keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Sebastianin fanitytöt

En tykkää yhtään sellaisista sopimuksista, missä sovitaan ettei anneta tänä vuonna/jouluna/ajankohtana lahjoja. Tylsää! Mä rakastan lahjojen antamista. Ajan kuluessa tulee aina vastaan jotain, josta ajattelee heti että "toi ois sille niiiiiin paras lahja". Joulu ja syntymäpäivät on parhaita syitä toteuttaa niitä ideoita, tuoda hymyä ihmisten kasvoille osuvilla paketeilla. Näyttää antamalla että välittää. Kun joskus se on muuten niin vaikeaa sanoa. 

Että ei mulle tarvitse antaa lahjoja takaisin, mutta antakaa mun antaa lahjoja muille. Sen tuoma ilo on mulle niin suurta ja kirkasta, etten kaipaa itselleni muuta.


Tällä kertaa lähenee ystäväni Sallan merkkipäivä. Sain niin loistavan lahjaidean, että toteutin ja annoinkin muistamiseni jo etukäteen. Sallan parhaita puolia on sen pettämätön maku tv-sarjoissa ja leffoissa. Toinen loistava puoli on jatkuva valmius seikkailuun ja kolmas seura villiyrttiretkillä. Lista jatkuisi vaikka kuinka pitkään jos niikseen tulisi. 

Edellä luetelluista hyvistä puolista kaksi ensimmäistä yhdistyy usein. Tänä keväänä on Sallan kanssa toistuvasti päätetty lähteä seikkailemaan johonkin uuteen ja jännittävään paikkaan, keksiä jotain kiehtovaa puuhaa tai kokea jotain jännittävää. Toistuvasti ollaan seikkailun sijaan päädytty mun kotiin syömään jäätelöä ja katsomaan Parks and Recreationia. Kyseisen loistosarjan vinkkasi mulle aikoinaan Salla, joten oli vain sopivaa keksiä synttärilahjakin siihen liittyen. 

Parks and Recreation on täynnä ihania ja rakastettavia hahmoja, joista koskettavin on kuitenkin Little Sebastian, maailman paras minihevonen. Tiedän että kyseinen heppa on Sallankin sydäntä lähellä, joten synttärilahjaksi teetätin sarjassain nähtävän Little Sebastian -t-paidan. Siitä tuli niin hieno että olen lahjasta melkein kateellinen. 

Hyvää synttäriä Salla!
Be the Leslie Knope of whatever you do!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti