perjantai 1. toukokuuta 2015

Saara 15vee

Posti toi ihan mielettömän yllätyksen: kirjeen menneisyydestä!


Oltiin kesällä 2005 perheen kanssa lomalla Pohjois-Suomessa, ja poikettiin myös Oulussa ja siellä tiedekeskus Tietomaassa. Se oli kuin Heureka - täynnä kaikkia jännittäviä kojeita ja keksintöjä ja tietoa maailmasta. Yksi ihmeellisyyksistä oli tämä Kirje tulevaisuuteen -laite, jolla sain lähettää kirjeen tulevaisuuden itselleni.

Muistan hämärästi tapahtuman, ja sen ajatuksen että vuoteen 2015 on hirvittävän pitkä aika. Muistan myös sen, että en osannut ihan kunnolla käyttää konetta ja epäilin että lähetin vahingossa tyhjän paperin. Ja niinhän siinä näköjään kävi. Harmi, olisi ollut mukava kuulla mitä Saara 15vee tahtoi sanoa tulevaisuuden minälleen.

Kummaa, että nyt on oikeasti se tulevaisuus joka tuolloin tuntui niin kaukaiselta ja hurjalta. Toisaalta kun miettii, niin onhan siitä kesästä aivan hirvittävän pitkä aika. Valtavasti on tapahtunut ja olen (luoja kiitos) ihan eri ihminen kuin silloin viisitoistakesäisenä. Kirje sai kuitenkin pohtimaan, millainen tuo teini-Saara oli, ja kaivoin oikein vanhat päiväkirjat esiin. 

Millainen teini-Saara sieltä menneisyydestä sitten kirjoitteli?
15-vuotiaana minä:
-kuuntelin korvalappustereoista Smakia
-pääsin ensimmäisille festareilleni, Kukkaisrockiin Tampereelle (katsomaan Smakia)
-kaipasin omaa rauhaa ja tylsistyin perheen seurassa
-luin fantasiakirjoja ja Bert-sarjaa
-olin ihan sairaan ihastunut yhteen rinnakkaisluokkalaiseen poikaan
-keräsin kasviota koulua varten (muistaakseni laitoin pikkusiskot keräämään puolet kasveista)
-leikkasin otsatukan koska halusin "särmää" ulkonäkööni
-olin ekaa kertaa laivalla ja tykkäsin jo silloin eniten istua kannella
-katsoin joka kesäaamu Summerin
-kirjoitin ensimmäistä kesää päiväkirjaa (se tapa on onneks pysynyt)
-valitin kotitöistä
-löysin Green Dayn ja rakastin laulua "Wake me up when september ends"

Vanhoja päiväkirjoja on vieläkin aika kamalaa lukea, niin pateettista ja angstista meininkiä olivat teinivuodet. Toisaalta on hyvä nähdä, että koko ajan on menty parempaan päin. Olen nyt paljon onnellisempi ihminen kuin kymmenen vuotta sitten. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti