En dejlig dag

Kiirettä on pitänyt lomallakin - tai oikeastaan varsinkin lomalla. Päiväretkiä olisi suunnitteilla sinne ja tänne, ja lähinähtävyyksiäkin olisi vielä monen monta tarkastamatta. Vähän tahtia rajoittavat budjetti ja hajonnut pyörä, mutta tärkeimmät tässä ehtii onneksi näkemään. 

Yksi eniten haaveilemistani päiväretkistä suuntautui maanantaina Hirtshalsiin. Pohjoisen rantakaupunkiin ajeli helposti junalla, ja puolessatoista tunnissa pääsi ihan toiseen maailmaan. Vaikka Aalborgkin on tavallaan vuonon rannalla, on se silti sisämaakaupunki. Hirtshalsissa junasta astuessa tervehti meri, satamassa keikkuvat kalastajapaatit ja tuulen mukana kantautuva aaltojen humina.

Hirtshals on kalastuskaupunki ja yksi Tanskan suurimmista  kalastussatamista. Aitojen välistä kurkin laivoja, satamaan vievillä portailla ilmassa kaikuivat vasarointi ja hitsaus. Kyltit osoittivat kalaravintolaan, josta ostin kalapullia ruisleivällä ja remouladella. Istuin terassilla takki auki syömässä, kuuntelin ruotsalaisten turistien keskusteluja ja ihmettelin, kuinka tuoreelta ruoka voikaan maistua. 

Matkan tavoite oli selvä: merenrantaan. Kun keskustasta ylitti heinää kasvavan dyynin, iski kasvoille reipas tuuli ja aaltojen pauhu löi vastaan.Rannalla ei ollut muita. Kävelin, kuuntelin, seisoin vasten tuulta. Keräsin kiviä (niin käy aina rannalla, sitten kotona ne heittää kuitenkin pois. Miksi?) ja laskin aaltoja. Oliko se niin että joka seitsemäs aalto on muita suurempi? Ei tullut selkoa tällä tutkimusotannalla, mutta rentouttavaa puuha ainakin oli. 

Hiekalla ja soralla olisi voinut kävellä vaikka kuinka pitkälle. Aina teki mieli nähdä mitä seuraavan kallion takana on. Mutta muutakin nähtävää oli - kiipesin takaisin dyynien päälle ja siitä vielä majakkaan. Ylätasanteella pelkäsin ihan törkeästi, mutta maisemat olivat niin hienot että oli pakko kiertää koko kierros, seinää halaten ja hitaasti hivuttautuen. Alas tullessa jalat tärisivät kuin pitemmänkin lenkin jäljiltä, mutta koettelemus oli kyllä sen arvoinen. 

Lisää nähtävää löytyi heti majakan vierestä. Siihen levittäytyi valtava bunkkerimuseo. Tanskan rannikkoa täplittävät sodanaikaiset bunkkerirauniot ovat tulleet tutuiksi jo muilta vaelteluilta, mutta Hirtshalsissa puolustuslinja oli säilytetty ehjänä todella laajasti. Se minkä muualla olen nähnyt vain satunnaisina betonimöhkäleinä rannalla oli täällä koottu ja selitetty jälkipolvien koettavaksi.

Itse museo ei ollut edes auki, mutta alueelle pääsi vapaasti kulkemaan. Olin ainoa vierailija siihen aikaan, ja jos majakasta tullessa jalat tärisivät, niin hylättyjen bunkkereiden tutkiminen yksin ei hirveästi auttanut asiaa. Pimeisiin ja karuihin loukkoihin kurkkiminen oli kuitenkin valtavan kiinnostavaa. Ehkä muiden turistien puuttuminen, ehkä se että katsoin juuri pari viikkoa sitten tanskalaisen sotaleffan, mutta joku sai kokemuksen tuntumaan todella kutkuttavalta ja vavahduttavalta. Betonihuoneissa pystyi seisomaan, lukemaan selitykset rakennelmien historiasta ja kurkkimaan merelle aukoista, kuvitellen että tähystelee vihollista. 

Museokäynnin jälkeen olinkin ihan puhki. Keskustassa kävin vielä teellä hyvin hämmentävässä kahvilassa - kiinalainen kahvila, joka myi todellisuudessa valtavaa valikoimaa erilaisia grilliruokia kahvilatavaran sijaan. No, tee lämmitti mieltä ja antoi puhtia haahuilla vielä junanlähtöön asti keskustan kaduilla. 

Hirtshals oli ihana matkakohde. Pitkästä aikaa reissaaminen piristi, sai kulkemaan innoissaan aina uudelle ja uudelle kulmalle, ottamaan miljoona valokuvaa ja ajattelemaan tänne tahdon palata. Meri, perinteinen kalastusmeininki ja dyyneihin piiloutuva historia - kaikki kiehtoivat valtavasti. Ai että, ihana päivä.