Kukkamekossa konserttiin

Tässä on Aalborgin Musikkens Hus.

Kaupungin musiikkiskenen sydän, symfoniaorkesterin koti ja mahtava konserttipaikka. Valtava rakennus hätkähdyttää ja ihmetyttää, mutta jotenkin silti istuu täydellisesti vuonon rantaan, entisten tehtaiden keskelle. Pari vuotta sitten valmistunut konserttitalo olikin yksi pakollisista käyntikohteista, kun turisteilimme siskojen kanssa Aalborgissa tammikuussa. Silloin kiertelimme taloa ristiin rastiin, mutta itse suuren konserttisalin ovet pysyivät (suruksemme) lukittuina. Pettyneinä poistuimme kahvittelemaan muualle.

 Pääsin kuitenkin vierailemaan Musikken Husissa uudelleen viime viikolla, tällä kertaa vähän eri merkeissä. Tanskantunneilla olen ystävystynyt ranskalaisen Aalborgin sinfoniaorkesterissa huilua soittavan naisen kanssa. Yhdessä hänen ja kiinalaisen ystävämme kanssa saimme idean tulla katsomaan orkesterin esitystä kevään aikana. Valittiin näytös, huilistiystävä hankki ilmaisliput, ja viime torstaina saavuin kukkamekossani Musikkens Husin aulaan.

Konsertti, johon päädyimme, keskittyi slaavilaiseen klassiseen musiikkiin. Ensimmäisenä orkesteri esitti mielettömän hienon Smetanan Moldaun, jonka tahdissa aika katosi ja hymy nousi huulille. Seuraava sävellys oli modernimpaa tuotantoa, Lutoslawskin sellokonsertto vierassellistin säestämänä. Tauon jälkeen kuulimme Dvorákin Sinfonia nro 7:n (d-mol, op. 70). Lukuisien encorien ja yleisön poistumisen jälkeen piipahdimme vielä kaverini kanssa lavalla onnittelemassa ja kiittelemässä uskomattoman taitavaa ystäväämme. Kokonaisvaltainen elämys siis, harvoin pääsee näkemään konserttisalin lavalta käsin! 

Oli myös mielenkiintoista istua yleisössä kiinalaisen kaverin kanssa. Omakin tietämykseni klassisesta musiikista on hyvin heikkoa, mutta silti pääsin selittämään paljonkin asioita konserttiin liittyen. Esimerkiski puhuimme siitä, mikä on sinfonia, mikä on encore ja miksi esiintyjät menevät ja tulevat eteen ja taakse taputusten aikana. Kulttuurierot saivatkin katsomaan konserttia taas vähän eri tavalla, ja pohdin kyllä itsekin että mitäs järkeä tässä lavalle ja sieltä pois ramppaamisessa on. Niin monta asiaa tulee otettua itsestäänselvyytenä, kun kukaan ei ole niitä kyseenalaistamassa. 

Hämmästelyn ja kummastelun lisäksi nautimme silti konsertista valtavasti. Konsertin jälkeen tuntui siltä, ettei opiskelupäivän iltaa voisi paremmin rentoutuen käyttää.