tiistai 31. maaliskuuta 2015

Kotoisa Kööpenhamina

Kööpenhamina oli toinen paikka Venetsia lisäksi, johon vähän uumoilin tai pelkäsin rakastuvani matkalla. Ja jos Venetsiaan ihastuminen oli vähän kimuranttia ja epäselvää, niin Kööpenhamina vei kyllä jalat alta aika heti. Kaupungin kotoisuus ja leppoisuus, kauniit kadut ja kiinnostava kulttuuri tarjosivat loistavan päätöksen matkalle. Kaikkialla suhisevat polkupyörät, aivan loistavat ravintolat ja ihmisiä varten rakennettu keskusta tekivät kaupungista rakkaan heti alusta asti. 


Nyhavn värikäine taloineen ja purjelaivoineen pääsi oikeuksiinsa helmikuisessa auringonpaisteessa.


Samoin oopperatalo ja satamalaitureita hivelevä meri loistivat niin kirkkaina, että aurinkolasit tulivat tarpeeseen.


Onnistuin näkemään kuninkaanpalatsin vahdinvaihdon, mutta en kuninkaallisia. Kuulin kuitenkin, että Tanskassa hekin elävät niin rennsoti että ulkoiluttavat itse koiriansa palatsin pihamaalla, turistien joukossa.


Ohjattu kävelykierros vei läpi mun makuuni hyvinkin idyllisen ja mielenkiintoisen Christianian. 


Tanska yrittää muuttaa maataan ekologisemmaksi, ja ainakin Köpiksessä ihmiset pyöräilivät kaikkialla ja kaikkialle.


Uusi suosikkiravintolani Grød tarjoili niin hyvää risottoa, että kävin siellä kahdesti.


Ja matkan kaunein näky löytyi The Landromat nimisestä kahvilasta, joka tarjosi esteettisen ympäristön lisäksi ihanaa aamupalaa.


Kaupungin kattoja oli hieno kiikaroida Pyöreästä tornista, jonka katolle eivät vieneet portaat vaan kalteva lattia!


Valtavalla hautausmaalla villi luonto oli iloisessa sekamelskassa hautojen ja pyöräilijöiden kanssa. Paikka on kuulemma kesällä suosittu piknik-alue.


Norrebrøn kotoisat kulmat tuntuivat tutuilta ja kotoisilta jo parin päivän oleskelun jälkeen. Ehkä vielä joskus asun jossain täällä? 

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Typical British

Iso-Britannia oli Italian jälkeen kovin sateinen, kylmä ja harmaa. Kiitäessäni junalla läpi kaatosateen ja pikimustan yön verhoamien lähiöiden mietin, että mitä ihmettä teen täällä ja oliko nyt itään järkeä jättää ihana Italia. No, onneksi aamu toi auringonpaisteen ja Britannia näytti myös hyviä puoliaan. Niitä oli esimerkiksi:

-metro, maailman helpoin ja hauskin tapa liikkua 
-brittiaksentti
-kirjakaupat joista voin ostaa kirjoja koska tuttu kieli (vietin yhdessä yli tunnin)
-hostelli jossa sängyissä oli verhot


-ihanan kohteliaat opasteet - Lontoossa suojateissäkin luki mihin suuntaan katsoa
-kolmioleivät ja sipsit
-kaikki elokuvista tutut paikat
-maailman parhaat hampurilaiset Honest Burgerissa


-Natural History Museum ja Science Museum
-puistot ja joenvarsi
-vahdinvaihto Buckingham palacella - niin turistijuttu että pakko nähdä
-se kun joku sanoi että olen Madam


-aamupala Primrose Hillillä
-se kun eksyy ja aina löytyy metro
-sattumalta löytynyt China Town uudenvuodenasussaan
-se kun Covent Gardenissa soitti superlahjakkaat opiskelijat jotain klassista musiikkia


-Whole Foods, erityisesti hummushylly jonka edessä melkein itkin (ja taustalla soi David Bowien Heroes
-aito fish'n chips ja Guinnes klo 13
-stereotyyppiset brittihahmot tosielämässä
-pubivisa



-Camden Lock (!!!)
-Camden Lockin ruokakojut, ja se Honest Burger


-Worcester, jossa pääsin kurkistamaan elämään yliopistokampuksella
-sateinen junamatka
-pyykinpesu yliopistolla
-identtiset punatiilitalot kaikkialla


-Worcesterin katedraali
-Lontoon City aamuviideltä
-ihana palvelu kaikkialla, esimerkiksi Oyster Cardia palauttaessa superväsyneenä
-päässä soiva Frida Hyvösen London:

"Upside down to Italy
and then again England
London you're not my friend
but you can be.
---
London!
The way you hate me is better than love
and I'm head over heels"

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

"It's a labyrinth..."


Venetsia oli se kaupunki, johon pelkäsin rakastuvani matkalla liikaa. En tiedä toista niin mielikuvitusta kiehtovaa paikkaa, ja olin lapsuudesta asti haaveillut kaupungissa käymisestä. Pinterest-kansio oli täynnä kuvia kanaaleista ja gondoleista, ja kun juna ylitti meren Santa Lucian asemaa kohti elämä tuntui hetken vähän epätodelliselta.


Jo kaupungissa ollessani ajatelin Venetsian olevan kamalan ihana. Kirjaimellisesti. Kamala, koska olin koko ajan eksyksissä. Siis jatkuvasti. Kerran eksyin niin pahasti sivukaduille, että jouduin pyytämään paikallista naista johdattamaan minut takaisin kartalle. Hänkin sanoi kaupungin olevan labyrintti. Jopa turistialueilla ja pääkaduilla harhauduin jatkuvasti suunnasta, käännyin väärille kujille tai ajauduin karttaan merkitsemättömille kanaaleille ja silloille. Illalla hostellille palatessa päädyin jotenkin aivan väärälle laidalle Grand Canalea reittiä, jota en edelleenkään hahmota. Onneksi rautatieasemalta oli helppo suunnistaa tuttua reittiä nukkumaan.


Ihana, koska kun löysin paikkoihin joihin halusin, hurmasivat ne täysin. Sant Elenan saari Venetsian itäpäädyssä oli rauhan tyyssija , jossa lapset leikkivät puistossa ja ihmiset makoilivat nurmella auringossa paistatellen. Pienet kanaalit asuinalueilla ja vehreät puistikot etelärannalla olivat paikkoja, joissa olisin lämpimämmällä säällä voinut viettää koko päivän. 


Ihana, koska kaikkialla oli kaunis, sininen, kirkas meri. Laguuni oli läsnä koko ajan, ja se on todellakin se mikä tekee Venetsiasta maineensa arvoisen. Ainakin minussa on jokin jatkuva kaipuu veden äärelle, ja Venetsiassa lempipelementtini oli koko ajan läsnä. Täysin omalaatuisesti rullaava arki, kekseliäät keinot järjestää asiat veden ympäröimässä kaupungissa ja jatkuva veneiden ja vesibussien hurina ympärillä antoivat paljon aihetta ihmettelyyn ja ihasteluun. 


Zatteren rantabulevardi, jonka näin toiveeni mukaan auringonlaskussa, oli ehdottomasti matkaoppaan kehujen arvoinen. Italian parhaat jätskit, ympärillä kotoisasti yliopistolaisia menossa luennoilleen, vaihtuva ja vedestä peilautuva valo ja sitten, kas, katulamput syttyivät. En tiedä miksi Venetsiassa katulamppujen lasit ovat vaaleanpunaiset, mutta se on nerokasta. Kaikki on viimeisen päälle kaunista.


Ihanan ja ahdistavan sekoitukselta tuntuva Venetsia oli hieno nähdä. Mutta sieltä oli myös hyvä lähteä eteenpäin. Kaupunki oli loppujenlopuksi liian uskomaton ollakseen totta - siinä oli niin erilaisia puolia, että on vaikea hahmottaa että ne kaikki ovat totta. Luksusliikkeet pääkaduilla, turistilaumat joihin törmäsi ihan kaikkialla, rapistuvat ja horjuvat talot, kylmä viima mereltä ja mahdoton sokkeloisuus. Mutta toisaalta mielettömän kaunis arkkitehtuuri, rauhalliset ja idylliset asuinalueet (kunhan niihin löysi), aurinko vasten sinistä laguunia, arkipuuhiaan hoitavat paikalliset, ylelliset palatsit, hurjan kaunis valo ja se miten aina nurkan takana saattaa olla jotain aivan ihmeellistä. 


Ehkä rakastuinkin Venetsiaan, pikkuisen. Mutta hyvin ristiriitaisesti. Venetsia oli kamalan ihana, ja siitä oli paikan päällä vaikea saada otetta. Tuntuu että se on parempi kuvissa ja muistoissa. 

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Tulin, näin, söin...

...eli hetkiä Italianmaalta.


150 maun jäätelöbaari


Ikuinen kaupunki


Auringonlasku Välimeren rannalla


Akveduktipuisto 


Vatikaani ja Pietarinkirkko


Firenze ja ensinäkymä Duomosta


Auringonlasku Arnolla