maanantai 21. joulukuuta 2015

4/10

Ja niin kului taas yksi kuukausi Aalborgissa. Viimeisin kuukausi meni niin että humahti. Koulutöiden parissa viikot valuivat käsistä, ja oikeastaan välillä myös toivoin että ne tekisivät niin. Marraskuussa oli ikävä Suomeen, ja kuukauden päässä siintävä loma tuntui saapuvan liian hitaasti. Kuitenkin toisaalta ihmetyttää, että syyspuolisko vaihtoajasta on jo ohi. Mihin se katosi? 


Vaikka pääosa arjesta on nyt mennyt hyivn työteliäissä merkeissä, on Aalborg ehtinyt väläytellä hyviä puoliaan. Aina keskustan ohittaessa tunnelmaa loi ihana joulutori, jonka läpi kävelin monta kymmentä kertaa ihan vain fiilistellen tunnelmaa ja haistellen glögin ja lettujen tuoksua. Koko kaupunki on muutenkin koristettu jouluvaloin, ostoskatu on täynnä joulukuusia ja tonttulakkipäisiä lapsia tulee vastaan harvase päivä. Keskusta on aamusta iltaan täynnä säpinää kun koko Pohjois-Jyllanti on täällä jouluostoksilla. Kiireessäkin ihmiset jaksavat silti hymyillä. Hyvän mielen joulutunnelmaa. 


Yhdelle keskustan aukioista on pystytetty jääkaukalo, jota kaikin voimin yritetään pitää kylmänä vaikka ulkona on +10c. Perjantaina katselin hetken kentän laidalta jäällä syöksyileviä lapsia, ja vaikka kentän pinta oli täynnä vettä, tuli luistelusta silti talvinen tunnelma. Kirjastossa näimme yhden opiskelusession kesken lasten Lucia-kulkueen ja joulukonsertin. Bussit on koristeltu joulukoristein, joku on ostanut kotiin joulutähden ja kauppojen karkkihyllyt ovat täynnä marsipaania.



Aalborg alkaa tuntua pieneltä, sillä tapaa kuin kaupungit alkavat kutistua kun ne oppii tuntemaan. Osaan nopeimmat reitit keskustaan, tiedän missä kohtaa pyörätietä on vaarallinen kuoppa ja mistä kaupasta kannattaa ostaa pakastemustikoita. Tiedän mistä saa kaupungin parhaat kaakaot ja missä on hienoimmat talot. Kaupungilla kävellessä tulee melkein aina joku puolituttu vastaan, ja erilliset kaveriporukat sekoittuvat kun aina joku tunteekin jonkun. Se on kummallista, että täällä on kotoisaa, mutta ei silti koti. 




lauantai 19. joulukuuta 2015

Keskitalven kirjastoelämää

Joululoma koitti vihdoin! Se alkoi itse asiassa jo torstaina, mutta projektin loppurutistus otti niin koville, että pari päivää on mennyt huilatessa ja lomaan asennoituessa. Mutta tänään jo soivat joululaulut ja viuhuu joulusiivouksen merkeissä moppi.

Vaikka vaihtoon lähtiessäni kovasti vakuuttelinkin että juujuu ihan arkea sinne menen elelemään, niin en ihan tälläistä arkea osannut kuvitella. Viimeinen viikko oltiin ryhmän kanssa joka päivä kirjastossa lähemmäs kymmenen tuntia, viimeisinä päivinä kaksitoista tuntia ylittyi monta kertaa. Kaikki sosiaalinen elämä oli ihan nollassa, ja kirjastossa hoidettiin niin syömiset, kahvitauot kuin päikkäritkin. Palautettuani torstaiaamuna muiden puolesta paperiversiot koululle tulin kotiin ja nukuin parit monen tunnin päikkärit. Perjantainakin päivä meni lähinnä telkkaria tuijotellessa. Mutta nyt se on ohi ja on loma. 

Kaverien kanssa on juteltu, miten vapaa-aika tuntuu nyt ihan ihmeelliseltä. Että voi vain kävellä kaupungilla että on kamala kiire. Että voi nukkua pitkään ilman että pitkä to do -lista odottaa tietokoneella, ja että keskellä päivää voi oikeasti vain olla. Laiskotella. Kaksitoistatuntisten päivien jälkeen se on ihan kummaa. Mutta kerrankin tuntuu loma ansaitulta. 


Huomenna sunnuntaina lennän Suomeen kolmen viikon lomalle. Juhuu! 

torstai 3. joulukuuta 2015

Mikä ihmeen projekti?

Viime aikoina tanskankuulumisia kyselleet ovat kuulleet (ja oikeastaan jotkut ovat kuulleet myös ihan kysymättä) kamalasti selitystä meidän projektista. Projekti stressaa, projekti vie kaiken ajan, olin taas kirjoittamassa projektia kirjastossa, projektitiimin kanssa on palaveri tulossa... Projekti sitä ja projekti tätä. Mikä on tämä mystinen projekti, joka on yhtäkkiä nielaissut koko mun elämän?


Aalborgin yliopistossa opetustmetodina ei ole perinteinen luentojen ympärille keskittyvä pedagogiikka, vaan problem based learning. Tämä problem based learning, tuttavallisemmin PBL, tarkoittaa sitä, ettei oppiminen tapahdu niinkään luennoilla tai kirjoja päntäten ja ulkoa opetellen, vaan kokeillen, keskustellen, ongelmia ratkoen ja itse tehden. Ongelmalähtöinen oppiminen on täällä osa koko yliopiston perustaa, se miten kaikki tehdään ja rakennetaan, miten täällä opetetaan ja opitaan.

Näissä mun valitsemissa opinnoissa PBL näkyy siten, että lukukausi on jaettu luentoihin ja projektiin. Alkusyksystä kaksi kuukautta istuttiin luennoilla - tutustuttiin aiheisiin, saatiin eri näkökulmia, perehdyttiin teorioihin ja hauduteltiin ideoita. Sitten marraskuun alussa luennot loppuivat ja siirryttiin projektin tekemiseen. Projekti siis on tavallaan päätös kaikille muille kursseille, joista ei ole muuta lopputenttiä. Mullakin kaikki syksyn alun 20 opintopistettä roikkuu nyt kiinni siinä, millainen projekti saadaan aikaiseksi. 

Projektia varten opiskelijoita kehotettiin miettimään mitkä aiheet luennoista kiinnostavat ketäkin, ja sitten näiden kiinnostuksenkohteiden kautta yritettiin löytää oma ryhmä, jonka kanssa projektia alettiin kasaamaan. Itse pohdiskelin varsinkin kestävän kehityksen, ekologisuuden ja kulutuksen teemoja, ja kolmen samoista aiheista kiinnostuneen kanssa päädyttiin muodostamaan ryhmä. Aihetta työlle etsittiin yhteisistä mielenkiinnon aiheista, ja yhdessä löydettiin alkupiste ja suunta loppusyksyn työskentelylle. 

Tukena ja neuvojana prosessissa jokaisella ryhmällä on oma ohjaaja, mutta suurelta osin meillä on nyt siis vapaat kädet kaiken suhteen. Syksyn projektin teemana täytyy olla globaalit prosessit, ja sen nimikkeen alle saa kyllä kehiteltyä vaikka mitä. Vaikka ideoita ja teorioita voi hakea luennoilla käsitellyistä aiheista, se ei tarkoita etteikö saisi myös keksiä omaa ja uniikkia ideaa. Oikeastaan kai idea on sitä parempi mitä uudempi ja mielenkiintoisempi se on. Meidän aiheena oli ensin kasvissyöjien kulutusvalinnat, mutta ohjaaja ilmaisi kauniisti sen olevan aika huono, joten nyt uusi aiheelle on tanskalaisten asenteet ötököiden syömistä kohtaan. (Jos nyt mietit että häh, ötököitä, niin lue tämä: http://www.huililehti.net/saako-olla-ottiaisia/)

Tästä aiheesta pitäisi saada aikaan sadan sivun tutkielma teorioineen, metodologioineen ja haastatteluineen. Yhden suomalaisen kaverin kanssa todettiin, että sehän on vähän kuin gradun tekisi parissa kuukadessa, englanniksi, vieraiden ihmisten kanssa. Juuri nyt muakin ajatus gradusta lähinnä houkuttelee tähän verrattuna. Projektin palautus on 17.12, joten tässä on vielä kaksi viikkoa aikaa pusertaa aika monta sivullista tekstiä näytölle. Ajan kulumisen näkee kirjastoissa - yhä enemmän ja enemmän opiskelijaryhmiä istuu yhdessä kirjoittamassa, lukemassa ja väittelemässä. Kavereita nähdessäkin lähes ainoa puheenaihe on projekti, tosin enemmän tunteiden purkamisen kuin minkään kovin akateemisen näkökulmasta. 

Tämä projekti on kyllä ehdottomasti vaikein kaikista tähän mennessä tekemistäni koulutöistä. Valtava laajuus, vieraat teoriat ja haastatteluiden tekeminen ovat vain osa haasteista. Myös eri kulttuureista tulleiden ryhmäkaverien kanssa kommunikoiminen, yhteisen ajanhallinnan rakentaminen ja vieraalla kielellä toimiminen nostavat stressitasoja. Välillä homma on tuntunut aivan mahdottomalta, mutta toisaalta mukaan on mahtunut myös onnistumisia ja nauruntäyteisiä palavereja. Vielä tänä maanantaina ohjaajan palautteen takia piti peruuttaa monta askelta taaksepäin ja tehdä asioita uudelleen. Mutta sitä se oppiminen on, kokeilemista ja mokaamista. Ja sitten lopulta onnistumista. Toivottavasti. 

Täytyy kyllä myöntää, että mulla on aamukampa projektin palautukseen. Yksikin päivä vähemmän tätä rämpimistä ja korkeita stressitasoja lohduttaa. Vaikka projekti on antanut paljon, niin ryhmätyötaitoja, tiedonhakua kuin ihan vain kaaoksenhallintataitoja, niin kyllä se on ottanutkin. Odotan jo kieli pitkällä kevätlukukautta ja paluuta alkusyksyn huolettomaan vaihtoelämään. Siihen, kun oli aikaa nähdä muutakin keskustaa kuin kirjasto, ja kun ehti seikkailla muuallakin kuin lähipuistossa. 

maanantai 30. marraskuuta 2015

Mää ja sää

Eilen Tanskassa myrskysi. Illalla lännestä saapui Gormiksi nimetty myrsky, joka heitti aalborgilaistenkin niskaan aimo annoksen vettä ja tuulta. Itsehän vietin koko illan sunnuntain sisällä, ja oman huoneen ikkunasta olikin ihan mukavaa katsella kun vettä ja lehtiä viiletti ikkunan ohi vaakatasossa. Kynttilät loisti, Adele soi ja tee lämmitti kun tuuli pyrki sisään ikkunan raoista.

Luulen, että tuuli ei sopinut meidän taloon kovin pahasti, sillä pahempienkin puhurien ulvoessa olen ehtinyt valvoa. Tänään kuitenkin yliopistolla kaveri näytti kuvia heidän asunnossaan hajonneesa ikkunasta, joten vähän tuntumaa tuli näihin hirmumyrskytuuliin. Netistä luin, että puuskissa tuulta on ollut 30-40 metriä sekunnissa. Viranomaiset sulkivat siltoja ja junavuoroja peruttiin, ihmisiä kehotettiin pysymääns sisällä. Säätiedotussivulla vilkkuivat värivalot varoituksena. Aikamoista.

Täytyy kyllä sanoa, että kun ilmamassat iskeytyvät Atlantilta tähän pienelle niemenkärjelle, tuntuu ne melkoisen erilaisilta kuin Suomen puhurit. Tasaista maata pitkin tuuli pääsee viilettämään melko lujaa ennen kuin edes puhutaan myrskylukemista. Turussa en pyöräillyt jos tuuli yli 8 metriä sekunnissa - täällä olisin aika paljon kotona jos tekisin niin. 

Toisaalta voimalla iskevien puhurien mukana sää myös vaihtuu salamannopeasti. Usein paras keino tietää sää on katsoa taivalle - jos horisontissaon pilviä, sataa pian, jos ei, pysyy kuivana ainakin kymmenen minuuttia. Täällä pilvet oikeasti juoksevat taivaalla. Niin on ollut tänäänkin myrskyn jäljiltä. Tämän kuvan nappasin kotimatkalla kaatosateen ja auringonpaisteen rajalta. Mutta hei, eipähän ehdi kyllästyä. 


Vaihtelevat säät ovat täällä sellainen perusläppä, puheenaihe löytyy aina kun valittaa vain säästä. Tanskantunnillakin opeteltiin ensimmäisten lauseiden joukossa "Minä vihaan tanskalaista säätä." Onneksi mua ei ole ennenkään sade ja tuuli haitanneet. Pienessä puhurissa tuntuu enemmänkin että on enemmän elossa. Ja isommissa myrskyissä on ihanaa olla sisällä ja ihastella luonnon myllerrystä.  Uutisten mukaan tämä herttainen Gorm on nyt matkalla Suomeen, että held og lykke vaan sinne kotipuoleen... 

tiistai 24. marraskuuta 2015

Kirjastosta päivää

Terkkuja täältä Aalborgin kaupunginkirjastosta. Täällä istun taas opiskelemassa. Juuri nyt hommat ei suju niin yhtään, varmaan koska olen tuijottanut samaa tekstiä sunnuntaista asti, eikä se ole vieläkään valmis.

Tästä kirjastosta on tullut viime viikkoina melkein toinen koti - tehdään koko ryhmä pitkää päivää projektin kanssa. Istun koneen ääressä välillä kotona, välillä täällä - vähän riippuu siitä mikä paikka kyllästyttää ja jaksanko polkea keskustaan. Sunnuntaina tulin kirjastoon yhdeksitoista, tänään kymmenen jälkeen.  Illalla lähden kotiin joskus seitsemän maissa. 

Tänään kirjastossa on kamalasti väkeä, oli vaikea löytää pöytäpaikkaa. Ihmiset istuvat ryhmissä opiskelemassa, kokoustavat projekteista ryhmiensä kanssa ja jaloittelevat lukumaratonien keskellä. Kaiken keskellä juoksentelee päiväkodillinen pikkulapsia, ja joku soittaa alakerran flyygelillä klassista. Ulkona sataa. 


Parin tunnin päästä kipaisen puolen kilometrin päähän yliopiston kirjastoon oman ryhmän tapaamiseen. Nähdään porukalla kaksi tai kolme kertaa viikossa. Se on hyvä - tänäänkin tapaaminen vähän rytmittää päivää. Yhdessä käydään jokaisen tekemiä tekstejä läpi ja suunnitellaan seuraavia hommia. On mukavaa nähdä, miten aina saadaan jotain aikaiseksi. 

Kirjastoelämää ja pitkiä päiviä on edessä vielä tasan kolme viikkoa. Sitten 17.12 on projektin palautus ja aikaa huokaista. Taidan kyllä tosin ottaa itselleni vapaapäivän huomenna tai ylihuomenna - ihan seitsemää päivää viikossa en millään jaksa opiskella. Se että tuijottaa tunnin samaa sivua yleensä viittaa vähän siihen, että tauko olisi tarpeen. 

lauantai 21. marraskuuta 2015

3/10

Taas on ihan vaivihkaa ohimennen kuukausi kulunut Aalborgissa. Kolmen kuukauden asumisen jälkeen voin jo sanoa että viihdyn täällä. Elämä tanskalaisena on helppoa ja leppoisaa, jos ei koulun kaikkea muuta kuin leppoisaa opiskelutahtia oteta huomioon. Mutta Pohjois-Jyllanti on kotoisa ja turvallinen, eikä marraskuu oikein säänkään puolesta juuri eroa Turun meiningistä.

Viimeinen kuukausi tuntuu menneen vähän harakoille, kun yksi viikko meni flunssassa ja toinen mahataudissa. Loppuaika kului tehokkaasti projektin tekemisen merkeissä, ja siihen on varattu myös kaikki aika seuraavan kuukauden ajalta. Meidän pitäisi siis neljän hengen ryhmässä saada aikaiseksi sadan sivun projekti haastatteluineen kaikkineen. Tällä hetkellä tekstiä on ehkä kolme sivua. Kiire siis tulee, tai kiire on oikeastaan jo nyt.


Pikkuhiljaa joulun läsnäolo on kasvanut ja kasvanut täällä - nyt kirjastoissa soi jo joululaulut, ja eilen joulutorin avauduttua kaduilla tuoksui glögi. Naapurit myyvät autotallissaan havukoristeita ja jokainen kauppa on pullollaan joulukoristeita. Ja vaikka Suomessa se välillä vähän ärsyttää, täällä se on jotekin kivaa ja suloista. Kun lumesta ei ole toivoakaan marraskuun pimeydessä, on mukavaa että joululla tuodaan vähän valoa ja väriä tähän vuodenaikaan. 


Suomesta ikävä nyt:
-gefilusmehua
-lunta
-Liisan tekemää risottoa
-saunaa
-kirjakauppoja
-kaikkia ihmisiä
-lounaita Bryggessä
-ainejärjestöä
-joulutorttuja
-Turkua
-talvea

Tanskassa kivaa nyt:
-joulumarkkinat
-kirjastot
-perunasalaatti
-rauhaisa koti
-taco-ilta
-iltojen lukuhetket
-lähibussit
-Østerådalen
-tanskantunnit
-uudet kamut

Talvi-ikävään on ainakin luvassa vähän helpotusta, sillä säätiedotus lupaa viikonlopulle miinusasteita. Sellaisia en olekaan täällä vielä kokenut. Kauaa sitä riemua ei kestä, sillä jo alkuviikosta palataan syyssateisiin. Mutta ei se mitään, ainakaan ei harmita istua sisällä opiskelemassa.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Sunnuntaista sunnuntaihin

Päivät ei enää todellakaan raahaudu hitaasti eteenpäin, vaan viikot juoksee nopeammin kuin ehdin huomata. Kööpenhaminan matkan jälkeen täällä olo on ollut erilaista, on ollut tekemistä ja ohjelmaa. Tanskantunnit tahdittavat viikkoa vieden maanantai- ja keskiviikkoillan kokonaan, ja koulussa tehtävä projekti viekin loput ajasta. Taistellaan aikaa vastaan kirjoittaen ja kokoustaen päivästä toiseen, ja pikkuhiljaa työn raamit ja ensimmäiset lauseet alkavat rakentua. Myös ryhmädynamiikka paranee pikkuhiljaa, nyt osataan jo naura yhdessä, ja tuodaan vuorotellen naposteltavaa kokouksiin. 

Lauantaina oli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että toivoin olevani Suomessa. Pariisin tapahtumia oli vaikeampaa ottaa vastaan poissa kotoa, ja vaikka Tanskan pohjoisin kolkka on tosi turvallinen sekin, tuntui että omalla maperällä olisi helpompi olla. Meidän talo oli muutenkin hiljainen, sillä yksi kämppis oli lähtenyt yön aikana takaisin Kiinaan sairastuneen isänsä luo. Vaikka usein valitankin kämppiksistä, on kaikki silti ihania ihmisiä, ja yhdessä ollaan ikävöity tätäkin tyttöä ja lähetelty sähköpostilla hyvästejä ja tsemppauksia.


 Lauantaina tuntui, että maailma oli kääntynyt yössä ylösalaisin. Nyt arki alkaa taas palata, mutta koti on paljon tyhjempi. Ja vielä tyhjempi se on huomenna, kun parhain kaverini ja läheisin kämppikseni palaa kotiinsa Kanadaan. On jo valmiiksi ikävä. Onneksi tämäkin viikko on täynnä tekemistä, tanskantunteja ja taco-iltaa. Pian on varmaan taas jo sunnuntai. Pitää yrittää muistaa nauttia näitä hetkistä, tästä kiireestä ja sitä että se tarkoittaa sitä että elän täysillä ja koen koko ajan jotain uutta. Täytyy myös muistaa välillä pysähtyä, lähteä kävelylle puistoon ja seisahtua tuohon järven rannalle. Kuvan kaislat talvi on jo muuttanut ruskeiksi, eikä pilvetkään ole enää niin vaaleanpunaisia kuin syksyllä, mutta maisema on silti kaunis. Sitä on hyvä pysähtyä ajattelemaan. 

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Ulpukka, ulappa, sammal, aava

Tanskaan oli helppo tulla asumaan. Asiat hoituvat samaan tapaan ja tahtiin kuin Suomessa, ja Aalborgin henki on samanlainen kuin Turun. Melkein kaikin puolin täällä olemiseen tottui nopeasti, mutta yhtä asiaa ikävöin varsinkin alussa. Suomen kieltä kaipasin enemmän kuin olisin uskonutkaan. 

Aalborgissa puhun kaikkialla englantia. Se ei ole vaikeaa tai ikävää, vaikka aluksi välillä uuvuttikin puhua vierasta kieltä kellon ympäri. Nyt siihenkin on jo tottunut, ja englannin sijaan joudun välillä hakemaan ilmaisuja suomeksi. Englantini on parantunut valtavasti, ja vain väsyneenä tai nälkäisenä sanat alkavat sekoittua tai törmäillä suussa toisiinsa. Viime aikoina olen alkanut saada kehuja englannistani. Se on aika kivaa. Mutta englanti ei ole silti sama kuin suomi.


Olen alkanut ymmärtää mitä on äidinkieli. Miten iso osa se on ihmistä. Olen lukenut ja kirjoittanut suomea, mutta se ei ole sama. Se on puhuminen, jossa kieli on kaikista omin ja elossa. Puhuessa minä tuotan suomalaisuuttani ja tuttujen sanojen kautta olen kotona. Suomeksi voin ilmaista itseäni ja ajatuksiani ihan erilailla monipuolisesti ja syvällisesti kuin englanniksi. Voin oikesti puhua mitä sylki suuhun tuo. 

Onkin ihanaa, että täällä on pari suomalaista kaveria, joiden "Huomenta" aamuluennolla on ilahduttanut valtavasti. Ollaan yhdessä puhuttu suomeksi siitä, että suomen puhuminen on jotenkin rentouttavaa. Voi vaan olla ja sanoa mitä haluaa. Höpötellä menemään tahdilla, joka englanniksi olisi mahdotonta. Kuvailla asioita ja ymmärtää puolesta sanasta.


Olen alkanut makustella suomea. Muistella sanoja, leikitellä äänteillä. Listata lempisanojani. Ulpukka, ulappa, sammal, aava. Tuutulaulu, leili, amme, autere. Kaipaan pehmeitä äänteitä. On jännittävää, miten huomaan joidenkin sanojen ja puhetapojen olevankin hirveän paljon osa minua, sitä mitä minä tiedän ja tunnen ja olen. Kun puhun koko ajan englantia ja sitten sanonkin muiden huvitukseksi sanan suomea väliin, kuulen itsekin miltä se muista kuulostaa. Miten se on ihanan ainutlaatuista, ja siten miten hieno minun maani ja kulttuurini on. Miten "ristiriita" on ihan kumman kuuloinen muille, mutta minulle se on totta. 

Suomessa en koskaan ajatellut kieltä ja sitä, mitä puhun. Täällä se on yksi tärkeimmistä jutuista mitä on. Oma kieli, jolla voin ilmaista mitä todella olen. Se on tärkeämpää kuin mikään muu. 

lauantai 7. marraskuuta 2015

København, København...

Tavattiin turkulaisen kaverin kanssa puolimatkassa ja valloitettiin Kööpenhaminan kadut. Oli ihmeellistä ja ihanaa. Käveltiin paljon ja nukuttiin hyvin, iltapalaksi oli luksusnäkkäriä ja hummusta, päivisin piti aina löytää kahvia ja kanelsnegeleitä. Kierreltiin Nørrebro läpi ja käytiin kolmesti Grødissä (mun lempiravintola, tällä hetkellä oon käynyt Köpiksessä kahdesti ja Grødissä viidesti...) ja todettiin kinuskikastike aamupuurossa hyvin toimivaksi. 




Ajettiin junalla Louisiana -taidemuseoon ja uuvahdettiin taiteesta. Kuljettiin metroilla ja jouduttiin turistivirtaan Nyhavnilla. Sitten välteltiinkin turistipaikkoja aika huolella. Istuskeltiin kirjastoissa ihan muuten vaan, metsästettiin talvitakkia ja hyviä mustekyniä, nähtiin pari kuninkaanlinnaa muttei yhtäkään kuninkaallista.  




Päästiin satumaahan kun mentiin illalla halloweenvaloin koristeltuun Tivoliin. Syötiin ekosushia, brunssia, nuudeleita ja aika paljon muutakin. Juteltiin ja oltiin ihan hiljaa. Kierreltiin loputtomissa vintagekaupoissa eikä ostettu mitään. Löydettiin tavattoman halpa japanilaisia astioita myyvä kauppa, josta haluttiin ostaa kaikki joten ei pystytty ostamaan mitään. Kahdehdittiin tanskalaisten tyyliä ja yritettiin omaksua se, heikohkoin tuloksin... 





Käveltiin läpi hautausmaiden, Kristianian, Kristianshavnin kanaalien ja Strøgetin. Poikettiin sisään kaikkialle mikä kiinnosti. Luettiin kirjoja ja katseltiin maisemia. Nähtiin kasvitieteellinen puutarha talviasussa. Kuljettiin merituulta vastaan ja kannettiin sateenvarjoja turhaan mukana. Katseltiin ikkunoista sisään, puusepänverstaisiin ja koteihin, lehtikasojen keskellä ihmeteltiin kotoisuutta ja leppoisuutta. 



København, København... Aika ihana kaupunki. Mut vielä ihanampi ystävän kanssa nähtynä. 


keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Päivät niin kuin varisparvi raahautuu

Vähän jotain kuulumisia. 

Ei oikein mitään erikoista. Loma Kööpenhaminassa oli ihana ja rentouttava, sen jälkeen arki on ollut niin arkea kuin olla voi. Aikaisia aamuja, vähemmän aikaisia aamuja, kaurapuuroa ja kampukselle polkemista. Sää on ollut sumuinen ja harmaa, puut ovat vaivihkaa kadottaneet lehtensä ja koleus hiipii sukanvarsista varpaisiin. Nään vähän väliä Suomesta kuvia auringonpaisteesta ja upeista auringonlaskuista, mutta täällä ikkunasta näkyy vain harmaa taivas jota sitäkin peittää ikkunaan jäänyt harmaa vesihoyry. Eilen sain itseni kiinni ajattelemasta "Sataisi edes!". 

Mutta sitä se on aina, marraskuu. Jäiden polttelua ja joulun odotusta. Keskustaan on jo ilmestynyt paahdettuja manteleita myyviä kojuja sekä joulumarkkinoiden myyntikoppeja. Paikallinen Stockan vastine Salling sytytti jouluvalonsa viime viikolla. Tällä viikolla on perjantaina mystinen J-Day, jolloin kuulemma julkaistaan joku tämänvuotinen jouluolut ja tanskalaiset juhlivat sitä villeinä. Kuulostaa hämmentävältä.



Kotona sovittiin siivousvuoroista, tai minä sovin kaikkien puolesta, kun alkoi mennä hermo siihen että siivoan aina yksin. Nyt jokaisella on joka viikolle joku vastuualue, joka pitäisi hoitaa. Vaikka olen edelleen aika skeptinen siitä, toimiiko systeemi, niin ainakin ärsyttää vähemmän. Ainakin voin jättää keittiön siivoamatta, koska se ei tällä viikolla ole mun hommani. 

Kämppikset tuskin siis tahallaan jättävät siivoamatta - meillä on vain ihan erilaiset siivouskäsitykset. Kun olen joskus huomauttanut että jotain voisi siivota, on vastauksena ollut aidosti hämmentyneitä reaktioita. Luulen, että muut eivät vain huomaa, että jokin on likaista. Eihän sille voi mitään. Mutta vaikka en itsekään ole maailman siisteimpiä ihmisiä, toivoisin että esimerkiksi kylppärin voisi siivota useammin kuin kerran kuukaudessa. Toivottavasti siis uusi systeemi toimii.


Kulttuurierot saavat kiristelemään hampaita välillä myös koulussa. Luennot loppuivat tällä viikolla, ja nyt opiskelu koostuu vain projektin tekemisestä. Itse teen projektia neljän hengen ryhmässä, ja jo alkuun pääseminen tuntuu olevan kamalan vaikeaa. Etelä-eurooppalainen mañana mañana ja pohjoiseurooppalainen pedanttisuus eivät ihan kohtaa, ja mulla on koko ajan ikävän pomottava olo kun yritän saada projektin etenemään. Onneksi eilen keksittiin uusi aihe, josta toivottavasti saadaan jotain irti. Projektista voisin kirjoitella joskus enemmänkin, se kun on täällä iso osa opintoja. 

Yo-liikuntaan olen myös tutustunut pikkuhiljaa - täällä on aika samantasoisia tunteja kuin Suomessa, mutta pienemmissä ryhmissä. Myös uimahallissa alan olla vakikävijä, kun se on niin kätevästi koulumatkan varrella. Tanskantunnit alkoivat pari viikkoa sitten, niistä tykkään, on aina hauska opetella uutta kieltä. Paljon tekemistä siis riittää, mutta myös aikaa laiskotella ja uppoutua tv-sarjoihin ja kirjoihin. Hyvä arjen tasapaino, sanoisin. 

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

2/10

Ja tapahtui tänä päivänä, että kaksi kuukautta Aalborgissa tuli täyteen. Puhuttiin viikonloppuna kämppiksen kanssa siitä, miten ei yhtään tunnu siltä, että oltaisiin oltu täällä kaksi kuukautta. Aika tuntuu paljon pidemmältä. Tuntuu, että olen ollut täällä kolme kuukautta, tai viisi. Kauan. 

Samalla tuntuu että viikot vilahtelee ohi niin huimaa vauhtia etten ehdi edes huomata. Ja loput kahdeksan kuukautta tuntuvat pitkiltä, siihenhän mahtuu vaikka kuinka paljon aikaa, jos kaksi kuukauttakin on näin pitkä. Jännä tuo aika. Ei voi käsittää.


Viime viikkoina elämästä on ihan oikeasti tullut arkea. En enää fiilistele asioita niin paljoa - bussimatkustaminen menee melkein huomaamatta, ja naapuruston kadut eivät enää ole seikkailu. Yliopistolle meneminen on automaattista ja kaupassa käynti rutiinia. En ajattele, että olen täällä - välillä pitää oikein muistuttaa itseään, että hei, olen Tanskassa, tämä on ihmeellistä, muista se! 

Syksy on vihdoin, loputtomien lämpimien viikkojen jälkeen, saapunut tännekin. Aamuisin on pimeää ja pyöräillessä tarvitsee hanskoja. Kovin kylmä ei vielä ole, +10 astetta melkein koko ajan, mutta selkeästi synkempää. Pidin meksikolaiselle kämppikselleni varoituspuheen kaamoksesta, toivottavasti en liikaa pelästyttänyt. 

Jotenkin kaipaan Suomen kirpeitä syyspakkasia. Kylmän kesän takia tuntuu, että elän vieläkin samassa säässä kuin kesäkuussa. Talvenkaipuu.


Ja vähän vaihtelunkaipuu myös. Vaikka Aalborg on kiva ja ihana, välillä kaikki vähän tympäisee. Onneksi asia on jo hoidossa - vietän kaksikuukautispäivää nimittäin Aalborgin sijaan Kööpenhaminassa, jossa vietän piiiitkän viikonlopun Suomesta saapuvan ystävän kanssa. En malta odottaa!

lauantai 17. lokakuuta 2015

Harmaana päivänä

Yksi parhaista jutuista Tanskassa tähän mennessä on ollut Aarhusissa näkemäni Your rainbow panorama. Aros-museon katolle rakennettu teos on ihan mahtava sukellus väreihin ja loistava paikka tsiigailla Aarhusia yläilmoista. Harmaanakin päivänä valo virtasi ihmeellisen vaaleanpunaisena, sinisenä ja kaikkina muina sateenkaaren sävyinä, eikä sitä jaksanut lakata ihmettelemästä vaikka kävelin teoksen kahdesti läpi. 

Katolla sijaitseva teos ei varmasti sovi kovin korkeanpaikankammoisille, mutta sinne uskaltaminen palkitsee. Kuin kävelisi taivalla tai kelluisi väreissä. Niin kaunista. 












torstai 15. lokakuuta 2015

Aarhus hoods

Laiskotteluviikon päätteeksi tein yhden päivän matkan Aarhusiin. Motaria pitkin viilettämällä sinne pääsi tunnissa, ja seitsemän tuntia kävelemällä ehti nähdä aika monta kulmaa kaupungista. Sää oli vähän sateinen ja harmaa, mutta siinä oli jotain hurjan kotoista. Suomalaista harmaata syksyn tunnelmaa. 

Aarhus on paljon suurempi kaupunki kuin Aalborg, ja sen kyllä tunsi. Jos Aalborg on kuin pieni ja kotoisa Turku, on Aarhus lähempänä ihmisvilinäistä Helsinkiä. Sen huomaaminen teki terää - oli hyvä lähteä Aalborgista ja huomata, miten hyvin sinne on ehtinyt kotiutua. Samoin oli hyvä huomata, miten kotoisa ja mukava kaupunki Aalborg on. Luulen, että Aarhusissa olisi ihan erilaista asua ja olla - välimatkat ovat pidempiä, ihmisiä enemmän ja keskusta laajempi. Aalborg on loppujen lopuksi aika pieni ja sympaattinen. 

Hyvä oli myös huomata, että myös Aarhusissa oli jos jonkinlaista ylämäkeä - en ehkä valita enää niin paljon Aalborgin mäistä kerta vastaavia on muuallakin.  



Retken historiaosuus tuli nähtyä Den Gamle By - ulkoilmamuseossa, johon oli koottu tanskalaisia rakennuksia historian eri kausilta. Talot on haalittu kylään ympäri Tanskaa - purettu pala palalta ja taas koottu tuonne entiselleen. Sadesäällä museo oli aika tyhjä, mutta silti kaunis ja persoonallinen. Maistelin vaniljarinkeliä ja ihmettelin kukkaistutuksia (kuten aina). Hauskaa oli, että osa kylästä esitti 1970-luvun kulttuuria, ja kävinkin esimerkiksi kaupassa joka "myi" ruokatavaroita parin vuosikymmenen takaa. Historiaa sekin!






Ulkoilmamuseon jälkeen lämmittelin hetken kaakaon ääressä sympaattisessa Volkswagen-kahvilassa ja jatkoin sitten Aros -taidemuseoon. Kyseinen paikka on ollut mun haavematkakohteena jo kauan, lähinnä katolla olevan sateenkaaripanoraaman vuoksi. Jätin sen kuitenkin sokeriksi pohjalle ja kiersin ensin muut näyttelyt. Sopivasti samana päivänä oli avautunut Monet'ta ja muita impressionisteja esittelevä näyttely, joka oli hieno elämys. Taiteilijoiden taustoja ja sen ajan maailmaa valottava näyttely onnistui näyttämään teokset uudessa valossa. Hauskaa oli myös olla haavematkakohteessaan ja katsoa tauluja toisesta haavematkakohteesta...




Loppupäivän kiertelin keskustan katuja ja jokivartta vieraillen varsinkin kahviloissa ja kirjakaupoissa. Perjantai-iltana juuri ennen syysloman alkua kaupunki oli todella elossa. Oli ihan suurkaupungin tunnelmaa, jos niin voi sanoa. Uusilla kaduilla käveleminen virkisti taas ihmeellisesti, ja Aalborgiin palatessa tuntui että oli taas saanut vähän lisää perspektiiviä Tanskaan ja intoa uusiin seikkailuihin. 



Silti täälläkin oli Åbo mielessäin.