Odotan aina H2Ö:tä (ja aikoinaan sen edeltäjää Ilmiötä) koko kesän kuin kuuta nousevaa. Niin taas, ja niin taas myös odotus palkittiin. Ai että mikä ihana viikonloppu, täynnä aurinkoa, hymyileviä kamusia, tajuttoman kauniita tiloja ja tanssista särkeviä jalkoja.
Jaksan aina hehkuttaa sitä, miten H2Ö on siitä ihana festari, että ei tarvitse tuntea yhtäkään esiintyjää ennakkoon ja silti nauttii varmasti. Tänäkin vuonna mulla oli vain pari tärppiä, jotka oli pakko nähdä, ja loput keikoista joille päädyin oli ihan sattumia tai kaverien suosituksia. Ja aivan ihania. Ainakin Aavikko ja Vähäsarja yllättivät positiivisesti - enkä kumpaankaan olisi varmasti törmännyt arjessa.
Sitä en olisi vuosi sitten ikinä uskonut, että eniten odottamani ja jälkikäteen hehkuttamani keikka festareilla olisi räppiä. Suomiräppiä. Ruger Hauer kuitenkin veti loistosetin, jonka kanssa parhaasta keikasta kilpailee vain Pintandwefall. Ai että, miten paljon parhautta voikaan mahtua pariin päivään.
Ja sitten vielä kaikki se silmänilo, kauniit ihmiset, aluetta koristava taide ja iltaa kohden esiin tulevat valot. Heinäkuun pimeässä illassa tuntui kuin olisi tunnut johonkin satumaailmaan, jossa nurkan takaa voi tulla esiin mitä vain. Ei ollut muuta kuin puhdasta iloa, kun tanssi hyppivässä väkijoukossa, ympärillä värivalot ja ystävät ja kesäisen lämmin ilta.
Kännykällä räpsityt kuvat ei tee oikeutta alueelle eikä mun selitykset musiikille. Tekee mieli kirjoittaa kliseitä, kuten että tätä ei voi sanoin kuvata ja että H2Ö pitää vain kokea. Ehkä sanon vain, että H2Ö on ihana, ja odotan jo seuraavaa kesää, tanssia yöhön asti ja joka kulman takana odottavaa seikkailua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti