sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Arki

Mitä se on? Päiviä, viikkoja, rutiineja ja aikaisia herätyksiä? Kylmää kaurapuuroa ja samaa sosekeittoa viisi päivää putkeen? Jokatiistainen jumitus ja sadekuurot?

Mun elämässä on pitkästä aikaa tasaista arkea. Viikottaisia toistuvia tapahtumia, joka aamu herätys samaan aikaan ja kiinteät lounasajat. Sellaista ei ole opiskelu ja iltatyöt tarjonneet vuosiin. Vielä toukokuussa vahvasti epäilin kykyäni elää tasaista ja aikaisiin herätyksiin perustuvaa elämää. Kun on tottunut välipaloihin ja päiväuniin, tuntuu mahdottomalta luopua niistä. Miten muka voi toimia, jos ei voi väsymyksen iskiessä levätä katsomalla youtube-pätkiä tai ottaa nokosia?

Vaikka arki ja unirytmi kuulostivat etukäteen karuilta, on kaikki se ollut kuitenkin hirveän nautittavaa ja hyvää. Toki välillä kaikki tökkii. Aamulla ei jaksaisi herätä, töissä itkettää kun ei ole nukkunut kolmeen yöhön kuin pari tuntia ja silti pitäisi olla skarppina, kotona ei jaksa kokata kuin linssipataa ja sekin lentää hellan ja kaapin rakoon. 


Mutta sitten kuintekin niitä kivoja juttuja on enemmän kuin kurjuutta. Mun peruspäivät on täynnä monia pieniä ihania hetkiä ja tapoja. 

On se rakennustyömaa, jonka ohi kävelen joka päivä ja jonka edistymistä on kiva seurata. On korkeat portaat, jotka on joka päivä helpompi kipittää ylös. 

On kirjaston leffaosasto, jonka olen löytänyt uudelleen kun väsyneet silmät ovat kieltäytyneet lukemasta kirjoja. On jokaperjantanen pulloarvonta töissä (josta voitin viinipullon tällä viikolla!) ja mukavat kahvihetket.

On ne työkaverit joiden kanssa nauretaan niin että käytävä kaikuu. On vihreä kampus ja monipuoliset lounaat. On tuntemattomia jotka lainaa aurinkolaseja kun meinaan palaa pesiskentällä, ja on kaikkialla kukkivat ja tuoksuvat syreenit.

On oma työpiste ja säädettävä pöytä. On Keskiaikaiset markkinat joiden takia kampus tuoksuu savulle ja grillaukselle. On joka-aamuinen puuro, joka kantaa pitkälle päivään.

On pisamat naamassa ja punaiset varpaankynnet. On valoisat illat ja aamut. On aikaa tehdä ruokaa ja juoda teetä, on aikaa käydä lenkillä ja olla vaan.

On jokiranta, joka on taas olohuone työmatkan sijaan. On sateiset päivät, jolloin voin käyttää sateenvarjoa kun ei tarvitse aina pyöräillä kauas. On ihan vapaat viikonloput, jolloin aikaa on rajattomasti. 

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Kadonnut kesäkuu

Olen riisunut kotia pikkuhiljaa kaikesta turhasta ja vanhasta. Heittänyt turhat muovirasiat roskiin, jakanut kasveja kavereille ja lainannut dvd:t vuodeksi siskoille. Vessan seinältä irrotin kurtistuneet ja kulahtaneet kuvat. Niiden tilalle kiinnitin kesäksi jostain esiin ilmestuneen paperisen puhekuplan. Se kysyy: Minne katosi päivät?

Kysymys on pyörinyt paljon mielessä viime aikoina. Minne kesäkuu meni? Miten on hujahtanut jo neljä vuotta yliopistossa? Kuinka olen jo kaksikymmentäneljä, mihin viikot vierivät ja päivät katoavat?



Tämä kesä ei ole tuntunut kesältä samalla tavalla kuin edelliset kesät. Iltatöiden tahdittamien kesien jälkeen on hassua olla päivät töissä ja jakaa illan tunteja harrastuksille. On erilasta olla, kun ei ole aikaa loikoilla puistossa ja tehdä pitkiä pyörälenkkejä. Kun voikin silti istua jokirannassa ja käydä illalla kaupassa ilman kiirettä. Kun töihin voi sateella vain kävellä, kun aika kuluu ilman turhautumista, kun viikonloput ovat vapaat. 

Ja onhan tämä kesäkuu ollut vähemmän kesäinen kuin voisi toivoa. Se ei sinänsä haittaa yhtään - mun on hyvä olla säällä kuin säällä. Mutta kesältä elämä ei ole juuri maistunut. 



Toisaalta pitkästä aikaa on hyvä olo ajan kulumisesta. Töissä ollessa viikot juoksevat ohi tasaista laukkaa, mutta se tuntuu hyvältä. Olen samassa rytmissä. 

Ehkä yksi syy on se, että käytän tuntini mielekkäästi. Ehkä toinen on se, että kaikki on kovin hyvin. Hyvä olla tässä ja nyt. Hyvä herätä töihin ja kuunnella illalla kotikadun kolinoita. On hyvä olla olemassa.