On paljon asioita joita tehdessäni ajattelen, että tulen vielä Tanskaan takaisin tekemään tätä.
Syömään leivoinnaisia, opiskelemaan tanskaa, ostamaan siemenleipää ja pakastelehtikaalia.
Kiertämään rantakaupunkeja, uimaan niiden aalloissa, syömään tuoretta kalaa terasseilla.
Kävelemään Kööppenhaminan katuja.
Eniten kuitenkin tahtoisin palata tänne pyöräilemään.
Aalborgin ympäristö on (tuulettomana päivänä) pyöräilytaivas. Joka puolella on pieniä nyppylöitä ja notkelmia, joiden taakse tahtoo vielä katsoa. Vielä tmä mutka, vielä tämä mäki. Ja sieltä avautuvat maisemat ovat aina vain kauniimpia postikortteja.
Jokaine tie vei jonnekin. Seuraavaan pikkukylään, vähän kaukaisempaan pikkukylään, kiertotietä pikkukylään. Välimatkat ovat juuri sopivia. Aina tuntuu että saapuu jonnekin. Aina on joku paikka johon vielä voisi polkea. Aina löytyy joku reitti kotiin.
Joka suunnassa rajautuvat jotenkin kauniisti vihreät pellot ja taivas, tai nyt kukkivat rypsipellot ja taivas. Vihreää ja sinistä on silmänkantamattomiin, autot (ja nopeammat pyöräilijät) ajavat harvakseltaan ohi ja mikään ei häiritse matkaa. Alkukesän vihreä on varsinkin ilta-auringossa lempivärini. Sen pauloissa ihan vaan nopea iltalenkki kasvaakin hetkessä aikamoiseksi.
Ai että.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti