Kiitos Youtube!

Hiphei, ihania onnistumisen elämyksiä heti vuoden alkuun. Opin pilkkomaan mangon! Aiemmin olen aina saanut aikaan lähinnä koko keittiön laajuisen sotkun ja superepämääräisiä rääpäleitä. Ja tuntenut hurjia kateuden ja hämmennyksen tunteita tälläisiä kuvia kohtaan:

Mutta internet on ihana ja opettaa kaikenlaista. Youtubesta voi opetella myös mangon pilkkomista. Kiitos elämä, kiitos äiti, kiitos Youtube! Meitsi nauttii nyt symmetrisistä mangokuutioista.

Paluu Masadaan

Joululomalla luin kirjoja kevyistä ja iloisista aiheista: päänahanmetsästäjistä 1800-luvun Meksikossa, Venäjän suurhyökkäyksesta jatkosodassa ja antiikin Rooman juutalaisvainoista ajanlaskun alussa. 

Viimeisenä mianitusta kertoi Alice Hoffmanin teos Aavikon kyyhkyset. Sen kautta pääsin fiilistelemään keväistä matkaa Israeiin ja Kuolleelle merelle sekä sukeltamaan vähän syvemmälle Masadan linnoituksen historiaan.

Masada on aikoinaan Herodes Suuren hieman ennen ajanlaskun alkua rakentama palatsi ja linnoitus. Kirja kuvaa Herodeksen jälkeistä aikaa, jolloin linnoituksessa asuu roomalaisten vainoja vastaan kapinoiva juutalaisyhteisö. Teos kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan siitä, miten roomalaiset tuhosivat Jerusalemin temppelin ja vainosivat juutalaisia ympäri Juudeaa. 

Masada oli viimeinen linnoitus jota roomalaiset eivät saaneet murrettua. Se vaikutti monesta syystä voittamattomalta - sijainti keskellä erämaata olevalla vuorella asettaa hyökkääjälle melkoisia haasteita. Roomalaiset keksivät kuitenkin keinon murtaa puolustus. He saartoivat linnoituksen ja rakensivat vuoren kylkeen rampin, jota pitkin muurit pystyttiin murtamaan. Tämä johti legendaariseen ratkaisuun yhteisössä - yöllä ennen roomalaisten viimeistä hyökkäystä kaikki linnoituksessa asuvat surmasivat toisensa. Viimeinen seisova soturi otti hengen itseltään. Vapaus oli tärkeämpää kuin elämä, joka olisi tarkoittanut kapinallisille orjuutta roomalaisten alaisuudessa. 

Aavikon kyyhkyset sijoittuu juuri Masadan viimeisiin vuosiin ennen saartoa ja häviötä sekä roomalaisten valtaukseen. Hoffman kertoo tarinan uskollisena paikalle ja historialle, mutta tuo sen lukijalle linnoituksen naisten kautta. Keskiössä on neljä kyyhkystenhoitajaa, neljä naista jotka kohtalo on kuljettanut Masadaan. Jokaisen tarina on erilainen, mutta kaikki naiset ilmentävät itsenäisiä ja rohkeita yksilöitä jotka eivät taivu vaikeuksien edessä. Ja vaikeuksia riittää, niin linnoituksen arjen aherruksessa kuin pienen yhteisön sisäisissä ristiriidoissa. 

Teoksen merittejä on ehdottomasti sen historiallisuus ja kiinnostavuus, mutta myös juuri vahvat naishahmot. Naiseus näyttäytyy teoksessa vahvuutena, ja mieshahmot jäävät yksiulotteisina syrjään. Hoffman tuo tarinaan mukaan myös monia yliluonnollisia ulottuvuuksia sekä näyttää uskonnon vahvan aseman ajan arjessa. Lukukokemus onkin kiinnostava matka entisajan arkeen ja historiallisiin tapahtumiin harvemmin kuvatusta näkökulmasta. 

Jätskirakkaus

Yksi syistä, minä takia en ikinä voisi ryhtyä vegaaniksi, on jäätelö. En voi kuvitella että en voisi syödä jäätelöä. Kesän tötteröt kioskilla, lautaselliset jädeä kaverien kanssa ja myöhäisiltojen Ben&Jerrysit on vaan niiiiiin rakas herkku. 

Nyt kuitenkin jäätelö on kohdannut vastustajan. Vuoden aikana olen nimittäin alkanut yhä enemmän lämmetä banaanijädelle. Se on maailman nerokkain ruoka: jäätynyttä banaanina joka murskataan jäätelöksi. 

Herkku on ollut tuttu jo monta kuukautta, mutta syksyllä keksin viedä sen ihan uusiin ulottuvuuksiin. Ripaus kaakaojauhetta muuttaa banaanimössön ihanaksi sulkaajäätelöksi! Tätä olenkin siten makustellut koko loppuvuoden siinä määrin, että tehosekoittimeni otti ja hajosi kovasta käytöstä...

Banaanijätski on supernopea, terveellinen ja monipuolinen herkku. Uusia makuja saa vaikka edellämainitulla kaakaojauheella, maapähkinävoilla, marjoilla... Ideoita olisi vaikka mitä, ja sormet syyhyää toteuttamaan niitä. Banaanijäätelöstä onkin tullut arjen karkinkorvike, herkkuhetkien ilo ja terveellinen välipala. Kokeile säkin!

Banaanijäde

1 banaani

1 tl kaakaojauhetta

Kuori kypsä banaani ja viipaloi se pakaterasiaan. Jäädytä pakastimessa yön yli. Kippaa jäiset viipaleet blenderiin tai tehosekoittimeen, lisää kaakaojauhe ja surauta murskaksi. Sekoita välillä lusikalla jos seos jää kököille tai painuu pohjalle. Siirrä kulhoon ja makustele heti. 

Bingoillen eläkkeelle

Vuoden vaihteessa päättyi yksi iso aikakausi, aikani ainejärjestön hallituksessa ja erityisesti sen puheenjohtajana. Vietin pääkallopaikalla vuoden 2014, ja olen superylpeä siitä että tein sen. Yliopistoon saapuessani en olisi ikinä uskonut päätyväni kyseiseen pestiin, en edes pari vuotta sitten. Mutta tein sen, ja selvisin kunnialla läpi.

Puheenjohtajana olo oli haastavaa, palkitsevaa, mielenkiintoista, kuluttavaa, stressaavaa, antoisaa, ihanaa ja unohtumatonta. Opin itsestäni ja ympäristöstäni valtavasti uutta aina yliopiston toiminnasta ryhmädynamiikkaan sekä ihmisten kannustamiseen ja oman epävarmuuden yli nousemiseen. Opin että mitä vaan voi tehdä jos vain ryhtyy toimeen, ja opin että ryhmän vetäminen on paljon muutakin kuin tehtävien jakamista. Opin että jaksan, osaan ja pystyn. 

Jäähyväisillallisella hallitus antoi superihanan lahjan kiitokseksi kaudesta. Varsinkin kortti lämmittää sydäntä: se on koko porukan kasaama eläkebingo meikäläiselle. Olen tehnyt ainejärjestölehteen eri aiheisiin liittyviä bingoja, ja nyt sain ihan oman henkilökohtaisen bingon. Emeriittana pitäisi näköjään muun muassa tehdä paprikahummusta, seikkailla uuteen kaupunkiin ja pitää teehetki. Houkuttavaa.  Nyt vain raksimaan ruutuja ja rentoutumaan bingon toivossa!

Tänään en tee mitään

Tänään vietän pyjamapäivää. Menin nukkumaan iltayhdeksältä, sitten valvoin yöllä kahdesta viiteen, aamulla havahduin puoli yhdeltä siihen että päivä on jo puolessa. Ulkona vihmoo tuuli ja sade, ikkunasta näkyy vain mustaa. Joten sisällä on hyvä. 

Ja sisällä nököttämisen tekee vielä kivemmaksi tämä:

Pakkanen palaa! Voi rakkaus ja ihanuus ja maailma! 

Lupaan ja vannon

Tein tänä(kin) vuonna uudenvuodenlupauksia. 

-Lupaan lähteä maailmalle.

-Lupaan syödä enemmän vihreitä kasviksia.

-Lupaan vähentää muoviroskaa.

-Lupaan olla ostamatta pikaruokaa öisin juhlien jälkeen.

-Lupaan puhua vähemmän pahaa ja enemmän hyvää. 

Israel, toukokuu 2014

Kaksituhattaviisitoista, bring it on!

Ekojoulu

Joulu tuli ja meni, tänä vuonna vähän pienemmällä hälinällä kuin yleensä. Se paljon hehkutettu joulufiilis oli lähinnä vain alle metrin päässä joulukuusesta, ja muuten loma pyhitettiin levolle ja lukemiselle. 

Tänä vuonna joulun parhaat hetket eivät olleetkaan lahjat tai koristekrääsän levittäminen. Kauneita oli seistä ulkona revontulien alla, maistella hyvää juustoa ruokapöydässä ja kävellä järven jäällä auringonsäteissä. 

Vaikka materia ei päässyt lähellekään aineettomien asioiden tärkeyttä, oli joulussa silti mukana antamisen iloa. Rakastan lahjojen antamista. On ihanaa pohtia mikä toiselle voisi olla rakasta tai kiinnostavaa, mitä puolia maailmasta tahtoisi jollekin avata tai miten näyttää etä välittää. Täydellisen ja osuvan lahjan keksiminen on lempipuuhiani, ja joululahjoja pohdin ja hankin läpi vuoden.

Tänä vuonna oma maailmankatsomus ujuttautui mukaan lahjasuunnitelmiin. Läheiset saivat niin ulkokuoreltaan kuin sisällöltään astetta ekompia paketteja.

Joulun aikaan käytettävä pakkausjäte ällöttää. Metreittäin muovinarua ja ohutta paperia revitään auki ja heitetään roskiin yhden illan aikana. Tähän reagoin pakkaamalla lahjani ekologisemmin. Valkaistun ja väritetyn lahjapaperin sijaan ostin vanhaa kunnon pakkauspaperia, jonka valmistus on ainakin vähän ekologisempaa. Lisäksi sitä voi käyttää ympäri vuoden, eikä nurkkiin jää pieniä paloja joulupaperia pyörimään vuodeksi.

Naruksi en halunnut ostaa muovista lahjanarua, mutta kotona ei ollut myöskään mitään kaunista paperinarua. Myöskään pakettikortien ostaminen vain yhtä hetkeä varten ei houkuttanut. Ratkaisin koristelun askartelemalla paperista ja ylimääräisistä kontaktimuovinpalasista lumisateisia pakettikortteja suoraan paperiin. Nättiä ja helppoa!

Mitä sitten tulee pakettien sisältöön, tänä vuonna kuusen alta löytyi muun muassa seuraavia:

-Noora Shinglerin Marjoja ja Maskaraa -kirja.

-SPR:n kestohedelmäpusseja

-kirjoja

-ekopopcornia

-pikkuisia mehikasveja

Ja kovin olivat kaikki tykättyjä. Ekompaa uuttavuotta kaikille!

Lavan reunalla

Tänä syksynä olen pitkästä aikaa käynyt keikoilla. En missään spektaakkeleissa, vaan pienillä, kotoisilla keikoilla Turun kuppiloissa. Sitä aina unohtaa miksi ei käy kuuntelemassa livemusaa useammin kun vihdoin päätyy lavan reunalle. Onhan se nyt kamalan ihanaa. Yksikään esiintyjä ei vangitse samalla tavalla Spotifystä soitettuna kuin istuessaan kahden metrin päässä instrumentteineen. Siinä on kaunista intimiteettiä, tunnelmaa ja arjesta irtautumista. Jonkinlaista luksusta. 

Ehkä kaunein ja intiimein keikoista oli ihana Mirel Wagner Dynamossa. Lavalle saapui nainen, joka hurmasi äänellään ja soitollaan mutta lauloi silmät visusti kiinni. Yleisö aavisti jännityksen ja epäröi jopa taputtaa. Niin herkkä oli tunnelma eteeristen laulujen aikana. Ihana ihana Mirel. 

Sitten oli ehkä suloisin keikka ikinä. The Hearing musisoi marraskuussa täyteen pakkautuneessa Kukassa. Ulkona vihmoi vetistä lunta, mutta sisällä oltiin ihan eri maailmoissa. Superlahjakas nainen taikoi kuin ohimennen mielettömiä äänimaailmoja ja piti parhaat välispiikit ikinä. Jatkuva sähläys ja säätäminen olivat häiritsevän sijaan söpöjä, ja illan jälkeen musiikkielämyksen lisäksi olin saanut poskilihaksiin hymyilemisestä krampin. 

Ja sitten oli vielä mystinen mutta mahtava Shivan Dragn Dynamossa. Vaikka bändiä ei voi kuunnella vielä mistään, on se jo nyt niin kehuttu että ostin lipunkin etukäteen. Artturi Tairan Rubikista tuttu lauluääni siivitti senkin illan kattoon, ja taas kaatosade ulkona unohtui leijuessa sisällä. Oi musiikki, ois Shivan Dragn. 

Keikat on parempaa kuin yksikään humala tai hampurilainen. 

Il pleure dans mon coeur, comme il pleut sur la ville

Runosuoni ei kuki kuten ei oikein mikään muukaan elämässä tällä hetkellä. Vaikeita aikoja, surullisia asioita. Tenttejä ja ruttuja matoissa. Ruskeita lehtiä huonekasveissa, kaatosadetta kaduilla. 

Onneksi välillä löytyy valoisiakin hetkiä. Aina kun aurinko muistuttelee olemassa olostaan, tuntuu uudestisyntyneeltä. Myös hyvä ruoka on kivaa. Kuulemma kohta on joulu. Vaikea uskoa. Ehkä menen tänä vuonna vain virran mukana, tulee mitä tulee. Joulufiilis tai ei. Suklaata lienee ainakin lähiviikkoina tiedossa, ja se on hyvä se. 

Tänään ei siis ole sanoja, on vain kuvia viime viikoilta. Lähiaikoina taivaanranta on ollut usein vaaleanpunainen. Se on aina ollut merkki hyvästä. 

Minä sinua vaan

Ei vitsi kun oon niin rakastunut.

Tv-sarjaan.

Ylen SuomiLOVEa on nähtävästi jossain hehkutettu enemmänkin, mutta minä löysin sen ihan tyhjästä yhtenä tiistai-aamuna. Satunnainen nettiselailu muuttui kyyneliksi kun klikkasin Ylen etusivulta kiinnostavaa linkkiä ja pääsin sarjan nettisivuille. Sarjan ensimmäinen jakso valloitti täysin. Sinä aamuna lähdin kotoa onnen euforiassa ja illalla katsoin loputkin ilmestyneet jaksot. 

SuomiLOVEn ideana on se, että tavalliset ihmiset yllättävät rakkaitaan lauluesitysten kautta. Peruskaava on, että ensin yllättäjä kertoo suhteestaan yllätettävään, sitten mennään yhdessä johonkin ja siellä toisen lempiartisti esittää jollain tavalla suhteeseen liittyvän tärkeän laulun. 

Kyynelkanavat aukeavat usein jo tarinoiden kohdalla, mutta viimeistään laulun alkaessa ja yllättyneiden kasvojen loistaessa valuvat hymynsekaiset kyyneleet. Ohjelma on täysosuma. Sen tarinat ovat tosia, ihania ja toivoa luovia kertomuksia oikeasta elämästä. Rakkaudestaan puhuu niin poika äidilleen kuin vaimo miehelleen ja ystävä toiselle. Yhteiset polut ovat suuria ja koskettavia tai ihan tavallisia ja pieniä, mutta aina keskiössä on rakkaus. Rakkaus ja kiitos, arvostus siitä että toinen on tässä ja lupaus pysyä lähellä. 

Ihanaa on myös se, miten tarinoita kerrotaan musiikin avulla. Mitä erilaisemmat kappaleet ovat iskostuneet eri ihmisille tärkeiksi. Kun miettii omaa elämää, voisi heti luetella vaikka kuinka monta tiettyn ihmissuhteeseen linkittynyttä kappaletta ja tarinaa niiden takaa. On kiehtovaa nähdä, miten eri tavalla tututkin kappaleet ovat saaneet jonkun elämässä niin suuren ja erilaisen merkityksen. Ja se, miten laulut ja musiikki koskettavat ja lohduttavat. Sitä on ihanaa katsella. 

Suosittelin sarjaa kavereillekin, mutta ne eivät oikein ymmärtäneet mun "Siis se on niin iiiiiiiiihana! Niin ihana!" -kommentteja. Kuulemma onnellisuus on yliarvostettua. Ja pah sanon minä. Elämään tarvitaan iloa ja rakkautta ja onnenkyyneleitä. Kauniita hetkiä ja euforiaa. Ja jos niitä kaikkia saa yhdestä tv-sarjasta, niin silloin joku on todella onnistunut jossain!  

Jokaisen SuomiLOVE-jakson katsottua tulee sellainen olo, että haluaa halata rakkaitaan ja kertoa näille miten tärkeitä he ovat. Ja pitää kaikista ihanista elämässä olevista tyypeistä kynsin ja hampain kiinni. 

Ei kai sitä muuta elämässä pitäisikään tehdä. 

SuomiLOVE nettisivut täällä ja jaksot YleAreenassa.
Eka kuva täältä ja täältä.