Miksi ovet ei aukene meille?

Läpi alkutalven haaveilemani päiväretket Pohjois-Jyllannissa tuntuvat lipsuvan käsistä. Aina on jotain: luento, kylmä, tanskantunti, sade, väsy... Ja viimeisimpänä tietenkin se ikuisuusflunssa. Tauti tuntui kuitenkin lopullisesti kaikonneen viikko sitten lauantaina. Heti sunnuntaina hyppäsin kaverini kanssa junaan ja ajelin tutustumaan Frederikshavniin. 

Frederikshavn on parinkymmenentuhannen asukkaan satamakaupunki Aalborgista pohjoiseen. Junalla sinne matkustaa puolitoista tuntia, lähinnä koska juna kiertää kaikki alueen suuremmant kylät ja hidastaa pienempien kohdalla. Autolla matka taittuisi alle tunnissa. Yksi Suomesta kaipaamani asia on kuitenkin junamatkailu, joten matkasimme kohteeseen kiskoja pitkin maisemia katsellen ja matkustamisen tunnetta fiilistellen. 

Sunnuntain piti olla kaunis päivä, mutta kuten on tullut todettua, Tanskassa säätä ei voi ikinä varmuudella ennustaa. Nytkin Jyllannin ylle vyöryivät ukkospilvet ja jo junasta näimme kuinka sade piiskasi maaseutua. Perillä odotimme hetken asemalla pahimman sateen laantumista ennen kaduille sukeltamista. Jossain vaiheessa nälkä voitti ja uskaltauduimme ulos, mutta se päätös johti märkiin kenkiin ja rännän ravistelemiseen sateenvarjon päältä. Ei kovin lupaava alku retkelle.

Pikkuhiljaa sade kuitenkin taukosi, löysimme pääkadun oikeaan päähän ja löysimme ravintolan joka oli auki. Tanskassa matkailu sunnuntaisin kun on hieman haastavaa - paikat tuppaavat olemaan kiinni kaikkialla. Nytkin ohitimme monta pimeää ruokapaikkaa ennen kuin näimme maailman ihanimman kyltin: "Come in, we're open!" Kohmeisin sormin kuorituduimme takeistamme ja tilasimme herkulliset hampurilaiset. 

Frederikshavnia ei ole siunattu kovin monella turistikohteella, ja sesongin ulkopuolella ne vähätkin taisivat olla kiinni. Kesällä kaupunki pääsee varmasti oikeuksiinsa - on kaunis keskuskatu, puistoja, rantabulevardia ja palmurantaa. Nyt saimme vain katsella kuvia siitä, mitä olisi voinut olla tarjolla ja kuvitella, miltä tuntuisi maata kesällä palmujen katveessa tanskalaisella hiekkarannalla. 

Lauttayhteydet Ruotsiin ja Norjaan ovat ehkä asia, joka vetää eniten ihmisiä Frederikshavniin. Kävelysilta keskustasta terminaaleihin oli mainittu kaupungin turistisivuillakin yhtenä mukavana käyntikohteena. Sinne myös me pakenimme tuulta. Ylhäältä saikin paremman käsityksen kaupungista, ja varsinkin sen suuresta satamasta. Nostokurkien, lauttojen ja autoparkkien lomassa kaverini kehitti akuutin matkakuumeen Göteborgiin, jonne matkaaminen olisi käynyt kyltin mukaan hämmästyttävän nopeasti. Lautan lähtöön oli kuitenkin turhan monta tuntia, joten palasimme keskustan kaduille. 

Koska myöskään yksikään kahvila ei ollut auki, haahuilimme keskustan kaduilla kauniita taloja bongaillen ja hiljaisuutta ihmetellen. Näimme raatihuoneen ja musiikkitalon, kauniin hotellin ja monta tyhjää liiketilaa. Kun kiinnostavat kadut alkoivat loppua, käännyimme takaisin juna-asemaa kohti. 

Aseman vieressä koetimme tutustua vielä kirkkoon, jonka ovi oli lukossa, sekä kaupungin matkailumainoksia kuvallaan koristavaan Krydttårrnetiin, joka sekin oli lukittu. Esittelykylttejäkään ei ollut. Mystisen tornin tarina ei siis selvinnyt, ja käteen jäi vain kasa turistikuvia sen edessä. Sen sijaan kymmenen metrin päässä olevan kiven vieressä oli iso kyltti, joka kertoi siitä miten kivi oli nostettu satamasta ja tuotu aseman pihaan. Tapauksesta oli laadittu oikein runo. Koko paluumatkan ajan hämmensi, miksi kiven olisi pitänyt kiinnostaa enemmän kuin tornin.

Sellainen oli siis Frederikshavn. Hieman synkästä tarinasta huolimatta matka sinne oli mukava ja virkistävä. Kotoisa kaupunki on varmasti varsinkin kesällä mukava matkakohde, ja räntäsateessakin sen kaduilla oli kiinnostavaa tallustaa. 

Tämä talo on tyhjempi nyt

Helmikuu hätyyttelee jo tammikuun viimeisiä päiviä, mutta mun elämä on edelleen kummallista lomankaltaista olemista. Viimeiset palautukset ja projektin tentti käärittiin pakettiin viime torstaina, ja seuraavat kurssit alkavat vasta ensi viikolla. Oikein mitään rutiineja tai aikatauluja ei siis ole, ja se tuntuu vähän kummalta. Onhan tässä lomailtu jo kohta puolitoista kuukautta. Kyllä on rankkaa. 

Vähän lisäsäihkettä arkeen toivat myös viime torstaina Suomesta Aalborgiin lennähtäneet siskot. Vieraiden kanssa oleminen oli kuin lomaa lomasta. Vajaat viisi päivää hujahtivat liian nopeasti.

Siskot olivat ensimmäiset vieraat, joita olen tänne Aalborgiin saakka saanut. Jo ihan tyyppien näkeminen oli ihanaa, mutta myös turistioppaana toimiminen ja itsellekin uusien paikkojen koulaminen täällä oli vallan mukavaa. Oikeastaan olen halunnut jo pitkään näyttää näitä paikkoja ja tätä elämää tutuille, joten oli kiva vihdoin päästä oikeasti näyttämään mitä kaikkea olen löytänyt ja missä oikeasti asun. 

Yhdessä kierreltiin keskustaa ja kauppoja, tsiigailtiin vuonossa seilaavia jäälauttoja, kahlattiin lumessa Sønder Trandersin pikkukyläidyllissä ja kokkailtiin iltaruokaa kotikeittiössä. Itsekin näin uusia paikkoja, kun esimerkiksi tarkastettiin maisemat Nordkraftin katolta ja ihmeteltiin Musikkens Husin arkkitehtuuria ja kokoa. 

Viikonlopun loskainen sää vähän hyydytti ulkoiluhaluja, joten yksi päivä vietettiin myös Storcenter-kauppakeskuksessa ja Tanskan suurimmassa Bilkassa kierrellen. Tutustuttiin myös kaupungin parhaaseen kaakaoon sekä kolmeen erilaiseen voileipäravintolaan. Ja pålægschocoladeen. Ja æbleskivareihin. Tanskan ruokakulttuuri tuli siis majoneesisalaatteja myöten hyvin tutuksi, kuten myös keskikaupungin kadut ja opiskelijakämpän tavat. 

Täällä vierailemista helpottaa kyllä valtavasti Rejsecard, jolla saan kuljettaa vieraita mukanani. Koko Tanskassa toimivalle matkakortille saa itse ladata tarvitsemansa määrän rahaa, ja sitten sillä huristella pitkin maita ja mantuja. Kaverin saa mukaan helposti kun vain pyytää bussikuskia kirjaamaan sisään vähän useamman määrän matkustajia. Nyt siskot pääsivät kaikkialle kätevästi samoilla halvoilla hinnoilla kuin minä, eikä tarvetta erillisille lipuille ja kolikkojen kaivelulle ollut. Samalla tavalla kuskasin syksyllä kaveriani Kööpenhaminassa. 

Takana on siis ihana viikonloppu ja mieli täynnä hauskoja muistoja. Nyt oma huone tuntuu autiolta, kun lattia näkyy syrjään siirrettyjen patjojen paikalla ja kaapeille pääsee parilla askeleella. Jääkaappi on täynnä yhteisiä ruoanloppuja, muistikortti kuvia ja kalenteri tyhjää. Aika aloittaa arki, valita kurssit ja miettiä mitä keväällä tekisi. 

København, København...

Tavattiin turkulaisen kaverin kanssa puolimatkassa ja valloitettiin Kööpenhaminan kadut. Oli ihmeellistä ja ihanaa. Käveltiin paljon ja nukuttiin hyvin, iltapalaksi oli luksusnäkkäriä ja hummusta, päivisin piti aina löytää kahvia ja kanelsnegeleitä. Kierreltiin Nørrebro läpi ja käytiin kolmesti Grødissä (mun lempiravintola, tällä hetkellä oon käynyt Köpiksessä kahdesti ja Grødissä viidesti...) ja todettiin kinuskikastike aamupuurossa hyvin toimivaksi. 

Ajettiin junalla Louisiana -taidemuseoon ja uuvahdettiin taiteesta. Kuljettiin metroilla ja jouduttiin turistivirtaan Nyhavnilla. Sitten välteltiinkin turistipaikkoja aika huolella. Istuskeltiin kirjastoissa ihan muuten vaan, metsästettiin talvitakkia ja hyviä mustekyniä, nähtiin pari kuninkaanlinnaa muttei yhtäkään kuninkaallista.  

Päästiin satumaahan kun mentiin illalla halloweenvaloin koristeltuun Tivoliin. Syötiin ekosushia, brunssia, nuudeleita ja aika paljon muutakin. Juteltiin ja oltiin ihan hiljaa. Kierreltiin loputtomissa vintagekaupoissa eikä ostettu mitään. Löydettiin tavattoman halpa japanilaisia astioita myyvä kauppa, josta haluttiin ostaa kaikki joten ei pystytty ostamaan mitään. Kahdehdittiin tanskalaisten tyyliä ja yritettiin omaksua se, heikohkoin tuloksin... 

Käveltiin läpi hautausmaiden, Kristianian, Kristianshavnin kanaalien ja Strøgetin. Poikettiin sisään kaikkialle mikä kiinnosti. Luettiin kirjoja ja katseltiin maisemia. Nähtiin kasvitieteellinen puutarha talviasussa. Kuljettiin merituulta vastaan ja kannettiin sateenvarjoja turhaan mukana. Katseltiin ikkunoista sisään, puusepänverstaisiin ja koteihin, lehtikasojen keskellä ihmeteltiin kotoisuutta ja leppoisuutta. 

København, København... Aika ihana kaupunki. Mut vielä ihanampi ystävän kanssa nähtynä. 

Harmaana päivänä

Yksi parhaista jutuista Tanskassa tähän mennessä on ollut Aarhusissa näkemäni Your rainbow panorama. Aros-museon katolle rakennettu teos on ihan mahtava sukellus väreihin ja loistava paikka tsiigailla Aarhusia yläilmoista. Harmaanakin päivänä valo virtasi ihmeellisen vaaleanpunaisena, sinisenä ja kaikkina muina sateenkaaren sävyinä, eikä sitä jaksanut lakata ihmettelemästä vaikka kävelin teoksen kahdesti läpi. 

Katolla sijaitseva teos ei varmasti sovi kovin korkeanpaikankammoisille, mutta sinne uskaltaminen palkitsee. Kuin kävelisi taivalla tai kelluisi väreissä. Niin kaunista. 

Aarhus hoods

Laiskotteluviikon päätteeksi tein yhden päivän matkan Aarhusiin. Motaria pitkin viilettämällä sinne pääsi tunnissa, ja seitsemän tuntia kävelemällä ehti nähdä aika monta kulmaa kaupungista. Sää oli vähän sateinen ja harmaa, mutta siinä oli jotain hurjan kotoista. Suomalaista harmaata syksyn tunnelmaa. 

Aarhus on paljon suurempi kaupunki kuin Aalborg, ja sen kyllä tunsi. Jos Aalborg on kuin pieni ja kotoisa Turku, on Aarhus lähempänä ihmisvilinäistä Helsinkiä. Sen huomaaminen teki terää - oli hyvä lähteä Aalborgista ja huomata, miten hyvin sinne on ehtinyt kotiutua. Samoin oli hyvä huomata, miten kotoisa ja mukava kaupunki Aalborg on. Luulen, että Aarhusissa olisi ihan erilaista asua ja olla - välimatkat ovat pidempiä, ihmisiä enemmän ja keskusta laajempi. Aalborg on loppujen lopuksi aika pieni ja sympaattinen. 

Hyvä oli myös huomata, että myös Aarhusissa oli jos jonkinlaista ylämäkeä - en ehkä valita enää niin paljon Aalborgin mäistä kerta vastaavia on muuallakin.  

Retken historiaosuus tuli nähtyä Den Gamle By - ulkoilmamuseossa, johon oli koottu tanskalaisia rakennuksia historian eri kausilta. Talot on haalittu kylään ympäri Tanskaa - purettu pala palalta ja taas koottu tuonne entiselleen. Sadesäällä museo oli aika tyhjä, mutta silti kaunis ja persoonallinen. Maistelin vaniljarinkeliä ja ihmettelin kukkaistutuksia (kuten aina). Hauskaa oli, että osa kylästä esitti 1970-luvun kulttuuria, ja kävinkin esimerkiksi kaupassa joka "myi" ruokatavaroita parin vuosikymmenen takaa. Historiaa sekin!

Ulkoilmamuseon jälkeen lämmittelin hetken kaakaon ääressä sympaattisessa Volkswagen-kahvilassa ja jatkoin sitten Aros -taidemuseoon. Kyseinen paikka on ollut mun haavematkakohteena jo kauan, lähinnä katolla olevan sateenkaaripanoraaman vuoksi. Jätin sen kuitenkin sokeriksi pohjalle ja kiersin ensin muut näyttelyt. Sopivasti samana päivänä oli avautunut Monet'ta ja muita impressionisteja esittelevä näyttely, joka oli hieno elämys. Taiteilijoiden taustoja ja sen ajan maailmaa valottava näyttely onnistui näyttämään teokset uudessa valossa. Hauskaa oli myös olla haavematkakohteessaan ja katsoa tauluja toisesta haavematkakohteesta...

Loppupäivän kiertelin keskustan katuja ja jokivartta vieraillen varsinkin kahviloissa ja kirjakaupoissa. Perjantai-iltana juuri ennen syysloman alkua kaupunki oli todella elossa. Oli ihan suurkaupungin tunnelmaa, jos niin voi sanoa. Uusilla kaduilla käveleminen virkisti taas ihmeellisesti, ja Aalborgiin palatessa tuntui että oli taas saanut vähän lisää perspektiiviä Tanskaan ja intoa uusiin seikkailuihin. 

Silti täälläkin oli Åbo mielessäin. 

Put yourself in the way of beauty

Yksi viime vuosina muhun eniten vaikuttaut lainaus on ollut Cheryl Strayedin Wild-leffasta löytynyt viisaus: 

There is a sunrise and a sunset everyday. You can choose to be there for it. You can put yourself in the way of beauty. 

Olen alkanut liikkua kohti kauneutta. Ajoitan iltalenkkini auringonlaskuun. Pysähdyn koulumatkalla ottamaan kuvan aamun usvasta. Bussissa en tuijota puhelinta vaan taivaanrantaa ja vastapäistä kukkulaa. 

Koska jos tästä maailmasta nauttiminen ei ole tärkeää niin mikä sitten?

Kuvat yhdeltä illalta Østerådalenista.

Kun meret kohtaa

 Skagen, mitä siitä kertoisin? Tanskan pohjoisimpaan kärkeen kasvaut kaupunki hiekkadyyneineen ja sinisine taivaineen oli niin ihana, että kotiinpaluuiltana totesin kavereille muuttavani sinne isona. Karut rannat ja lomailukaupunki hurmasivat ihan totaalisesti. 

Teimme siis kahden kaverin kanssa viikko sitten sunnuntaina päiväretken Skageniin. Tanskan pohjoisin piste sijaitsee juuri siellä, niemenkärjessä hiekkarannalla. Niemi jakaa meret; toisella puolella velloo Atlanrin suolaisempi vesi ja Skagerrakin salmi, toisella puolella on rauhallisempi Itämeri ja Kattegatin salmi. Grenen -niminen niemi on kuuluisa siitä, että siellä saattaa nähdä rajan vedessä siinä missä eri suolapitoisuuden omaavat vedet sekoittuvat. 

Skageniin pääsi Aalborgista helposti bussilla ja junalla, ja kaupungin keskustasta oli parin kilometrin kävelymatka rantaan. Kirmattiin meren äärelle heti kun se pilkahti dyynien takaa, ja voi sitä huokailua ja valokuvien määrää. Meressä on aina jotain kiehtovaa, hienoa, suurta ja koskettavaa. Joka kerta yritän tallentaa sen kuviin, mutta aina ymmärrän että se ei koskaan voi onnistua. Se pitää vain kokea, olla siinä, kuunnella aaltojen jylinää ja ihmetellä veden häikäiseviä pärskeitä.

Rantaa pitkin kävellessä tuli vastaan niin hylättyjä bunkkereita, majakka, näkinkenkiä, veden pyöreäksi hiomia kiviä kuin kanssaturisteja. Hiekassa tarpoen ja dyyneillä polveilevia polkuja pitkin seikkailimme kärkeen katsovalle kukkulalle. Ja sieltä se oikeasti näkyi, sinisen sävyjen raja vedessä, Skagenin reuna ja Tanskan katto. Allaolevassa maisemassa pidettiin evästauko; syötiin keskustan leipomosta haettuja kanelirullia ja napoleoninhattuja ja unohduttiin tuijottamaan ulappaa.

Meillä oli kyllä seikkailulle ihan paras sää - rannallakin tarkeni ilman takkia, ja keskustassa paikalliset istuskelivat teepaidoissa jäätelöbaarien edustalla. Tuntui että kesä ja syksy sekoittuisivat, vaikka kaupungin tyhjät kauppakadut ja suljetut liikkeet kertoivatkin sesongin mennen jo ohi. Sai vain kuvitella, millaista olisikaan olla Skagenissa kesällä, vaellella rannoilla vailla huolen häivää ja nauttia rantakaupungin lomatunnelmasta. 

Rantakaupungin näkeminen kesällä onkin nyt ehdottomasti yksi haaveistani. Skageniin tahdon palata. Sinne veisin myös mielelläni mahdolliset Aalborgiin saapuvat vieraat, vink vink! 

Kuulin että Skagenin valo on vuosisatoja kiehtonut taiteilijoita ja houkutellut paikalle lomailijoita. En yhtään ihmettele. Katsokaa nyt sitä.