lauantai 9. kesäkuuta 2012

Vegaaniset suklaamuffinssit

Vaikka itse olen aika rento kasvissyöjä, jolle kelpaa niin kala kuin maito ja munat, löytyy yliopiston kaveripiiristä parikin vegaania. Niinpä yhteisissä meiningeissä on aina otettava huomioon vähän tarkemmin, mitä pöytään laittaa. Koska en todellakaan tahdo olla niin tylsä, että tarjoaisin aina porkkanaa ja dippiä, kuten joskus näkee, koetan yleensä etsiä jotain kivaa kaikille sopivaa leivottavaa.

Olen vegaanisessa leivonnassa kuitenkin ihan lapsenkengissä. Soijamaidot, pehmeät tofut ja kananmunankorvikkeet ovat täyttä hepreaa, ja yleensä vegaaniset reseptit kuulostavat sekä vaikeilta että kalliilta. Todennäköisesti se johtuu vain tottumuksesta, mutta anyhow, olen tähän mennessä lähinnä muunnellut vanhoja reseptejäni vegaanisiksi.

Niin tein tälläkin kertaa, kun läksiäisiin kaivattiin jotain nyyttärivietävää. Vanha kesäkurpitsakakkuohje sai muuntautua vegaanisiksi porkkanamuffinsseiksi. Kananmunan osaan korvata omenahillolla ja kaupasta löytää yleensä jotain vegaanista suklaata, joten tällä kertaa homma hoitui helposti. Muffinssit olivat siitä käteviä, etteivät ne kaivanneet lautasia tai lusikoita avukseen, ja makukin oli loistava. Porkkana tuo taikinaan sopivasti kosteutta ja mehevyyttä, ja suklaasta saadaan tiivis maku. Mission compeleted!

Suklaaporkkanamuffinssit

3 1/2 dl vehnäjauhoja
2/3 dl kaakaojauhetta
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 1/2 dl omenahilloa
2 dl ruokaöljyä
3 dl raastettua porkkanaa
100 g tummaa suklaata
Sekoitta kulhossa keskenään jauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola. Raasta porkkana pieneksi raasteeksi ja palastele suklaa pieniksi kuutioiksi. Jätä kaikki odottamaan sivuun.
Vatkaa sähkövatkaimella sokeri ja omenahillo sekaisin ja kuohkeahkoksi. Lisää sekaan puolet öljystä ja sekoita hyvin. Kaada kuivat aineet joukkoon ja sekoita voimakkaasti lastalla. Lisää vähitellen loppu öljy mukaan. Taikina on vielä kuivahkoa ja kovaa, mutta älä huoli.
Nyt lisää taikinaan porkkanaraaste ja sekoita hyvin. Taikinan pitäisi pehmetä ja kostua, mutta jos niin ei tapahdu, lisää vielä vähän öljyä. Sekoita sitten joukkoon vielä rouhittu suklaa.
Täytä muffinivuoat 2/3 täyteen ja paista niitä 200 asteessa keskitasolla 10-20 minuuttia, aika riippuu paljon uunista. Jäähdytä ritilällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti