Kun toivotaan ei mitään

Sitä taitaa olla aikuinen, tai ainakin aikuiseuuden kynnyksellä, kun oman ikäiset kaverit alkaa menemään naimisiin. Viime viikonloppuna juhlittiin serkkuni häitä seuvun kesken, ja tuo rakkauden juhla oli kyllä vallan suloinen ja rento. Häät tuovat tullessaan kuitenkin häälahjojen pohdinnan. Mitä antaa toiselle, kun kaikilla niin usein nykyään on jo kaikkea? 

Tällä kertaa lahjan pohtiminen oli tuplasti hankalampaa, sillä hääpari ei toivonut mitään. Toisaalta lahjoja ei kovin tiukkaan kiellettykään, joten jotakin oli kiva viedä. Antaa jokin muisto päivästä ja juhlista, jotain kivaa uutta elämää ilahduttamaan. 

Siskojen kanssa päädyttiin ostamaan yhdessa Saana ja Olli -merkin Turku-aiheinen kangaskassi. Idea vaikutti ihan hyvältä; jotain pientä ja käytännöllistä, joka on kuitenkin arvokasta ja vielä muistuttaa hääparia Turkuun tekemästään häämatkasta. Omia arvoja hivelivät myös kassin paikallisuus ja ekologisuus. 

Saana ja Olli on turkulainen designyritys, joka tuottaa tuotteensa mahdollisimman lähellä ja käyttää kankaissaan ekologista hamppua. Hamppu on puuvillaan verrattuna paljon parempi niin ilmastolle ja maaperälle kuin myös satoisampi ja ilman lannoitteita tai myrkkyjä kasvava kasvi. Lahjaidea oli siis win-win-win-win -tilanne - kaikki voitti, niin suomalainen design, antajat, saajat ja maailma. 

Ylipäätään Saana ja Ollin meininki on tosi symppis - postissa tilatun kassin mukana oli jopa suloinen kortti jossa kiitettiin ostoksesta. Tuli hyvä mieli. Ja kuulemma hyvä mieli tuli myös hääparille - sehän tässä kuitenkin oli pääasia. 

Farkkujemmari

Kodin raivaamisen tuoksinassa löysin valtavan farkkukätkön. Hyllynnurkasta paljastui neljät rikkinäiset farkut, joita en ollut raaskinut heittää pois. Roskiinhan ne olivat kaikki menossa, mutta kun tavallinen roskis ei ollut kelvannut. Jätin aikoinaan farkut kaappiin odottelemaan, että keksisin miten voisin kierrättää ne. Hyvän kankaan heittäminen polttolaitokselle kun tuntui ihan turhalta.

Kerrankin kannatti jemmata tavaraa, sillä nyt tuo kierrättämismahdollisuus on ilmestynyt! H&M, tuo kyseenalainen muotijätti, ottaa myymälöissään vastaan kierrätetttäviä tekstiilejä. Kauppoihin voi kiikuttaa ihan mitä vaatteita vain, eli ei siis pelkkiä henkkamaukan vaatteita, vaan  myös ihan lumppukunnossa olevia tekstiilejä. 

Tämä on ihan loistojuttu, sillä tavallisiin keräyslaatikoihinkaan ei saa viedä edes rikkinäisiä vaatteita. H&M ottaa hymyillen vastaan kaiken, ja kiikutinkin kassalle muovipusseissa heti farkkujen lisäksi myös vanhoja talvitakkeja ja muita arkistojen aarteita. Vaatekassia kohti saa alennuskupongin liikkeeseen, mutta se ei ole minulle se pääasia. 

Pääasia nimittäin on se, että kierrätettäviä vaatteita ei suoraan polteta tai myydä eteenpäin, vaan ne lajitellaan kunnon mukaan ja käytetään hyväksi monin erit tavoin. Hyväkuntoiset vaatteet myydään eteenpäin maailman kirppiksillä, ja vaatteiksi kelpaamattomat tekstiilit uusiokäytetään esimerkiksi koruissa tai siivousvälineissä. Vielä kehnommat kankaat päästyvät teollisuuden käyttöön erilaisina täytemateriaaleina, ja kaikista epätoivoisimmat kappaleet käytetään energiantuotantoon esimerkiksi polttamalla. 

Osa vaatteista saattaa siis edelleen päätyä poltettaviksi, mutta nyt niistä sentään otetaan kaikki hyöty irti. Tuntuu muuten niin turhalta, että maapallosta nyhdetään irti luonnonvaroja ja tuhansia litroja vettä siksi, että mä saisin farkut, ja sitten yhden reiän takia heitän ne kaatopaikalle tai poltettavaksi. Nyt puuvillan tarina jatkuu mahdollisesti vielä pitkään mun käytön jälkeenkin. Kiitos H&M!

Vonkaleet

Tässä ostan vuosi sitten Israelissa avokadoja:

Ja tässä ovat samat avokadot nyt:

Koko on enne, voisi tässä tapauksessa todeta. Olin israelinserkkujen lähikaupassa ihan ihmeissäni, kun avokadot olivat siellä puolet isompia kuin Suomessa. Tuollaisia melkein kahden nyrkin kokoisia. Syömisen lisäksi niissä taisi olla kasvuvoimaakin tuplasti, sillä vuodessa niistä on kasvanut ihan mahdottomia vonkaleita. Ruukuista puskevat versot kurkottelevat pituutta kuin kasvupyrähdyksessä olevat teinit. Kohta varmaan muuttavat jo isompiin ruukkuihin.

Niin ne lapset kasvavat...

Syö aina lautanen tyhjäksi

Jotenkin oon aina ajatellut että tää mun ekoiluinto on ihan omaa keksintöäni. Että jossain vaiheessa olen vain hoksannut miten pitää toimia eettisesti ja kestävästi ja alkanut soveltaa sitä omaan elämään. Vihreistä arvoista on tullut niin iso osa omaa identiteettiä, että olen alkanut ajatella niiden olevan sisäsyntyisiä, jotain minkä minä itse olen itselleni löytänyt.

Mutta eihän se nyt niin mene.

Tässä yhtenä päivänä aloin ajatella, että mitä kaikkea ekologisen elämän malleja olenkaan saanut vanhemmiltani jo lapsesta asti. Mieleen tulvi vaikka mitä pieniä juttuja, jotka ovat aina olleet arkea ja itsestäänselvyys. Niiden arvon olen alkanut ymmärtää vasta nyt, kun omassa elinpiirissäni tapaan ihmisiä joille esimerkiksi kierrättäminen on jotain täysin vierasta. 

Ympäristötietoisuuden siemenet on kylvetty minuun jo pienenä - varmaan ihan tahattomasti, ja onneksi ilman paatosta. Nykyään monet asiat ovat jo niin itsestäänselviä, että en aina edes tajua toimivani tietyn periaatteen mukaan. Tästä (ja paljosta muustakin) saan kiittää ihania vanhempia, joilla on jalat maassa ja järkeä päässä.

Asioita joita kotona tehtiin ekoillen:

-Kierrätys

Minulle on aina ollut itsestäänselvyys että lasitölkit ja metallipurkit kierrätetään. Sehän on superhelppoa varsinkin kaupungissa - samalla vaivalla ne kantaa keräysroskikseen kuin veisi sekajätteeseen. Italiassa tunsin tekeväni kamalan rikoksen kun jouduin heittämään käytetyt paristot tavalliseen roskikseen. Mieleeni kun on iskostettu, että ne menevät ihan omaan kierrätyspisteeseensä. Vieläkin harmittaa se epäympäristöteko.

-Perunat

Meillä syötiin aina perunaa. Makaroni oli harvinaisuus, samoin riisi. Peruna tuli omasta maasta ja se nostettiin syksyisin koko suvun voimin. Lapsena haikailtiin spaghetin perään, mutta nyt kannan kotimaan perunoita junassa Turkuun. Helppouden ja terveellisyyden lisäksi kun ne sattuvat olemaan yksi ilmastoystävällisimmistä ruoista.

-Jääkaapintyhjennysruoka

Tämä oli yksi viikottainen ruokalaji. Aina ajoittain kaikki jääkaappiin säilötyt aterianloput yhdisteltiin sopiviksi aterioiksi. Jokaisella saattoi olla lautasella eri ruokaa tai kolmea eri sorttia, mutta hukkaan ei heitetty mitään. Nykyään sitä sanottaan nollahävikiksi, ja sitä harrastan yhä - viime viikollakin heitin kuivuneet ruisleivänpalat tomaattikeittoon ja sain palkakseni loistavan suuruksen ja täyttävän keiton.

-Kauppakassi

Supermarkettiin lähdettiin aina kahden kangaskassin kanssa. Toiseen tuli aina maidot, toiseen muut. Vain harvoin tarvittiin muovikassi lisäksi - ja kun tarvittiin, sekin pääsi monta kertaa uudelleenkäyttöön. Kangaskasseja kannustetaan nykyäänkin käyttämään yhä enemmän ja enemmän, vanhempani taitavat yhä kuljettaa kaupassa sitä kohta 30 vuotta vanhaa sinistä kassiaan. Respect.

- Miljoonat minigrip-pussit

Järkytyin viime kesänä kun kaverit meinasivat heittää pois ehjän minigrip-pussin. Meillä ne aina pestiin ja käytettiin uudestaan niin monta kertaa, että pussiin ilmestyi reikä. Muovi kestää pienen ikuisuuden, miksi siis heittää hyviä pusseja pois ja ostaa uusia tilalle? Kesäretkellä kuljetin minigripin kotiin, pesin sen ja laitoin uuteen käyttöön.

Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Kompostointi, sienestys, suomalaiset elintarvikkeet, hunaja, pyöräily, oma kasvimaa, serkuilta kierrätetyt vaatteet, tavaroiden korjailu uuden ostamisen sijaan, luonnon lähellä asuminen... Kaikki asioita, joista nyt ekologista elämää tavoittelevat haaveilevat - minä mukaanlukien. Joko ne olivat 90-luvulla itsestäänselvyyksiä tai sitten vanhempani olivat jonkinlaisia edelläkävijöitä, ihan sama. Tärkeintä on, että olen onnekas kun sain elää niin hyvälle pohjalle perustuvan lapsuuden, ja että sain tälläiset kantavat eväät aikuisuuteen.

Asioiden pois heittämisestä

Luonteeseeni kuuluu perinpohjaisuus ja suunnitelmallisuus. Pohdin jatkuvasti tulevaisuutta, luotaan erilaisia mahdollisuuksia ja sitä miten toimisin niissä. En tee viisivuotissuunnitelmaa viiden vuoden välein, vaan ennemminkin viikon välein, ja arjessa valmistaudun jatkuvasti siihen mitä on edessä. Suunnitelmallisuudesta huolimatta en seuraa suunnitelmia orjallisesti, vaan kun asiat aikanaan tapahtuvat, otan ne vastaan sellaisina kuin ne ovat. Suunnitteleminen kuitenkin auttaa siihen, etten stressaa asioista niin paljoa. Pystyn paremmin keskittymään siihen mitä on käynnissä milloinkin, kun tiedän että pärjään jatkossakin. 

Kerroin että lähden elokuussa vaihtoon, ja tämä tulevaisuusorientoituneisuus näkyy erityisen hyvin siihen suhtautumisena. Vaikka lähtöön on vielä nelisen kuukautta, olen jo mielessäni pakannut ja lentänyt perille, etsinyt parhaan uimahallin ja vuokrannut pyörän. Olen käärinyt astiat kotona sanomalehteen, jota olen dyykannut taloyhtiön paperinkeräyslaatikosta, ja jakanut ylimääräiset ruokatavarat kavereille. Valmistautuminen on alkanut ajatusten lisäksi ihan konkreettisestikin. Viimeisen kuukauden ajan olen käynyt kaappeja ja laatikoita läpi karsien tavaroita muutto ja uusi elämä mielessä. 

Tämä karsiminen on minulle kamalan vaikeaa. Olen aina ollut pieni hamstraaja - se kulkee suvussakin. Niin minun kuin joidenkin sukulaisten kaapit ovat täynnä tavaroita, joita voi tarvita joskus sitten, ja joita ei kannata heittää pois koska niitä voi vielä käyttää. Suhtaudun tavaroihin sekä hirveän järkiperäisesti perustellen, että vanhoja tennareita voi tarvita jos vaikka tarvii niitä festareilla, ja tunteella, kun ajattelen että en voi heittää tätä lankakeraa pois koska sain sen tädiltäni joululahjaksi ja se olisi loukkaavaa. 

Esimerkki tästä tavaroihin tarraamisesta on tässä:

Pahvinen postipaketti, jonka olen saanut neljä vuotta sitten, asuessani vielä Salossa. Saapumisestaan asti olen säästänyt pakettia kaapeissa ja hyllyissä ja kuljettanut sen muutossa Salosta Turkuun. Minkä takia? Koska sitä voi vielä tarvita. Voin joutua lähettämään jollekin paketin johon tarvitsen laatikkoa, tai voin tarvita säilöntäpaikkaa papereille kotona, tai voin leikata paketista pahvia askarteluun, tai laittaa sen hyllyyn väriä tuomaan. 

Ja kuitenkaan mitään näistä ei ole tapahtunut. Postipaketeille olen ostanut uudet laatikot, askarteluun käytän ihan tavallista pahvia ja hyllyyn näkösälle pakettia ei viitsi pistää, koska sen sivut ovat täynnä teipin riekaleita ja repeytymiä. Että niin. Miksi siis tätäkin laatikkoa pitää kynsin hampain säästää? 

Yhden pahvilaatikon säästäminen nyt ei ole kovin paha juttu, mutta kun tämä tarrautuminen ulottuu kaikkeen muuhunkin. Olen parin viikon sisällä karsinut kotoa rikkinäisiä tumppuja ja kenkiä, vanhoja sanomalehtiä, vanhoja muovirasioita, käyttämättömän saunatakin ja outoa sisustuskrääsää. Kolme muovipussia on täyttynyt kirppikselle menevistä laukuista ja vaatteista. Monesta tavarasta luopuminen sattuu ihan absurdin paljon. Esimerkiksi vanhoja luentomuistiinpanoja selailin vaikka kuinka kauan ennen kuin pystyin laittamaan ne paperinkeräykseen. Villapaitoja joita en ole käyttänyt moneen vuoteen halailen kyynelsilmin ennen kuin saan se siirrettyä kirppiskasiin. Ja jokaista rikkinäistä tavaraa suunnittelen ensin korjaavani ennen kuin repäisen ja laitan sen roskiin.

Kun kestävän kulutuksen ja sisäsyntyisen hamstraamisen yhdistää, tulee tavaran karsimisesta todella vaikeaa. Tuloksena on helposti täydet kaapit joissa ei ole mitään sisältöä. Kuitenkin toivon, että omistaisin vähemmän. Tuntuu, että kotona olisi kivempi olla, jos joka pinta ja kaappi ei olisi ihan täynnä. Minimalismi kiehtoo raikkaudellaan ja sillä, että jokainen tavara olisi tärkeä itsessään. Toisin sanoen omistamisessa ei olisi pointtina määrä vaan laatu. Ainakin kuvittelen, että vapaassa tilassa mielikin olisi vapaampi.

Jotta saisin oikeasti tavaroita karsittua ja omaisuuttani järkeistettyä olen kehittyänyt rutiinin. Joka päivä mietin yhden asian, jonka voin heittää pois tai kierrättää. Yksi edes pieni tavara joka päivä. 

Tämä tuntuu toimivan. Kun karsiminen isona projektina tuntuu kovin vaikealta ja radikaalilta, on yksittäisistä asioista irrottautumien paljon helpompaa. Yhden tarpeettoman tavaran keksiminen on paljon helpompaa kuin koko omaisuuden luotaaminen ja puolittaminen kerralla. Myös tunneside asioihin on helpompi käsitellä, kun vanhojen sisäliikuntakenkien roskiin heittämiseen voi käyttää koko päivän. Säästämisen ja karsimisen hyviä ja huonoja puolia pitää välillä perustella itselleen kauankin, jos tavara on muka todella tärkeä. Mutta tähän mennessä karsiminen on aina voittanut. 

Ja olo on jo paljon kevyempi. 

Elämäni suurin seikkailu

Lisää seikkailuja tiedossa. Tanskan Aalborgista ilmoittivat, että hyväksyvät minut sinne vaihtoon ensi vuodeksi. Elokuussa alkaa Aalborgin yliopistossa International Cultural Studies. Jee, ja hui!

Kaikki tuntuu tähän mennessä sujuvan ihmeen hyvin ja helposti, ja syksy tuntuu jo aika kutkuttavalta. Hyväksymismailissa yliopistolta ohjastivat minut sivuille, joissa kerrotaan melkein kaikki mahdollinen info kaupungista, opinnoista ja asumisesta Tanskassa. Paljon vaihtokuvioita hämärämmältä tuntuukin ensi kesä, jonka työkuviot eivät ole vieläkään neljän kuukauden hakemusurakasta huolimatta selvillä!

Kaikista eniten Tanskassa kiehtoo maan ekologisuus ja vihreä elämäntyyli. Oikein sydäntä lämmitti, kun infosivuilla oli sellaisten oleellisten asioiden kuin sään ja valuutan rinnalla ohjeet siitä, miten Tanskassa kierrätetään pullot! Kuinka suloista! 

Kaksi hyvää ja yksi paras

Hyviä uutisia Turusta:

Täällä aletaan kerätä biojätettä! Joku on ehkä huomannutkin, etä kierrättäminen on mulle lähellä sydäntä - se on pieni teko arjessa, jolla on iso merkitys maapallolle. Nyt vihdoinkin monen vuoden tuskailun jälkeen saan kierrättää Turussa myös biojätteeni, kun yli 20 huoneiston taloyhtiöihin tulee vuoden 2016 alusta biojäteastiat. Ai että miten hienoa!

Lähikaupassani on sipsibaari! Hämeentien K-Puhakka on jälleen kerran loistava edelläkävijä ja ratsastaa ilmiöiden aallonharjalla. Jo monena menneenä viikonloppuna kaupasta on löynyt sipsibaari, josta saa itse valkata sipsinsä näppärään paperipussiin. Ei enää megapusseja kun tekee mieli vai yhtä juustonaksua, ei enää ällötystä kun pitää syödä kaikki mitä ostaa isossa pussissa, ei enää harmitusta kun saa kerralla vain yhtä makua! Helppo, halpaa ja nerokasta. Ihana Puhakka! 

Loistava uutinen maailmalta:

Suomessa aletaan kierrättää muovia!

Ylen uutinen kertoi viime viikolla, että ensi vuoden alusta maahan perustetaan 600 muovinkeräyspistettä. Riihimäelle rakentuu muovijalostamo, jossa vanha muovi saa uuden elämän ja kiertää takaisin käyttöön. Tämä on mielesäni paras uutinen hetkeen. 

Olen tuskaillut jo kauan kotiin kerääntyvän muovin kanssa, yrittänyt vähentää sen ostamista ja harmitellut ettei täällä voi kierrättää. Israelissa muovirasiat heitettiin samaan kierrätykseen pullojen kanssa, ja Trash is for Tossers-blogin Lauren saa kotikaupungissaan New Yorkissa kierrätettyä lähes kaiken muovijätteensä. Suomessa muovijätettä syntyy vuodessa huimat 117 000 tonnia! Muovipulloja on kierrätetty iän kaiken   - miksi ei muun muovin kierrättäminen ole aiemmin ollut mahdollista?

Vältän toki jatkossakin turhan muovin ostamista, mutta joitain tuotteita on todella hankala ostaa ilman muovipäällystä. Ihanaa, että pian voin oman käyttöni jälkeen antaa muovit uusiokäyttöön, ja vähentää näin luonnonvarojen kulutusta. Hyvä Suomi. 

Ekolahjuksia, osa 2

Kuinka pakkaat ekologisen ja (tunnistettavan) persoonallisen paketin.

-Nappaa lehtilaatikosta sanomalehteä tai mainoksia.

-Kääri lahja paperiin ja asettele kiva kuva päällepäin. Taittele ja teippaa nätisti.

-Kierrä ympärille kauniinväristä villalankaa ja tee rusetti. 

-Nimikoi paketti uhkauskirjetyyliin leikkaamalla lehdestä kirjaimia ja liimaamalla ne käärepaperiin.

Vaikka irtokirjaimet auttavat siinä ettei pakettia tunnisteta käsialasta, on mahdollista että niistä välittyy antajalle tyypillinen askarteluinnokkuus ja lahjan anonymiteetti katoaa.

Etuja:

-ekologisuus

-persoonallisuus

-muokattavuus

-askartelun tarjoama rentoutuminen ja mahdollinen flow-tila

Beibe oon onnellinen

Voi tuttavaparat.

Oon tänään lähetellyt vanhemmille ja kavereille tälläsiä kuvaviestejä: 

Toisin sanoen oon hehkutellut sitä, että kauan haaveilemani ja monta viikkoa sitten tilaamani blenderi tuli vihdoin! 

Edellinen tehosekoitin hajosi siis joulukuun banaanijätskimaniassa. Sain joululahjaksi rahaa ostaa uuden, ja panostin oikeasti hyvään ja laadukkaaseen koneeseen. Nähtävästi niin hyvään, että kaikki muutkin halusivat sellaisen ja se oli pari viikkoa loppu liikkeestä. Mutta tänään vihdoin sain kantaa jäisiä teitä pitkin valtavan pahvilaatikon kotiin ja kuoria sieltä esiin tämän ihanan Wilfan. Oi onnea! Nyt saan viimeinkin taltutettua kuukausia kestäneen hummushimoni!

Onnistunut ostos toi loppuillaksi kestohymyn huulille. Vähän kyllä hämmensi olla niin iloinen jostain laitteesta. Yleensähän vastustan kaikkea ostamista ja koneita ja kuluttamista. Ja nyt hihkun innosta kun itse sain uuden tavaran. Miten tähän voi suhtautua?

Näin puolustelin asiaa itselleni:

Toisaalta, ostan tosi harvoin uutta. Pyrin kuluttamaan mahdollisimman vähän, ja blenderi oikeastaan auttaa siinä koska voin kokkailla monipuolisemmin einesten ostamisen sijaan. En ostanut konetta sen itsensä takia, vaan sen takia että tarvitsin sitä, ja vain vanhan rikkinäisen koneeni kierrätykseen. Ja lisäksi noudatin iskän toistelemaa sanontaa: "Köyhän ei kannata ostaa halpaa". Eli panostin laatuun. Nykyään parilla kympillä saa mitä vain, mutta halvat koneet saa usein kiikuttaa kaatopaikalle jo parin vuoden sisään. Uhraamalla vähän enemmän rahaa uskon saaneeni vähän pidempään palvelevan koneen. 

Tiedä sitten onnistuinko taas vain ylipuhumaan itseni materialismin puolelle, vai onko ostospäätöksen takan oikeasti objektiivisesti katsottuna järkeä. Mutta blenderi tuli kotiin ja oi oon niin onnellinen. 

 Jotkut innostuu uudesta telkkarista, mä halailen mun blenderiä. 

Ekojoulu

Joulu tuli ja meni, tänä vuonna vähän pienemmällä hälinällä kuin yleensä. Se paljon hehkutettu joulufiilis oli lähinnä vain alle metrin päässä joulukuusesta, ja muuten loma pyhitettiin levolle ja lukemiselle. 

Tänä vuonna joulun parhaat hetket eivät olleetkaan lahjat tai koristekrääsän levittäminen. Kauneita oli seistä ulkona revontulien alla, maistella hyvää juustoa ruokapöydässä ja kävellä järven jäällä auringonsäteissä. 

Vaikka materia ei päässyt lähellekään aineettomien asioiden tärkeyttä, oli joulussa silti mukana antamisen iloa. Rakastan lahjojen antamista. On ihanaa pohtia mikä toiselle voisi olla rakasta tai kiinnostavaa, mitä puolia maailmasta tahtoisi jollekin avata tai miten näyttää etä välittää. Täydellisen ja osuvan lahjan keksiminen on lempipuuhiani, ja joululahjoja pohdin ja hankin läpi vuoden.

Tänä vuonna oma maailmankatsomus ujuttautui mukaan lahjasuunnitelmiin. Läheiset saivat niin ulkokuoreltaan kuin sisällöltään astetta ekompia paketteja.

Joulun aikaan käytettävä pakkausjäte ällöttää. Metreittäin muovinarua ja ohutta paperia revitään auki ja heitetään roskiin yhden illan aikana. Tähän reagoin pakkaamalla lahjani ekologisemmin. Valkaistun ja väritetyn lahjapaperin sijaan ostin vanhaa kunnon pakkauspaperia, jonka valmistus on ainakin vähän ekologisempaa. Lisäksi sitä voi käyttää ympäri vuoden, eikä nurkkiin jää pieniä paloja joulupaperia pyörimään vuodeksi.

Naruksi en halunnut ostaa muovista lahjanarua, mutta kotona ei ollut myöskään mitään kaunista paperinarua. Myöskään pakettikortien ostaminen vain yhtä hetkeä varten ei houkuttanut. Ratkaisin koristelun askartelemalla paperista ja ylimääräisistä kontaktimuovinpalasista lumisateisia pakettikortteja suoraan paperiin. Nättiä ja helppoa!

Mitä sitten tulee pakettien sisältöön, tänä vuonna kuusen alta löytyi muun muassa seuraavia:

-Noora Shinglerin Marjoja ja Maskaraa -kirja.

-SPR:n kestohedelmäpusseja

-kirjoja

-ekopopcornia

-pikkuisia mehikasveja

Ja kovin olivat kaikki tykättyjä. Ekompaa uuttavuotta kaikille!

Hc-ekoilua

Olen ollut nyt neljä päivää matkalla, joka on tuonut vähän taukoa muovittomuuteen. Vieraana ollessa ei kehtaa kaupassa sanoa, että sori ei voida ostaa katkarapuja pakko syödä puuroa. Oudoissa kaupungeissa ei myöskään tunne paikkoja, joista parhaiten löytää kasviksia tai muuta muovitonta. Punnitse ja Säästä sentään etsittiin Jyväskylästä, ja olen pitänyt kestopusseja koko ajan mukana. 

Myös mun eväät ja viemiset ovat olleet ekologisia. Junassa söin kotona kokkailtua ohraa ja bussissa hedelmiä ja pähkinöitä. Sisko toivoi tuparilahjaksi kukkia, mutta en voinut ostaa mitään muoviruukussa myytävää. Ratkaisin asian kyselemällä tutuilta huonekasvien taimia tai rönsyjä ja vein siskolle itsekasvatettavan lahjan. 

Se on ollut kyllä kiva huomata, että muovittomuus oikeesti herättää kysymyksiä ja on saanut siskotkin toimimaan sen mukaisesti. Kaupasta ei kehdattu ottaa muovipussia vaan paperikassi, ja muutenkin on pohdittu asioita yhdessä. Se on kyllä silti aika huvittavaa, että siskolle mun mukanaolo tarkoitti hc-ekoilua, kun itse tuntui että huijasin, kun joustin niin paljon kaikessa. Mutta selkeästi mun valinnat on saaneet ihmiset miettimään omiaan. Sehän on yksi tarkoituskin.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että voisi jatkaa tätä vaikka muoviton syyskuu loppuukin. Toki lieventäisin vähän, niin että ostaisin muovissa sen mitä ei mitenkään muuten saa hankittua. Mutta niin että jos voisin välttää muovia, tekisin sen, ja pyrkisin jatkossakin tähän ekologisempaan tapaan ostaa tavaroita. Se tekee meinaan tosi hyvää. Tulee syötyä paremmin, käytettyä aika paremmin ja ennen kaikkea heräteostokset vähenee. Tänä viikonloppuna on syöty karkkia ja herkkuja, ja olo on ollut paljon uupuneempi kuin muulloin. Selkeästi muoviton dieetti tekee hyvää. Ja onhan se ihan loogista – ruokavaliosta putoaa herkut, karkit, pikaruoka ja einekset. Kaikki kura. 

Mutta ylipäätään tämä muovittomuus on ollut mielettömän hyvä valinta. Tuntuu että olen oppinut itsestäni, valinnoistani ja erityisesti maailman kulutustottumuksista ihan valtavasti. Oikeastaan paluu vanhoihin tapoihin lähinnä ällöttää.

Vihdoinkin - eroon muovikelmusta!

 Yksi eniten muovittoman syyskuun aikana rassanneista asioista on ollut muovikelmu. Se ällötti jo aikoinaan töissä leipiä ja leivoinnaisia säilöessä, ja se ällöttää kotona muovikulhossa ja lautasilla ruokaa säilöessä. Se, että repäisee parin päivän takia palan ohutta muovia, jota ei voi mitenkään uudelleenkäyttää tai kierrättää on tällä hetkellä vain inhottava. Tuntuu niin tuhlaukselta ja turhalta. 

Muovittoman syyskuun kautta aloin pohtia asiaa enemmän, ja sattumalta löysinkin vaihtoehdon kelmulle! Jossain muovittomuutta käsittelevässä keskustelussa joku vinkkasi käyttävästä kelmun tilalla Bee's Wrapia. Minä tietenkin tartuin heti johtolankaan ja googlasin tuon mystisen tuotteen.

Selvisi, että Bee's Wrap on yhdysvaltalainen keksintö. Se on luomupuuvillakangasta, joka on päällystetty mehiläisvahalla, jojobaöljyllä ja pihkalla. Mehiläisvaha ja jojobaöljy ovat antibakteerisia ja pitävät tuotteet tuoreina. Kangas on helppo kääriä säilytettävän asian ympärille, sillä käsien lämpö sulattaa vahan ja saa sen muotoutumaan sopivaksi. Viiletessään kangas asettuu paikoilleen. Tuote on helppo huoltaa pesemällä tiskiaineella viileässä vedessä. 

Tietenkin innostuin niin että sukat pyöri jaloissa, ja laitoin saman tien tilauksen matkaan. Vaikka jostain Suomestakin saattasi löytää näitä, firma lähettää tuotteita kaikkialle maailmaan joten tilasin saman tein sieltä. Kaikki meni sujuvasti, ja nyt olen saanut jo hieman testailla tuotetta. Ja se on juuri niin hyvä kuin toivoin! Hei hei kelmu, tervetuloa kotiin Bee's Wrap!

Poikkeus sääntöön

Ostin muovituotteen. Kävin piilolinssien sovituksessa, sillä en voi käyttää nyrkkeilytunneilla silmälaseja. Siellä käteen lyötiin pari pakettia muoviin yksittäispakattuja muovisia piilolinssejä. Kotona pakkausta availlessa tuli kyllä kurja olo, kun parin tunnin linssienkäytön takia heitti pois monta muovikappaletta. Mutta tätäkään ei voi mitenkään kiertää – terveyteen liittyvissä asioissa ei ole juuri varaa saivarrella, kuten huomasin jo apteekissa. Olisi kyllä kiva, jos esim. lääkkeitä pakattaisiin vaikka paperikuoriin tai linssejä jotenkin ekologisemmin. Mutta ehkä vielä joskus.

Tuli myös ensimmäistä kertaa sellainen tilanne vastaan, etten voinut ostaa kaupasta mitään haluamaani koska kaikessa oli muovia. Olen viimeaikoina kaivannut raejuustoa, rucolaa, juustoa ja leipää, mutta kaikki on kivasti pakattu muoviin. Kaupasta mukaan tarttui siis vain pestoa, ja kotona sain työntää kädet jauhopurkkiin ja tehdä itse omat sämpyläni.

Elämä on muka ollut niin kiireistä, etten ole ehtinyt juuri pohtia muovittomuushaastetta. Sen kuitenkin huomaa selkeästi, että jääkaapista vähenee tavara hitaasti mutta varmasti ja lisää ei tule, koska en voi vain ostaa jotain helppoa kaupasta. Ruoanlaitto vaatii suunnittelua ja aikaa, koska raaka-aineet pitää hakea torilta ja valmistaa alusta asti. Se vaatii vielä totuttelua. Olen myös alkanut syödä enemmän ulkona, koska se on usein nopeampi vaihtoehto kuin kokata itse. Kodin lähellä oleva Subway on ruokkinut mua melko usein, samoin kuin yliopistoravintolat. Noutoruokaakin kun voin syödä, jos se vain ei ole muoviin pakattu. Subilta on helppo ostaa leipiä ja sanoa ettei tarvitse muovipussia, grilliltä saa hampurilaisen pelkässä paperitaskussa. Yllättävää mutta ilahduttavaa. Edes yksi asia johon voin vaikuttaa suoraan valinnoillani.

Se kyllä ällöttää miten muovia on ihan joka paikassa. Jos tahdon ostaa tiskiainetta joudun ostamaan samalla muovipullon. Jos tahdon ostaa salaattia joudun ostamaan samalla muoviläpyskän johon se on kiedottu. Kouriintuvasti asia tulee esiin kaupungilla ja luonnossa, kun pensaiden aluset ja tienpielet, jopa metsien mättäät, ovat muoviroskan valtaamia. Muovia on kaikkialla, eikä se häviä sieltä mihinkään koskaan ellei joku kerää sitä. Suuresti epäilen ettei kerää… Muovinkäytön ymmärrän, mutten roskaamista. En vaan tajua.

Kuvat keväältä Israelista, jossa muoviton shoppailu olisi astetta helpompaa.

Näkymiä kauppareissulta

Tänään tein menestyksekkään kauppareissun ostamatta yhtään muovia. Ensin nappasin torilta vihannekset ja sipulit – huomauttaen joka myyjälle etten tahdo muovipussia. Kaupasta taas hain kananmunia, karjalanpiirakoita, pastaa ja kalaa. Kalatiskilläkin toistin toiveeni jäädä ilman muovipussia, ja karjalanpiirakat pakkasin paperipussiin. Suurimmassa osassa paperipussejakin oli muovinen ikkuna, mutta onneksi tarjolla oli myös muutama kokonaan paperinen pussi. Eilen tuskailin sitä että makaroni loppui, mutta illalla luin Barillan myyvän pastaa pahvipakkauksessa. Ja niinpä olikin, paketti farfallea lähti kotiin ja vieläpä tarjouksessa!

Tuntuu ihan älyttömältä katsoa, miten kaikki tuore ja ihana on tungettu muovipussiin ja kaikissa ennen pelkkää pahvia olleissa purkeissakin on muovikorkit. Tuntuu tosi mukavalta ostella asioita ilman muovia – kotonakin kassia oli kiva tyhjätä, kun tuntui että oli ostanut jotain luonnollisempaa. Tosi paljon kyllä helpottaa se, että on mahdollisuus käyttää toria ja valintatiskiä. Muuten vihanneksia olisi vaikeahko ostaa muovikuorien takia.  Muovittomuus myös vähensi heräteostoksia – vaikka ostin surutta parempaa laatua, ei kauppakoriin tarttunut mitään ylimääräistä ja loppusumma jäi kymppiin. Se oli tosi iloinen yllätys. 

Yhä enemmän pitää pikkuhiljaa kokkailla, mutta otan sen kivana haasteena. Tosi paljon ovat silmät auenneet jo nyt puolentoista viikon aikana. Muovin käyttö tuntuu nykyään pahalta, ja omatunto suomii kun heittää muovia roskiin. Vaikka se häipyy minun silmistäni, se jää maapallolle ikuisiksi ajoiksi, kuormittamaan joko ilmakehää tai maaperää. Nykyään ihmisten muovinkäyttö vaikuttaa ihan järkyttävältä. Muovia kuluu ihan tajuttomat määrät joka päivä jokaisen elämässä. Todellakin tahdon pienentää omaan osaani siitä haasteen jälkeenkin. 

Muoviset karkinkääreet ja muita ongelmia

Muovittomuuden haasteet alkaa pikkuhiljaa lisääntyä kun päivät kulkee. Kun juttu ei ole niin uusi, se välillä katoaa mielestä ja huomaa rutistavansa kädessä muovisia karkinkääreitä. Alussa hamstratut rahkat ja raejuustot alkaa loppua, ja ensi viikolla pitää keksiä vaihtoehtoja niiden tilalle. Huomaan myös himoitsevani ruokia joita en voikaan ostaa tuosta vain. Nachoja, nuudeleita wokkiin, pakasteita tai muuta yksinkertaista mutta nyt mahdotonta. Mielessä on alkanut jo syntyä ruoka- ja kauppalista siitä, mitä kaikkea syön sitten, kun voin taas ostaa muovia. 

Kaverit ovat kyselleet vähän enemmän sitä miten olen nyt pärjännyt. Vielä on helppo vastata että hyvin, koska tapoja ei ole tarvinnut juuri muuttaa. Yhdessä on pohdittu mitä kaikkea joudun jättämään pois, ja varsinkin vessapaperin kohtalo kiinnostaa monia. Toivon kyllä itsekin ettei se lopu kesken. Tänään multa kysyttiin myös mitä teen jos shampoo loppuu. En kyllä tiedä. Kai pesen hiukset jollain leivinjauheella sitten. Onhan maailman nyt oikeasti väärällään kaikkia niksejä miten huolehtia itsestään kotikonstein. Voi olla kiinnostavaakin, jos pääsee kokeilemaan niitä. 

Onnistuneesti olen vältellyt suurta osaa muoviostoksista, oikeastaan tuota vahinkokarkkia ja keskiviikon sähläyksiä lukuun ottamatta. Olen valinnut noutoruoankin pakkauksen mukaan. Kaupassa oli yllättävän hankalaa käydä kun tarkoituksena oli ostaa jotain nopeaa iltaruokaa. Suurin osa ateriamahdollisuuksista vaatii kokkaamista ja pilkkomista, kun ei ole mahdollista tarttua valmisruokiin. Nyt käteen tarttui tölkkipapuja, chili ja irtokarkkeja. Tässä on siis vielä parantamisen varaa. Pääosin olen syönyt kotona iltaisin kanamunia, leipää ja puuroa. Voi olla että nekin alkavat jossain vaiheessa kyllästyttää… 

Haaste tuntuu tähän mennessä oikein mukavalle, eikä lainkaan haastavalle. Olen saanut järjestettyä elämäni aika hyvin niin, ettei muovia juuri nyt tarvitse ostaa. En ole kohdannut suurempia vastoinkäymisiä eikä asian pitäminen mielessä ole vielä tuntunut vaikealta. 

Kuvat parin vuoden takaa Ranskasta. Törmäsin Lyonin kaduilla kauppaan jossa kaikki myytiin pakasteina. 

Muovia siellä, muovia täällä

Muoviton syyskuu on alkanut ja pari muovitonta päivää on jo takana. Tähän mennessä haaste on tuntunut mukavalta. Tuntuu hyvältä elää ekologisemmin, koska koen vahvasti, että kulutustapoja täytyy muuttaa. Eräs ystävä on sanonut mulle, että mä muutan mielipiteitä juuri tekojeni kautta. Siitähän sen pitää juuri lähteä, omista teoista. Oon vahvasti sitä mieltä, että ei voi huudella jos ei itse elä periaatteidensa mukaan. Siihen mentaliteettiin muoviton syyskuu istuu erinomaisesti.

Ylipäätään muovin vältteleminen on ollut suhteellisen helppoa. Tänään huomasin ensimmäistä kertaa miten vaikeaa arjen pyörteissä voi olla huomata ja kontrolloida omaa muovinkäyttöään. Janoissani menin juomaan kauppakeskuksen lähdevesiautomaatista, ja vasta toisen mukillisen kohdalla tajusin hörppiväni vettä muovimukista. Suklaanvalinta keskittyi niin vahvasti makuihin, että täti joutui huomauttamaan ostoskoriin eksyneestä muovikuorisesta suklaalevystä. Jäätelökin tuli muovikupissa ja piti syödä muovilusikalla. Onneksi muistin toimia myös toisin. Ostin vihannekseni kestopusseihin ja kikherneeni paperipussiin, ja uuden kasvin pyysin pakattavaksi vain paperiin, ei muoviin. Nyt tosin tajusin, että se tuli muoviruukussa, ups.

Se oli onneksi kiva huomata, että ihmiset suhtautuvat tosi hyvin tähän kampanjaan. Torilla kauppiaat olivat ihan luontevia mun kestopussien kanssa, ja Stockallakin myyjä suhtautui hyvin mun pyyntööni saada kukka paketoitua ilman muovia. Myös tätini oli ihan kiinnostunut mun lakosta, ja luulen että mun valinnat avasi senkin silmiä. 

Jatkossa olisi myös kiva löytää uusia vaihtoehtoja muovituotteille. Kestopussit ja kangaskassit on itsestäänselvyys, mutta mitä muuta voisi arjessa tehdä? Miten voisi muuttaa kemikaalien ja muovin käyttöä esimerkiksi kosmetiikassa ja pesuaineissa? Miten voisi käyttää erilailla vaikka shampoota? Mikä olisi ekologinen saippua? 

Muoviton syyskuu täältä tullaan!

Lasken jo päiviä ensi kuun alkuun, sillä siitä tulee mielenkiintoisin hetkeen. Maanantaina nimittäin alkaa Muoviton syyskuu!

Muoviton syyskuu on kampanja, joka pyrkii kuukauden ajan herättämään ihmisiä turhan muovinkäytön suhteen. Maapallo hukkuu muoviroskaan, ja jatkuva kulutus sekä likaa ympäristöä että tuottaa älyttömästi päästöjä. Muovittoman syyskuun tavoitteena onkin, että jokainen osallistuja pohtisi omaa muovinkäyttöään kuukauden ajan. 

Yleisenä tavoitteena ja helpoimpana osallistumismuotona on korvata muovikassit esimerkiksi kangaskassein tai muilla kestävillä keinoilla. Kaupan kassalla voisi valita vaikka paperikassin, jos oma kauppakassi on jäänyt kotiin, ja hedelmät kuljettaa kotiin jossain muussa kuin muovin sisään pussitettuna. Pieni teko, joka kuukaudessa vaikuttaa jo paljon yksilön muivonkäyttöön.

Itse ajattelin kuitenkin mennä hieman pidemmälle. 

Syyskuun ajan pyrin olemaan ostamatta mitään muovia. Pannassa ovat niin muovipussit, muovin käärityt vihannekset kuin muovipurkeissa saatavat rahkat ja jugurtit. Mutta samoin muovittomuus tarkoittaa, etten voi ostaa vessapaperia, hammasharjaa, nenäliinoja, lääkkeitä, shampoota, pakasteita, makaronia, kenkiä, hunajaa tai suurinta osaa leivistä.

Jo nyt, ennen kuun alkua, alan tajuta miten laajalle elämäämme muovi on tunkeutunut. Lähes kaikki kaupoissa on pakattu muoviin. Muovia ovat niin tavarat kuin niitä suojaavat kääreet. Muovista tehdään nipsut joilla vaatteisiin kiinnitetään hintalaput, ja sitä on nykyään jopa pahvitetroissa korkkeina. 

Muovittomuuteen pyrkiminen tulee olemaan haastavaa ja mielenkiintoista. Luulen, että ravintoni tulee yksipuolistumaan, ja saatan kohdata ongelmia jos vaikka vessapaperi loppuu kesken. Luotan kuitenkin siihen, että pärjään. Turussa on melko helppo löytää vaihtoehtoisia tapoja ostaa ruokaa - kauppatorilta saa vihannekset ja kauppahallista leivän, juuston ja kalan ilman muovia. Punnitse ja Säästä tarjoaa kuivatarvikkeita, ja kauppakassi ja kestopussit hedelmille auttavat myös marketeissa käymistä. 

Kaiken kaikkiaan odotan maanantain saapumista innolla. Kokeilu avaa varmasti paljon silmiä omien elintapojen suhteen. Haastavat valinnat ja uudet tavat kutkuttavat jo jännittävästi. Antaa syyskuun tulla, mä oon valmis!

Kampanjan Facebook-sivu: https://www.facebook.com/muovitonsyyskuu/info