Vonkaleet

Tässä ostan vuosi sitten Israelissa avokadoja:

Ja tässä ovat samat avokadot nyt:

Koko on enne, voisi tässä tapauksessa todeta. Olin israelinserkkujen lähikaupassa ihan ihmeissäni, kun avokadot olivat siellä puolet isompia kuin Suomessa. Tuollaisia melkein kahden nyrkin kokoisia. Syömisen lisäksi niissä taisi olla kasvuvoimaakin tuplasti, sillä vuodessa niistä on kasvanut ihan mahdottomia vonkaleita. Ruukuista puskevat versot kurkottelevat pituutta kuin kasvupyrähdyksessä olevat teinit. Kohta varmaan muuttavat jo isompiin ruukkuihin.

Niin ne lapset kasvavat...

Hc-ekoilua

Olen ollut nyt neljä päivää matkalla, joka on tuonut vähän taukoa muovittomuuteen. Vieraana ollessa ei kehtaa kaupassa sanoa, että sori ei voida ostaa katkarapuja pakko syödä puuroa. Oudoissa kaupungeissa ei myöskään tunne paikkoja, joista parhaiten löytää kasviksia tai muuta muovitonta. Punnitse ja Säästä sentään etsittiin Jyväskylästä, ja olen pitänyt kestopusseja koko ajan mukana. 

Myös mun eväät ja viemiset ovat olleet ekologisia. Junassa söin kotona kokkailtua ohraa ja bussissa hedelmiä ja pähkinöitä. Sisko toivoi tuparilahjaksi kukkia, mutta en voinut ostaa mitään muoviruukussa myytävää. Ratkaisin asian kyselemällä tutuilta huonekasvien taimia tai rönsyjä ja vein siskolle itsekasvatettavan lahjan. 

Se on ollut kyllä kiva huomata, että muovittomuus oikeesti herättää kysymyksiä ja on saanut siskotkin toimimaan sen mukaisesti. Kaupasta ei kehdattu ottaa muovipussia vaan paperikassi, ja muutenkin on pohdittu asioita yhdessä. Se on kyllä silti aika huvittavaa, että siskolle mun mukanaolo tarkoitti hc-ekoilua, kun itse tuntui että huijasin, kun joustin niin paljon kaikessa. Mutta selkeästi mun valinnat on saaneet ihmiset miettimään omiaan. Sehän on yksi tarkoituskin.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että voisi jatkaa tätä vaikka muoviton syyskuu loppuukin. Toki lieventäisin vähän, niin että ostaisin muovissa sen mitä ei mitenkään muuten saa hankittua. Mutta niin että jos voisin välttää muovia, tekisin sen, ja pyrkisin jatkossakin tähän ekologisempaan tapaan ostaa tavaroita. Se tekee meinaan tosi hyvää. Tulee syötyä paremmin, käytettyä aika paremmin ja ennen kaikkea heräteostokset vähenee. Tänä viikonloppuna on syöty karkkia ja herkkuja, ja olo on ollut paljon uupuneempi kuin muulloin. Selkeästi muoviton dieetti tekee hyvää. Ja onhan se ihan loogista – ruokavaliosta putoaa herkut, karkit, pikaruoka ja einekset. Kaikki kura. 

Mutta ylipäätään tämä muovittomuus on ollut mielettömän hyvä valinta. Tuntuu että olen oppinut itsestäni, valinnoistani ja erityisesti maailman kulutustottumuksista ihan valtavasti. Oikeastaan paluu vanhoihin tapoihin lähinnä ällöttää.

Tässä kesä nyt on

Eteisessä on toukokuussa ja kesäkuussa ollut mukava näky. Metsästä on tullut tapa. Olen seikkaillut ympäri Turkua villiyrttien perässä, ja tutuksi on tullut jo monta uutta metsikköä kaupungin laidoilta. 

Eteistäkään ei kannata järjestää, kun saappaat selvästi odottavat jo uutta retkeä.

Maapallolla tänään

Tämän traakkipuun pelastin joululoman alussa taloyhtiön roskalaatikosta. Nyt se kiittää levitellen lehviään ruokapöydän yli ja kurkotellen kattoon. Katson sitä aina yläviistoon, on jotekin turvallista kun kotona joku on itseä paljon pidempi. Vähän sellainen vartiopuu. Kotini on viidakkoni. 

Keitaalla

Hiljattain hehkuttelin dyykkaamani traakkipuuta. Se ei kuitenkaan ole ainoa kotiin muuttanut kasvi. Vanhojen lakastuessa olen toisaalta surullinen, toisaalta iloinen, koska nyt voin hankkia uusia! Niinpä lähikukkakaupasta kotiutuikin kaikkien kovasti ihastelema helmivillakko, tai kotoisammin hernekasvi. Se on niin söpsä!

Kiitos universumi!

Universumi on ollut viime päivät puolellani.

Lukujärjestystä tehdessäni yritin yli-innokkaana opiskeliana tsiigailla myös historian opetusohjelmaa. Nappailen sieltä usein kiinnostavia kursseja viikkojen täytteeksi. Tällä kertaa opetusohjelma ei kuitenkaan avautunut, muka ei ollut valtuuksia katsoa sitä. Ja pyh, ajattelin suuttuneena. Mutta sitten hoksasin, että universumi varmaan vaan yrittää sanoa että mulla on jo ihan tarpeeksi kursseja. Koska on. Eli kiitti universumi säätelystäsi!

Ja tänään haaveilin kukkakaupassa. Ajattelin ostaa itselleni joululahjaksi viherkasvin, mutta kaikki oli liian pientä tai kallista. Mutta sitten menin kotiin, vein roskat ja kas! Viereisessä roskiksessa oli kaksimetrinen traakkipuu! Tietenkin dyykkasin sen kotiin ja laitoin multiin. Ou jee, universumi!

Syksy huijaa

Talvi missä piileskelet? Turussa kadut ovat harmaita ja puut ruskeita. Käytin talvitakkia kaksi päivää ja laitoin sen takaisin kaappiin. 

Ainoa aavistus lumesta on pensaissa loistavat lumimarjat. 

Lokakuun lapsi

Vähän on vaikeuksia uskoa silmiäni, mutta totta se on: paprika kukkii. Keväällä istutettu paprika kukkii nyt, lokakuussa. Mitenköhän käy, koristautuuko kasvi jouluna itse punaiseen vai ehtiikö kylmyys ruskettaa sen lehdet ensin? 

Kutsumattomat vieraat jääkää kotiin

Mitä sitä muutakaan parikymppinen tyttö tekisi sunnuntai-iltana kuin myrkyttelisi huonekasvejaan? Fiikus ja kumppanit ovat saaneet ikäviä kavereita ällöistä hämähäkeistä, jotka syövät lehdet ja imevät voimat. Kukkakaupan myyjä sanoi että myrkytä ja äkkiä! joten tässä sitä ollaan. Toivottavasti rakkaat paranevat.  

Ruususen unta

Arjen totuuksia: huonoihin uniin auttaa niskajumppa, maanantaihin juoksulenkki kaverien kanssa. Väsymykseen auttaa nukkuminen ja stressiin neulominen. Nälkään auttaa proteiinibistro ja sotkuun siivoaminen. Myös ajatussotkuun auttaa siivoaminen. Siihen auttaa tosin myös jäätelö.  

Jännitykseen auttaa pelkoa kohti meneminen, odottamiseen auttaa hyvä lukeminen ja luennolla hereillä pysymiseen auttaa ajatus lounaasta. Pakahtumiseen auttaa musiikki ja jumitukseen venyttely. 

Jos kukaan ei osta kukkia, siihen auttaa se että ostaa niitä itse. 

Jos tahtoo nukkua söpösti, auttaa ruusumaljakko sängynpäädyssä. 

Väripilkku

Vaikea arvata, millä näistä parvekkeista haluaisin asua.

Peikkoneiti

Viime talvena lellin itseäni ja ostin kotiin peikonlehtineidin. Kauan haaveilemani kasvi asustelee nyt viinipullojen naapurisssa kirjahyllyn päällä, kurkottelee sieltä kohti valoa ja hymyilyttää omistajaansa aina silmiin osuessaan. 

Toivottavasti neiti on pitkäikäinen!

Pionitarhassa

Yhdellä tutulla on ihan oikea oma piha ja puutarha. Olin siellä vierailulla viime viikolla ja voi kyllä sielu lepäsi. Istuimme sireenien katveessa, päivänkakkaroiden rinnalla ja tuuli heilutti tukkaa. Rakastan hetkiä jolloin ympärillä on pelkkää vihreää, se vaimentaa liikenteen melunkin ja tasaa askelten rytmin. 

Puutarhassa oli kaikkea ihanaa vadelmista maa-artisokkiin ja ruusuista koristetilliin. Lisäksi siellä oli monen monta pensasta pioneja. Sain niitä kimpun kotiinkin. Oon aina vähän ihmetellyt, miksi kaikki bloggaajat aina keväällä innostuu pioneista lähes maaniseen sävyyn. No nyt ymmärrän. Eihän noita vaaleanpunaisia höttöpilviä voi kun ihastella. Kun tuuletin puhaltaa ilman liikkeelle, pursuilee koko koti ihanan hedelmäistä ja pehmeää tuoksua. Kaikki on vähän enemmän vaalenapunaista ja herkkää. 

Paluu tulevaisuuteen

Viime viikot ovat menneet jossain hämmentävässä horroksessa. Kun elokuu alkoi, aloin kiukutella vuodenajoille ja vaatia syyskuun alkua - tuntui kuin eläisin jossain turhauttavassa välitilassa kesän ja syksyn, arjen ja loman, eilisen ja tämän päivän välillä. Jotankin puolinaista eloa; en muista mitä söin viime viikolla, eli en varmaan mitään kovin hyvää ja syömisen arvoista, en viitsinyt lähteä mihinkään sillä ihan turhaahan sellainen on, kivempi turhautua kotona. Viikonloppuna elin jatkuvasti päivän jäljessä elämääni. Onnistumatta irtautumaan.

 
Vaikka kuinka yrittäisi tehdä oikeista asioita, olla oikealla tavalla ja miettiä mitä menee vikaan ja korjata epäkohdat, ei vaan aina toimi. Ei ennen kuin on sen aika. Ja thänk gaad tänään oli sen aika että pääsen takaisin raiteille. Vähän nurinkurisesti tosin, mutta kummiskin. Kävin pyörälenkillä Ruissalossa, ja kas vain muistin että vaikka väsyttäisi niin kantsii mennä ulos koska siellä virkistyy. Polkupyörä hajosi ja vesipullo vuoti ja tuulikin kylmäsi, mutta ostin taimia Kasvitieteellisestä puutarhasta ja heitin kotona vanhat kellastuneet yrtit pois. Ehkä olin vähän kellastunut niiden mukana, koska se piristi vallan melkoisesti!

 Tervetuloa kotiin tuoksuliisanjuoru, kirjorönsylilja, tohtorinkukka ja guava! 

Tervetuloa syksy ja arki.



Pieniä ihmeitä

Mieltä ylentää ja uskoa omiin puutarhurinkykyihin luo se, että kaikkien odotuksien vastaisesti tästä...

...on päästy tähän!

Jaa että muka tuontikasvikset säteilytetään niin ettei niistä voi kasvaa mitään, ja että avokado kasvatetaaan vesilasissa lilluttelemalla. In your face! Ah onnea.

Maybe I don't really want to know how your garden grows...

...'cause I just wanna fly.

En hetkeäkään kuvittele, että ketään kiinnostaisi kuvat mun ikkunalautoja koristavista kasveista, mutta kuitenkin. Vihreys ja vehreys on kauneinta. Fiikus ja kodinonni, persilja ja basilika, avokado ja korianteri. Nää on mulle kuin omia lapsia, joiden kasvua seuraan ja joita hoidan ja toisinaan kyllä syönkin, että lapsivertaus oli nyt vähän ontuva. Rakkaita ovat silti. Katsellaan näitä kuvia vaikka ensi talvena ja haaveillaan keväästä ja kylvöistä.  

Hei läskipää, mikset sä nää?

Nää on nyt vähän tälläsiä vanhoja juttuja, mutta kun on ollut viime aikoina niin kiire elää ettei ole ehtinyt muuta.

Kirsikkapuut kukkivat jokin aika sitten kadulla, jota kiidän päivittäin. Silloin en kiitänyt, vaan katselin. Kukissa oli mehiläisiä. Vaaleanpunaista valoa.

Mietin, että tajuavatkohan muut ohikulkijat tätä ihanuutta, vai kulkevatko he sokeasti läpi arjen? Kuinka moni nostaa katseensa ja hidastaa tämän parin viikon kukkaloiston aikana? Sitä en voi tietää. Sen tiedän, että sai ainakin pari lisäkatselijaa kukille kun ihastelin niitä ääneen eri seurueissa. Osa hihkui innosta. Kirsikankukat yhdistävät ja herättävät.

Ja sitten on tämä uusi kesämusiikki. Atlético Kumpula tulee jostain Kumpulan puutaloidyllistä ja laulaa helteestä, sandaaleista, perheistä ja arjesta. Tykkään kovasti tästä leppoisuudesta ja sanailusta. Tekis mieli itsekin puutarhajuhliin.

On vasta toukokuun puoliväli, mutta olen kohta soittanut nää kesäbiisini puhki. Me kuulutaan yhteen, mä ja kesä ja elämä. Kirjoitin viikko sitten päiväkirjaani: "Elämä on kauneinta, mitä tiedän."  

Ekologiaa

Salviat kasvoivat ulos kasvatusastioistaan. Kymmenistä lupaavista aluista vain viisi urheaa oli jaksanut elää, mutta onneksi kyseinen joukko vaikuttaa harvinaisen lupaavilta mun kasvattamiksi. Olen yrttipuutarhurina (ja puutarhurina ylipäätään) enemmänkin innokas kuin taitava. Laitan aina kaiken alulle kovalla innolla, mutta sitten unohdan lukea kasvatusohjeita ja istutan kaiken liian pieniin purkkeihin tai kastelen liikaa ja kasvit kuolevat.

Vähän samantapainen tilanne syntyi tästäkin operaatiosta. Totta puhuakseni taimien kouliminen, kuten tätä vaihetta hienosti nimitetään, on mulle mysteereistä suurin, mutta katsotaan, mitä tästä tällä kertaa seuraa. Kun siis salviat kaipasivat uutta ruukkua, piti sen tapahtua heti eikä huomenna. Ongelmia kuitenkin  riitti: multa oli lähes lopussa ja kaikki ruukut valtavia viidelle pikku taimelle. Tietenkin olisi voinut vaikka käydä kaupassa, mutta ei...

...itseään piti päästä toteuttamaan heti, ja kyllä hätä keinot keksii. Yrttejähän voi kasvattaa vaikka säilykepurkeissa! Voihan, eikö?!? No, nyt se nähdään. Samalla voidaan tehdä empiiristä tutkimusta, vaikuttaako sisällön laatu purkin ruukkuominaisuuksiin - istutin salviat meinaan vanhoihin hernekeittopurkkeihin. Jos kokeilu onnistuu ja toiset kasvavat paremmin kuin toiset, veikkaan, että voiton vievät Pirkan hernekeitossa asuvat taimet. Kympin kasvishernekeitto on onnetonta siihen verrattuna, ei porkkana meinaan kuulu hernekeittoon, oli kuinka vegeä tahansa.

Mullanrippeet riittivät juuri sopivasti kahteen purkkiin. Hakkailin reunoja vasaralla (sori naapurit), jotta puutarhuri ei tarvitse olla koko kesää sormet verillä, ja tungin pohjalle vähän sanomalehteä alustukseksi. Ei hajuakaan onko siitä mitään hyötyä tai haittaa. Sitten vain multaan sormella kolo ja taimet koloihin. Purkkien päälle sujautin paperipussit, jotka sidoin kiinni laatikonpohjalta löytyneillä naruilla. Kai tätä voi nyt kutsua oikeaksi opiskelijan ekologisuudeksi. Toimivaa tai ei, ainakin itse olen tyytyväinen lopputulokseen.  

Ja se kirja, josta samaan aikaan piti tehdä essee, toimi kätevästi koko tämän operaation ajan istuin-alustana lattialla.

Henkistä kasvua...

...kevättä kohti. En ehkä ikinä pääse yli tästä ilta-auringosta. Onneksi ei tarvitsekaan. Krassikin tykkää.