lauantai 9. kesäkuuta 2012

Kesäyön jännitysnäytelmä!




Kerrankin oli kamera oikeaan aikaan mukana tänään, kun pyöräilin töistä kotiin. Aurajoen rannoilla vaeltelevat ihmiset olivat keskittyneet seuraamaan jännitysnäytelmää, jonka aiheutti aiemmin illalla nähty kuumailmapallo. Sillä vaikka se oli alkumatkasta leijaillut korkeuksissa, oli nyt korkeus pudonnut niin alas että yksi jos toinenkin jännitti putoaako pallo jokeen!

Pallo oli niin matalalla, että se olisi voinut koskettaa laivojen mastoja, ja kadulle kuuli selvästi kohinan kun siihen yritettiin toivottomasti puhaltaa liekeillä kuumaa ilmaa. Miten sattuikin, että juuri joen kohdalla se jäi melkein paikalleen moneksi pitkäksi hetkeksi.Rannoilla kävi kuhina, ja moni oli jo aivan valmiina kaivamaan puhelinta ja soittamaan pelastuslaitosta noukkimaan lentäjiä aalloilta.

Mutta kuten elämässä yleensä, tässäkin kävi lopulta hyvin. Pallo sai uudelleen korkeutta, lähti tuulen mukana liikkeelle ja liiteli jo kohta kattojen yllä. Kuvat on näpätty vasta kyseisessä vaiheessa, eli parhaimillaan (pahimmillaan?) korkeutta oli noin puolet tuosta. Kukin tahollaan saattoi jatkaa matkaa syvään huokaisten. Itse kyllä salaa mietin, kuinka jännää se olisi ollut, jos se olisi oikeasti pudonnut!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti