torstai 15. lokakuuta 2015

Aarhus hoods

Laiskotteluviikon päätteeksi tein yhden päivän matkan Aarhusiin. Motaria pitkin viilettämällä sinne pääsi tunnissa, ja seitsemän tuntia kävelemällä ehti nähdä aika monta kulmaa kaupungista. Sää oli vähän sateinen ja harmaa, mutta siinä oli jotain hurjan kotoista. Suomalaista harmaata syksyn tunnelmaa. 

Aarhus on paljon suurempi kaupunki kuin Aalborg, ja sen kyllä tunsi. Jos Aalborg on kuin pieni ja kotoisa Turku, on Aarhus lähempänä ihmisvilinäistä Helsinkiä. Sen huomaaminen teki terää - oli hyvä lähteä Aalborgista ja huomata, miten hyvin sinne on ehtinyt kotiutua. Samoin oli hyvä huomata, miten kotoisa ja mukava kaupunki Aalborg on. Luulen, että Aarhusissa olisi ihan erilaista asua ja olla - välimatkat ovat pidempiä, ihmisiä enemmän ja keskusta laajempi. Aalborg on loppujen lopuksi aika pieni ja sympaattinen. 

Hyvä oli myös huomata, että myös Aarhusissa oli jos jonkinlaista ylämäkeä - en ehkä valita enää niin paljon Aalborgin mäistä kerta vastaavia on muuallakin.  



Retken historiaosuus tuli nähtyä Den Gamle By - ulkoilmamuseossa, johon oli koottu tanskalaisia rakennuksia historian eri kausilta. Talot on haalittu kylään ympäri Tanskaa - purettu pala palalta ja taas koottu tuonne entiselleen. Sadesäällä museo oli aika tyhjä, mutta silti kaunis ja persoonallinen. Maistelin vaniljarinkeliä ja ihmettelin kukkaistutuksia (kuten aina). Hauskaa oli, että osa kylästä esitti 1970-luvun kulttuuria, ja kävinkin esimerkiksi kaupassa joka "myi" ruokatavaroita parin vuosikymmenen takaa. Historiaa sekin!






Ulkoilmamuseon jälkeen lämmittelin hetken kaakaon ääressä sympaattisessa Volkswagen-kahvilassa ja jatkoin sitten Aros -taidemuseoon. Kyseinen paikka on ollut mun haavematkakohteena jo kauan, lähinnä katolla olevan sateenkaaripanoraaman vuoksi. Jätin sen kuitenkin sokeriksi pohjalle ja kiersin ensin muut näyttelyt. Sopivasti samana päivänä oli avautunut Monet'ta ja muita impressionisteja esittelevä näyttely, joka oli hieno elämys. Taiteilijoiden taustoja ja sen ajan maailmaa valottava näyttely onnistui näyttämään teokset uudessa valossa. Hauskaa oli myös olla haavematkakohteessaan ja katsoa tauluja toisesta haavematkakohteesta...




Loppupäivän kiertelin keskustan katuja ja jokivartta vieraillen varsinkin kahviloissa ja kirjakaupoissa. Perjantai-iltana juuri ennen syysloman alkua kaupunki oli todella elossa. Oli ihan suurkaupungin tunnelmaa, jos niin voi sanoa. Uusilla kaduilla käveleminen virkisti taas ihmeellisesti, ja Aalborgiin palatessa tuntui että oli taas saanut vähän lisää perspektiiviä Tanskaan ja intoa uusiin seikkailuihin. 



Silti täälläkin oli Åbo mielessäin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti