maanantai 30. marraskuuta 2015

Mää ja sää

Eilen Tanskassa myrskysi. Illalla lännestä saapui Gormiksi nimetty myrsky, joka heitti aalborgilaistenkin niskaan aimo annoksen vettä ja tuulta. Itsehän vietin koko illan sunnuntain sisällä, ja oman huoneen ikkunasta olikin ihan mukavaa katsella kun vettä ja lehtiä viiletti ikkunan ohi vaakatasossa. Kynttilät loisti, Adele soi ja tee lämmitti kun tuuli pyrki sisään ikkunan raoista.

Luulen, että tuuli ei sopinut meidän taloon kovin pahasti, sillä pahempienkin puhurien ulvoessa olen ehtinyt valvoa. Tänään kuitenkin yliopistolla kaveri näytti kuvia heidän asunnossaan hajonneesa ikkunasta, joten vähän tuntumaa tuli näihin hirmumyrskytuuliin. Netistä luin, että puuskissa tuulta on ollut 30-40 metriä sekunnissa. Viranomaiset sulkivat siltoja ja junavuoroja peruttiin, ihmisiä kehotettiin pysymääns sisällä. Säätiedotussivulla vilkkuivat värivalot varoituksena. Aikamoista.

Täytyy kyllä sanoa, että kun ilmamassat iskeytyvät Atlantilta tähän pienelle niemenkärjelle, tuntuu ne melkoisen erilaisilta kuin Suomen puhurit. Tasaista maata pitkin tuuli pääsee viilettämään melko lujaa ennen kuin edes puhutaan myrskylukemista. Turussa en pyöräillyt jos tuuli yli 8 metriä sekunnissa - täällä olisin aika paljon kotona jos tekisin niin. 

Toisaalta voimalla iskevien puhurien mukana sää myös vaihtuu salamannopeasti. Usein paras keino tietää sää on katsoa taivalle - jos horisontissaon pilviä, sataa pian, jos ei, pysyy kuivana ainakin kymmenen minuuttia. Täällä pilvet oikeasti juoksevat taivaalla. Niin on ollut tänäänkin myrskyn jäljiltä. Tämän kuvan nappasin kotimatkalla kaatosateen ja auringonpaisteen rajalta. Mutta hei, eipähän ehdi kyllästyä. 


Vaihtelevat säät ovat täällä sellainen perusläppä, puheenaihe löytyy aina kun valittaa vain säästä. Tanskantunnillakin opeteltiin ensimmäisten lauseiden joukossa "Minä vihaan tanskalaista säätä." Onneksi mua ei ole ennenkään sade ja tuuli haitanneet. Pienessä puhurissa tuntuu enemmänkin että on enemmän elossa. Ja isommissa myrskyissä on ihanaa olla sisällä ja ihastella luonnon myllerrystä.  Uutisten mukaan tämä herttainen Gorm on nyt matkalla Suomeen, että held og lykke vaan sinne kotipuoleen... 

tiistai 24. marraskuuta 2015

Kirjastosta päivää

Terkkuja täältä Aalborgin kaupunginkirjastosta. Täällä istun taas opiskelemassa. Juuri nyt hommat ei suju niin yhtään, varmaan koska olen tuijottanut samaa tekstiä sunnuntaista asti, eikä se ole vieläkään valmis.

Tästä kirjastosta on tullut viime viikkoina melkein toinen koti - tehdään koko ryhmä pitkää päivää projektin kanssa. Istun koneen ääressä välillä kotona, välillä täällä - vähän riippuu siitä mikä paikka kyllästyttää ja jaksanko polkea keskustaan. Sunnuntaina tulin kirjastoon yhdeksitoista, tänään kymmenen jälkeen.  Illalla lähden kotiin joskus seitsemän maissa. 

Tänään kirjastossa on kamalasti väkeä, oli vaikea löytää pöytäpaikkaa. Ihmiset istuvat ryhmissä opiskelemassa, kokoustavat projekteista ryhmiensä kanssa ja jaloittelevat lukumaratonien keskellä. Kaiken keskellä juoksentelee päiväkodillinen pikkulapsia, ja joku soittaa alakerran flyygelillä klassista. Ulkona sataa. 


Parin tunnin päästä kipaisen puolen kilometrin päähän yliopiston kirjastoon oman ryhmän tapaamiseen. Nähdään porukalla kaksi tai kolme kertaa viikossa. Se on hyvä - tänäänkin tapaaminen vähän rytmittää päivää. Yhdessä käydään jokaisen tekemiä tekstejä läpi ja suunnitellaan seuraavia hommia. On mukavaa nähdä, miten aina saadaan jotain aikaiseksi. 

Kirjastoelämää ja pitkiä päiviä on edessä vielä tasan kolme viikkoa. Sitten 17.12 on projektin palautus ja aikaa huokaista. Taidan kyllä tosin ottaa itselleni vapaapäivän huomenna tai ylihuomenna - ihan seitsemää päivää viikossa en millään jaksa opiskella. Se että tuijottaa tunnin samaa sivua yleensä viittaa vähän siihen, että tauko olisi tarpeen. 

lauantai 21. marraskuuta 2015

3/10

Taas on ihan vaivihkaa ohimennen kuukausi kulunut Aalborgissa. Kolmen kuukauden asumisen jälkeen voin jo sanoa että viihdyn täällä. Elämä tanskalaisena on helppoa ja leppoisaa, jos ei koulun kaikkea muuta kuin leppoisaa opiskelutahtia oteta huomioon. Mutta Pohjois-Jyllanti on kotoisa ja turvallinen, eikä marraskuu oikein säänkään puolesta juuri eroa Turun meiningistä.

Viimeinen kuukausi tuntuu menneen vähän harakoille, kun yksi viikko meni flunssassa ja toinen mahataudissa. Loppuaika kului tehokkaasti projektin tekemisen merkeissä, ja siihen on varattu myös kaikki aika seuraavan kuukauden ajalta. Meidän pitäisi siis neljän hengen ryhmässä saada aikaiseksi sadan sivun projekti haastatteluineen kaikkineen. Tällä hetkellä tekstiä on ehkä kolme sivua. Kiire siis tulee, tai kiire on oikeastaan jo nyt.


Pikkuhiljaa joulun läsnäolo on kasvanut ja kasvanut täällä - nyt kirjastoissa soi jo joululaulut, ja eilen joulutorin avauduttua kaduilla tuoksui glögi. Naapurit myyvät autotallissaan havukoristeita ja jokainen kauppa on pullollaan joulukoristeita. Ja vaikka Suomessa se välillä vähän ärsyttää, täällä se on jotekin kivaa ja suloista. Kun lumesta ei ole toivoakaan marraskuun pimeydessä, on mukavaa että joululla tuodaan vähän valoa ja väriä tähän vuodenaikaan. 


Suomesta ikävä nyt:
-gefilusmehua
-lunta
-Liisan tekemää risottoa
-saunaa
-kirjakauppoja
-kaikkia ihmisiä
-lounaita Bryggessä
-ainejärjestöä
-joulutorttuja
-Turkua
-talvea

Tanskassa kivaa nyt:
-joulumarkkinat
-kirjastot
-perunasalaatti
-rauhaisa koti
-taco-ilta
-iltojen lukuhetket
-lähibussit
-Østerådalen
-tanskantunnit
-uudet kamut

Talvi-ikävään on ainakin luvassa vähän helpotusta, sillä säätiedotus lupaa viikonlopulle miinusasteita. Sellaisia en olekaan täällä vielä kokenut. Kauaa sitä riemua ei kestä, sillä jo alkuviikosta palataan syyssateisiin. Mutta ei se mitään, ainakaan ei harmita istua sisällä opiskelemassa.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Sunnuntaista sunnuntaihin

Päivät ei enää todellakaan raahaudu hitaasti eteenpäin, vaan viikot juoksee nopeammin kuin ehdin huomata. Kööpenhaminan matkan jälkeen täällä olo on ollut erilaista, on ollut tekemistä ja ohjelmaa. Tanskantunnit tahdittavat viikkoa vieden maanantai- ja keskiviikkoillan kokonaan, ja koulussa tehtävä projekti viekin loput ajasta. Taistellaan aikaa vastaan kirjoittaen ja kokoustaen päivästä toiseen, ja pikkuhiljaa työn raamit ja ensimmäiset lauseet alkavat rakentua. Myös ryhmädynamiikka paranee pikkuhiljaa, nyt osataan jo naura yhdessä, ja tuodaan vuorotellen naposteltavaa kokouksiin. 

Lauantaina oli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että toivoin olevani Suomessa. Pariisin tapahtumia oli vaikeampaa ottaa vastaan poissa kotoa, ja vaikka Tanskan pohjoisin kolkka on tosi turvallinen sekin, tuntui että omalla maperällä olisi helpompi olla. Meidän talo oli muutenkin hiljainen, sillä yksi kämppis oli lähtenyt yön aikana takaisin Kiinaan sairastuneen isänsä luo. Vaikka usein valitankin kämppiksistä, on kaikki silti ihania ihmisiä, ja yhdessä ollaan ikävöity tätäkin tyttöä ja lähetelty sähköpostilla hyvästejä ja tsemppauksia.


 Lauantaina tuntui, että maailma oli kääntynyt yössä ylösalaisin. Nyt arki alkaa taas palata, mutta koti on paljon tyhjempi. Ja vielä tyhjempi se on huomenna, kun parhain kaverini ja läheisin kämppikseni palaa kotiinsa Kanadaan. On jo valmiiksi ikävä. Onneksi tämäkin viikko on täynnä tekemistä, tanskantunteja ja taco-iltaa. Pian on varmaan taas jo sunnuntai. Pitää yrittää muistaa nauttia näitä hetkistä, tästä kiireestä ja sitä että se tarkoittaa sitä että elän täysillä ja koen koko ajan jotain uutta. Täytyy myös muistaa välillä pysähtyä, lähteä kävelylle puistoon ja seisahtua tuohon järven rannalle. Kuvan kaislat talvi on jo muuttanut ruskeiksi, eikä pilvetkään ole enää niin vaaleanpunaisia kuin syksyllä, mutta maisema on silti kaunis. Sitä on hyvä pysähtyä ajattelemaan. 

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Ulpukka, ulappa, sammal, aava

Tanskaan oli helppo tulla asumaan. Asiat hoituvat samaan tapaan ja tahtiin kuin Suomessa, ja Aalborgin henki on samanlainen kuin Turun. Melkein kaikin puolin täällä olemiseen tottui nopeasti, mutta yhtä asiaa ikävöin varsinkin alussa. Suomen kieltä kaipasin enemmän kuin olisin uskonutkaan. 

Aalborgissa puhun kaikkialla englantia. Se ei ole vaikeaa tai ikävää, vaikka aluksi välillä uuvuttikin puhua vierasta kieltä kellon ympäri. Nyt siihenkin on jo tottunut, ja englannin sijaan joudun välillä hakemaan ilmaisuja suomeksi. Englantini on parantunut valtavasti, ja vain väsyneenä tai nälkäisenä sanat alkavat sekoittua tai törmäillä suussa toisiinsa. Viime aikoina olen alkanut saada kehuja englannistani. Se on aika kivaa. Mutta englanti ei ole silti sama kuin suomi.


Olen alkanut ymmärtää mitä on äidinkieli. Miten iso osa se on ihmistä. Olen lukenut ja kirjoittanut suomea, mutta se ei ole sama. Se on puhuminen, jossa kieli on kaikista omin ja elossa. Puhuessa minä tuotan suomalaisuuttani ja tuttujen sanojen kautta olen kotona. Suomeksi voin ilmaista itseäni ja ajatuksiani ihan erilailla monipuolisesti ja syvällisesti kuin englanniksi. Voin oikesti puhua mitä sylki suuhun tuo. 

Onkin ihanaa, että täällä on pari suomalaista kaveria, joiden "Huomenta" aamuluennolla on ilahduttanut valtavasti. Ollaan yhdessä puhuttu suomeksi siitä, että suomen puhuminen on jotenkin rentouttavaa. Voi vaan olla ja sanoa mitä haluaa. Höpötellä menemään tahdilla, joka englanniksi olisi mahdotonta. Kuvailla asioita ja ymmärtää puolesta sanasta.


Olen alkanut makustella suomea. Muistella sanoja, leikitellä äänteillä. Listata lempisanojani. Ulpukka, ulappa, sammal, aava. Tuutulaulu, leili, amme, autere. Kaipaan pehmeitä äänteitä. On jännittävää, miten huomaan joidenkin sanojen ja puhetapojen olevankin hirveän paljon osa minua, sitä mitä minä tiedän ja tunnen ja olen. Kun puhun koko ajan englantia ja sitten sanonkin muiden huvitukseksi sanan suomea väliin, kuulen itsekin miltä se muista kuulostaa. Miten se on ihanan ainutlaatuista, ja siten miten hieno minun maani ja kulttuurini on. Miten "ristiriita" on ihan kumman kuuloinen muille, mutta minulle se on totta. 

Suomessa en koskaan ajatellut kieltä ja sitä, mitä puhun. Täällä se on yksi tärkeimmistä jutuista mitä on. Oma kieli, jolla voin ilmaista mitä todella olen. Se on tärkeämpää kuin mikään muu. 

lauantai 7. marraskuuta 2015

København, København...

Tavattiin turkulaisen kaverin kanssa puolimatkassa ja valloitettiin Kööpenhaminan kadut. Oli ihmeellistä ja ihanaa. Käveltiin paljon ja nukuttiin hyvin, iltapalaksi oli luksusnäkkäriä ja hummusta, päivisin piti aina löytää kahvia ja kanelsnegeleitä. Kierreltiin Nørrebro läpi ja käytiin kolmesti Grødissä (mun lempiravintola, tällä hetkellä oon käynyt Köpiksessä kahdesti ja Grødissä viidesti...) ja todettiin kinuskikastike aamupuurossa hyvin toimivaksi. 




Ajettiin junalla Louisiana -taidemuseoon ja uuvahdettiin taiteesta. Kuljettiin metroilla ja jouduttiin turistivirtaan Nyhavnilla. Sitten välteltiinkin turistipaikkoja aika huolella. Istuskeltiin kirjastoissa ihan muuten vaan, metsästettiin talvitakkia ja hyviä mustekyniä, nähtiin pari kuninkaanlinnaa muttei yhtäkään kuninkaallista.  




Päästiin satumaahan kun mentiin illalla halloweenvaloin koristeltuun Tivoliin. Syötiin ekosushia, brunssia, nuudeleita ja aika paljon muutakin. Juteltiin ja oltiin ihan hiljaa. Kierreltiin loputtomissa vintagekaupoissa eikä ostettu mitään. Löydettiin tavattoman halpa japanilaisia astioita myyvä kauppa, josta haluttiin ostaa kaikki joten ei pystytty ostamaan mitään. Kahdehdittiin tanskalaisten tyyliä ja yritettiin omaksua se, heikohkoin tuloksin... 





Käveltiin läpi hautausmaiden, Kristianian, Kristianshavnin kanaalien ja Strøgetin. Poikettiin sisään kaikkialle mikä kiinnosti. Luettiin kirjoja ja katseltiin maisemia. Nähtiin kasvitieteellinen puutarha talviasussa. Kuljettiin merituulta vastaan ja kannettiin sateenvarjoja turhaan mukana. Katseltiin ikkunoista sisään, puusepänverstaisiin ja koteihin, lehtikasojen keskellä ihmeteltiin kotoisuutta ja leppoisuutta. 



København, København... Aika ihana kaupunki. Mut vielä ihanampi ystävän kanssa nähtynä. 


keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Päivät niin kuin varisparvi raahautuu

Vähän jotain kuulumisia. 

Ei oikein mitään erikoista. Loma Kööpenhaminassa oli ihana ja rentouttava, sen jälkeen arki on ollut niin arkea kuin olla voi. Aikaisia aamuja, vähemmän aikaisia aamuja, kaurapuuroa ja kampukselle polkemista. Sää on ollut sumuinen ja harmaa, puut ovat vaivihkaa kadottaneet lehtensä ja koleus hiipii sukanvarsista varpaisiin. Nään vähän väliä Suomesta kuvia auringonpaisteesta ja upeista auringonlaskuista, mutta täällä ikkunasta näkyy vain harmaa taivas jota sitäkin peittää ikkunaan jäänyt harmaa vesihoyry. Eilen sain itseni kiinni ajattelemasta "Sataisi edes!". 

Mutta sitä se on aina, marraskuu. Jäiden polttelua ja joulun odotusta. Keskustaan on jo ilmestynyt paahdettuja manteleita myyviä kojuja sekä joulumarkkinoiden myyntikoppeja. Paikallinen Stockan vastine Salling sytytti jouluvalonsa viime viikolla. Tällä viikolla on perjantaina mystinen J-Day, jolloin kuulemma julkaistaan joku tämänvuotinen jouluolut ja tanskalaiset juhlivat sitä villeinä. Kuulostaa hämmentävältä.



Kotona sovittiin siivousvuoroista, tai minä sovin kaikkien puolesta, kun alkoi mennä hermo siihen että siivoan aina yksin. Nyt jokaisella on joka viikolle joku vastuualue, joka pitäisi hoitaa. Vaikka olen edelleen aika skeptinen siitä, toimiiko systeemi, niin ainakin ärsyttää vähemmän. Ainakin voin jättää keittiön siivoamatta, koska se ei tällä viikolla ole mun hommani. 

Kämppikset tuskin siis tahallaan jättävät siivoamatta - meillä on vain ihan erilaiset siivouskäsitykset. Kun olen joskus huomauttanut että jotain voisi siivota, on vastauksena ollut aidosti hämmentyneitä reaktioita. Luulen, että muut eivät vain huomaa, että jokin on likaista. Eihän sille voi mitään. Mutta vaikka en itsekään ole maailman siisteimpiä ihmisiä, toivoisin että esimerkiksi kylppärin voisi siivota useammin kuin kerran kuukaudessa. Toivottavasti siis uusi systeemi toimii.


Kulttuurierot saavat kiristelemään hampaita välillä myös koulussa. Luennot loppuivat tällä viikolla, ja nyt opiskelu koostuu vain projektin tekemisestä. Itse teen projektia neljän hengen ryhmässä, ja jo alkuun pääseminen tuntuu olevan kamalan vaikeaa. Etelä-eurooppalainen mañana mañana ja pohjoiseurooppalainen pedanttisuus eivät ihan kohtaa, ja mulla on koko ajan ikävän pomottava olo kun yritän saada projektin etenemään. Onneksi eilen keksittiin uusi aihe, josta toivottavasti saadaan jotain irti. Projektista voisin kirjoitella joskus enemmänkin, se kun on täällä iso osa opintoja. 

Yo-liikuntaan olen myös tutustunut pikkuhiljaa - täällä on aika samantasoisia tunteja kuin Suomessa, mutta pienemmissä ryhmissä. Myös uimahallissa alan olla vakikävijä, kun se on niin kätevästi koulumatkan varrella. Tanskantunnit alkoivat pari viikkoa sitten, niistä tykkään, on aina hauska opetella uutta kieltä. Paljon tekemistä siis riittää, mutta myös aikaa laiskotella ja uppoutua tv-sarjoihin ja kirjoihin. Hyvä arjen tasapaino, sanoisin.