tiistai 28. lokakuuta 2014

Puuron ihme

Nykyään lemppariruokablogini on mainio Hannan soppa. Siellä reippaalla ja rennolla otteella taiotaan ruokaa niin arkeen kuin vähän fiinimpiin tilanteisiin. Usein lautaselle pääsee myös aasialaisen keittiön herkkuja. Reseptit toimivat, kuvat nostavat kuolan suupieliin ja aina on tunne että oppii jotain vaivatonta mutta uutta ja kiehtovaa. 

Lokakuussa törmäsin kyseisessä blogissa kuitenkin johonkin ennenkulumattomaan. Aivan käsittämättömään ja täysin hämmentävää reseptiin. Hernepuuroon. Siis kaurapuuroon, jossa on herneitä. Suolaiseen puuroon. Mitä ihmettä? Ei voi olla hyvää.

Bloggari Hanna kuitenkin perusteli hernepuuron herkullisuutta todella vakuuttavasti. Suoraan lainatakseni juttu päättyi näin: "Hernepuuro on ihanaa." Pakkohan sitä on uskoa kun toinen niin väittää, joten puuron suurkuluttajana oli tarttuttava haasteeseen. Keräsin raaka-aineet kotiin, ja pari viikkoa aihetta kuumoteltuani tartuin pannuun. 

Harvoin on jännittänyt yhtä paljon kokkailun lopputulos, mutta pettyä ei tarvinnut. Hernepuuro oli ihan mieletöntä. Suussasulavaa, pehmeää, suolaista ja lempeää. Täyttävää, helppoa ja ylellistä. Ei voi muuta todeta, kuin että hernepuuro on ihanaa.   


Hernepuuro à la Hannan Soppa


1 rkl voita

½ sipuli

1 dl isoja (gluteenittomia) kaurahiutaleita

n. 3 dl kasvislientä

1 dl pakasteherneitä

1 dl vastaraastettua parmesania

2 rkl smetanaa

suolaa & mustapippuria



Silppua sipuli. Kuumenna pannu tai pieni kattila ja sulata siinä voi. Freesaa sipulisilppua n. 5 minuttia, kunnes läpikuultavaa. Lisää kaurahiutaleet ja ala lisäämään vettä desi kerrallaan, sekoitellen, ihan niin kuin tekisit risottoa. Osa kaurahiutaleista kypsyy nopeammin (jos käytät kaurasuurimoita, tarvitset enemmän kasvislientä ja aikaa). 

Sekoita joukkoon herneet, juusto ja smetana. Sammuta liesi ja anna muhia pari minuuttia. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaavi puuro kulhoon tai kahteen ja raasta vielä päälle parmesania. Nauti heti.

(ohje suoraan Hannan soppa -blogista)

maanantai 27. lokakuuta 2014

The lucky ones


Hetkiä viime päivistä, ajalta jolloin syksy oli vielä kirkas ja kuulas, ei harmaa ja kostea kuin nyt. Lokakuuhun on mahtunut kaikkea ihanaa; on ollut ruskaista valoa seinissä, seikkailuja ja kotoilua, Helsinkiä, ja tietenkin pitsaa. 












Tuota kolmannessa kuvassa näkyvää Gazamom -kirjaa lukiessa on ollut usein surullinen, jopa ahdistunut olo. Tänä syksynä maailman kärsimys ja varsinkin Palestiinan ja Israelin vaikea tilanne ovat tulleet enemmän iholle kuin koskaan. Näitä pohtiessa on kotona aina vain useammin soinut lokakuussa löytynyt biisirakkaus, Daughterin Youth. Sen lyriikat iskevät suoraan sinne, missä eniten kaihertaa: "And in you're still breathing you're the lucky ones./ 'Cause most of us are heaving through corrupted lungs." 

Olen niin onnekas että pakahduttaa. 


tiistai 21. lokakuuta 2014

The winner eats it all...

Olen onnistunut elämässäni.


Tähän mennessä en ole koskaan voinut varastoida kotiin herkkuja. Ne katoavat aina kaapeista alta aikayksikön. Mikään kätkö tai piilo ei ole tarpeeksi. 

Olikin ihan mieletön yllätys kun avasin eilen keksirasiani, ja se oli täynnä suklaakeksejä! Ihania rapeita keksejä, joiden alkuperästä tai tekijästä ei ole mitään muistikuvaa. Joiden olemassaolosta ei ollut mitään aavistusta. Ekaa kertaa ikinä olen onnistunut unohtamaan herkkuja kaappiin. Success!

(Keksit eivät tosin säilyneet kauaa löytämisen jälkeen...)

torstai 16. lokakuuta 2014

Ei-niin-säälittävä syksy

Tänä syksynä on ollut enemmän aikaa kuin koskaan. Välillä tylsyys ja apaattisuus ahdistaa, mutta yritän voittaa ne. Nauttia siitä, että saan nukkua pitkään. Katsella tv-sarjoja kauden päivässä. Käydä jumpassa ja jäädä sen jälkeen juttelemaan kaverien kanssa. 

Tehdä sunnuntaisin sitä ruokaa mistä olen haaveillut viikon. Lukea uutisia myös otsikoiden takaa. Siivota useammin. Tiskata ennen banaanikärpäsiä. 



Kun aikaa on vaikka muille jakaa (sitäkin olen tehnyt), on kuitenkin sitä vaikeampi saada tehtyä ne vähän jutut jotka pitäisi hoitaa. Joka vuosi tuntuu tuovan uuden uusia tapoja järjestää arki. Tänä vuonna se on ollut töiden hoitaminen kahviloissa ja kirjastoissa. Kun kotona ehtii olla edellisten vuosien sijaan yli tunnin kerrallaan, muuttuu näköjään hommien tekeminen välttelyksi ja ajelehtimiseksi. Ulos pakeneminen on auttanut. Uudessa ympäristössä keskityn paremmin, en keksi harhauttavia virikkeitä ja toimin määrätietoisemmin. Asiat on hoidettava ennen kuin pääsee kotiin löhöilemään. Se ajaa tekemään.


Töiden siirtäminen kotoa kahviloihin on ihanasti lisännyt myös viihtyvyyttä kotona. Nyt täällä saa oikeasti rentotua. Asiat ovat esillä nauttimista, ei hoitamista varten. Ehtii istua ja katsoa. Polttaa kynttilöitä ja hoitaa kasveja. 

Niin, taisi joku vinkata että näin kannattaa tehdä jo pari vuotta sitten. Mutta pakkohan se on itse yrittää ja erehtyä... 

tiistai 14. lokakuuta 2014

Ihana hulluus!

Koko alkuviikon sitä välttelin, mutta sunnuntain lopulta taivuin. Shoppailukierros ajautui Stockan Hulluille päiville, sinne ihmisryysikseen ja tarjousviidakkoon. Takeissaan hikoilevat ihmiset juoksivat maanisesti saadakseen uusia tavaroita. Kaikkialla oli keltaisia kasseja, keltaisia lappuja, keltaisia ilmapalloja, ja kaikilla kiire saada lisää ja lisää. 

Lukioaikainen historianopettajani kutsui kerran Pirkanmaan Ideaparkia Mordoriksi. Vähän samanlaiseen paikkaan tunnuin päätyneen. Kulutushysteria ällöttää yleensäkin, ja tuolla se oikein kristallsoitui. En ostanut vaatteita, en karkkia, en kirjoja, en meikkejä. En tarvitse mitään. Paitsi...


Puolen kilon vuohenjuustokimpale. No sen tarvitsen! Nam!

lauantai 11. lokakuuta 2014

Vetoisten ikkunoiden kauneudesta

Yhden sateisen lokakuun päivän käytin tällä viikolla kokkailuun. Se oli ihanaa - nousta aamulla ja tietää että koko alkupäivän saa puuhata rauhassa keittiössä. Kaatosade ulkona vain lisäsi tunnelmaa. 

Keittiössä valmistui seitania, pihlajanmarjachutneytä ja rievää. Koti tuoksui tuoreelle leivälle. 

Ja sitten vilkaisin ulos ja huomasin sateen tehneen temppujaan. Ikkunat olivat ihan(asti) huurussa. Vähän kuin joku olisi maalannut ne kuultavan valkoisella jättäen kurkistusreikiä, tai kuin ulkona olisi hurjan kylmä ja hyytävä sää. 

Ei ärsyttänyt, vaan hymyilytti.



perjantai 10. lokakuuta 2014

Panostus elämänlaatuun

Seuraa spontaani jatkokertomus kahdelle edelliselle postaukselle. Esittelin tosiaan ihania kaamosvalojani ja valittelin pimeää eteistä. Nämä teemat näköjään jäivät vähän päälle, koska eilen lähes huomaamattani pysähdyin sisustuskaupan eteen. Siitä viiden minuutin kuluttua suljin kaupan oven takanani ja kävelin kotiin uusien valojen kanssa.

Hämeenkadun Sellofaanissa oli vallan suloinen "pallovalobaari". Sain valita valosarjaan omat palloni ja myyjä pujotti ne paikalleen. Vähän epäröin vielä palloja valitessani, mutta ei valmista sarjaa voinut vastustaa. Tykkään hurjasti siitä, että sain itse tehdä valoista juuri sen näköiset kuin halusin. Pallojen paikkoja on helppo vaihtaa, ja voin vaikka ostaa lisäpalloja jos tekee mieli. Samoin polttimot voi vaihtaa jos ne palavat tai rikkoutuvat. 

Ja näin siis pimeä eteiseni onkin yhtäkkiä valoisa ja kaunis. Erilaiset punaisen ja oranssin sävyt valaisevat kauniin rauhallisesti ja lämpimästi. Kuvat eivät tee oikeutta tunnelmalle. Vaikka valot olivat vähän kalliit, perustelin ne itselleni panostuksena elämänlaatuun. Miettikää, nyt kun marraskuun loskasateessa raahautuu kotiin ja pimeän eteisen sijaan kohtaakin tämän:



Nyt haluaisin oleskella koko ajan eteisessä. 


tiistai 7. lokakuuta 2014

Heikko valo

Asuntoni eteinen on mahdollisimman kaukana kahdesta ikkunastani, pieni käytävä asunnon perällä. Keltaisista kaapeistan huolimatta sisääntulo on aina vähän hämärä, ja vaatii lamppua päälle usein päivälläkin. Syksyisin ja keväisin on kuitenkin hetkiä, kun kaikki muuttuu. Aamuaurinko paistaa juuri oikeasta raosta ja oikealta korkeudelta ja loistaa rappukäytävän ikkunoihin ja niistä ulko-oveni maitolasin läpi eteiseen. 

Niinä hetkinä tuntuu, että koko eteinen kylpee valossa. Vaikka aurinko saa ujutettua tilaan vain pari sädettään, ovat ne ikään kuin väärässä paikassa huiman loistavia. 

Tuntuu aina onnekkalta huomata valon hetket eteisessä. Ne ovat oikeasti harvinainen ilo, ja siten sitä rakkaampi. 

Silloin vain seison ja katson. 



keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Nyt on jo pimeää


Taas saapuivat lokakuun pimeät illat ja viileät aamut. Eilen vielä kesäviirit roikkuivat katossa, mutta tänään puin kodin syksyyn.

Se kävi helposti. Viirit pois ja kaamosvalot tilalle. 


Sydänvalot saavat valaista talvihämärää taas kevääseen asti, siiheksi että on taas aika laittaa viirit kattoon. Jatkumo tuntuu hyvältä. Koskaan ei ole koti tyhjä. 


Valoa syksyysi!