tiistai 24. huhtikuuta 2012

Ekologiaa

Salviat kasvoivat ulos kasvatusastioistaan. Kymmenistä lupaavista aluista vain viisi urheaa oli jaksanut elää, mutta onneksi kyseinen joukko vaikuttaa harvinaisen lupaavilta mun kasvattamiksi. Olen yrttipuutarhurina (ja puutarhurina ylipäätään) enemmänkin innokas kuin taitava. Laitan aina kaiken alulle kovalla innolla, mutta sitten unohdan lukea kasvatusohjeita ja istutan kaiken liian pieniin purkkeihin tai kastelen liikaa ja kasvit kuolevat.


Vähän samantapainen tilanne syntyi tästäkin operaatiosta. Totta puhuakseni taimien kouliminen, kuten tätä vaihetta hienosti nimitetään, on mulle mysteereistä suurin, mutta katsotaan, mitä tästä tällä kertaa seuraa. Kun siis salviat kaipasivat uutta ruukkua, piti sen tapahtua heti eikä huomenna. Ongelmia kuitenkin  riitti: multa oli lähes lopussa ja kaikki ruukut valtavia viidelle pikku taimelle. Tietenkin olisi voinut vaikka käydä kaupassa, mutta ei...



...itseään piti päästä toteuttamaan heti, ja kyllä hätä keinot keksii. Yrttejähän voi kasvattaa vaikka säilykepurkeissa! Voihan, eikö?!? No, nyt se nähdään. Samalla voidaan tehdä empiiristä tutkimusta, vaikuttaako sisällön laatu purkin ruukkuominaisuuksiin - istutin salviat meinaan vanhoihin hernekeittopurkkeihin. Jos kokeilu onnistuu ja toiset kasvavat paremmin kuin toiset, veikkaan, että voiton vievät Pirkan hernekeitossa asuvat taimet. Kympin kasvishernekeitto on onnetonta siihen verrattuna, ei porkkana meinaan kuulu hernekeittoon, oli kuinka vegeä tahansa.



Mullanrippeet riittivät juuri sopivasti kahteen purkkiin. Hakkailin reunoja vasaralla (sori naapurit), jotta puutarhuri ei tarvitse olla koko kesää sormet verillä, ja tungin pohjalle vähän sanomalehteä alustukseksi. Ei hajuakaan onko siitä mitään hyötyä tai haittaa. Sitten vain multaan sormella kolo ja taimet koloihin. Purkkien päälle sujautin paperipussit, jotka sidoin kiinni laatikonpohjalta löytyneillä naruilla. Kai tätä voi nyt kutsua oikeaksi opiskelijan ekologisuudeksi. Toimivaa tai ei, ainakin itse olen tyytyväinen lopputulokseen.  


Ja se kirja, josta samaan aikaan piti tehdä essee, toimi kätevästi koko tämän operaation ajan istuin-alustana lattialla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti