maanantai 30. huhtikuuta 2012

Mums mums





Tähänastista vappua voin kuvata kahdella sanalla: "tentti" ja "munkki". Arki tulee vyörymään hyökyaaltona päälleni heti pyhien jälkeen parin hyvin vaikean tentin muodossa, joten olen pyhittänyt tämänkin aamun kirjallisuusanalyysin opiskelulle. Eilinen kului rauhallisesti estetiikan ja fenomonologian seurassa, ja monisteille ei näy loppua.

Illalla paistoin sentäs kaverin kanssa munkkeja. Ai että! Niin hyviä! Vapustani on tarkoitus tulla makoisa (kun se nyt alkaa joskus), ja munkit lupaavat kyllä hyvää sillä saralla. Kuvassa oleva pieni kasa on huvennut jo olemattomiin, mutta onneksi siinä oli vasta kolmasosa tuotoksista Munkkeja, piknikkiä, perunasalaattia, tippaleipiä.... Tänään aioin nauttia. Makoisaa vappua!


keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

+14 c


Rakkaat,

miten voisin jakaa tämän ihanaisen olotilan? Sen, kun makaa kevään ensimmäistä kertaa nurmikolla, rapsuttaa sormella maanpintaa ja tuntee kuinka aurinko hellii kasvoja juuri sopivasti. Kun keskellä kaupunkia on vain hiljaa ja kuuntelee lintujen laulua ja laineiden liplatusta.

Kun vastaan kävelee vain hymyileviä ihmisiä, ja jäätelökioskien edessä on pitkät jonot, ja kun pyöräilee aamulla mäkeä alas auringon kanssa kilpaa takinhelmojen läiskyessä takana.

Kun joenvarrella tuoksuu terva, asfaltti ja meri,  ja puistossa kasvaa krookuksia, ja kun leppakerttu kiipeilee takinhihaa pitkin. Kun saa jo hetken miettiä, pitäisikö siirtyä varjoon, ettei palaisi. Kun syö ananasta ja hedelmäkarkkeja laituripiknikillä joenrannassa. Kun jalassa on ne uudet kengät joita on säästänyt kesän ensimmäiselle päivälle.

Turussa on kesä.

Ja hajoan onnellisuuteeni.

Sopivat sanat löytyivät yllättäen (tai yllättäen ja yllättäen, koko maailmahan on yksi suuri ihana yllätys) estetiikkakurssin luentomuistiinpanoista, joita luin puistossa. Nyt jaan ne teille.

"Rakkaus = täydellinen läsnäolo tässä hetkessä. Nyt."




Ahmikaa elämää, rakkaat.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Ekologiaa

Salviat kasvoivat ulos kasvatusastioistaan. Kymmenistä lupaavista aluista vain viisi urheaa oli jaksanut elää, mutta onneksi kyseinen joukko vaikuttaa harvinaisen lupaavilta mun kasvattamiksi. Olen yrttipuutarhurina (ja puutarhurina ylipäätään) enemmänkin innokas kuin taitava. Laitan aina kaiken alulle kovalla innolla, mutta sitten unohdan lukea kasvatusohjeita ja istutan kaiken liian pieniin purkkeihin tai kastelen liikaa ja kasvit kuolevat.


Vähän samantapainen tilanne syntyi tästäkin operaatiosta. Totta puhuakseni taimien kouliminen, kuten tätä vaihetta hienosti nimitetään, on mulle mysteereistä suurin, mutta katsotaan, mitä tästä tällä kertaa seuraa. Kun siis salviat kaipasivat uutta ruukkua, piti sen tapahtua heti eikä huomenna. Ongelmia kuitenkin  riitti: multa oli lähes lopussa ja kaikki ruukut valtavia viidelle pikku taimelle. Tietenkin olisi voinut vaikka käydä kaupassa, mutta ei...



...itseään piti päästä toteuttamaan heti, ja kyllä hätä keinot keksii. Yrttejähän voi kasvattaa vaikka säilykepurkeissa! Voihan, eikö?!? No, nyt se nähdään. Samalla voidaan tehdä empiiristä tutkimusta, vaikuttaako sisällön laatu purkin ruukkuominaisuuksiin - istutin salviat meinaan vanhoihin hernekeittopurkkeihin. Jos kokeilu onnistuu ja toiset kasvavat paremmin kuin toiset, veikkaan, että voiton vievät Pirkan hernekeitossa asuvat taimet. Kympin kasvishernekeitto on onnetonta siihen verrattuna, ei porkkana meinaan kuulu hernekeittoon, oli kuinka vegeä tahansa.



Mullanrippeet riittivät juuri sopivasti kahteen purkkiin. Hakkailin reunoja vasaralla (sori naapurit), jotta puutarhuri ei tarvitse olla koko kesää sormet verillä, ja tungin pohjalle vähän sanomalehteä alustukseksi. Ei hajuakaan onko siitä mitään hyötyä tai haittaa. Sitten vain multaan sormella kolo ja taimet koloihin. Purkkien päälle sujautin paperipussit, jotka sidoin kiinni laatikonpohjalta löytyneillä naruilla. Kai tätä voi nyt kutsua oikeaksi opiskelijan ekologisuudeksi. Toimivaa tai ei, ainakin itse olen tyytyväinen lopputulokseen.  


Ja se kirja, josta samaan aikaan piti tehdä essee, toimi kätevästi koko tämän operaation ajan istuin-alustana lattialla.


perjantai 20. huhtikuuta 2012

Flunssa ilot, osa 2


En ole vielä löytänyt parempaa lääkettä yskään ja kurkkukipuun kuin tumma suklaa. Mitä enemmän prosentteja, sitä parempi.


torstai 19. huhtikuuta 2012

Flunssan ilot

Mistä tietää, että Saara on kipeänä? -Se syö pakastepitsaa ja mämmiä.

Flunssa iski lujaa toissayönä, ja nyt on veto poissa. Onneksi viikonlopun suunnitelmissa oli vain tenttiin lukemista kotona, joten ohjelma ei mennyt uusiksi. Silti, kun kurkussa on kaktus ja päässä alasin, ei arki kulje ihan normaalia kaavaa. Jotenkin varsinkin ruoaksi pitää aina saada jotain lempeämpää.

Viime keväänä olin monta kertaa saikulla joko kuumeen  tai viisaudenhammasleikkauksen takia. Silloin vietin myös ensimmäistä vuottani itsenäisenä naisena, joten tuli samalla kehitettyä omat sairasteluruoat. Toipilaana tekee mieli aina ensinnäkin pitsaa, sitten karkkia. Hammasvaivoihin liittyen viime kevään ruokavalion soi olevan melko pehmeää, joten mämmi sopi hyvin joukkoon. Ja samoilla sapuskoilla mennään tämänkin flunssan kanssa. Onneksi oli pääsiäisen mämmit vielä syömättä ja lähikaupassa pitsat tarjouksessa.  

Eilen illalla jaksoin kuitenkin hiukan uudistaa menuta. Lempeisiin ja helppoihin herkkuihin lisättiin vispipuuro. Jostain syystä en ollut aiemmin missään tilanteessa osannut kuvitellakaan, että vispipuuroa voisi tehdä joku muu kuin äiti. Tai mummo. Ainoa lapsuuden ulkopuolelle sijoittuva mielikuvani vispipuurosta oli Hans Välimäen Mummola-keittokirjan kannessa. Olin haaveillut joskus kirjasta, jotta voisin tehdä omat vispipuuroni. Voi höpsö! Voihan sitä nyt ilman äitiä tai yhtä kirjaa tehdä!

Eilen sitten löysin pakkasesta puolukkapussin ja sen kyljestä puuro-ohjeen. Valmistaminen  oli niin simppeliä, että siihen uskaltautui puolikuntoisenakin, ja pian höyrysi hellalla kattilallinen ihanaa, herkullista vispipuuroa. Ihan itse tehtyä, mutta silti kuin suoraan lapsuudesta! Nyt kelpaa taas sairastaa ja päntätä täydellä vatsalla.
 

Vispipuuro

1 l vettä
2 dl jäisiä puolukoita
1 1/2 dl mannasuurimoita
1 1/4 dl sokeria

Laita vesi kiehumaan kattilaan ja sen lämmetessä lisää puolukat. Keitä niitä kymmenisen minuuttia, minkä jälkeen vispaa sekaan mannasuurimot.

Keitä seosta välillä sekoitellen kymmenen minuuttia. Lisää sokeri joukkoon. nosta kattila jäähtymänn, ja noin puolen tunnin kuluttua vispaa puuro kuohkeaksi sähkövatkaimella.

Puuro maistuu parhaalta jääkaappikylmänä seuraavana aamuna. Voit myös lisätä maitoa, jos se sopii makuusi.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Pidän

Kertakaikkiaan rakastan listoja. Minulla on aina ympäri asuntoa kymmeniä lappuja, joihin olen listannut tärkeitä asioita. Niitä voivat olla hyvät laulut, tulevat tapahtumat tai tekemättömät työt. Koska ylivoimaisesti suurin osa lapuista sisältää työlistoja, muistutuksia ja muuta ikävänpuoleista, on hyvä välillä tehkä kiva lista. Nyt keskityin ihan vain siihen, mistä pidän.


1.       tomaatit
2.       kesämökki
3.       postikorttien saaminen ja kirjoittaminen
4.       venäjän aakkosten harjoittelu
5.       suklaakeksien leipominen
6.       Gilmoren tytöt
7.       donitsikorvakorut
8.       iltapalahepulit
9.       vanhat nahkalaukut
10.   villasukat
11.   neulominen
12.   värikylläisyys
13.   lämpimiin vaatteisiin kietoutuminen
14.   paljaat varpaat nurmikossa
15.   lasten kanssa jutteleminen
16.   janssoninkiusaus
17.   mattojen kutominen
18.   pyöräily
19.   kirjat joihin unohtuu
20.   kasvien istutus isompiin ruukkuihin
21.   Ranska
22.   yrttien kasvatus
23.   lautapelit
24.   jalkalamput
25.   luova askartelu

26.   mielenkiintoiset museot

27.   teatteri
28.   inside-vitsit
29.   puu materiaalina
30.   hyvä musiikki
31.   Suomen kesä
32.   koivukujat
33.   vokaalit
34.   portailla istuminen
35.   junalla matkustaminen
36.   kaatosade
37.   juokseminen
38.   punaviini
39.   se kun voi olla oma itsensä
40.   raitapaidat

41.   villapipot
42.   sammalenvihreä
43.   Marimekko
44.   joulun tunnelma
45.   vanhojen mainosten ja lastenohjelmien muistelu
46.   kirkot
47.   laulaminen
48.   paksut vanhat villatakit
49.   ruokaohjelmat
50.   harakanvarpaat silmissä
51.   aamu-usva
52.   autokyydit
53.   jäätelökioskijäätelö
54.   ukkonen
55.   vanhat huonekalut joilla on tarina
56.   lahjat
57.   taidejulisteet
58.   livemusiikki
59.   ystävälliset tuntemattomat
60.   leveät ikkunalaudat
61.   Salon jokiranta
62.   valokatkaisija kaapissa
63.   aidot karjalanpiirakat
64.   täytekakkujen rakenteleminen
65.   haravoiminen
66.   kevät ja hiekan rahina kenkien alla
67.   kello valotolpassa Kerttulinkadulla
68.   metrot

69.   se, että horoskooppini on härkä
70.   erilaiset juustot
71.   Hai-saappaat
72.   arkkitehtuuri
73.   Eino Leinon runot
74.   onnistuminen jossain vaikeassa
75.   Eräjärventiellä ajaminen
76.   peltoaukeat
77.   tuuli järven rannalla
78.   kuluneet tennarit
79.   tuoksut kaukaa lapsuudesta
80.   tähtitaivas talvipakkasella
81.   pannukakun tekeminen ja syöminen
82.   tee
83.   Salon iltatorit kesällä
84.   se kun tiskaa koko tiskivuoren kerralla
85.   kotiseutu
86.   marjojen kerääminen
87.   Leijonakuninkaan laulut
88.   se, kun kävelee pimeässä eikä pelota
89.   syksyn ensimmäinen viileä aamu
90.   jääkiekko-otteluiden katseleminen
91.   Keski-Euroopan mäkiviikon katsominen
92.   ensilumi
93.   onnistuneet valokuvat
94.   aamupalat ja päiväkahvit lasiterassilla
95.   värikkäät sateenvarjot
96.   uusissa paikoissa käveleminen
97.   pitkän projektin valmistuminen
98.   hyvät dokumentit telkkarista
99.   kangaskassit
100.  suklaa


sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Hummushurmio



Yleensä tästä huushollista löytyy maanläheisiä ja murrettuja värejä. Ruoassakin tummanvihreä, punainen ja ruosteenoranssi ovat kovaa kamaa, sisustuksesta ja vaatteista puhumattakaan. Vaaleanpunaista ei löydy kuin parin kirjan selkämyksestä, joiden vääriin minulla ei luonnollisesti ole ollut päätösvaltaa. Pinkki ei ole ikinä koskettanut minua sen syvemmin. Aikanaan se aiheutti lähinnä inhoreaktion joka on onneksi lientynyt viileäksi välinpitämättömyydeksi.

Mutta mitä tapahtuukaan? Leivälläni on pinkkiä levitettä! Voi miten söpöä! Siis vaaleanpunaista tahnaa leivän päällä! Ai että!

En tiedä liittyykö tämäkin kummalliseen lällyvaiheeseeni, mutta vaaleanpunainen hummus on hurmannut minut. Purppurahummus on siis hummusta, eli kikhernetahnaa, jossa on punajuurta mukana. Hummus on hyvää levitteenä, ja se toimii varsinkin kurkun kanssa. Perushummukseen voi lisäillä kaikenlaista jännää vaihtelun vuoksi, esimerkiksi sitä punajuurta. Voisin julistaa tätä ilosanomaa koko maailmalle, tai ainakin kaveripiirilleni. Tehkää purppurahummusta! Se on hyvää! Ja jotain mieletöntä on näet siinä, kun levittää vaaleanpunaista levitettä leivälle. Astetta värikkäämpää arkea.


Purppurahummus

1 tlk keitettyjä kikherneitä
1 valkosipulinkynsi
1 sipuli
1 punajuuri
4 rkl tahinia
3 rkl öljyä
2 rkl sitruunamehua

Aluksi kuori, pilko ja keitä punajuuri. Kun se on pehmeää, valuta palat lävikössä ja kaada ne kulhoon. Samoin valuta purkki kikherneitä ja kaada kulhoon.

Pilko sipuli ja valkosipuli. Lisää nekin kulhoon samalla tahinin kanssa. Heitä joukkoon vielä öljy ja sitruunamehu. Jauha ainekset tahnaksi sauvasekoittimella, ja yritä katsoa että kaikki isommat palaset muussautuvat mukaan. Jos tahna on paksua, lisää varovasti öljyä.
Levitä leivälle pelkästään tai kurkun kera, tai tarjoa lisäkkeenä, salaatinkastikkeena tai vaikka dippinä!

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Karuja totuuksia


Eräs puolituttu oli kutsunut tutuilleni elämääni lifestyle-elämäksi. Kun kuulemma asun kaupungissa, käyn itse ruokaostoksilla, kokkailen hyvää ruokaa ja kasvatan yrttejä. Taisi siihen liittyä käsityöt ja lukeminenkin. Eräs hyvä kaveri taas kertoi, että elämäni näyttää todella vaivattomalta, kuin vaan tekisin asiat ohimennen ja kaikki järjestyisi puoli-itsestään. Näkemykset pistivät vähän naurattamaan, mutta myös pohtimaan, millaisen kuvan annan itsestäni... Noh, annetaan kuvan puhua puolestaan.



Ei aina mee putkeen lifestyle-elämässäkään. Näin kävi tällä kertaa kekseille. Ainakin nämä jäävät nyt kotiin omaan suuhun kaverin lahjaksi joutumisen sijaan.


torstai 12. huhtikuuta 2012

Tere Tallinnast!




Vuorokauden valvomisen, lahden ylityksen ja päivän mukulakivillä kävelemisen jälkeen ilta saa luvallakin olla vähän sumuinen. Sitäkin onnellisempi se oli. Tallinna hurmasi ruoallaan ja taloillaan. Haistoin Neuvostoliittoa, söin intialaista ja pannukakkuja, näin tauluja Leninistä ja Stalinista ja kävin virolaisessa kirjakaupassa. Nauroin paljon. Kaunis maailma.


sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Ah niin ihana Adele

Yksi tällä hetkellä eniten ihailemistani ihmisistä on Adele.



Kuten yleensä käy, löysin neitosen ihan vahingossa. Uudenvuoden iltana nuokuin tv:n äärellä, ja joku käänsi kanavalle, jossa Adele lauleli konserttiaan Royal Albert Hallissa. Aina ennen kyseinen artisti oli ollut ihan kiva. Siitä uudesta vuodesta lähtien Adele on ollut aivan ihana.

Tähän päivään mennessä olen katsonut nauhoittamani konsertin jo ainakin neljä kertaa läpi. Joka kertaa kylmät väreet vilistävät selässä ja silmäkulmat kostuvat. Adelessa yhdistyvät uskomattomasti upea ääni, karisma, todellinen aitous sekä mielettömät kappaleet. Siitä todistaa sekin, kun Adele sai Grammy-gaalassa lähes enemmän huomiota kuin edesmennyt Whitney Houston. Jokin hänessä saa sympatian ja vilpittömän ilon heräämään.

Nyt olen jo siinä pisteessä, että lainasin pikkusiskolta molemmat Adelen levyt. Luen innolla artikkelit, joissa kerrotaan tähden urasta ja tulevaisuudesta, ja iloitsin vilpittömästi, kun hän pääsi palaamaan lavalle kurkkuleikkauksensa jälkeen. Koko Adelen tarina, kokemukset ja se, miten hän on onnistunut kääntämään ne voitoiksi kadottamatta silti aitouttaan, on todella vaikuttavaa. Intuitioni sanoo, että Adelesta kuullaan vielä, ja että tämä on sitä musiikkia, jota kuunnellaan vielä viidenkymmenen vuoden kuluttua. Ja kuten juuri jostain luin, taiteessa on luotettava tiedon sijasta intuitioon.  



perjantai 6. huhtikuuta 2012

Päiväni Mrs. Dallowayna.


Tapanani ei ole jättää asioita viime tinkaan. Mieluummin teen kaiken pää höyryten vauhdilla valmiiksi kuin lykkään aloittamista ja  pakerran viimeisenä iltana puolilleöin. Aina ei kuitenkaan kaikki mene suunnitelmien mukaan.

Lukupiiriin piti lukea Wirginia Woolfin Mrs. Dalloway. Varasin sen Salon kirjastosta itselleni, mutta en ehtinyt Saloon moneen viikkoon. Lopulta edellisen viikon perjantaina hyppäsin junaan ja lunastin kirjan itselleni. Ei paniikkia. Vielä 5 päivää aikaa lukea.

Perjantai kuitenkin humahti ohi. Samoin lauantai, ja vielä sunnuntaikin. Sunnuntai-iltana havahtuin siihen, että on enää kaksi päivää lukea koko kirja. No, ei kiirettä silti. On sitä ennenkin ahkeroitu.

Mutta maanantaikin katosi kuin savuna ilmaan. Illalla tajusin puolikuolleena, että on enää tiistai aikaa lukea Mrs. Dalloway. Tietysti vaihtoehtona olisi ollut jättää kirja lukematta ja palata siihen ajan kanssa. Mutta ei.

Tiistai-aamuna siis nousin aikaisin lukemaan. Kävin yhdellä luennolla, menin kirjastoon lukemaan. Tuli nälkä, menin kahvilaan lukemaan. Alkoi väsyttää, menin kotiin ja tuijottelin aikani telkkaria. Ilta kymmeneltä aloin taas lukea. Ja niin vai se kävi! Kirja tuli luettua päivässä. Pääsin vieläpä ennen puoltayötä nukkumaan.

Ehkä tein vähän tyhmästi. Woolfin merkkiteos oli loistava kirja, jonka pariin olin halajannut päästä jo jonkin aikaa. Ideaalia olisi ollut saada perehtyä siihen kunnolla, makustella loistavia lauseita ja pohtia rakenteita ja syvällisiä ideioita, joita lukiessa heräsi, ajan kanssa. Mutta toisaalta. Mrs. Dalloway on tajunnanvirtaromaani. Tarinassa ei ole selkeää draaman kaarta tai juonta, vaan se hahmottaa ihmismielen juoksua ja elämän sattumanvaraisuutta ajelehtien eri henkilöiden tajunnassa. Tarina etenee keveästi mutta kertoo samalla hyvin syvällisesti elämästä, henkilöiden taustoista ja ajatuksista yhtä paljon peittäen kuin valottaen. Jos jonkun kirjan on hienoa lukea päivässä, sanoisin, että se on tämä. Nopea tahti ei haitannut, kun juoni oli yhtä ailahteleva kuin lukijansa. Oman ajatuksen harhailu ei vaikuttanut tarinan ymmärrettävyyteen, vaan ennemminkin paransi sitä. Lukeminen oli kiireestä huolimatta nautinnollista ja kaunista.

Kun kerroin lukupiirissä, miten olin nielaissut teoksen, joku huomautti, että sittenhän pääsin siihen todella aidosti käsiksi. Mrs. Dalloway kertoo yhdestä päivästä, ja sen kautta hahmottaa hahmojen koko tarinan eri hetkien ja mietintöjen kautta. Ehkä olikin siis ideaalia lukea kirja yhdessä päivässä. Kuin astuisi siihen sisään.

Ja ainakin nyt voin seuraavalla kerralla keskittyä rauhassa, ja kuin ensimmäistä kertaa, kaikkiin niihin kerronnallisiin herkkuihin ja ajattoman viisauden välähdyksiin, joita Woolf kirjassaan tarjoilee. Sillä seuraava kerta tulee, se on selvä.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Henkistä kasvua...


...kevättä kohti. En ehkä ikinä pääse yli tästä ilta-auringosta. Onneksi ei tarvitsekaan. Krassikin tykkää.



tiistai 3. huhtikuuta 2012

Bataattibisneksiä

Israelissa asuva serkkuni ihmetteli eräänä kesänä, miksei Suomessa syödä ollenkaan bataattia. Siellä se on kuulemma perusruokaa, kuten meillä perunat. Epäilen vahvasti, että syy tähän on yksinkertaisuudessaan se, ettei bataatti menesty Suomessa, peruna taas tekee niin. Serkku uhosi kuitenkin aloittavansa aikuisena Suomen ja Israelin välisen bataattibisneksen. Liikesuunnitelmaan kuului tuoda tänne israelilaisia banaaneja ja bataatteja ja viedä täältä Israeliin jotain - mitä, sitä en enää muista.

Serkun urahaaveet ovat sittemmin muuttuneet astetta realistisemmiksi, mutta bataatti on pysynyt yhä melko tuntemattomana suomalaisille. Oma kokemukseni siitä rajoittui pitkään kouluruokalan hullutteluviikon bataattimuussiin, jota kukaan ei uskaltanut maistaa. Toisin sanoen kokemusta ei ole. 

Kaupunkielämä on kuitenkin tutustuttanut minut katupölyn, autojen seassa pyöräilyn ja heräteostosten teon lisäksi bataattiin. Kaverilta sain runsaiden suositusten kera hänen bravuurinsa, bataattikeiton reseptin. Koska kaikki uusi on jännää ja kokeilemisen arvoista, piti sitä tietenkin testata. Jo bataatin ostaminen ja kuoriminen oli huisia, saati keiton maistaminen. Mutta hyväähän se oli. Vähän kuin makeahkoa perunaa, helppoa ja letkeää. Ehkä se sen takia onkin Israelissa perunan asemassa.




Bataattisosekeitto

700 g bataattia
1 porkkana
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
1,2 dl kanalientä
100 g tuorejuustoa
mustapippuria
ripaus chiliä
1 rkl sitruunamehua

Kuori ja paloittele bataatti, porkkana, sipulit ja valkosipulit. Kuullota kaikkia hetki öljyssä ja lisää pian kanaliemi. Keitä kasviksia, kunnes ne ovat pehmeitä.

Lisää kypsään seokseen tuorejuusto ja surraa se sauvasekoittimella soseeksi. Lisää pippuri, chili ja sitruunamehu ja tarkista maku. Tarjoile lämpimänä leivän kanssa. Namnam!

Mystinen juttu muuten, aina kun teen sosekeittoa, johon tulee porkkanaa, tulee siihen appelsiininen vivahde! So strange...

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Auringonsilta

Teatterisilta on puettu kevääseen! Narsissit koristavat sitä rannalta toiselle, ja keltainen loistaa kauas kutsuen kulkemaan. Viime aikoina on sukat pyörineet jaloissa vähemmästäkin, ankkalammella sorsia katsoessa tulee naurunkyneleet siltiin ja pelkka Moulin Rouge-mainos saa huokailemaan. Turha siis varmaan mainitakaan, että narsissit ovat juuri nyt lempikukkiani ja Teatterisilta kaunein paikka maailmassa. Kevättä rinnassa, ja sillassa.