maanantai 18. marraskuuta 2013

Kuin hetki ensimmäinen



Aamulla heräsin aikaisin ja läntinen taivas oli vaaleanpunainen. Tämä on hyvä enne. 

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Postikorttiestetiikkaa


Viime viikkoina oon ollut jälleen onnentyttö - posti on pudottanut luukusta monta kaunista korttia kavereilta maan äärissä. Takasivujen pientä piperrystä on ollut kiva lukea niin kuumeessa kuin aamupalalla, ja mieltä lämmittää myös kuvapuolten harkittu estetiikka. Kauniit kortit, kauniit ajatukset. Kiitti murut!

maanantai 11. marraskuuta 2013

Pesä



Lempipaikkani kotona on parvisänky. Siitä on muodostunut oma pikku pesänsä muuten samaa tilaa olevassa kodissa, katon rajassa oleva nurkka johon voi iltaisin käpertyä rauhoittumaan ja lueskelemaan. Yritän rauhoittaa parvisängyn vain yöunille, päikkärit nukun yleensä sohvalla. Lisäsöpöyttä ja kotoisuutta unipesään on tullut vielä sattumanvaraisilla liinavaatevalinnoilla ja halpislukulampulla, jotka yhdessä tekevät sängystä vaaleanpunaisen maailman. Mihin olisikaan söpömpää sujahtaa illalla kuin pinkkiin pilveen katonrajassa, pehmeiden vällyjen väliin maailmalta piiloon. 

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Give me your hand and I'll hold it

Hidas, harmaa sunnuntaiaamu. Polttelen kynttilöitä, järjestelen kotia, hitailen. Ajatukset on samaa sävyä kuin Kauppatori viime viikon perjantaina, kun seisoin siellä sormet palellen ja jalat flunssasta painavina. En ole oikein tiedostanut marraskuun saapumista ja sitä, mitä se oikein tarkoittaa. Mutta tätähän se on. Hiljaisia, harmaita aamuja, kun ei ole kiire, kun ei ole väsy, kun huoneen vain täyttää kirkas kaihoisa laulu ja ikkunasta näkyy tasaisenharmaa taivas. 


Viikonlopun soundtrackina toimii Birdy, yleensä aivan liian haikea ja herkkä mutta näihin hetkiin juuri sopivan hienovireinen. People help the peolpe, siinä on viime kuukausien teemat tiivistettynä. Voinko pelastaa maailman hymyilemällä ystävälle, kysymällä mitä kuuluu? Mielestäni voin. 


perjantai 8. marraskuuta 2013

Muista hengittää

Viime päivänä arkea ovat suloistuttaneet:

kaverilounaat keskusteluineen
onnittelukorttien lähettely
intensiivinen opiskelu (kun se kerrankin sujuu!)
pyykinpesun tuoma raikkaus kotona
kynttilät aamupalalla
kaupungit valot pimeyden keskellä työmatkoilla


syksyn kaunein vesisade
askartelu
se että osaan vihdoin riidellä
punajuuririsotto vuohenjuustolla
arkkitehtuuriohjelmat telkkarissa
kandin aiheen keksiminen
lukuisat päiväunet
syysmyrskyn tuulet


maanantai 4. marraskuuta 2013

Muina bloggareina...

Monista blogeista ja sen kaltaisista viritelmistä huolimatta en ole koskaan osannut kutsua itseäni bloggariksi. Nyt se on kuitenkin taas askeen (tai postauksen) verran lähempänä. Sain blogihaasteen! Uuu!

Going To Rainin  Hanna valitsi minut haasteensa kohteeksi, mikä suuresti ilahdutti tälläistä kyselyjen ystävää. Ihan kaikkia sääntöjä en saa noudatettua, sillä en saa haastettua ihan yhtätoista blogia, mutta näillä mennään...

Haasteen säännöt: 

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Jokaisen haastetun pitää vastata haastajan esittämiin 11 kysymykseen
3. Jokaisen haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Uusien haastettujen pitää noudattaa samoja sääntöjä ja valita jälleen 11 uutta blogia, joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro kenet olet haastanut seuraavaksi, linkitä!
6. Ei takaisin haastamista! 
Haastetut saavat itse päättää, haluavatko tehdä haasteen ilman 11 faktaa vai niiden kanssa. 


11 asiaa minusta

1. Lempisanani on autereinen.
2. Yritän aina elää mahdollisimman ekologisesti ja kestävästi, mutta minulla on pakastepitsapahe. 
3. Tykkään paljon lautapeleistä; äidin kanssa pelaan aina Trivial Pursuitia ja Aliaksessa olen liekeissä. 
4. Kun muutin omaan kotiini, päätin että leivon itse kaiken leipäni. Nykyään syön lähinnä kaupan ruisleipää. 
5. En ole koskaan lukenut Seitsemää veljestä. (Mutta Seitsemän koiraveljestä kyllä!) 



6. Lapsena leikin mieluiten legoilla ja rakentelin majoja. Isona musta piti tulla arkkitehti. 
7. Olen aika hyväuskoinen.
8. Pidän kotona aina tummaa suklaata karkottamassa makeannälkää.
9. Toivon vähän, että mulla on isona pitkä työmatka jonka taitan bussilla tai junalla. Siinä saisi paljon lukuaikaa.
10. Mulla on toivottoman huono numeromuisti. 
11. Pyöräilen kesät talvet kaikkialle. Viime aikoina olen tosin laiskistunut, mutta siihen auttaa vain itsensä karaiseminen. 


Vastaukset Hannan kysymyksiin

1. Missä koet olevasi oikeasti hyvä? -Minulla on älyttömän hyvä suuntavaisto, osaan kulkea vieraassa kaupungissa suvereenisti katsottuani kerran karttaa. Lisäksi olen hyvä leipomaan ja minulla on tooooooooosi pitkä pinna.
2. Mitä söit tänään aamiaiseksi? -Pussikeittoa. Ja se oli ah niin hyvää, mikä kertoo siitä että olen ah niin flunssainen. 
3. Millainen on suhteesi kirppiksiin? Mikä on parasta, mitä olet kirpputorilta löytänyt? -Tykkään kirppiksistä, mutta en oikein ole löytänyt Turusta mitään vakkarikirppistä jolla tulisi käytyä. Enkä oikein ikinä löydä mitään. Paras löytö on punainen nojatuoli, jonka ostin parillakympillä nelisen vuottaa sitten. 
4. Nimeä kolme asiaa/esinettä, jotka ovat kulkeneet mukanasi yli viisi vuotta. -Eräs lyijytäytekynä, latinamuki ja karttapallo. Plus monenmonta kirjaa...
5. Nimeä kolme asiaa/esinettä, joista voisit luopua juuri nyt, silmää räpäyttämättä. -Tämä on tosi vaikea. Syytän aina siitä sukuani, mutta olen aikamonen hamstraaja. Kaikkea saattaa tarvita vielä joskus...Jos kuitenkin jostain pitäisi luopua, sanoisin vaikka makuupussi, taimilaatikko ja herätyskello.


6. Mitä pelkäsit lapsena? Vähän kaikkea, taisin olla aika pelokas lapsi. Pimeää, koiria, korkeita paikkoja, ahtaita paikkoja, vieraita ihmisiä, vuoristoratoja... You name it. 
7. Onko elämässäsi tällä hetkellä jotakin liikaa? Tavaraa. 
8. Mikä teki sinuun viimeksi vaikutuksen? Ystävieni pyyteettömyys ja ihanuus, ku ne ovat hoitaneet mun asioita kaupassa käymisestä jääkaapin asentamiseen tämän flunssan aikana. Rakkaat. 
9. Mitä paperille painettua olet viimeksi lukenut ja missä? Viimeksi luin Zadie Smithin Kauneudesta -teosta, omassa sängyssäni. Päätin yrittää uudelleen lukea Smithiä testatakseni oliko vastenmielisyyteni sitä kohtaan lukiossa kirjan huonoutta vai oman lukemisen epäkypsyyttä. Tähän mennessä kallistun jälkimmäisen kannalle. 
10. Ennakkoluulo, joka osoittautui turhaksi? -Yleensä kaikki ennakkoluulot osoittautuu turhiksi. Viime aikoina olen purkanut lähinnä omia ennakkoluulojani; olen tajunnut esimerkiksi, että luennolle voi mennä myöhässä eikä siihen kuole!
11. Vaatekappale, joka kertoo sinusta jotakin? -Punainen villamekko. 


11 kysymystä uusille haastetuille

1. Missä askartelussa olet parhaimmillasi?
2. Lempikirjasi?
3. Soitatko jotain instrumenttia?
4. Milloin leivoit viimeksi?
5. Mitä kahvilaa suosittelisit?


6. Kaunein kaupunki jossa olet käynyt?
7. Mitä/ketä fanitit lapsena?
8. Mikä on mieliurheiluasi?
9. Elokuva joka itkettää sinua?
10. Miten päädyit bloggaamaan?
11. Joululahjatoiveesi?


Haastan mukaan seuraavat blogit