sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Kierrätetty Karolinelund

Harva paikka on ajatuksena yhtä ankea ja surullinen kuin hyläty huvipuisto. Nauru ja riemunkiljahdukset ovat poissa, laitteiden paikalla vain tyhjää tilaa. Lahoavat seinät täyttyvät graffiteista ja syksyn lehdet pyörivät yksin tyhjällä aukiolla. 

Vähän sellainen fiilis on myös Aalborgin Karolinelundissa, keskustan kupeessa sijaitsevassa entisessä huvipuistossa. Kaksituhattaluvulla puretun huvipuiston paikalla on vain aavistus entisestä loistosta. Kävelin puistossa syyskuun viimeisenä viikonloppuna, ja katoava kesä sai puiston tuntumaan täysin hylätyltä ja unohdetulta. 

Onneksi asia ei kuitenkaan ole ihan niin. Tanskalaiset kun ovat taitavia kierrättäjiä; Aalborgissa olen nähnyt jo sähkölaitoksesta tehdyn kulttuurikeskuksen ja golfkentästä tehdyn puiston. Myös Karolinelundiin oli selkeästi yritetty puhaltaa vähän uutta henkeä. 




Entisissä huvipuistorakennuksissa piti nyt majaansa vaihtoehtoinen taidekollektiivi. Vanhat seinät ja aidat olivat saaneet uuden maalipeitteen graffiteista, ja alueelle oli rakennettu kokonaan uusia seiniä graffiteja varten. Ehkä suloisin kierrätysidea oli kuitenkin jonkinlaiset yhteisöpuutarhameiningit. Puiston yhdellä laidalla levittäytyi vihreä keidas, joka oli täynnä kasvilavoja ja kukkapenkkejä. Alueelta sai varata oman kasvimaan ja hoitaa sitä mielensä mukaan. Vieri vieressä kukkivat auringonkukat, lehtikaalit, mansikat ja ruusut. 

Puutahanurkka oli kuin satumaa, jossa vieläkin oli kesä ja jossa jokaisen pensaan takaa löytyi jotain ihmeellistä ja rosoisen suloista. Istutukset, graffitit aidoissa sekä jokaisen omalle alueelleen tuomat persoonalliset esineet tekivät alueesta aivan hurmaavan, jopa nyt loppusyksystä. Puutarha oli loistava idea jatkaa huvipuiston elämää. 





1 kommentti:

  1. Keväällä taas uudet touhut huvipuistossa,saa laitteetkin levätä :))

    VastaaPoista