Viikonloppuna kodin käytävät ovat kaikuneet yskimisestä ja niistämisestä. Kolme neljästä kämppiksestä on kovassa flunssassa, ja me kaksi tervettä pestään käsiä ja toivotaan ettei tauti hyppää meihin. Tyttöpärät ovat kyllä ihan flunssan kaatamia, sääliksi käy. Onkin kiva että pystyy tekemään edes jotain toisten hyväksi. Olen keittiössä ollessani lämmitellyt muille teevettä valmiiksi ja toipilaisin törmätessäni tarjoutunut käymään kaupassa ja apteekissa jos on tarve. Keksejäkin leivoin, ja siivosin muidenkin osuudet.
Muiden autteleminen on erityisen mukavaa nyt keväällä, kun taloon on osunut vallan mukavat kämppikset. Asun siis taas neljän tytön kanssa. Syksyltä tuttu on espanjalainen tyttö, minkä lisäksi tyhjiin huoneisiin saapui helmikuun alussa filippiiniläinen, nepalilainen ja guatemalalainen tyttö. Kolme uutta asukasta tunsivat toisensa etukäteen, sillä he olivat edellisen lukukauden opiskelemassa Lontoossa. Ja on oikeastaan aika mukavaa että heillä oli jo valmiiksi oma porukka - kotona on sen ansiosta vähän kotoisampaa, minkä lisäksi mun on helpompi hoitaa asioita kun yhdelle mainitseminen vie uutiset perille kaikille kolmelle.
Tullaan muiden asukkien kanssa tosi hyvin toimeen - jokainen hoitaa omat sotkunsa ja pitää kiinni siivousvuoroista. Lisäksi meillä on aika lailla sama rytmi arjessa. Varsinkin uudet tytöt viihtyvät syksyn kämppiksiä enemmän kotona, mikä on kivaa koska talo ei tunnu nyt niin autiolta. Vaikka kaikki edelleen syövät lähinnä omissa huoneissa, kantautuu eteisen pöydän äärestä kuitenki aina silloin tällöin iloista rupattelua, ja keittiössä kokkaillessa saa yleensä jonkun seurakseen.
Ennen Tanskaan lähtemistä en ollut asunut koskaan yhdessä muiden kanssa, jos perhettä ei lasketa. Sain siis syksyllä kertalaakista aikamoisen muutoksen asuinolosuhteisiin - omasta rauhasta neljän eri kulttuureista saapuvan kanssa asumaan. Vaikka syksyllä välillä kirosinkin yhteisasumista, on se nyt ajateltuna ollut tosi hyvä valinta. Syksyistä tuskailua tahditti varmasti eniten se, ettei talossa ollut yhteisiä sääntöjä, varsinkaan sen siivoamisen suhteen, ja se että moni kämppiksistä oli alle parikymppisiä kodinhoitotaidottomia lapsosia. Silloin olikin varmaan aika hyvää tuuria, että loppusyksyn meitä asui täällä vain kolme, ja olin usein ainoa kotona.
Nyt, yhdessä sopimisen ja enemmän samanhenkisten kämppisten kanssa elo on vallan mukavaa. Omassa huoneessa, ja usein yhteistiloissakin, on oma rauha, mutta juttuseura ei ole koskaan kaukana. Vaikka kovin läheisiksi ei olla näidenkään kämppisten kanssa tultu, on silti mukava päästä pitkien opiskelupäivien lomassa kyselemään jonkun toisen kuulumisia ja kuuntelemaan seinien läpi kantautuvaa rupattelua. On mielenkiintoista kuulla eri opinto-ohjelmien sisällöstä ja vilkuilla miten eri tyypit tekevät ruokansa. Ja on ihanaa kun taudin iskiessä tietää että seinän takana on joku, joka ostaa buranaa jos itse ei pysty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti