Kummallista aikaa kevättalvella

Se sanonta, että jos ei toisesta kuulu mitään tarkoittaa usein että sille kuuluu hyvää, pitää ihan paikkansa. Hyvää kuuluu tännekin, vaikkei täältä kuulukaan kuulumisia. 

Arki pitää kiireisenä. Kun luentoja on vain kahdeksan viikon ajan, tuntuu fiksulta tämä aika oikeasti keskittyä opiskeluun ja taustamateriaalien lukemiseen. Se tarkoittaa kirjastopäiviä ja tietokoneen tuijottamista, ja tuntuu juuri nyt tosi hyvälle. Motivaatio huitelee tosi korkealla, ja aiheet kiinnostavat.

Opiskeluintoa vauhdittaa varmasti myös kevät. Vaikka täälläkin on tullut pari päivää kaatamalla räntää ja vettä, ja vaikka ulkona kävellessä voisi kylmyyden perusteella luulla että on maaliskuun sijana marraskuu, on silti selkeästi kevät. Valo kasvaa. Ikkunoista kajastaa valo aamuisin, ja kirjastosta lähtiessäkin voi vielä nähdä palan sinistä taivasta. Se tekee ihmeitä, ja saa aikaan jokakeväisen ilmiön että alan herätä aamuisin aikaisin ja pirteänä. Ihanaa!

Olen kotiutunut Aalborgiin aina vain paremmin ja paremmin. Jossain vaiheessa ajattelin, etä tässä se on, nyt olen kotiutunut, mutta eihän se niin mene, ei paikoilleen asettuminen lopu koskaan. Se on prosessi, muuttumista, joka jatkuu viikosta toiseen. 

Viime aikoina olen yhä enemmän löytänyt kaupungin eri puolia, sivukatuja ja uusia kauppoja. Olen rutinoitunut ruoka-ostosteni suhteen syksyn villin tätäkin-pitää-kokeilla- vaiheen jälkeen. Kaupungilla ja kirjastossa on alkanut tulla vastaan tuttuja. Se on aina jotenkin asettumisen merkki - alkaa tuntea sen verran ihmisiä, ettei enää koe kulkevansa ulkona ihan anonyyminää.

Olen myös hakenut opiskelija-asuntoa Turusta ja pohtinut paljon sitä miten saan kaikki tavarani takaisin kotimaahan. Aikaa elellä täällä on enää kolme kuukautta. Syksyllä sellainen ajanjakso tuntui valtavan pitkältä, ja oikeastaan vielä helmikuun alussakin. Nyt yhtäkkiä tuntuu kuin aika olisi vetäisty jalkojen alta ja viikot juoksevat kohti kotiinpaluuta. Kai se merkitsee vähän sitä, että enää ei huvita niin paljon palata. 

Vielä tammikuun lopussa haikailin armottomasti Turkuun ja Suomeen. Nyt mieli on heittänyt kuperkeikan - Aalborg onkin se mistä tykkään ja missä viihdyn. Ajatus täältä lähtemisestä onkin vähän vaikea. 

Nämä fiilikset kuitenkin tulevat ja menevät. Mikä on niitä pysyvämpää on se, että valitsin hyvän vaihtopaikan, ja että nyt ehdin vielä kolme kuukautta nauttia tanskaelämästä ennen paluuta kotiin. Sillä vaikka tänne on ihmeen hyvin kotiutunut, on Suomi silti se koti.