torstai 28. kesäkuuta 2012

Makeempaa ku marsipaani

Onpas nyt tullut söpöjä juttuja vastaan viime päivinä. Jo ihan normaalistikin hymyilen harakanvarpaat korvissa asti touhukkaille taaperoille ja valaan näköisille pilville, mutta nyt on ilo jo ihan ylitsevuotavaista.




Luonnolliseti mikään ei liity mihinkään. Kuvissa silti arjen sulostuksia, sorsaemo poikineen keskellä aavaa Aurajokea sekä ihka oman jääpalamuottini sydämenmuotoisia jääpaloja iltoja viilentämässä. Lisäksi seisoin tänään puolen metrin päässä laulujoutsenesta, mikä oli yllättävän tuttavallista mutta silti vaati melkein nipistämään käsivartta.

Makeinta tässä päivässä on kuitenkin se, että olen viimeinkin oppinut tavan, jolla saa sitkeimmänkin lehtimyyjän karistettua langoilta: "Kiitos mutta ei kiitos, olen lähdössä just ens kuussa vuodeksi vaihtoon." Ja rauha kotimaassa on taattu ainakin seuraavaksi vuodeksi.


tiistai 26. kesäkuuta 2012

12h

Onnea on nukkua 12 tuntia putkeen oltuaan töissä niin väsynyt, että on kyseenalaista pystyykö pyöräilemän kotiin.


Nyt uuteen päivään.

Muistatteko, mitä on talvi?


sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Vaihtelevaa pilvisyyttä

Kun kesäsää muuttuu paisteesta sateeseen ja helteestä melkein hallaan, alkaa ympäriltä kuulua huokailuja kunnon suven perään. Kaivataan kuumaa asfalttia ja helteesä seisovaa ilmaa, porottavaa aurinkoa ja kuumia öitä. Mutta sateen rapistessa ikkunaan ja puiden taipuessa tuulessa minä tunnen itseni pitkästä aikaa tyyneksi.

Taidan olla syksyn lapsi. Innostun sadessani kaivaa kaapista esiin pitkähihaisia ja pyyhkiä vedenkeittimen ja teepurkit kesäpölystä käyttöön. Muistan taas syksyn raikkauden ja rauhoitun sohvannurkkaan. Sateella ei ole huonoa omaatuntoa siitä, että hengailee sisällä eikä viiletä tukka putkella kaupungilla. Sade ei vaadi mitään. Saa olla vaan.

Ja kuitenkaan sateella en ole vaan. Kesällä kun sadepäivät ovat parhaita mahdollisia kokkailupäiviä! Lapsuus kolmilapsisessa perheessä jätti jälkeensä tavan valmistaa paljon ruokaa kerralla. Aurinkoiset päivät voi nykyään puuhailla mitä haluaa, kun kaappi on viikon täynnä ruokaa yhden sadepäivän kokkailuista.

Viime viikon sateissa syntyi nokkospestoa ja linssipallukoita. Jo ruokaa tehdessä oli selkeä fiilis siitä, että tässä sellaista sapuskaa millaista ruoan tulisi olla. Palluroissa mausteita israelilaiselta torilta ja korianteria omalta ikkunalta, pestossa nokkosia kotimetsästä ja niissä taas rautaa koko kuukauden tarpeisiin. Luonnollista, terveellistä ja sairaan hyvää! Peston ohje on Uuden Mustan sivuilta, joten sitä on turha tähän eritellä. Linssipalleroiden resepti taas löytyi keväällä Divaani-lehdestä. Joistain ohjeista vaan tietää, että niissä on sitä jotain. Tässä sitä todella oli.



Linssipallukat

3 dl vihreitä linssejä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
5 aurinkokuivattua tomaattia
2 rkl korppujauhoja
2 rkl vehnäjauhoja
1 1/2 tl suolaa
1 tl intialaista mausteseosta
1 tl kurkumaa
1 tl chilimurskaa
3 rkl sitruunamehua
kourallinen hienonnettua persiljaa ja korianteria
Leivitykseen:
1/2 dl vehnäjauhoja
Paistamiseen:
3-4 dl ruokaöljyä

Huuhtele linssit runsaalla vedellä ja keitä niitä kattilassa noin kymmenen minuuttia. Valuta siivilässä ja jätä sivuun jäähtymään.

Pilko sillä aikaa sipulit ja aurinkokuivatut tomaatit. Kasaa kulhoon sekaisin linssit, sipulit ja tomaatit, mausteet, jauhot, yrtit ja sitruunamehu. Sekoita ainesosat sekaisin monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella. Tarkoituksena on saada tasainen tahna, mutta ainakin itselläni linssit jäivät osin kokonaisiksi mikä toimi ihan hyvin. Jos seos on kuivahkoa, lisää hieman öljyä.

Anna taikinan tekeytyä jääkaapissa noin tunti. Pyörittele siitä sitten paistoa varten pienten lihapullien kokoisia palleroita ja pyörittele ne vehnäjauhoissa. Kuumenna öljy teräskattilassa ja paista palluroita siinä noin 5-10 kpl kerrallaan (kattilan koosta riippuen) noin 2-5 minuuttia (palluroiden koosta riippuen). Kun pallurat ovat kullansävyisiä, nosta ne kauhalla talouspaperille jäähtymään ja valuttamaan ylimääräiset rasvat.  

Tarjoile lämpiminä vaikka perunoiden tai salaatin kera.


keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Minä syön briossin ja kuiskaan...

Aamupalojen ehdoton kuningatar on briossi. Suolaisenmakea pullainen leivonnainen, jossa on sisällä pinjansiemeniä ja suklaata. Sopivan iso nälkäiselle ja pieni ja herkullinen kylläiselle. Sen verran monimutkainen ja erilainen, ettei sitä tule leivottua kuukausittain, mutta kuitenkin niin simppeli, että sen halutessaan tekaisee nopeasti.
 
Ja silti. Briossi on minulle mysteeri.
 
Tietämykseni rajoittuu yhteen vuosikaudet omistamaani reseptiin ja Scandinavian Music Groupin kappaleeseen Casablanca. "Minä syön briossin ja kuiskaan: Casablancan loppuratkaisu on fiasko!" siinä lauletaan. Mistä olen reseptin kopionut ja miksi, sitä en muista. Miksi briossi liittyy Casablancaan, sitä en tiedä. (Vaikka laulu onkin edesauttanut sitä, että olen aikoinani katsonut Casablancan.) Onko briossissa aina täytettä? Onko se tarkoitettu aina aamupalalle? Onko se alkujaan ranskalainen? Jaotellaanko se suolaisiin vai makeisiin leivonnaisiin? Paistetaanko se aina vuoassa?
 
???
 
Koska haluan saada vastaukset näin tärkeään asiaan jostain muualta kuin Wikipediasta (jossa ei edes ollut suomenkielistä sivua briossille) jääköön aihe tällä erää mysteeriksi. Onneksi se on maukas sellaisenakin.
 
 

Pikkubriossit

9 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
100 g voita
1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 1/2 dl vettä
7 g kuivahiivaa
1 kananmuna

100 g suklaamursketta
1 dl pinjansiemeniä
voiteluun
1 kananmuna

Sekoita kulhossa jauhot, kuivahiiva ja suola. Nypi voi sekaan sormin niin, että taikinasta tulee kauttaaltaan murumaista. Sekoita mukaan sokerit ja tee keskelle syvennys.

Sekoita toisessa kulhossa vesi ja kananmuna. Kaada seos taikinassa olevaan syvennykseeen ja sekoita nesteet pikkuhiljaa kuiviin aineisiin. Tähän kannattaa käyttää sähkövatkaimen taikinakoukkuja, mutta esim. puuhaarukallakin homma hoituu. Vaivaa taikinaa pienellä nopeudella noin 5 minuuttia. Tavoitteena on pehmeä, kiiltävä ja joustava taikina. Jos taikinaa on vaikea käsitellä ja se tarttuu kiinni, lisää jauhoja lusikallinen kerrallaan. Jos et käytä taikinakoukkuja, vaivaa taikinaa pöydällä noin 10 minuuttia.

Siirrä sitten taikina kohoamaan - lämpimässä paikassa tähän kuluu 1 1/2 tuntia, jääkaapissa kohotusta voi jatkaa yön yli.

Kohotuksen jälkeen kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja levitä se taputellen isoksi neliöksi.
Ripottele päälle kolmasosa suklaasta ja pinjansiemenistä. Rullaa sitten taikina kasaan ja taputtele siitä uusi neliö. Toista niin, että kaikki täytteen on ripoteltu tasaisesti sisään. Pyörittele taikinasta tanko. Leikkaa se 12 palaan. Pyörittele kappaleista pallot ja asettele ne muffinivuokiin. Anna nousta tunnin ajan.

Voitele briossit kananmunalla ja paista niitä 200 asteisessa uunissa n. 20 minuuttia, kunnes ne ovat kullanruskeita ja kohonneita. Anna jäähtyä ja tarjoile lämpiminä.


tiistai 19. kesäkuuta 2012

Pieniä ihmeitä

Mieltä ylentää ja uskoa omiin puutarhurinkykyihin luo se, että kaikkien odotuksien vastaisesti tästä...

...on päästy tähän!


Jaa että muka tuontikasvikset säteilytetään niin ettei niistä voi kasvaa mitään, ja että avokado kasvatetaaan vesilasissa lilluttelemalla. In your face! Ah onnea.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Parast aikaa parasta aikaa


Kesä ja kärpäset. Tentti ja tuuletin. Aurinko ja aamulenkki. Ilo ja ilta. Summertime feeling vaikka ei oo edes helle ja nyhjään sisällä lukemassa kesätenttiin. Mutta sitä jotain vaan levittää ilmaan tuo suloisesti hurraava pikku tuulettimeni.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Yhdistelmiä

Ikinä ei voi tietää mitä saa aikaan, kun yhdistää kaksi vahvasti kokemaansa ainetta.

Kaksi hyvää - suklaa ja pulla = kamalaa.
Kaksi pahaa - kesäkeitto ja kookosmaito = hirrrrveää
Kaksi toimivaa - valkosuklaa ja metsämansikka = mitäänsanomatonta
Kaksi mitäänsanomatonta - parsakaali ja linssit = herkkua
Suosikki ja inhokki - puolukka ja inkivääri = ihana yllätys
Kaksi just hyvää - porkkana ja chili = järkyttävää
Yksi outo ja yksi varma - munakoiso ja valkosipuli = namia

Joskus sitä vaan saa aikaan hyvän kombinaation, joksus epäonnistuu täydellisesti. Joskus kaksi toimii hyvin yhdessä ja toisessa ruoassa niitä ei saa yhdistettyä millään.

Mutta yökki ja herkku - punajuuri ja aurajuusto = tosi hyvää!

En tykkää yhtään punajuurista. Ainoa kiva asia niissä on hauska väri. Lapsesta asti olen kieltäytynyt syömästä niitä missään muussa kuin kahdessa muodossa - Forssan punajuurisalaatissa, jossa on tarpeeksi majoneesia peittämään punajuurien makua, ja tässä äitin kehittämässä paistoksessa. En tiedä oliko yrityksenä saada nirsot lapset syömään punajuurta vai ihan vain kokeilla omia suosikkejaan keskenään, mutta äiti onnistui aikanaan tarjoamaan meille punajuurta minunkin hyväksymässä muodossa. Taikakeinona oli heittää pataan melkein kokonainen aurajuusto. Ja kas vain, se kumoaa sopivasti punajuuren maun. Kombinaatio on niin hyvä, että se sai minut ostamaan punajuuria ihan omaankin keittiöön.




Aura-punajuuri-paistos

3 punajuurta
2 porkkanaa
1 sipuli
1 1/2 dl vettä
suolaa
pippuria
3/4 aurajuustokolmio

Pilko tai suikaloi juurekset ja hienonna sipuli. Paista niitä pelkiltään paistinpannulla niin, että ne pehmenevät mutta eivät ruskistu. Kun juurekset alkavat olla pehmeitä ja sekoittunet hyvin, kaada joukkoon vesi ja mausteet. Sekoita ja anna hautua noin vartti.

Sekoita seosta aika ajoin. Murustele sitten joukkoon aurajuusto ja sekoita huolellisesti. Anna paistoksen hautua vielä ainakin 10 minuuttia tai maun mukaan - itse tykkään ihan pehmeästä ja mehevästä seoksesta. Tarjoile riisin tai perunoiden kera nauttien.



lauantai 9. kesäkuuta 2012

Vegaaniset suklaamuffinssit

Vaikka itse olen aika rento kasvissyöjä, jolle kelpaa niin kala kuin maito ja munat, löytyy yliopiston kaveripiiristä parikin vegaania. Niinpä yhteisissä meiningeissä on aina otettava huomioon vähän tarkemmin, mitä pöytään laittaa. Koska en todellakaan tahdo olla niin tylsä, että tarjoaisin aina porkkanaa ja dippiä, kuten joskus näkee, koetan yleensä etsiä jotain kivaa kaikille sopivaa leivottavaa.

Olen vegaanisessa leivonnassa kuitenkin ihan lapsenkengissä. Soijamaidot, pehmeät tofut ja kananmunankorvikkeet ovat täyttä hepreaa, ja yleensä vegaaniset reseptit kuulostavat sekä vaikeilta että kalliilta. Todennäköisesti se johtuu vain tottumuksesta, mutta anyhow, olen tähän mennessä lähinnä muunnellut vanhoja reseptejäni vegaanisiksi.

Niin tein tälläkin kertaa, kun läksiäisiin kaivattiin jotain nyyttärivietävää. Vanha kesäkurpitsakakkuohje sai muuntautua vegaanisiksi porkkanamuffinsseiksi. Kananmunan osaan korvata omenahillolla ja kaupasta löytää yleensä jotain vegaanista suklaata, joten tällä kertaa homma hoitui helposti. Muffinssit olivat siitä käteviä, etteivät ne kaivanneet lautasia tai lusikoita avukseen, ja makukin oli loistava. Porkkana tuo taikinaan sopivasti kosteutta ja mehevyyttä, ja suklaasta saadaan tiivis maku. Mission compeleted!

Suklaaporkkanamuffinssit

3 1/2 dl vehnäjauhoja
2/3 dl kaakaojauhetta
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 1/2 dl omenahilloa
2 dl ruokaöljyä
3 dl raastettua porkkanaa
100 g tummaa suklaata
Sekoitta kulhossa keskenään jauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola. Raasta porkkana pieneksi raasteeksi ja palastele suklaa pieniksi kuutioiksi. Jätä kaikki odottamaan sivuun.
Vatkaa sähkövatkaimella sokeri ja omenahillo sekaisin ja kuohkeahkoksi. Lisää sekaan puolet öljystä ja sekoita hyvin. Kaada kuivat aineet joukkoon ja sekoita voimakkaasti lastalla. Lisää vähitellen loppu öljy mukaan. Taikina on vielä kuivahkoa ja kovaa, mutta älä huoli.
Nyt lisää taikinaan porkkanaraaste ja sekoita hyvin. Taikinan pitäisi pehmetä ja kostua, mutta jos niin ei tapahdu, lisää vielä vähän öljyä. Sekoita sitten joukkoon vielä rouhittu suklaa.
Täytä muffinivuoat 2/3 täyteen ja paista niitä 200 asteessa keskitasolla 10-20 minuuttia, aika riippuu paljon uunista. Jäähdytä ritilällä.

Kesäyön jännitysnäytelmä!




Kerrankin oli kamera oikeaan aikaan mukana tänään, kun pyöräilin töistä kotiin. Aurajoen rannoilla vaeltelevat ihmiset olivat keskittyneet seuraamaan jännitysnäytelmää, jonka aiheutti aiemmin illalla nähty kuumailmapallo. Sillä vaikka se oli alkumatkasta leijaillut korkeuksissa, oli nyt korkeus pudonnut niin alas että yksi jos toinenkin jännitti putoaako pallo jokeen!

Pallo oli niin matalalla, että se olisi voinut koskettaa laivojen mastoja, ja kadulle kuuli selvästi kohinan kun siihen yritettiin toivottomasti puhaltaa liekeillä kuumaa ilmaa. Miten sattuikin, että juuri joen kohdalla se jäi melkein paikalleen moneksi pitkäksi hetkeksi.Rannoilla kävi kuhina, ja moni oli jo aivan valmiina kaivamaan puhelinta ja soittamaan pelastuslaitosta noukkimaan lentäjiä aalloilta.

Mutta kuten elämässä yleensä, tässäkin kävi lopulta hyvin. Pallo sai uudelleen korkeutta, lähti tuulen mukana liikkeelle ja liiteli jo kohta kattojen yllä. Kuvat on näpätty vasta kyseisessä vaiheessa, eli parhaimillaan (pahimmillaan?) korkeutta oli noin puolet tuosta. Kukin tahollaan saattoi jatkaa matkaa syvään huokaisten. Itse kyllä salaa mietin, kuinka jännää se olisi ollut, jos se olisi oikeasti pudonnut!


keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Liian makeaa

Nyt ei tee mieli kuullakaan makeasta, saati valkosuklaasta.


Tässäpä kuva viime keskiviikolta. Vietin viikon kotipuolessa rakennellen kakkuja pikkusiskojen lakkiaisiin.  Neljä täysikokoista täytekakkua nieli muun muassa kuvassa näkyvät vuoret valkosuklaata ja kermaa.

Ei kun ai niin. Kermaa ja rahkaahan piti ostaa lisää...