perjantai 22. toukokuuta 2015

Päivät ei koskaan näin helppoja lie

Keskellä päivää alkoi soida päässä Syyslaulu. Muistan sen sanat aina väärin, oikeastan en edes tiedä miten se menee oikeasti. Minulle siinä lauletaan

Kiiruhda nytten kun rakkaus kutsuu
Päivät ei koskaan näin helppoja lie...

Ja se jotenkin sopii hirmuisen hyvin tähän päivään, näihin aikoihin. Olen ihan naatti ensimmäisestä työviikosta harkkapaikassa, mutta silti täynnä sellaista suloista onnentunnetta. Se on tämä kevät, kaikkialla tuoksuva vihreys, aamuauringossa töihin käveleminen ja oman sohvan pehmeys iltaisin. Mielekäs työ jota tekemään tahtoo herätä. Kaunis koti johon tahtoo palata. Rauhaa ja rakkautta. En osaa kuvitella miten mikään voisi olla paremmin. Rakas, onnellinen, helppo elämä.

Väsyneisiin ja onnellisiin hetkiin sopiikin kertoa viikon parhaita juttuja; kaikkea pientä ja ihanaa ja koskettavaa. Sehän tässä kaikessa piti olla pointtina.


- Kaverit jotka tuntevat irtokarkkimaun

Ne jotka osaavat tuoda mulle suklaata ja pari hedelmäkarkkia ja vielä sellaisia pieniä palleroita joita en ole maistanut mutta jotka oli ihan parhaita. Ja jotka soittavat ovikelloa silloin kun itse en jaksa lähteä maailmalle.

- Auttavat puhelut

Se kun töissä laskee luurin ja korvissa soi vielä kiitos soittajalta, kun on sanonut pari sanaa ja auttanut jotain tosi paljon sen elämän tärkeimmän pääsykokeen suhteen tai neuvonut eteenpäin vaikeiden kysymysten kanssa. Se kun voi tehdä jotain itselle pientä ja antaa toiselle niin suurta. 

- Kirjastokasat

Päivät jolloin kirjastossa homma lähtee ihan käsistä ja seurauksena on valtavat kirjakasat kotona. Viikot kun sellaisia päiviä on usein. Illat kun voi vaan lukea ja olla.


Leffa jota katsoessa itken aina. Yksi suosikeistani - tarina koulusta, ennakkoluuloista, kunnioituksesta, itsensä likoon laittamisesta, innostamisesta, muutoksen tekemisestä ja ennen kaikkea kirjoittamisen voimasta. Tämän leffan jälkeen tekee aina mieli parantaa maailmaa sekä tuntuu siltä että oikeasti pystyisikin siihen. Tekee mieli kuunnella ja kohdata ihmisiä, antaa kaikkensa ja auttaa. Olla muutos. Suosittelen ihan jokaiselle. 

- Aurinko armas

Se kun kävelee auringossa töihin ja auringossa lounaalle ja auringossa kotiin. Istuu illalla auringossa kotona. Katselee aurinkoisia puita ja kirkkaina hohtavia rakennuksia. Kun nenässä tuoksuu aurinkoinen kesä. Se kun ensimmäistä kertaa lähtee aamulla ilman takkia.

- Olavi Uusivirta

Lauantainen keikka Venuksessa, kurkku käheänä laulamisesta, parhaassa seurassa. Lempilaulut, särkevät jalat, ihana Olavi ja ihana kaikki. 

- Rullaluistinrata

Paikka jossa kehtaan harjoitella horjuvaa menoani. Viime kesänä ostettuja rullaluistimia ei ole vieläkään kesytetty pysähtymään silloin kuin pitäisi, mutta kun rata on ympyrä niin sillä ei ole niin väliä. Aurinkoisessa Kupittaanpuistossa on silti ihana luistella menemään, korvissa iloisten ihmisten äänet, nenässä kesä, silmissä se aurinko. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti