maanantai 29. joulukuuta 2014

Ekojoulu

Joulu tuli ja meni, tänä vuonna vähän pienemmällä hälinällä kuin yleensä. Se paljon hehkutettu joulufiilis oli lähinnä vain alle metrin päässä joulukuusesta, ja muuten loma pyhitettiin levolle ja lukemiselle. 

Tänä vuonna joulun parhaat hetket eivät olleetkaan lahjat tai koristekrääsän levittäminen. Kauneita oli seistä ulkona revontulien alla, maistella hyvää juustoa ruokapöydässä ja kävellä järven jäällä auringonsäteissä. 

Vaikka materia ei päässyt lähellekään aineettomien asioiden tärkeyttä, oli joulussa silti mukana antamisen iloa. Rakastan lahjojen antamista. On ihanaa pohtia mikä toiselle voisi olla rakasta tai kiinnostavaa, mitä puolia maailmasta tahtoisi jollekin avata tai miten näyttää etä välittää. Täydellisen ja osuvan lahjan keksiminen on lempipuuhiani, ja joululahjoja pohdin ja hankin läpi vuoden.

Tänä vuonna oma maailmankatsomus ujuttautui mukaan lahjasuunnitelmiin. Läheiset saivat niin ulkokuoreltaan kuin sisällöltään astetta ekompia paketteja.


Joulun aikaan käytettävä pakkausjäte ällöttää. Metreittäin muovinarua ja ohutta paperia revitään auki ja heitetään roskiin yhden illan aikana. Tähän reagoin pakkaamalla lahjani ekologisemmin. Valkaistun ja väritetyn lahjapaperin sijaan ostin vanhaa kunnon pakkauspaperia, jonka valmistus on ainakin vähän ekologisempaa. Lisäksi sitä voi käyttää ympäri vuoden, eikä nurkkiin jää pieniä paloja joulupaperia pyörimään vuodeksi.

Naruksi en halunnut ostaa muovista lahjanarua, mutta kotona ei ollut myöskään mitään kaunista paperinarua. Myöskään pakettikortien ostaminen vain yhtä hetkeä varten ei houkuttanut. Ratkaisin koristelun askartelemalla paperista ja ylimääräisistä kontaktimuovinpalasista lumisateisia pakettikortteja suoraan paperiin. Nättiä ja helppoa!

Mitä sitten tulee pakettien sisältöön, tänä vuonna kuusen alta löytyi muun muassa seuraavia:
-Noora Shinglerin Marjoja ja Maskaraa -kirja.
-kirjoja
-ekopopcornia
-pikkuisia mehikasveja

Ja kovin olivat kaikki tykättyjä. Ekompaa uuttavuotta kaikille!

perjantai 19. joulukuuta 2014

Lavan reunalla

Tänä syksynä olen pitkästä aikaa käynyt keikoilla. En missään spektaakkeleissa, vaan pienillä, kotoisilla keikoilla Turun kuppiloissa. Sitä aina unohtaa miksi ei käy kuuntelemassa livemusaa useammin kun vihdoin päätyy lavan reunalle. Onhan se nyt kamalan ihanaa. Yksikään esiintyjä ei vangitse samalla tavalla Spotifystä soitettuna kuin istuessaan kahden metrin päässä instrumentteineen. Siinä on kaunista intimiteettiä, tunnelmaa ja arjesta irtautumista. Jonkinlaista luksusta. 

Ehkä kaunein ja intiimein keikoista oli ihana Mirel Wagner Dynamossa. Lavalle saapui nainen, joka hurmasi äänellään ja soitollaan mutta lauloi silmät visusti kiinni. Yleisö aavisti jännityksen ja epäröi jopa taputtaa. Niin herkkä oli tunnelma eteeristen laulujen aikana. Ihana ihana Mirel. 


Sitten oli ehkä suloisin keikka ikinä. The Hearing musisoi marraskuussa täyteen pakkautuneessa Kukassa. Ulkona vihmoi vetistä lunta, mutta sisällä oltiin ihan eri maailmoissa. Superlahjakas nainen taikoi kuin ohimennen mielettömiä äänimaailmoja ja piti parhaat välispiikit ikinä. Jatkuva sähläys ja säätäminen olivat häiritsevän sijaan söpöjä, ja illan jälkeen musiikkielämyksen lisäksi olin saanut poskilihaksiin hymyilemisestä krampin. 


Ja sitten oli vielä mystinen mutta mahtava Shivan Dragn Dynamossa. Vaikka bändiä ei voi kuunnella vielä mistään, on se jo nyt niin kehuttu että ostin lipunkin etukäteen. Artturi Tairan Rubikista tuttu lauluääni siivitti senkin illan kattoon, ja taas kaatosade ulkona unohtui leijuessa sisällä. Oi musiikki, ois Shivan Dragn. 


Keikat on parempaa kuin yksikään humala tai hampurilainen. 

tiistai 16. joulukuuta 2014

Il pleure dans mon coeur, comme il pleut sur la ville

Runosuoni ei kuki kuten ei oikein mikään muukaan elämässä tällä hetkellä. Vaikeita aikoja, surullisia asioita. Tenttejä ja ruttuja matoissa. Ruskeita lehtiä huonekasveissa, kaatosadetta kaduilla. 

Onneksi välillä löytyy valoisiakin hetkiä. Aina kun aurinko muistuttelee olemassa olostaan, tuntuu uudestisyntyneeltä. Myös hyvä ruoka on kivaa. Kuulemma kohta on joulu. Vaikea uskoa. Ehkä menen tänä vuonna vain virran mukana, tulee mitä tulee. Joulufiilis tai ei. Suklaata lienee ainakin lähiviikkoina tiedossa, ja se on hyvä se. 










Tänään ei siis ole sanoja, on vain kuvia viime viikoilta. Lähiaikoina taivaanranta on ollut usein vaaleanpunainen. Se on aina ollut merkki hyvästä. 

tiistai 9. joulukuuta 2014

Minä sinua vaan

Ei vitsi kun oon niin rakastunut.
Tv-sarjaan.

Ylen SuomiLOVEa on nähtävästi jossain hehkutettu enemmänkin, mutta minä löysin sen ihan tyhjästä yhtenä tiistai-aamuna. Satunnainen nettiselailu muuttui kyyneliksi kun klikkasin Ylen etusivulta kiinnostavaa linkkiä ja pääsin sarjan nettisivuille. Sarjan ensimmäinen jakso valloitti täysin. Sinä aamuna lähdin kotoa onnen euforiassa ja illalla katsoin loputkin ilmestyneet jaksot. 


SuomiLOVEn ideana on se, että tavalliset ihmiset yllättävät rakkaitaan lauluesitysten kautta. Peruskaava on, että ensin yllättäjä kertoo suhteestaan yllätettävään, sitten mennään yhdessä johonkin ja siellä toisen lempiartisti esittää jollain tavalla suhteeseen liittyvän tärkeän laulun. 

Kyynelkanavat aukeavat usein jo tarinoiden kohdalla, mutta viimeistään laulun alkaessa ja yllättyneiden kasvojen loistaessa valuvat hymynsekaiset kyyneleet. Ohjelma on täysosuma. Sen tarinat ovat tosia, ihania ja toivoa luovia kertomuksia oikeasta elämästä. Rakkaudestaan puhuu niin poika äidilleen kuin vaimo miehelleen ja ystävä toiselle. Yhteiset polut ovat suuria ja koskettavia tai ihan tavallisia ja pieniä, mutta aina keskiössä on rakkaus. Rakkaus ja kiitos, arvostus siitä että toinen on tässä ja lupaus pysyä lähellä. 

Ihanaa on myös se, miten tarinoita kerrotaan musiikin avulla. Mitä erilaisemmat kappaleet ovat iskostuneet eri ihmisille tärkeiksi. Kun miettii omaa elämää, voisi heti luetella vaikka kuinka monta tiettyn ihmissuhteeseen linkittynyttä kappaletta ja tarinaa niiden takaa. On kiehtovaa nähdä, miten eri tavalla tututkin kappaleet ovat saaneet jonkun elämässä niin suuren ja erilaisen merkityksen. Ja se, miten laulut ja musiikki koskettavat ja lohduttavat. Sitä on ihanaa katsella. 

Suosittelin sarjaa kavereillekin, mutta ne eivät oikein ymmärtäneet mun "Siis se on niin iiiiiiiiihana! Niin ihana!" -kommentteja. Kuulemma onnellisuus on yliarvostettua. Ja pah sanon minä. Elämään tarvitaan iloa ja rakkautta ja onnenkyyneleitä. Kauniita hetkiä ja euforiaa. Ja jos niitä kaikkia saa yhdestä tv-sarjasta, niin silloin joku on todella onnistunut jossain!  

Jokaisen SuomiLOVE-jakson katsottua tulee sellainen olo, että haluaa halata rakkaitaan ja kertoa näille miten tärkeitä he ovat. Ja pitää kaikista ihanista elämässä olevista tyypeistä kynsin ja hampain kiinni. 

Ei kai sitä muuta elämässä pitäisikään tehdä. 

SuomiLOVE nettisivut täällä ja jaksot YleAreenassa.
Eka kuva täältä ja täältä.