikaloi paprika ja sipuli pitkiksi suiroiksi. Kuullota ensin sipulia hetki pannulla ja lisää sitten paprikat. Kuullota niitä yhdessä miedolla lämmöllä kunnes paprikat ovat mukavan pehmeitä.
 
Lisää joukkoon tomaattimurska ja anna seoksen hautua ainakin 10 minuuttia niin, että neste vähenee ja seos tiivistyy. Mausta seos suolalla ja pippurilla ja heitä sitten fetakuutiot mukaan. Hauduttele seosta taas noin 10 minuuttia tai pidempäänkin, jos se tuntuu hyvältä. Seoksen tulisi olla aika tiivistä niin, ettei neste valu helposti tortillosita pois.
 
Täytä tortillat lämpimällä paprikafetatäytteellä ja salaatilla. Nauti hyvässä seurassa.

torstai 13. syyskuuta 2012

Loma elämästä


Kesän valtasivat tenttikirjat, loppukesän pääsykoekirjat. Analyysit, pänttäämiset ja tenttiahdistus hukuttivat lukuilon alleen. Enää ei jaksanut rentoutua hyvän kirjan äärellä, vaan aika kului ihmeelliseen jahkailuun. Työkiireet veivät illat ja univelat aamut. Koko valtava stressihäkkyrä levittäytyi rakkaan harrastuksen ylle.
 
Mutta onneksi tunnen itseni ja tiedän, että silloin, kun ei jaksa lukea hyvää kirjaa, on liian väsynyt ja kierroksilla. Silloin ei olla enää vähän vaan kiireisiä, vaan mennään sietokyvyn rajoilla ja on parempi puhaltaa peliin tauko. Viime viikolla löysin itseni taas silta rajalta, joten tyhjäsin kalenterin ja otin pari päivää lomaa elämästä. Pari päivää pyhitin vain lukemiselle, leffoille, syömiselle ja nukkumiselle. Latasin akut, rentoutin hartiat ja rakastuin lukemiseen uudelleen.
 
 
 
Ekaa kertaa vuosiin luin kirjan päivässä! Kun meinaan kerran pääsin lukemiseen kiinni, ei siitä meinannut tulla loppua. Aluksi lukaisin loppuun kaikki kesken jääneet kirjat ja ikuisuusprojektit sohvapöydältä. Sitten aloitin uuden aamun puhtaalta sivulta; David Foenkinoksen Nainen, jonka nimi on Nathalie pääsi lulkulampun alle aurinkoisen tiistain ajaksi.
 
Kirjan takakansi valottaa juonta sen verran, että kyseessä on tarina Nathaliesta, naisesta joka jää nuorena leskeksi hänen elämänsä rakkauden kuoltua. Tarina kertoo hänen selviämisestään ja etenemisestään. Kun kirjaa lähtee lukemaan tältä pohjalta, on odotuksina ainakin allekirjoittaneella automaattisesti synkkä ja pohdiskeleva tarina elämän kolhuista.
 
Mutta sitä tämä ei ole! Nainen, jonka nimi on Nathalie on kaikkea muuta kuin synkkä kirja. Se käsittelee selviytymisen ja rakastumisen teemoja kierren niiden ympärillä kuin kepeä kolibri, tehden oivalluksia ja huvittaen lukijaansa pienillä yksityiskohdilla. Foenkinoksen kirjoitustyyli on raikas ja omintakeinen, kumpaakin pelkästään hyvässä mielessä. Kirja ei todellakaan jää pohtimaan kuolemaa ja menetystä, vaan jatkaa eteenpäin kohti uusia kohtalon oikkuja.
 
Ehkä parasta kirjassa ovat sen uskomattoman tarkkanäköiset ja lempeän todenmukaiset oivallukset elämästä. Itse sain monesti lukiessani laskea kirjan käsistäni ja ajatella: ai-van, juuri noinhan se menee! Foenkinos kirjoittaa ihastumisesta, yksinäisyyestä, rakkaudesta, työstä, perheestä... Kaikesta siitä kooten tarinaansa yksityiskohtia, joihin kuka tahansa voi varmasti samaistua ja jotka saavat yhtä usean oivaltamaan uusia asioita elämästään. Keveydessään tarina on silti kertomus elämästä sen sisuskaluja myöten.
 

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Uusi uljas syksy

Kas vain, on saapunut se aika vuodesta kun voi tehdä sosekeittoja hyvällä omallatunnolla.
 
Kesä ei mielestäni ole keittojen ja muhennosten aika. Kesällä syödään tuoreita kasviksia mahdollisimman vähän käsiteltyinä, uusia perunoita, kalaa ja marjoja. Ajatuskin vaikkapa makaronilaatikosta heinäkuussa on jotenkin täysin absurdi. Kun kerran kerrankin kaikki kasvikset ovat hyviä ja halpoja, niin pitäisi olla hölmöläinen ollakseen nauttimatta niistä.
 
 Mutta kun syksy saapuu, saapuvat keittiöön tuhdit ruokalajit, pitkät haudutusajat ja mausteet. Viileämmät säät saavat kaipaamaan jotain lämmintä ja ravitsevaa, ja kesähetken kasvikset alkavat joutua juuresten ja muiden syyskasvisten syrjäyttämiksi. Siinä missä söin koko kesän tomaatteja, syön varmaan koko syksyn keittoja ja muhennoksia.
 
Syksyn ensimmäinen syysruoka oli kuitenkin tänä vuonna rajatapaus. Linssikeitto menisi auttamattomasti syysruokien kastiin, mutta tällä kertaa se sai annoksen kesää kun torilta irtosi litra herneitä mukaan. Tuoreista herkuista kun on nautittava vielä kun voi. Makeiden herneiden lisääminen mausteiseen muhennokseen mietitytti hetken, mutta se hetki meni nopeasti ohi - ja onneksi menikin. Tulos oli varsin onnistunut, pitkä haudutusaika pehmensi herneiden makua ja koostumusta sulattaen ne osaksi kokonaisuutta. (Lisäksi hauduttaminen teki keitosta muhennoksen...) Jäljelle jäi kuitenkin aavistus tuoreudesta - aivan kuin ulkoilmaan aavistus kesästä.   
 
 
Loppukesän linssimuhennos
 
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 dl vihreitä linssejä
5 dl vettä
1/2 tlk chilitomaattimurskaa
1 dl aurinkokuivattuja tomaattteja
 
2 rkl ketsuppia
suolaa
pippuria
2 dl herneitä (palkoineen 1 litra)
kourallinen persiljaa silputtuna
1 rkl sitruunamehua
 
Kuori ja pilko sipulit ja kypsennä niitä hetki pannulla. Kaada sekaan linssit, vesi ja tomaattimurska. Anna kiehua noin 10 minuuttia, ja pilko sillä aikaa aurinkokuivatut tomaatit pieniksi kuutioiksi. Heitä ne kattilaan ja jätä keitos hautumaan pienellä lämmöllä noin 20 minuutiksi.
 
Tarkkaile muhennosta sekoittelemalla sitä aika ajoin. Jos haluat siitä notkeampaa, lisää vettä. Lisää mausteet ja herneet, persilja ja sitruunamehu. Anna hautua vielä hetki ja tarkista maku. Tarjoa lämpimänä leivän kanssa.


torstai 6. syyskuuta 2012

Minut käännytettiin

Lapsena olin kova sienestämään. Harmi vain, että en tuntenut muita sieniä kuin kanttarellit, joita en ikinä löytänyt, ja kärpässienet, joita en onneksi kerännyt. Ja että inhosin syödä sieniä. Niinpä jotenkin se harrastus vuosien saatossa unohtui. Se mikä ei unohtunut oli ällötys sieniruokia kohtaan. Olipa kysessä sienenpalat pitsassa tai kaupan metsäsienisalaatti, jäivät svampit aina lautasenreunalle.
 
Kerran kuitenkin sieniä tuli vastaan tilanteessa, jossa ei voinut kieltäytyä. Kaveri tarjosi syntymäpäivillään suppilovahverokeittoa. Nälkä kun oli ja toisen juhlapäivä, niin pakko oli syödä lautasellinen. Ja toinen. Eikun hetkinen, eihän toista lautasellista ollut pakko syödä? Kummaa. Vielä kummempaa oli, kun myöhemmin saman kaverin ehdottaessa ruoaksi suppilovahverorisottoa olin myöntyväinen. Siis mitä? Aloinko lämmetä sienille?
 
Ja kummasti vain katosivat supparirisototkin parempiin suihin. Oli ihan pakko myöntää, että sienistä sai myös hyvää ruokaa. Lopullinen läpimurto asiassa tapahtui kuitenkin eräänä iltana lähikaupassa. Nälkäisenä hyllyjä tutkiessa katseen vangitsivat kanttarellit, jotka muuntuivat ajatuksissa jo herkullisen risoton perustaksi. Mukaan vähän rucolaa ja mausteita ja kermaa, hmmm... Ja niin kävi että sienien vihaaja osti itselleen sieniä ja teki niistä itse ruokaa. Ja nautti siitä (vaikka unohti kerman!).
 
Tämä herättää kysymyksiä. Onko vika ollut sienissä vai niiden valmistustavoissa? Olenko vain kehittynyt ruokailijana vai sattunut aiemmin huonojen sienien ääreen? Ajankohtaan sopien bongasin jostain otsikon, että sienet ovat hyviä jos ne osaa laittaa hyvin, ja taidan kaatua samalle kannalle. Pitsojen limaisia säilykeherkkusieniä tai kauppojen valmismajoneesisalaatteja tuskin voi sanoa hyvin valmistetuiksi sieniksi. Samaa voi sanoa luultavasti koulujen sienikeitoista ja vastaavista. Ehkä sienetkin vaativat vähän panostusta kuten kaikki muutkin ruoka-aineet. Ehkä ensimmäiset hyvin laitetut sieniruokani tulivat vastaan vasta nyt.
 
Onneksi tulivat. Ovat meinaan hyviä.
 
 
Kanttarellli-rucola-risotto
 
2 1/2 dl kanttarelleja
1 dl vettä
1 sipuli
2 rkl voita
riisiä ja vettä pakkauksen ohjeen mukaan
ripaus mustapippuria
ripaus valkopippuria
1 tl suolaa
2 dl ruokakermaa
1 ruukku rucolaa
 
Puhdista ja palastele kanttarellit. Sienet kannattaa palastella tarpeeksi pieniksi paloiksi, jotteivat ne ole klönttejä risotossa. Fusilli-pastan kokoiset palat ovat hyviä. Kiehauta sieniä vedessä muutaman minuutia ajan ja valuta ne sitten nopsasti siivilässä.
 
Pilko sipuli ja paista sitten pannulla voissa sipuliaja kanttarelleja kunnes sipuli kuullottuu. Lisää joukkoon riisi ja vesi ja keitä pakkauksen ohjeen mukaisesti riisi kypsäksi.
 
Mausta risotto pippurilla ja suolalla. Lisää myös kerma, anna hautua pari minuuttia ja tarkista maku. Ota risotto pois liedeltä, revi rucola ja sekoita se risoton joukkoon. Tarjoile mieluiten vastavalmistettuna.