maanantai 31. elokuuta 2015

Gug-elämää

 Tässä on maisema, jota olen tuijotellut varmaan eniten koko täälläoloaikanani:


Samoin tässä: 


Byplanvejens Skolen bussipysäkki on kuin ovi ulkomaailmaan - siitä hyppään bussiin kun menen minne tahansa tätä lähiötä kauemmaksi. Keskustaan on kotoa 3,5 km ja yliopistolle varmaan aika lailla sama matka - ei mitään ihan tosta vaan käveltäviä etäisyyksia, vaikka molemmat olenkin jo kertaalleen ehtinyt tallustaakin. 

Tämä lähiö on mukava ja rauhallinen. Ympärillä asuu paljon eläkeläisiä ja lapsiperheitä, ison tien varressa on pitkä rivi rautakauppoja ja vastaavia putiikkeja. Vaikka liikenteen humina kuuluu öisinkin sisälle, kävelee silti puistoon viidessä minuutissa, mikä on mieletäni ehkä kuitenkin kivempi kuin että keskusta olisi niin lähellä. Sinne tulee lähdettyä usein muutenkin, mutta jos asuisi siellä, en tiedä tulisinko koskaan tänne. 

Ruokakaupatkin ovat suht lähellä - bussilla pääsee melkein Lidlin ovelle, eikä sinne kyllä kävelekään kovin kauaa. Samoin moni muu kauppa on bussireitin varrella, ja vaikkei nyt ihan kävely- niin ainakin pyörämatkan päässä. Eilen kävelin myös uimahalliin, joka on muuten kätevästi yliopistolle vievän reitin varrella. 

Gug - eli tämä lähiö - levittäytyy Aalborgia halkovan itäisen kukkulan rinteeseen. Melkein joka paikasta onkin hienot maisemat läntiselle kukkulalle ja sen taakse katoaviin auringonlaskuihin. Vähän oranssia iltataivasta näkyy usein myös oman ikkunan nurkasta - mikä voisikaan olla parempaa. 


lauantai 29. elokuuta 2015

Kuin kala vedessä

Viime maanantaina kävin tosiaan pulahtamassa Aalborgia halkovaan vuonoon. Keskustan kohdalle, Jomfru Ane- puiston viereen on rakennettu oikein kiva uimala, Havnebad, jossa pääsee helposti -ja ennen kaikkea ilmaiseksi - pulahtamaan meriveteen. 




Uimala on vähän kuin sellainen kalankasvatusallas, merestä aidattu osa, jossa virtaa ihan samat vedet kuin vuonossa muutenkin. Uimaelämys oli siis hyvin autenttinen, siellä polskin pikkukalojen kanssa suolavedessä. Muita ihmisiä ei paikalla ollut kuin pari saksalaista turistia joiden lapset pulikoivat altaassa. Taisi suht viileä ilma ja alkupäivän sade karkoittaa paikalliset auringonpalvojat. 



Havnebad oli oikein mukava seikkailu. Sen kun käveli sisään, vaihtoi vaatteet pukukopissa ja pulahti mereen. Halutessaan olisi voinut myös meloa tai kiipeillä kiipeilyseinässä, mutta mulle riitti polskia allas pari kertaa päästä päähän. Vaikka kahdeksantoista-asteinen vesi ei tuntunutkaan kamalan kylmältä, ei se myöskään houkutellut uiskentelemaan kovin pitkää aikaa...


ps. Päädyin myös googlailemaan tietoja Lymfjordista. Wikipedia kertoo aiheesta seuraavaa: "Limvuono (tansk. Limfjorden) on Tanskassa sijaitseva matala salmi, joka erottaa Vendsyssel-Thyn saaren muusta Jyllannista. Se ylettyy Pohjanmerestä Kattegatin salmeen ja on noin 180 kilometriä pitkä ja muodoltaan hyvin epäsäännöllinen. Enimmillään se on 24 metriä syvä. Tärkein satamapaikka on Aalborg, jossa rautatie- ja maantiesilta ylittää Limvuonon.

Alun perin Limvuono on ollut nimensä mukaisesti Pohjanmereen yhteydessä oleva vuono. Vuonna 1825 tulvan seurauksena vuonon pohjukasta muodostui yhteys Kattegatiin ja Limvuonosta tuli salmi. Samalla Jyllannin pohjoisosasta, Vendsyssel-Thystä, tuli saari." 

perjantai 28. elokuuta 2015

Syksyn intro

Tummia pilviä viiletti eilen Aalborgin taivaalla, ja aina välillä ne ravauttivat niskaan ihan tajuttoman kaatosateen. Sadetta, paistetta, sadetta, paistetta - sateenvarjoa sai aukoa ja sulkea koko päivän. Alan olla vahvasti sitä mieltä, että sadetakki ja kumpparit on syksyn tärkeimmät hankinnat. 


Myrskypilvien alla ajeltiin bussilla kampukselle. Ensimmäinen vaikutelma alueesta: Turun yo-kylä. Yhtä sekava ja neliskanttinen. Toivottavasti ei ihan yhtä eksyttävä, mutta se selviääkin jo ensi viikolla kun luennot alkavat. Maanantaina on opintokokonaisuuden info, ja sitten heti syyskuun alusta alkaakin opinnoissa puurtaminen. Tällä hetkellä itse opinnot kiinnostavat, mutta muuten asia stressaa sillä en ole päässyt ilmoittautumaan kursseille - en ole saanut vielä tarvittavia tunnuksia yliopiston järjestelmiin. Kaikki kämppikset ovat jo saaneet tunnukset ja ihan selvillä vesillä, joten oma tilanne tuntuu nyt inhan vaikealta. Mutta Tanskassa tuntuu kaikki järjestyvän, joten eiköhän tämänkin. 

Samoin stressaa, tai ehkä enemmänkin harmittaa, pyörän puuttuminen. Olisin toivonut, että tässä vaiheessa pääsisin jo polkemaan itsekseni ympäri kaupunkia. Se antaisi ihanaa vapautta nähdä uusia reittejä sekä vapautta bussiaikatauluista. Mutta pyörästä ei ole kuulunut, vaikka pari hakemusta olen laittanut. Pitää viikonlopun aikana perehtyä asiaan paremmin, samoin kuin tanskalaisen puhelinliittymän hankintaan. 

Muita tavoitteita viikonlopulle: siivota oman huoneen lattia, löytää uimahalli ja käydä uimassa sekä nukkua paljon ja pitkään. Tänään tulee viikko täyteen Tanskassa, ja eilen iski väsymys kaiken uuden tekemisen jälkeen. Viikonloppuna on onneksi hyvää aikaa paikkailla tilannettta ja ladata akkuja ensi viikon menoihin. 

tiistai 25. elokuuta 2015

Näitä päiviä

Pari edellistä päivää oon käyttänyt ihan rauhaksiin kiertelemällä itsekseni kaupunkia ja kauppoja, hankkien kaikkea tarpeellista ja hoitamalla itselleni esimerkiksi tanskalaisen sosiaaliturvatunnuksen. (Suomesta tulleelle se oli nii-ii-iin helppoa.) Rauhallinen aloitus tulikin ihan tarpeeseen, sillä nyt 12 tunnin sisään kotiin saapui kolme uutta kämppistä ja niiden mukana aikamoinen härdelli ja hälinä. Nyt tuntuu kivalle, että oon jo itse vähän opetellut kaupunkia, niin että voin nyt auttaa muita alkuun - ihan niinkuin muakin autettiin. 


Viime päiviin on siis sisältynyt vaikka mitä ihanaa. On ollut Ikeaa, jossa käyminen tuntui ihanan kotoisalta kun kaikki oli tuttua ja samanlaista kuin kotona. Samoin Lidlin löytäminen miellytti - tosin en ole ikinä nähnyt Suomen Lidlissä yhtä lyhyitä jonoja kuin täällä! 


Oon nähnyt katupianoja, joilla ohikulkijat soittaa ihan sydäntäsärkevän kauniisti. Oon lukenut paljon ja eri paikoissa ja nauttinut helteestä. Eilen löysin kirjakaupan sekä sen lisäksi kirjaston ja aivan ihanan kahvilan sen vierestä. Hankin heti omat tunnukset kirjastoon, ja on vähän sellainen viba että tulen viettämään siellä ja kahvilassa aika paljon aikaa. Kahvilakin oli niin ihana kuin olla voi - sellainen paikka johon kotiutuisin hetkessä missä vain! (Myös lohisalaatti oli hyvää.) 



Eilen kaupungilta löytyi myös Aalborgin linna, joka oli kotoisasti todella samanhenkinen kuin Turun linna, pienempi vain. Sinne aion mennä tutustumaan tarkemmin joskus vuoden aikana. Tutuksi ovat tulleet myös lähipuisto lehmälaitumineen, bussit reitteineen sekä Lymfjorden eli vuono, jonne pulahdinkin eilen! 




Kaikki on siis oikein hyvällä mallilla täällä. Eilinen oli niin kiva, että sen jälkeen on ihan kivakin aloittaa vähän arkisempi elo uusien asuinkumppanien ja huomenna alkavien yliopistorientojen myötä. Kuin arjen alkamista merkiten sääkin on kääntynyt vähän viileämmäksi tänään. Mutta ei haittaa, syksy tulee ja niin sen pitääkin tulla. 


maanantai 24. elokuuta 2015

Lähtemisestä, eli elämäni liukuhihnalla

Lähteminen. Se on aina vähän sellaista. Varsinkin mulla, joka valmistautuu kaikkeen pitkään ja hartaasti, suunnittelee viisi vuotta etukäteen ja aamulla jo pohtii mitä illalla tekee. 

Toisaalta tuo valmistautuminen on tehnyt tämän lähdön kanssa tosi hyvää. Kun olin jo viime syksynä Turussa ihan haikeana vuoden päästä tapahtuvan lähdön ja muuton kanssa, ehdin tehdä jäähyväisiä kaupungille ja varsinkin asunnolleni koko vuoden. Ehdin fiilistellä kaikkia vuodenaikoja, talven kylmiä lattioita, syksyn lehtien hautaamaa polkypyörää ja keväällä pestyjä ikkunoita. Turusta napsin satoja kuvia eri valoissa ja fiiliksissä. Esimerkiksi Tuomiokirkosta otin vuoden aikana monta kymmentä kuvaa, joskus joka kerta kun kuljin sen ohi, että varmasti muistaisin. Että varmasti olisin siinä silloin ja nauttisin. 

Noin suurinpiirtein maaliskuusta asti olin kotona sillä mielellä, että ei nyt viitsi ostaa uutta makaronipussia kun kuitenkin lähden ihan justiinsa. Puoliksi jalka ovenvälissä olemista kesti melkein puoli vuotta, joten nyt elokuussa olin jo aika valmis muuttamaan. Senkun vain siivosin ja lähdin. 

Suurimmat jännitykset ja tunteenpurkaukset liittyikin Turusta muuttamiseen. Pakkaillessani kamoja stressasin ja murehdin lähtöä kerran jos toisenkin, mutta aina joku tsemppasi ja lohdutteli ja itsekin teki mieli kuitenkin jatkaa puuhaa. Ja jotenkin kun sitä alkoi tehdä asioita, ne vaan vyöryivät eteenpäin ilman sen suurempaa vaivaa. Tuli muutto, tuli tavaroiden varastointi vuodeksi, tuli mökilläkäynti, tiistai, keskiviikko ja torstai. Mentiin vanhempien kanssa Helsinkiin, hotelliin, lentokentälle, minä jatkoin turvatarkastukseen, vessaan, koneeseen, ja sitten olinkin jo Kööpenhaminassa. 


Oli ihan kummallista, miten missään vaiheessa viimeistä viikkoa ei jännittänyt. Asiat vaan tapahtui ja tein mitä piti, meni nukkumaan, heräsin, oli uusi päivä, kello juoksi, taas menin nukkumaan. Tuntui kuin olisi jossain putkessa, tai liukuhihnalla, joka vie eteenpäin vaikka ei edes kävele. 

Vasta siellä Köpiksen lentokentällä jokin vähän iski tajuntaan. Istuin kolme tuntia tyhjällä portilla ja odotin seuraavaa lentoa. Autiot käytävät, lähtevät koneet ja kahden tunnin unet sai vihdoin vähän herkistymään ja jännittämään. Välillä vähän tuntui siltä, että ei uskalla nousta seisomaan kun ei tiedä että oksentaako vai pyörtyykö. Mutta sekin meni ohi, kello juoksi taas, portti avattiin, menin koneeseen, tulin Aaborgiin ja liukuhihna vei taas eteenpäin. 

Lentokentän pelkotiloja lukuunottamatta ei vieläkään jännitä. Ei ole itkettänyt, ei harmittanut, ei pelottanut. Ei ole ollut mitään niistä hurjista mielen myllerryksistä, mitä tähän lähtöön luulin kuuluvan. Melkein pelottaa jo se, ettei niitä ole. Voisko nyt vähän iskeä joku paniikki kiitos?

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Hellelauantai

Lento Aalborgiin laskeutui jo perjantaina, mutta vähistä yöunista ja muustakin jännittelystä johtuen keskusta jäi ihan korkaamatta silloin. Huristelin kyllä parinkin auton kyydissä keskustan läpi Opiskelijatalolle ja sieltä kotiin (olivat yliopistolta järjestäneet kyydit molempiin, oi ihanuutta!), mutta silloin kaikki meni vähän sumussa ohi. Kaupunki tuntuikin paljon vähemmän hämmentävältä ja labyrinttimaiselta, kun eilen lauantaina käytiin kämppiksen opastuksella hommaamassa mulle bussikortti ja muutenkin tsekkaamassa keskustaa. 



Aalborgin keskusta on ihana sekasotku uutta ja vanhaa. Korkeiden kerrostalokolossien vieressä on monikerroksisia punatiilikomistuksia, ja niiden takaa löytyy taas yhtäkkiä supersympaattisia pikkutaloja ties miltä vuosisadalta. Keskustaa halkova ostoskatukin oli täynnä tällaisia suloisia pikku talosia. Kävelykadulta haarautuvat talot olivat sitäkin suloisempia - ja kaikkialla on kukkia, puita, pieniä suloisia yksityiskohtia ja aurinkoa!


Tuntuu että jokainen talo on täällä jotenkin vähän erilainen ja nätti. Tai no ei jokainen, mutta paljon useampi kuin Suomessa tai monessa muussa maassa. Itse asun siis lähiössä, keskustasta etelään, ja täällä löytyy niin betonikolosseja kuin söpöjä rivitalonpätkiä vieri vierestä. Puutarhat on tosi kauniita ja laitettuja, ja alue vaikuttaa melko turvallsielta kerta välillä oon nähnyt naapureiden pihoissa ihan lukitsemattomia pyöriä. Nyt uskalsin itsekin laittaa pyykit pihalle kuivumaan - ekaa kertaa koko elämässäni! 


Lauantaina siis otettiin bussi keskustaan ja suunnattiin rautatie- ja bussiasemille. Rautatieasemalla nappasin passikuvan itsestäni (kerrankin tuli onnistunut kuva!) ja sitten kipitettiin bussiasemalle ostamaan korttia. Tiskillä ei ollut yhtään jonoa, vaan sain korttini saman tien hienosti laminoituna. Nyt voin siis matkustella bussilla kuukauden ajan ihan miten paljon huvittaa; ihan loistojuttu varsinkin näin alussa, kun ei vielä ole pyörää jolla kulkea. 



Keskustassa käveltiin pääkatua, joka oli täynnä iloisia auringonpaahtamia ihmisiä lauantainvietossa. Fiilis oli tosi rento, kaupoista soi musiikki ja kahviloiden penkit levittäytyivät pihoille. Parissa kaupassa piipahdettuamme mentiin myös satamaan, eli vuonon varteen. Siellä ihan keskustan keskustassa lapset leikki suihkulähteessä ja musiikki kaikui taloista. Ihan meren rannassa oli uimala, jossa ihmiset paistatteli päivää merivesialtaiden reunalla. Näytti tosi mukavalta, kunnes huomasin ettei kukaan oikeasti ollut vedessä. Taisi olla aika kylmää, joten lykkäsin uintihaaveita nyt ainakin parilla päivällä.  


Rannassa oli myös festarit meneillään! AaMAZE -festareilla näytti olevan tarjolla vaikka mitä aina graffiteista sumopainiin, ja lavalla esiintyi juuri silloin nuori tyttö tanssijoineen. Meno vaikutti kivalta, mutta väsymys painoi joten jatkettiin matkaa kotia kohti. Loppulauantain vietinkin telkkaria katsoen ja lähipuistossa kävellen - just hyvä päivä, täynnä uutta ja jännää mutta myös kotoisaa ja rauhallista. 


Perillä

Hei, ja terveisiä Aalborgista!

Pääsin perille perjantaina, ilman mitään kommelluksia, mutta vähän liian vähäisten yöunien siivittämänä. 

Uusi asunto on tilava ja rauhallinen, oma huone on jo vähän kuin koti. Yksi kämppiskin on jo löytynyt, kahdeksantoistakesäinen kanadalaistyttö. Ollaan yhdessä haettu mulle bussikortti ja käyty kaupassa. Oli kyllä ihanaa, että täällä oli joku valmiina vähän auttamassa ja antamassa vinkkejä. 


Eilen pyörähdettiin keskustassa, ja illalla kävelin naapurustossa. Mutta niistä lisää myöhemmin, nyt pitää lähteä seikkailemaan Ikeaan!

tiistai 18. elokuuta 2015

Kolme

Lähtölaskenta 3/50

On käynyt kuin lukiossa ennen ylioppilaskirjoituksia - ensin teen viikkojen ja kuukausien ajan kaikkeni jonkin eteen tai jotain jännittääkseni. Ja siten, kun siihen on aikaa enää viikko, heitän matikankirjat nurkkaan, en ajattele enää koko asiaa, olen vain tässä enkä vahingossakaan pohdi mitä on tulossa. 

Olen tehnyt lähtöä mielessäni jo vuoden, ja nyt se on niin lähellä ettei enää auta ajatella koko asiaa. Tulee kun tulee, menee miten menee,


Oikeastaan ainoastaan kasvavasta levottomuudesta huomaa, että jotain on tapahtumassa. En malta olla montaa tuntia samassa paikassa, heti on keksittävä jotain, luettava tai kokattava, päästävä jonnekin. Ruokapöydästä nousen ensimmäisenä, mustikkametsästä tulen puolikkaan ämpärin kanssa ja mökilläkin, täydellisen kesäydyllin keskellä, mieli on levoton ja on kiire jo jonnekin muualle. 


Mutta siis ei edes jännitä. Kohta mennään!

lauantai 15. elokuuta 2015

Kun toivotaan ei mitään

Sitä taitaa olla aikuinen, tai ainakin aikuiseuuden kynnyksellä, kun oman ikäiset kaverit alkaa menemään naimisiin. Viime viikonloppuna juhlittiin serkkuni häitä seuvun kesken, ja tuo rakkauden juhla oli kyllä vallan suloinen ja rento. Häät tuovat tullessaan kuitenkin häälahjojen pohdinnan. Mitä antaa toiselle, kun kaikilla niin usein nykyään on jo kaikkea? 

Tällä kertaa lahjan pohtiminen oli tuplasti hankalampaa, sillä hääpari ei toivonut mitään. Toisaalta lahjoja ei kovin tiukkaan kiellettykään, joten jotakin oli kiva viedä. Antaa jokin muisto päivästä ja juhlista, jotain kivaa uutta elämää ilahduttamaan. 


Siskojen kanssa päädyttiin ostamaan yhdessa Saana ja Olli -merkin Turku-aiheinen kangaskassi. Idea vaikutti ihan hyvältä; jotain pientä ja käytännöllistä, joka on kuitenkin arvokasta ja vielä muistuttaa hääparia Turkuun tekemästään häämatkasta. Omia arvoja hivelivät myös kassin paikallisuus ja ekologisuus. 

Saana ja Olli on turkulainen designyritys, joka tuottaa tuotteensa mahdollisimman lähellä ja käyttää kankaissaan ekologista hamppua. Hamppu on puuvillaan verrattuna paljon parempi niin ilmastolle ja maaperälle kuin myös satoisampi ja ilman lannoitteita tai myrkkyjä kasvava kasvi. Lahjaidea oli siis win-win-win-win -tilanne - kaikki voitti, niin suomalainen design, antajat, saajat ja maailma. 


Ylipäätään Saana ja Ollin meininki on tosi symppis - postissa tilatun kassin mukana oli jopa suloinen kortti jossa kiitettiin ostoksesta. Tuli hyvä mieli. Ja kuulemma hyvä mieli tuli myös hääparille - sehän tässä kuitenkin oli pääasia. 

perjantai 14. elokuuta 2015

Hyviä enteitä

Lähtölaskenta 7/50

Viime päivät on olleet yhtä hullunmyllyä - viimeisiä työtunteja ja jäähyväisiä ja pakkaamista täynnä. Oon kääntänyt kotini ympäri kerran jos toisenkin, ja nyt vihdoin on kaikki viimeisiä tiskejä lukuunottamatta pakattu. Matkalaukku tosin on yhä vaatekasan alla ja kaikki vuosien töhryt kuuraamatta, mutta periaatteessa ihan hyvältä näyttää. Oon kyllä todella skeptinen sen suhteen, että kaikki mun tavarat mahtuisivat kerralla peräkärryyn, mutta iskä sanoo että kyllä ne mahtuu. Huomenna nähdään. 



Välillä on jännittänyt kamalasti ja liikaa, välillä löytyy vielä murusia siitä iloisesta odotuksesta mitä kesä on ollut. On ollut kuitenkin ihanaa, että oon saanut paljon jutella vaihdossa jo käyneiden ja muuten vain matkanneiden tuttujen ja ystävien kanssa ja saanut paljon vinkkejä matkaan. Mulle on myös kovasti vakuuteltu, että ensi vuodesta tulee hyvä, asiat järjestyy ja että mun tulevat kämppikset tuskin vihaa mua. Ehkä uskon, ehkä en, mutta eiköhän tästä hyvä tule. 



Eilen olin vikaa iltaa keskustassa ja kävelin Minnan kanssa pitkin Taiteiden yön herättämiä katuja. Turku antoi mun jäähyväisissä parastaan - kaupunki oli elossa, ilta leppeän lämmin, ja kaiken yllä loisti vaalenapunainen auringonlasku. En ole koskaan nähnyt Turkua niin kauniina. 

Vaaleanpunaiset taivaanrannat on mun henkilökohtainen hyvä enne. Nyt koko Turku hohti purppuraa ja mieleen tuli varmuus ja rauha - kaikki menee kyllä hyvin. Ja jo tosi pian saan palata tänne, näille kaduille, tähän kesään ja näiden rakkaiden ihmisten luo. 


Ps. Laitoin tuohon jokaisen jutun alareunaan tuollaisen sydämen, jota voi klikata jos on lukenut. Olisi kiva nähdä, että kirjoitteleeko kuulumisiaan tyhjyyteen, vai onko siellä joku lukemassa. 

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Lahja mulle

Kevällä kerroin siitä, miten käytetyn Interrrail-lipun palauttamalla saa yllätyslahjan. Ehdin jo monta kertaa unohtaa koko asian, mutta nyt, kun vähiten sitä odotin, ilmestyi postista paksu kirje. Yllärilahja saapui vihdoin!


Kirjeestä ilmestyi kiitoslappusen kera tällainen kiva vihko. Muistilappuja, kynä, pikkuisia tarralappuja... Tässähän on kaikki mitä tarvitsen ensi lukuvuoden suunnitteluun!

maanantai 10. elokuuta 2015

And I just can't hide it

Lähtölaskenta 11/50

Alkoi jännittää perjantaina kello 13:00.

Silloin sisäistin, että olen oikeasti vuoden matkalla, ja ehkä vielä enemmän sen, että mulla ei oikeasti ole ihan omaa kotia vuoteen. Ei hitto.


Nyt siis oikeasti jännittää välillä aika paljon. Hetkittäin leikittelen ajatuksissani koko vaihdon perumisella - sekin tuntuu helpommalta kuin muuttaminen ja uuden aloittaminen ja äh, kaikki. Taitaakin olla hyvä aika miettiä muuttamisen ja vaihdon hyviä puolia. 

Muuttamisessa on hyvää:
kaappien siivoaminen
se kun huomaa miten hyvin on kotiutunut
kirjahyllyn läpikäyminen
kaappien tyhjäksi syöminen
perfektionistinen ilo muuttolaatikkopalapelin täyttämisestä mahdollisimman tehokkaasti
tavaroiden lainaaminen ihmisille joita ne ilahduttavat
uusien huonekasvien hankkiminen sitten kun palaa
kodin ja mattojen peseminen
yhteisöllisyys siinä miten kaikki auttavat ja tarjoavat pahvilaatikoita

Lähtemisessä on kivaa:
huomata miten montaa ihmistä jää kaipaamaan
ne uudet ihmiset joita kohta tapaa 
seikkailullisuus
matkaan lähtemisen hetki
alusta aloittaminen
kotikaupungin näkeminen vaaleanpunaisin lasein
se miten taas oppii että pärjää missä vain

Vaihtovuodesta löytyy: 
itsensä ylittämistä
kielitaidon kehittymistä
uusia ruokalajeja
kavereita ympäri maailmaa
arkea uudessa maassa
uusia lenkkipolkuja
tanskalaisa puistoja
uimahalleja
kauniita kaupunkeja
rauhallisia sunnuntaipäiviä
uusia ajatuksia
kirjekavereita kotimaasta
koti ihan niin kuin täältäkin

torstai 6. elokuuta 2015

Tyhjä huone

Lähtölaskenta 15/50

Mä lähden kahden viikon päästä Tanskaan!


Tiistaina kävi vikat vieraat, joiden takia olen yrittänyt pitää kotia kotoisana. Nyt tekosyitä ei enää ole, ja on ollut pakko alkaa pakata. Enää katossa ei ole viirejä eikä seinillä julisteita. Sen sijaan on sinitarrajälkiä, pahvilaatikoita ja valkoista pintaa. Tämä paikka oli ihana tavaroideni takia - valkoiset seinät ei ole mulle koti. Mutta ehkä se tekee lähdöstä helpompaa. 


Töitä on vielä kolme päivää, päiviä kotona kahdeksan ja Suomessa viisitoista. Tuntuu vieläkin, että onhan tässä aikaa, mutta kun katsoo taaksepäin ja näkee miten aika on hujahtanut, voi aavistaa että tämä pari viikkoa tulee menevään vielä sitäkin nopeammin. 

Uijjjui, hui!

maanantai 3. elokuuta 2015

Välissä

Lähtölaskenta 18/50

20 päivää lähtöön tuli ja meni, ja monta päivää sen jälkeenkin on jo hujahtanut ohi. Nyt mennään jo aika hurjissa luvuissa - enää kahdeksantoista päivää ja lennähdän Tanskaan! Ja kuitenkin aikaa on vielä melkein kolme viikkoa. Samalla hurjan paljon ja hurjan vähän.

Näinä viikkoina on (onneksi tai ei) paljon ohjelmaa, enkä ole nytkään juuri ehtinyt peukaloita pyöritellä. Koetan silti hoitaa asioita pikku hiljaa. Jotenkin olen välitilassa, lähtö ei vielä ole lähellä mutta kuitenkin niin lähellä että tuntuu kuin se tulisi ihan pian. 

Ensi viikolla on jo muutto. Se mielessä heittelin tänään jääkaapista vanhoja ruokia pois. 

Pesin ikkunat seuraavaa vuokralaista varten.

Kuljetin mikron kaverille vuodeksi lainaan. 

Vähän stressaa että pääsenkö banaanikärpäsistä eroon ennen muuttoa. 


En enää vastaa "ei", kun muut kysyy jännittääkö, vaan "pikkuhiljaa". 

We could do this all night/ Yeah everything is all right

Odotan aina H2Ö:tä (ja aikoinaan sen edeltäjää Ilmiötä) koko kesän kuin kuuta nousevaa. Niin taas, ja niin taas myös odotus palkittiin. Ai että mikä ihana viikonloppu, täynnä aurinkoa, hymyileviä kamusia, tajuttoman kauniita tiloja ja tanssista särkeviä jalkoja.


Jaksan aina hehkuttaa sitä, miten H2Ö on siitä ihana festari, että ei tarvitse tuntea yhtäkään esiintyjää ennakkoon ja silti nauttii varmasti. Tänäkin vuonna mulla oli vain pari tärppiä, jotka oli pakko nähdä, ja loput keikoista joille päädyin oli ihan sattumia tai kaverien suosituksia. Ja aivan ihania. Ainakin Aavikko ja Vähäsarja yllättivät positiivisesti - enkä kumpaankaan olisi varmasti törmännyt arjessa.




Sitä en olisi vuosi sitten ikinä uskonut, että eniten odottamani ja jälkikäteen hehkuttamani keikka festareilla olisi räppiä. Suomiräppiä. Ruger Hauer kuitenkin veti loistosetin, jonka kanssa parhaasta keikasta kilpailee vain Pintandwefall. Ai että, miten paljon parhautta voikaan mahtua pariin päivään.




Ja sitten vielä kaikki se silmänilo, kauniit ihmiset, aluetta koristava taide ja iltaa kohden esiin tulevat valot. Heinäkuun pimeässä illassa tuntui kuin olisi tunnut johonkin satumaailmaan, jossa nurkan takaa voi tulla esiin mitä vain. Ei ollut muuta kuin puhdasta iloa, kun tanssi hyppivässä väkijoukossa, ympärillä värivalot ja ystävät ja kesäisen lämmin ilta. 




Kännykällä räpsityt kuvat ei tee oikeutta alueelle eikä mun selitykset musiikille. Tekee mieli kirjoittaa kliseitä, kuten että tätä ei voi sanoin kuvata ja että H2Ö pitää vain kokea. Ehkä sanon vain, että H2Ö on ihana, ja odotan jo seuraavaa kesää, tanssia yöhön asti ja joka kulman takana odottavaa seikkailua.