lauantai 31. tammikuuta 2015

Hauska tutustua, lehtikaali

Tammikuu lähestyy loppuaan, ja voin ylpeänä todeta pitäneeni ainakin yhden uudenvuodenlupauksen ainakin kuukauden ajan. Lautaselta on löytynyt vihreitä kasviksia paljon useammin kuin ennen. Oikeastaan olen tainnut syödä kotona salaattia tähän mennessä enemmän kuin viime vuonna yhteensä! (Toim. huom. syön kyllä lounaspaikoissa aina salaattia.)
Niin rucolat leivän päällä kuin basilikat hummuksen lisukkeena ovat olleet oikein herkullisia. Samoin maistui kesäkurpitsainen makaronilaatikko. Kerran tein jopa vihersmoothieta. Se tosin oli pahaa, joten taidan pitäytyä marjaisissa versioissa... Opettelin viimeinkin myös käyttämään jo pari vuotta kaikkialla hehkutettua lehtikaalia. Jostain syystä olen aina luullut, ettei sitä löydy kuin harvoista kaupoista, mutta kun se tuli vastaanSiwan hyllyssäkin, totesin että ehkä sen voi sisällyttää osaksi viikon ruokaostoksia. 

Ensimmäisen lehtikaalikokkailun tuloksena oli (sen vihersmoothien) lisäksi tälllaista lehtikaalipastaa. Ohje löytyi K-Ruoka-lehdestä, ja se kiinnosti erityisesti yhden sisältämänsä kikan takia. Ohjeessa nimittäin neuvotaan, että valkoviinin voi korvata ruoanvalmistuksessa ruokalusikallisella valkoviinietikkaa sekoitettuna noin desiin vettä. Testasin tätä viininpuutteessa jo kerran risottoon, ja vinkki kyllä toimii oikein näpsäkästi. Eihän se nyt itse viiniä korvaa, mutta tuo samanlaisen vivahteen ruokaan. Toisin sanoen viinietikka mahdollistaa herkkukokkauksen arkibudjetilla. Kätevää!

Lehtikaalipasta on kiva ja nopea kokata. Vaikka se käy ihan arkiruoasta nopeutensa ansiosta, tulee pastasta jotenkin vähän eritysempi fiilis kuin perusruoasta. Syödessä tuntuu kuin olisi hieman arjen yläpuolella. Ehkä se on se viini, tai sitten se lehtikaali. Joka tapauksessa, suosittelen!


Lehtikaalipasta

300 g (ruis)spaghettia
200 g lehtikaalia
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl rypsiöljyä
1/2 dl valkoviiniä tai 1 rkl valkoviinietikkaa sekoitettuna n. desiin vettä
suolaa
pippuria
4 kanamunaa

Keitä kananmunat kypsiksi (7-10 min maun mukaan) jo edellisenä päivänä. Jäähdytä kylmässä vedessä ja säilytä jääkaapissa. 

Aloita keittämällä pasta ohjeen mukaan runsaassa, suolatussa vedessä. Ota keitinvettä 1 dl talteen. Huuhdo pasta. 

 Huuhdo lehtikaalit. Leikkaa niistä lehtiruodit irti ja suikaloi sitten lehdet ohuiksi siivuiksi. Hienonna sipulit. Kuumenna öljy pannulla ja kuullosta sipuleita siinä kunnes ne pehmenevät. Lisää lehtikaalit ja kuumenna, kunnes kaalin väri tummenee hieman.

Kaada pannulle valkoviini ja kiehauta nopeasti. Mausta suolalla ja pippurilla. Ota levy pois päältä. Sekoita joukkoon valutettu pasta ja talteen otettu pastan keitinvesi. Sekoita ja jaa ruoka lautasille. Kuori kananmunat ja lohko se neljäsosiin. Asettele lohkot pasta-annoksiin ja tarjoile heti. 

torstai 29. tammikuuta 2015

Saat minut nyt halvalla

Maailmankirjat ovat hieman sekaisin nykyään. Oon nimittäin vähän kyllästynyt suklaaseen. Ja sipseihin. Ja jäätelöön. 

Älkää ymmärtäkö väärin, kyllä makeanhimo iskee vieläkin, ja aina välillä kanna kaupasta sipsipussin kotiin tai illanviettoon. Mutta sitten kun herkkuja on tarjolla, ei niitä tee mieli. Ei vaan... maistu. 

Toivon että tämä ei ole mikään kovin nopeasti ohimenevä vaihe. Toivon että tämä on mun kropan tapa kertoa että se tykkää enemmän rucolasta kuin riisisuklaasta. Ainakin huomaan nykyään, että ei herkuttelu loppujen lopuksi juuri edes palkitse. Tulee vain ällö olo. Vilpittömästi valitsen mieluummin banaanijäätelön kuin Ben&Jerrys-paketin. Aikamoista.


Vilpittömästi valitsen nykyään myös suklaan sijaan mieluummin näitä herkkuja, nimittäin halvaa. Joskus lapsuudessa sain hienoiset traumat kovettuneesta, hampaisiin tarttuvasta halvasta, ja välttelin sitä vuosikausia. Tänä vuonna kuitenkin annoin halvalle uuden mahdollisuuden. Ja ai että, kyllä kannatti!

Halvaa on monenlaista, mutta mun suosima on seesaminsiementahna tahiniin perustuvaa makeaa ainetta. Se on hyvää, lohkeilevaa, makeaa ja jännittävää. Varsinkin tämä kaakaohalva vie voiton suklaasta mennen tullen. Paljon parempi välipala jo täyttävyydeltään, saati terveellisyydeltään. Yksi kaveri suositteli tänään myös appelsiinihalvaa, jota kanssa taidan testata heti kun pääsen sellaiseen käsiksi! 

Ainoa miinuspuoli tässä on se, että koko ajan soi päässä Jenni Vartiaisen Halvalla -biisi. Mutta ei voi mitään, kaikkea ei voi saada. 

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Kolmen viikon kujanjuoksu

 
Huhhuh.

Huhhuhhuh.

Tammikuu on vienyt mehut. Tuntuu että viimeiset viikot on olleet sellaista jatkuvaa kujanjuoksua, jossa aina joku uusi juttu pamahtaa eteen kun edellisestä on rämpinyt yli. Oon kahlannut monta tuhatta sivua kirjallisuutta tenttiä varten. Samaan aikaan on pitänyt päntätä venäjää ja lukea toisen kurssin artikkeleita. Ja ai niin siltä kurssilta on myös case-tehtäviä. Sitten olisi sellaisia pikkujuttuja kuin harkkahaku ja vaihtohaku. Ja toimintakertomus. Ja yksi raportti. Ja yksi projekti. 

Oikeasti viime viikkoon asti meni ihan hyvin. Jaksoin kahlata parisataa sivua proosaa ja naputella siihen päälle pari harkkahakemusta, blogata vähän illalla ja herätä taas aamulla innolla päivään. Mutta sitten sattui. Nyrkkeilytunnilla naksahti joku lihas rikki (Punnertaessa. Olis edes mennyt nyrkkeillessä.) ja siitä asti on pitänyt pysyä kaukana liikuntasaleista. Ulkona kadut on taas peilijäätä ja vesilätäkköä. Joten en ole päässyt liikkumaan nyt viikkoon. 


Ja sen kyllä huomaa. Tasainen energia ja innostus ovat vaihtuneet väsymykseen ja karkinhimoon. Hommiin ei jaksa keskittyä, eikä lukeminen solju. Kun tulee päivän päätteeksi kotiin, kaatuvat seinät päälle ja tekee mieli huutaa. Turhauttaa! Huomaan paremmin kuin koskaan ennen, miten tärkeää on päästä liikkumaan. Urheileminen vaikuttaa todella paljon jaksamiseen ja mielenterveyteen. Kun liikun, olen iloinen ja pirteä. Ruoka maistuu hyvälle ja uni tulee kun on sen aika. Nyt vai viikon paikallaanolon jälkeen olen koko ajan äkäinen ja möksmöks. 

Kun en pääse liikkumaan, en saa millään pysäytettyä sitä pientä stressiä ja jännitystä joka on opiskellessa päällä. Rentoutumisvaihde ei toimi. Aamulla herätessä on jo valmiiksi väsynyt iltaa varten. 

Onneksi tässäkin kujanjuoksussa on valoa näkyvissä. Tentti on ohi ylihuomenna, ja muutkin velvollisuudet on aika hyvin hoidossa. Taivaalta on luvattu lunta, joten ulkoilemaan pääsee pian vaikka käsivarsi kipuilisikin. Ja viikonloppuna on edessä matka kotiseudulle, vanhempien jääkaapin äärelle. 

Vielä yksi päivä ja sitten saa vähän huokaista. 

maanantai 26. tammikuuta 2015

Alkutalven parhaat palat

Tammikuussa miellyttää esim.


Kahviloissa istuminen. Oon todennut etten saa kotona mitään aikaan. Pakko hengailla kahviloissa, mikä harmi.


Luistelu! Harvinaista herkkua näillä leveysasteilla.


Talven aurinko. Marraskuun jälkeen kaikki taivaalta tuleva valo on vaan... taivaallista. 


Turun jokiranta. (Tämä kohta tosin miellyttää kaikkina vuodenaikoina.)


Pakkanen ja kaikki siihen liittyvä. Kuurakukat, villasukat, huopikkaat, paleltuneet posket, tee ja kerrospukeutuminen. Oon talven lapsi. 


Ja lopulta kuitenkin: kotona hengailu, villavaatteisiin kääriytyminen ja lämpimässä lukeminen kun tuuli vinkuu ikkunoissa. 

lauantai 24. tammikuuta 2015

Rievä, rakkaimpani

Olen syntyjäni hämäläinen. Pirkanmaalta, Tampereen kupeesta. Hämeessä on kotiseutu, sielunmaisema ja rakkaimmat perinteet. Niinkuin rievä. Tai riävä, niinkuin Tampereella sanotaan. 


Rievä on ihanaa ohraleipää. Pehmeää, maukasta, täyttävää. Minulle rievä on tullut tutuksi mummun kautta - hän leipoi aina välillä rievää koko suvulle, välillä kahvipöytään, välillä muuten vain. Leivän tekoa en kuitenkaan saanut mummun opissa, vaan kotitaloustunnille oli kutsuttu vieraaksi joku paikallinen rouva opettamaan perinneleivän tekemistä teineille. 

Taisin arvostaa juuriani jo nuorena, koska muistan ottaneeni opit innoissani vastaan. Tulevina viikkoina rievää syötiin kotona usein, ja mummullein vietiin näytekappale. 


Rievää leivon vieläkin mielelläni. Se on arkileipää ja herkkuleipää. Mummullekin rievää viedään, tosin nykyään osat ovat vähän vaihtuneet. Nykyään mummu ei juuri tarjoile rievää suvulle, vaan nuorison osa on tehdä rievää mummulle. Jatkumo tuntuu hyvältä, perusasioita sukupolvelta toiselle. 

Rievän tekeminen ei ole mitään rakettitiedettä, mutta pari kommervenkkiä siinä on. Nostatusvaiheita ja taikinan leiväksi muotoilua kannattaa seurata ohjeista aika tarkkaan, jotta tulos onnistuu. Kun homman jujun oppii, sujuu homma kuin vettä vaan. Loppujen lopuksi rievän teko on helppoa ja leipä herkullista. Ei mikään ihme, onhan ohje sukupolvien saatossa täydelliseksi muotoutunut!


Riävä

6 dl vettä
2 tl sokeria
1 tl suolaa
1 pala hiivaa (50g)
5 dl ohrajauhoja
5 dl vehnäjauhoja

Mittaa kulhoon kädenlämpöinen vesi. Liuota siihen sokeri, suola ja hiiva. Vispaa nesteeseen ohrajauhot ja anna taikinan levätä noin 5 minuuttia. Laita uuni kuumenemaan 300 asteeseen.

Sekoita vehnäjauhot vähitellen lisäillen taikinaan. Käytä sekoittamiseen puuhaarukkaa. Sekoita voimakkaasti. Anna taikinan kohota hetki liinan alla. Taikina saa olla löysähköä, mutta jos se tuntuu liian löysältä, lisää vehnäjauhoja (1/2 dl kerrallaan). Kiinteämpi leipä on helpompi leipoa, mutta ei ole niin pehmeä valmiina. Sopivan pehmeä taikina on vähän kuin... maapähkinävoita.

Jauhota pöytä kunnolla vehnäjauhoilla. Kaada puolet taikinasta kasaksi pöydälle. "Nosta" leivän reunat sivuilta keskelle, aina vastakkaisilta sivuilta nostaen, kuin tekisit lahjapakettia. Nappaa jauhoisin käsin leivän alta kiinni ja kiepauta leipä ylösalaisin pellille. Pöytää vasten ollut puoli on nyt siis leivän päällinen ja nostetut reunat jäävät pohjalle. Leipä on kokonaan jauhotettu. Toista sama lopulle taikinalle ja anna leipien kohota hetki liinan alla. 

Pistele kohonneet leivät nopeasti haarukalla. Paista leipiä uunin alatasolla 20 minuuttia 300 asteessa. Jos leivät meinaavat palaa päältä, laita niiden päälle leivinpaperinpala. Kypsän leivän tunnistaa siitä, että sen pohja kumisee kun siihen koputtaa. Anna kypsien leipien jäähtyä leivinliinan alla.

Rievä maistuu parhaalta tuoreeltaan, voisipaisun kera. Säilytykseen ideaali on paperipussi ja huonelämpötila. 


Ps. Rievästä on moneen - tällä kertaa käytin viimeisen, vähän jo kuivahtaneen rievänpalan palak tofun joukkoon pilkottuna. Toimi!

torstai 22. tammikuuta 2015

Ysäriharrastus

Harva harrastus on säilynyt lapsesta asti. Pianonsoitto jäi, samoin satubaletti. Neljähookerhossakaan ei ole tullut käytyä, heh. Yksi harrastus kuitenkin tekee paluun aina noin viiden vuoden välein. Meinaan postimerkkeily.

Skidinä olin kateudesta vihreä kun serkut aina kesälomilla järjestelivät postimerkkikansioitaan. Kansainvälisen perheen jälkikasvulla oli merkkejä vaikka mistä. Minä ja siskoni katselimme kiinnostuneina uusien merkkien etsintää, liotusta irti paperista, kuivausta ja kansioon tallentamista. 

Kaihoisat katseet taidettiin huomata, sillä sain eräänä jouluna oman postimerkkikansion joululahjaksi. 


Niinä aikoina keräilin postimerkkejä suhteellisen aktiivisesti - kyselin kavereilta ja sukulaisilta vanhoja kirjeitä ja leikkelin vaihtuvien kirjekaverien kuorista merkit talteen. Vuosien kuluessa into kuitenkin laantui. Sukulaisten postiarkistot oli käyty läpi, ja kirjekaverit vähenivät sähköpostin myötä. Kokonaan harrastus ei kuitenkaan jäänyt. 

Jo monta vuotta keräily on jatkunut aktiivisen epäaktiivisena. Tilaisuuden tullen huomaan olevani yhä  filatelisti. Silloin harvoin kun postimerkillistä postia tulee, nappaan yhä merkit talteen. Äiti tekee samaa ja tuo aina välillä minulle keräämiään merkkejä. Kotona on aina jossain rasiassa talteen otettuja merkkejä. 

Ja aina voi viiden vuoden välein huomaan, että merkkejä on kertynyt niin paljon, että on aika liottaa ne irti kuorista ja järjestellä kansioon. Se on paras hetki keräilyssä. Kun saa liittää uudet löytönsä kokoelmiinsa, muiden merkkien joukkoon. 


Vuosien saatossa merkkejä on kertynyt jo aika joukko. Lapsena kaikki merkit tuntuivat yhtä vanhoilta ja tutuilta, mutta nyt niissä huomaa jo ajan kulumisen. Pikkutyttönä kerätyt merkit ovatkin vanhoja ja nostalgisia. Postimerkkikansiosta näkee ajan kulun. Jos harrastus pysyy vielä jatkossakin, löytyy hyllystä vuosien päästä aika kiehtova katsaus historiaan.

Katsaus, joka on kerätty puolivahingossa, lapsuuden harrastuksen ansiosta. 

tiistai 20. tammikuuta 2015

Kaikki pitää itse hoitaa


Unican Brygge-ravintolan proteiinibistro, tuttavallisemmin  protskubistro, on ollut kaveripiirin vakioruoka yliopistolla koko syksyn. Bistro on mainio: tavallisen lounaan hintaan saa ottaa salaatin, lisäkkeen (riisi tai perunat) ja kolmea vaihtuvaa proteiinipitoista ruokaa, esim. raejuustoa, papuja, kananmunia, couscousta, tofusalaattia... Lisäksi ateriaan kuuluu pari tahnaa (esim. hummusta), leivät ja juomat. 

Vaikka arkisin tuntuu välillä että opiskelijalounaat ja varsinkin protskubistro tulee ulos korvista, alkaa sitä aina lomalla kuitekin kaivata. Niin kävi taas - joululomalla isko akuutti kaipuu Bryggeen. Ei auttanut muu kuin hakea itse kaupasta ainekset herkkua varten. Joulun jälkeen söin kotona pari viikkoa DIY-protskubistroa. Kerran tuo protskulautanen näytti tältä: 


Arki alkoi viime viikolla, mutta paluu todellisuuteen oli karu: protskubistron hintaa oli nostettu! Oi ei! Vaikka sisältöä oli vähän parannettu, ei hinnannousu silti ollut iloinen yllätys. Ihan periaatteesta jätin bistroni ostamatta. Onneksi olin lomalla opetellut itse tekemään protskulautaseni. Sitä näköjään saa syödä kotona tästä eteenpäin myös arkisin.

Protskulautasen sisältöä voi varioida loputtomasti. Eri määrillä ja ruoka-aineilla saa vaihtelua pienelläkin vaivalla. Esimerkiksi paprikahummus tuo jo ihan eri elämyksen kuin tavallinen hummus. Mukaan voi heittää myös vaikka paistettua tofua, nuudeleita, katkarapuja, erilaisia juustoja, mitä vain kasviksia, guacamolea, linssejä, couscousia, keitettyjä kananmunia, seitania... Mahdollisuudet ovat rajattomat. Seuraavassa perusohje kuvan lautaseen:

Protskulautanen 
salaattia, esim rucolaa
tomaatteja
avokadoa
raejuustoa
erilaisia papuja
aiolia
hummusta
salsakastiketta

Kasaa ainekset lautaselle. Syö tuoreena.


maanantai 19. tammikuuta 2015

Ekolahjuksia, osa 2

Kuinka pakkaat ekologisen ja (tunnistettavan) persoonallisen paketin.


-Nappaa lehtilaatikosta sanomalehteä tai mainoksia.
-Kääri lahja paperiin ja asettele kiva kuva päällepäin. Taittele ja teippaa nätisti.
-Kierrä ympärille kauniinväristä villalankaa ja tee rusetti. 
-Nimikoi paketti uhkauskirjetyyliin leikkaamalla lehdestä kirjaimia ja liimaamalla ne käärepaperiin.

Vaikka irtokirjaimet auttavat siinä ettei pakettia tunnisteta käsialasta, on mahdollista että niistä välittyy antajalle tyypillinen askarteluinnokkuus ja lahjan anonymiteetti katoaa.

Etuja:
-ekologisuus
-persoonallisuus
-muokattavuus
-askartelun tarjoama rentoutuminen ja mahdollinen flow-tila

lauantai 17. tammikuuta 2015

Muista

Jaanintien alikulkutunnelissa oli pysäyttävä teksti.


Sen kun muistaisi.

Ja muistaisi lähteä kävelylle, ikinä ei tiedä mitä tulee vastaan. 

torstai 15. tammikuuta 2015

Beibe oon onnellinen

Voi tuttavaparat.

Oon tänään lähetellyt vanhemmille ja kavereille tälläsiä kuvaviestejä: 


Toisin sanoen oon hehkutellut sitä, että kauan haaveilemani ja monta viikkoa sitten tilaamani blenderi tuli vihdoin! 

Edellinen tehosekoitin hajosi siis joulukuun banaanijätskimaniassa. Sain joululahjaksi rahaa ostaa uuden, ja panostin oikeasti hyvään ja laadukkaaseen koneeseen. Nähtävästi niin hyvään, että kaikki muutkin halusivat sellaisen ja se oli pari viikkoa loppu liikkeestä. Mutta tänään vihdoin sain kantaa jäisiä teitä pitkin valtavan pahvilaatikon kotiin ja kuoria sieltä esiin tämän ihanan Wilfan. Oi onnea! Nyt saan viimeinkin taltutettua kuukausia kestäneen hummushimoni!

Onnistunut ostos toi loppuillaksi kestohymyn huulille. Vähän kyllä hämmensi olla niin iloinen jostain laitteesta. Yleensähän vastustan kaikkea ostamista ja koneita ja kuluttamista. Ja nyt hihkun innosta kun itse sain uuden tavaran. Miten tähän voi suhtautua?

Näin puolustelin asiaa itselleni:

Toisaalta, ostan tosi harvoin uutta. Pyrin kuluttamaan mahdollisimman vähän, ja blenderi oikeastaan auttaa siinä koska voin kokkailla monipuolisemmin einesten ostamisen sijaan. En ostanut konetta sen itsensä takia, vaan sen takia että tarvitsin sitä, ja vain vanhan rikkinäisen koneeni kierrätykseen. Ja lisäksi noudatin iskän toistelemaa sanontaa: "Köyhän ei kannata ostaa halpaa". Eli panostin laatuun. Nykyään parilla kympillä saa mitä vain, mutta halvat koneet saa usein kiikuttaa kaatopaikalle jo parin vuoden sisään. Uhraamalla vähän enemmän rahaa uskon saaneeni vähän pidempään palvelevan koneen. 

Tiedä sitten onnistuinko taas vain ylipuhumaan itseni materialismin puolelle, vai onko ostospäätöksen takan oikeasti objektiivisesti katsottuna järkeä. Mutta blenderi tuli kotiin ja oi oon niin onnellinen. 

 Jotkut innostuu uudesta telkkarista, mä halailen mun blenderiä. 

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Maailmalle?

Kirjasin sen uudenvuodenlupauksiinkin: pitäisi lähteä maailmalle. Reilaamaan, vaihtoon, seikkailemaan. Oli niin paljon nähtävää ja koettavaa. Venetsia, Pariisin puistot, Biskaijanlahti, Istanbulin rannat, sveitsiläiset juustot, Hollannin pyöräilykulttuuri, roomalainen pitsa, Islannin revontulet, Tukholma... Ihanat torit, auringonlaskut katoilla, metromatkat, kuluneet kivikadut, kirkkojen holvikatot (suuri intohimoni), paikalliset katuruokakioskit, vieraskielinen puheensorina, eri kaupunkien erilainen valo. Tahtoisin nähdä kaiken, tehdä kaiken, kokea ja oppia ja imeä itseeni uutta. 

Mutta kun. 

Jännittää. 

Ja kun.


Koti on näin ihana. Miksi ihmeessä tarvitsisin muuta? 

(Lähden kyllä. Mutta ensin nautin tästä.)

perjantai 9. tammikuuta 2015

Kiitos Youtube!

Hiphei, ihania onnistumisen elämyksiä heti vuoden alkuun. Opin pilkkomaan mangon! Aiemmin olen aina saanut aikaan lähinnä koko keittiön laajuisen sotkun ja superepämääräisiä rääpäleitä. Ja tuntenut hurjia kateuden ja hämmennyksen tunteita tälläisiä kuvia kohtaan:


Mutta internet on ihana ja opettaa kaikenlaista. Youtubesta voi opetella myös mangon pilkkomista. Kiitos elämä, kiitos äiti, kiitos Youtube! Meitsi nauttii nyt symmetrisistä mangokuutioista.

torstai 8. tammikuuta 2015

Paluu Masadaan

Joululomalla luin kirjoja kevyistä ja iloisista aiheista: päänahanmetsästäjistä 1800-luvun Meksikossa, Venäjän suurhyökkäyksesta jatkosodassa ja antiikin Rooman juutalaisvainoista ajanlaskun alussa. 


Viimeisenä mianitusta kertoi Alice Hoffmanin teos Aavikon kyyhkyset. Sen kautta pääsin fiilistelemään keväistä matkaa Israeiin ja Kuolleelle merelle sekä sukeltamaan vähän syvemmälle Masadan linnoituksen historiaan.

Masada on aikoinaan Herodes Suuren hieman ennen ajanlaskun alkua rakentama palatsi ja linnoitus. Kirja kuvaa Herodeksen jälkeistä aikaa, jolloin linnoituksessa asuu roomalaisten vainoja vastaan kapinoiva juutalaisyhteisö. Teos kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan siitä, miten roomalaiset tuhosivat Jerusalemin temppelin ja vainosivat juutalaisia ympäri Juudeaa. 

Masada oli viimeinen linnoitus jota roomalaiset eivät saaneet murrettua. Se vaikutti monesta syystä voittamattomalta - sijainti keskellä erämaata olevalla vuorella asettaa hyökkääjälle melkoisia haasteita. Roomalaiset keksivät kuitenkin keinon murtaa puolustus. He saartoivat linnoituksen ja rakensivat vuoren kylkeen rampin, jota pitkin muurit pystyttiin murtamaan. Tämä johti legendaariseen ratkaisuun yhteisössä - yöllä ennen roomalaisten viimeistä hyökkäystä kaikki linnoituksessa asuvat surmasivat toisensa. Viimeinen seisova soturi otti hengen itseltään. Vapaus oli tärkeämpää kuin elämä, joka olisi tarkoittanut kapinallisille orjuutta roomalaisten alaisuudessa. 


Aavikon kyyhkyset sijoittuu juuri Masadan viimeisiin vuosiin ennen saartoa ja häviötä sekä roomalaisten valtaukseen. Hoffman kertoo tarinan uskollisena paikalle ja historialle, mutta tuo sen lukijalle linnoituksen naisten kautta. Keskiössä on neljä kyyhkystenhoitajaa, neljä naista jotka kohtalo on kuljettanut Masadaan. Jokaisen tarina on erilainen, mutta kaikki naiset ilmentävät itsenäisiä ja rohkeita yksilöitä jotka eivät taivu vaikeuksien edessä. Ja vaikeuksia riittää, niin linnoituksen arjen aherruksessa kuin pienen yhteisön sisäisissä ristiriidoissa. 

Teoksen merittejä on ehdottomasti sen historiallisuus ja kiinnostavuus, mutta myös juuri vahvat naishahmot. Naiseus näyttäytyy teoksessa vahvuutena, ja mieshahmot jäävät yksiulotteisina syrjään. Hoffman tuo tarinaan mukaan myös monia yliluonnollisia ulottuvuuksia sekä näyttää uskonnon vahvan aseman ajan arjessa. Lukukokemus onkin kiinnostava matka entisajan arkeen ja historiallisiin tapahtumiin harvemmin kuvatusta näkökulmasta. 

tiistai 6. tammikuuta 2015

Jätskirakkaus

Yksi syistä, minä takia en ikinä voisi ryhtyä vegaaniksi, on jäätelö. En voi kuvitella että en voisi syödä jäätelöä. Kesän tötteröt kioskilla, lautaselliset jädeä kaverien kanssa ja myöhäisiltojen Ben&Jerrysit on vaan niiiiiin rakas herkku. 

Nyt kuitenkin jäätelö on kohdannut vastustajan. Vuoden aikana olen nimittäin alkanut yhä enemmän lämmetä banaanijädelle. Se on maailman nerokkain ruoka: jäätynyttä banaanina joka murskataan jäätelöksi. 

Herkku on ollut tuttu jo monta kuukautta, mutta syksyllä keksin viedä sen ihan uusiin ulottuvuuksiin. Ripaus kaakaojauhetta muuttaa banaanimössön ihanaksi sulkaajäätelöksi! Tätä olenkin siten makustellut koko loppuvuoden siinä määrin, että tehosekoittimeni otti ja hajosi kovasta käytöstä...

Banaanijätski on supernopea, terveellinen ja monipuolinen herkku. Uusia makuja saa vaikka edellämainitulla kaakaojauheella, maapähkinävoilla, marjoilla... Ideoita olisi vaikka mitä, ja sormet syyhyää toteuttamaan niitä. Banaanijäätelöstä onkin tullut arjen karkinkorvike, herkkuhetkien ilo ja terveellinen välipala. Kokeile säkin!


Banaanijäde

1 banaani
1 tl kaakaojauhetta

Kuori kypsä banaani ja viipaloi se pakaterasiaan. Jäädytä pakastimessa yön yli. Kippaa jäiset viipaleet blenderiin tai tehosekoittimeen, lisää kaakaojauhe ja surauta murskaksi. Sekoita välillä lusikalla jos seos jää kököille tai painuu pohjalle. Siirrä kulhoon ja makustele heti. 



sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Bingoillen eläkkeelle

Vuoden vaihteessa päättyi yksi iso aikakausi, aikani ainejärjestön hallituksessa ja erityisesti sen puheenjohtajana. Vietin pääkallopaikalla vuoden 2014, ja olen superylpeä siitä että tein sen. Yliopistoon saapuessani en olisi ikinä uskonut päätyväni kyseiseen pestiin, en edes pari vuotta sitten. Mutta tein sen, ja selvisin kunnialla läpi.

Puheenjohtajana olo oli haastavaa, palkitsevaa, mielenkiintoista, kuluttavaa, stressaavaa, antoisaa, ihanaa ja unohtumatonta. Opin itsestäni ja ympäristöstäni valtavasti uutta aina yliopiston toiminnasta ryhmädynamiikkaan sekä ihmisten kannustamiseen ja oman epävarmuuden yli nousemiseen. Opin että mitä vaan voi tehdä jos vain ryhtyy toimeen, ja opin että ryhmän vetäminen on paljon muutakin kuin tehtävien jakamista. Opin että jaksan, osaan ja pystyn. 

Jäähyväisillallisella hallitus antoi superihanan lahjan kiitokseksi kaudesta. Varsinkin kortti lämmittää sydäntä: se on koko porukan kasaama eläkebingo meikäläiselle. Olen tehnyt ainejärjestölehteen eri aiheisiin liittyviä bingoja, ja nyt sain ihan oman henkilökohtaisen bingon. Emeriittana pitäisi näköjään muun muassa tehdä paprikahummusta, seikkailla uuteen kaupunkiin ja pitää teehetki. Houkuttavaa.  Nyt vain raksimaan ruutuja ja rentoutumaan bingon toivossa!


perjantai 2. tammikuuta 2015

Tänään en tee mitään

Tänään vietän pyjamapäivää. Menin nukkumaan iltayhdeksältä, sitten valvoin yöllä kahdesta viiteen, aamulla havahduin puoli yhdeltä siihen että päivä on jo puolessa. Ulkona vihmoo tuuli ja sade, ikkunasta näkyy vain mustaa. Joten sisällä on hyvä. 

Ja sisällä nököttämisen tekee vielä kivemmaksi tämä:


Pakkanen palaa! Voi rakkaus ja ihanuus ja maailma! 

torstai 1. tammikuuta 2015

Lupaan ja vannon

Tein tänä(kin) vuonna uudenvuodenlupauksia. 

-Lupaan lähteä maailmalle.
-Lupaan syödä enemmän vihreitä kasviksia.
-Lupaan vähentää muoviroskaa.
-Lupaan olla ostamatta pikaruokaa öisin juhlien jälkeen.
-Lupaan puhua vähemmän pahaa ja enemmän hyvää. 

Israel, toukokuu 2014

Kaksituhattaviisitoista, bring it on!