tiistai 25. helmikuuta 2014

Kirjain kirjaimelta

Kirjoittelen täsä kandia. Sen tekemiseen on enää aikaa vain kaksi viikkoa, joten se syö käytännössä kaiken vapaa-aikani. En puhu juuri muusta. En sovi päiviini juuri muuta. Mutta en toisaalta kaipaakaan mitään muuta.

Yleensä kandin tkeeminen aiheuttaa spontaaneja valitusvirsiä ja ahdistuksenilmauksia Facebookissa ja muissa medioissa. Myönnetään, onhan niitäkin hetkiä ollut. Mutta se mikä jää vähemmälle on se, mitä kaikkea mukavaa kandin tekeminen voikaan sisältää. Koska mun mielestä siinä on paljon kivaa.



-Se kun sallii itselleen herkuttelun.
-Se kun saa läheisiltä myötätuntoa.
-Se kun löytää täydellisen lähteen.
-Se kun löytää juuri oikeat sanat vaikeaan kohtaan.
-Se kun yllättää itsensäkin tajuamisellaan.
-Se kun lisää kaikkiin lainauksiinsa alkukieliset versiot.
-Se kun voi rauhassa löhöillä sisällä ja perustella sen sillä että tekee kandia.
-Se että tietää parin viikon päästä omaavansa paaaaaljon vapaa-aikaa.
-Se kun alakulman sivumäärään tulee yksi sivu lisää.
-Se kun kopioi aiemmasta esseestään monta sivua pätevää tekstiä.

-Se kun saa aikaiseksi. 

lauantai 22. helmikuuta 2014

Life as I see it

Keskitalven parasta todellisuuspakoa on ollut Pinterestin löytäminen. Kirjauduin saitille joskus tammikuussa, ja nyt olen ihan koukussa. Ei mene päivää, etten kävisi selailemassa kuvia ja haaveilemassa kaikesta ihanasta. Kokoilen tauluja jotka inspiroivat elämää, tyyliä ja matkustelua, ja pyrähdän niiden tunnelmaan kesken esseen näpyttelyn tai illalla juuri ennen nukahtamista. 


Ehkä parasta Pinterestissä on (siis kaiken sen visuaalisen ihanuuden lisäksi) se, että sen avulla opin tuntemaan itseni paremmin. Kun näkee, millaisia kuvia on valinnut, näkee paljon tarkemmin sen mitä elämältään kaipaa ja mistä tulee onnelliseksi. Arjessa ei aina muista niitä pieniä hyviä asioita, joiden takia odottaa uutta päivää. Mutta kun avaa Pinterestin ja selailee kaikkea kokoamaansa kaunista, muistaa ja osaa taas vähän paremmin keskittyä olennaiseen. 


Mitä sitten olen huomannut kaipaavani? Mikä on se mikä saa hymyilemään kuvavirran joukossa? Mitä tahdon enemmän elämääni? Tahdon valoa ja villasukkia, isoja ikkunoita ja viherkasveja. Tahdon vanhoja kirjoja ja sykkyräksi kääriytynenä lukemista, erämaita ja tasaisen järven pinnan johon sukeltaa. 


Tahdon puhtaita lakanoita ja pitkät hiukset, kukkaketoja ja hetkiä aamun auringonsäteissä. Tahdon paljaita varpaita ja villapaitoja joihin kääriytyä, ja tahdon värejä ja sadetta ja vaihtuvia maisemia. Tahdon vanhoja taloja, isoja huiveja, sotkuisia kirjoituspöytiä, höyryäviä teemukeja, villejä puutarhoja, ikkunalaudan jolla istuen katsella kaupunkia sekä hymyjä, leveitä kauniita hymyjä 


Ja sehän tässä on parasta, että mulla on jo tuo kaikki. 

Tarvitsee vain tarttua hetkeen ja nähdä se. 

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Let me entertain you


En ole kohta neljään vuoteen omistanut telkkaria. Eikä haittaa yhtään. Kotona käydessä yritän välillä katsella sitä, mutta ikinä ei tule mitään mikä millään tasolla liimaisi nojatuoliin. Mieluummin kaivan rinkan pohjalta kirjan ja luen sitä.

Telkkarittomuus ei kuitenkaan tarkoita viihteettömyyttä. Oikeastaan päinvastoin. Kun en ole sidottu kanavien ohjelma-aikoihin, voin katsoa mitä vain, milloin vain. Netistä kun löytyy nykyään melkein kaikki. Vapaus tuo mukanaan sen, että valitsen vain haluamaani viihdettä. Katselen vain hyviä sarjoja, enkä joudu kitkuttelemaan mainoskatkojen ajan seuraavaa juonenkäännettä odotellen. 

Ja kun hyvistä sarjoista puhutaan, on Yle Areena vakuuttanut minut tarjonnallaan. Sieltä olen parin viime kuukauden aikana katsonut melkein kaiken mitä tulee katsottua. Brittiläinen teinidraamakomedia My Mad Fat Diary oli loistavaa viihdettä ja vei takaisin 1990-luvulle, niin hyvässä kuin pahassa. Siskonpeti taas on pitkästä aikaa niin hyvää suomalaista sketsiviihdettä, että jaksan katsoa sitä jaksosta toiseen. 

Areenan tarjonnan kulminoituma on kuitenkin Psychobitches. Tämä niin ikään briteistä tuleva riemukas komedia naurattaa ja itkettää jakso toisensa jälkeen. Ideana on, että historian kuuluisat naiset tulevat psykologin vastaanotolle puhumaan ongelmistaan. Ja niitähän riittää! Rebecca Frontin esittämä terapeutti saa nähdä kaikkea niin jumalaa teoistaan syyttävästä teini-Jeanne D'arcista keskenään tappeleviin Brontën sisaruksiin. Loistavaa viihdettä, loistavaa dialogia, loistavaa historiaa. Suosittelen lämpimästi!



lauantai 15. helmikuuta 2014

Sunnuntairuokaa koko viikoksi

On aina vähän fataalia selailla reseptikansiota, johon suurin osa ohjeista on kerääntynyt niinä vuosina kun vielä asui kotona ja joku muu maksoi ruokaostokset. Sen lisäksi, että suklaakakkuja löytyy kuukauden jokaiselle päivälle erilaisia, on myös pääruokaosio astetta houkuttavampi. Ja astetta sopimattomampi opiskelijan kukkarolle.

Välillä kansion välistä pomppaa joku ohje, joka jää houkuttelemaan moneksi viikoksi. Vuosien takaiset makumuistot palaavat mieleen ja sitä alkaa luonnostelemaan tavallista pidempää kauppalistaa. Ja toisaalta, mitäpä vikaa siinä edes on? Jos syö suurimman osan ajasta linssejä ja raejuustoa, voi kyllä hyvällä omallatunnolla ajoittain herkutella vaikkapa tagliatellegratiinilla.

Juuri tagliatellegratiini alkoi pyörimään mielessä viime tammikuussa. Ja kun se mieleen nousi, ei se sieltä lähtenyt, ei ennen kuin kannoin kaupasta kalat ja juustot ja ryhdyin tuumasta toimeen. Gratiinia tulee kerralla aika iso vuoallinen (ainakin yksinasujalle), mutta se on niin maukasta ja itsessään toimivaa, että sitä syö mielellään vaikka koko viikon. Herkullisuudessaan ja valmisteluissaan tagliatelelgratiini on ehdottomasti sunnuntairuokaa. Suuri vuoka tuokin ihanasti palan viikonloppua arjen keskelle.


Kirjolohi-tagliatellegratiini

300 g marinoituja kirjolohisuikaleita
200 g purjoa
300 g tagliatellepastaa
75 g margariinia
1 dl vehnäjauhoja
8 dl maitoa
mustapippurirouhetta
1/2 tl suolaa
2 rkl sitruunan (tai limen) mehua
1 rkl tilliä
2 dl emmental-mozzarellajuustoraastetta

Halkaise ja pese purjo huolellisesti. Suikaloi purjo pitkittäin ohuiksi, koko purjon pituisiksi suiroiksi. Pane tagliatelle kiehumaan pakkauksen ohjeiden mukaan. Lisää pastan sekaan purjosuikaleet ja keitä pasta kypsäksi. Siivilöi ja huuhtele. 

Sulata kastiketta varten rasva kattilassa, ja sekoita sekaan vehnäjauhot. Lisää maito vähitellen sekoittaen koko ajan huolellisesti. Kun seoa alkaa saeta, lisää loppu maito ja mausteet. Keitä pari minuuttia. Nosta sitten kastike pois levyltä ja sekoita joukkoon juustoraaste.

Voitele laakea uunivuoka. Kaada pohjalle puolet pastaseoksesta, levitä päälle kirjolohisuikaleet ja puolet kastikkeesta. Levitä loput pastasta ja kaada loput kastikkeesta päälle. Tarkista, että kastike leviää hyvin peittäen kaiken pastan. Paista 200 asteisessa uunissa 1/2 h. Anna vetäytyä puoli tuntia ennen tarjoilua.

perjantai 7. helmikuuta 2014

Spontaani ennätys


Olen tekemässä ennätystä: en ole yli kuukauteen syönyt yhtään sipsejä. (Pirkan maapähkinärenkaita ei lasketa.) Siis en koko vuonna. Ihan vahingossa. Sen sijaan lempiruoaksi on muodostunut tämä: 


Avokado ja raejuusto. 

Ohje: Osta kypsä avokado. Kuori ja paloittele se lautaselle. Ripottele pinnalle vähän suolaa. Kasaa sitten pari reilua ruokalusikallista raejuustoa avokadon päälle. Syö heti, voi hyvin. 

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Läpi tuulen ja tuiskun

Sain viime viikolla elämänohjeen: jos jossain on tarjolla sataprosenttista villaa, tartu siihen äläkä päästä irti. 


Syksyllä ostetut huopatossut pääsivät viime kuussa vihdoin tositoimiin. Tamminkuun lopun pakkasissa en palellut kertaakaan, sillä lämpimät varpaat pitää koko tytön lämpimänä. Kun huopikkaisiin lisätään kääriytymistakki ja villahuivi, on ollut melkeinpä vahingoniloista kuunnella kaverien hampaiden kalinaa kun itse on melkein kuumissaan. 

Mutta siis - kyllä vanha kansa tietää. Ei vielä yhdetkään fiinit talvisaappaat ole lämmittäneet yhtä hyvin kuin rehellinen villa. 

maanantai 3. helmikuuta 2014

Morgonmål

Kevään merkkejä:


lähikaupassa myytiin jo mämmiä! Mikä olisikaan sen parempi alku viikolle? 

(No Girlsin uusin jakso heti maanantai-aamun alkuun, mutta ei nyt puhuta siitä...)

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Procrastination


Kaikki tietää ne päivät, kun ei vaan yhtään huvita tehdä sitä mitä pitäisi, eikä mitään muutakaan saa aikaiseksi. Kun tiskaaminen on yhtäkkiä maailman houkuttelevin juttu, ja sohvalla pää alaspäin makoilu parasta  mihin kykenee. 

Kandin tutkimussuunnitelma aiheuttaa juuri kyseistä välttelyä ja ajelehtimista. Koko alkutalven odotin, että pääsen työhön käsiksi, muta ei. Pinterestin kuvakansiot kasvavat vauhdilla ja koti on siistimpi kuin aikoihin. Parasta välttelyä ovat kuitenkin tunneiksi venyvät kaverilounaat. Varsinkin kun kaverit sanoo että hei, älä stressaa. 

Ja sit aurinko paistaa ja hymyillään.