Läpi alkutalven haaveilemani päiväretket Pohjois-Jyllannissa tuntuvat lipsuvan käsistä. Aina on jotain: luento, kylmä, tanskantunti, sade, väsy... Ja viimeisimpänä tietenkin se ikuisuusflunssa. Tauti tuntui kuitenkin lopullisesti kaikonneen viikko sitten lauantaina. Heti sunnuntaina hyppäsin kaverini kanssa junaan ja ajelin tutustumaan Frederikshavniin.
Frederikshavn on parinkymmenentuhannen asukkaan satamakaupunki Aalborgista pohjoiseen. Junalla sinne matkustaa puolitoista tuntia, lähinnä koska juna kiertää kaikki alueen suuremmant kylät ja hidastaa pienempien kohdalla. Autolla matka taittuisi alle tunnissa. Yksi Suomesta kaipaamani asia on kuitenkin junamatkailu, joten matkasimme kohteeseen kiskoja pitkin maisemia katsellen ja matkustamisen tunnetta fiilistellen.
Sunnuntain piti olla kaunis päivä, mutta kuten on tullut todettua, Tanskassa säätä ei voi ikinä varmuudella ennustaa. Nytkin Jyllannin ylle vyöryivät ukkospilvet ja jo junasta näimme kuinka sade piiskasi maaseutua. Perillä odotimme hetken asemalla pahimman sateen laantumista ennen kaduille sukeltamista. Jossain vaiheessa nälkä voitti ja uskaltauduimme ulos, mutta se päätös johti märkiin kenkiin ja rännän ravistelemiseen sateenvarjon päältä. Ei kovin lupaava alku retkelle.
Pikkuhiljaa sade kuitenkin taukosi, löysimme pääkadun oikeaan päähän ja löysimme ravintolan joka oli auki. Tanskassa matkailu sunnuntaisin kun on hieman haastavaa - paikat tuppaavat olemaan kiinni kaikkialla. Nytkin ohitimme monta pimeää ruokapaikkaa ennen kuin näimme maailman ihanimman kyltin: "Come in, we're open!" Kohmeisin sormin kuorituduimme takeistamme ja tilasimme herkulliset hampurilaiset.
Frederikshavnia ei ole siunattu kovin monella turistikohteella, ja sesongin ulkopuolella ne vähätkin taisivat olla kiinni. Kesällä kaupunki pääsee varmasti oikeuksiinsa - on kaunis keskuskatu, puistoja, rantabulevardia ja palmurantaa. Nyt saimme vain katsella kuvia siitä, mitä olisi voinut olla tarjolla ja kuvitella, miltä tuntuisi maata kesällä palmujen katveessa tanskalaisella hiekkarannalla.
Lauttayhteydet Ruotsiin ja Norjaan ovat ehkä asia, joka vetää eniten ihmisiä Frederikshavniin. Kävelysilta keskustasta terminaaleihin oli mainittu kaupungin turistisivuillakin yhtenä mukavana käyntikohteena. Sinne myös me pakenimme tuulta. Ylhäältä saikin paremman käsityksen kaupungista, ja varsinkin sen suuresta satamasta. Nostokurkien, lauttojen ja autoparkkien lomassa kaverini kehitti akuutin matkakuumeen Göteborgiin, jonne matkaaminen olisi käynyt kyltin mukaan hämmästyttävän nopeasti. Lautan lähtöön oli kuitenkin turhan monta tuntia, joten palasimme keskustan kaduille.
Koska myöskään yksikään kahvila ei ollut auki, haahuilimme keskustan kaduilla kauniita taloja bongaillen ja hiljaisuutta ihmetellen. Näimme raatihuoneen ja musiikkitalon, kauniin hotellin ja monta tyhjää liiketilaa. Kun kiinnostavat kadut alkoivat loppua, käännyimme takaisin juna-asemaa kohti.
Aseman vieressä koetimme tutustua vielä kirkkoon, jonka ovi oli lukossa, sekä kaupungin matkailumainoksia kuvallaan koristavaan Krydttårrnetiin, joka sekin oli lukittu. Esittelykylttejäkään ei ollut. Mystisen tornin tarina ei siis selvinnyt, ja käteen jäi vain kasa turistikuvia sen edessä. Sen sijaan kymmenen metrin päässä olevan kiven vieressä oli iso kyltti, joka kertoi siitä miten kivi oli nostettu satamasta ja tuotu aseman pihaan. Tapauksesta oli laadittu oikein runo. Koko paluumatkan ajan hämmensi, miksi kiven olisi pitänyt kiinnostaa enemmän kuin tornin.
Sellainen oli siis Frederikshavn. Hieman synkästä tarinasta huolimatta matka sinne oli mukava ja virkistävä. Kotoisa kaupunki on varmasti varsinkin kesällä mukava matkakohde, ja räntäsateessakin sen kaduilla oli kiinnostavaa tallustaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti