Jotenkin oon aina ajatellut että tää mun ekoiluinto on ihan omaa keksintöäni. Että jossain vaiheessa olen vain hoksannut miten pitää toimia eettisesti ja kestävästi ja alkanut soveltaa sitä omaan elämään. Vihreistä arvoista on tullut niin iso osa omaa identiteettiä, että olen alkanut ajatella niiden olevan sisäsyntyisiä, jotain minkä minä itse olen itselleni löytänyt.
Mutta eihän se nyt niin mene.
Tässä yhtenä päivänä aloin ajatella, että mitä kaikkea ekologisen elämän malleja olenkaan saanut vanhemmiltani jo lapsesta asti. Mieleen tulvi vaikka mitä pieniä juttuja, jotka ovat aina olleet arkea ja itsestäänselvyys. Niiden arvon olen alkanut ymmärtää vasta nyt, kun omassa elinpiirissäni tapaan ihmisiä joille esimerkiksi kierrättäminen on jotain täysin vierasta.
Ympäristötietoisuuden siemenet on kylvetty minuun jo pienenä - varmaan ihan tahattomasti, ja onneksi ilman paatosta. Nykyään monet asiat ovat jo niin itsestäänselviä, että en aina edes tajua toimivani tietyn periaatteen mukaan. Tästä (ja paljosta muustakin) saan kiittää ihania vanhempia, joilla on jalat maassa ja järkeä päässä.
Asioita joita kotona tehtiin ekoillen:
-Kierrätys
Minulle on aina ollut itsestäänselvyys että lasitölkit ja metallipurkit kierrätetään. Sehän on superhelppoa varsinkin kaupungissa - samalla vaivalla ne kantaa keräysroskikseen kuin veisi sekajätteeseen. Italiassa tunsin tekeväni kamalan rikoksen kun jouduin heittämään käytetyt paristot tavalliseen roskikseen. Mieleeni kun on iskostettu, että ne menevät ihan omaan kierrätyspisteeseensä. Vieläkin harmittaa se epäympäristöteko.
-Perunat
Meillä syötiin aina perunaa. Makaroni oli harvinaisuus, samoin riisi. Peruna tuli omasta maasta ja se nostettiin syksyisin koko suvun voimin. Lapsena haikailtiin spaghetin perään, mutta nyt kannan kotimaan perunoita junassa Turkuun. Helppouden ja terveellisyyden lisäksi kun ne sattuvat olemaan yksi ilmastoystävällisimmistä ruoista.
-Jääkaapintyhjennysruoka
Tämä oli yksi viikottainen ruokalaji. Aina ajoittain kaikki jääkaappiin säilötyt aterianloput yhdisteltiin sopiviksi aterioiksi. Jokaisella saattoi olla lautasella eri ruokaa tai kolmea eri sorttia, mutta hukkaan ei heitetty mitään. Nykyään sitä sanottaan nollahävikiksi, ja sitä harrastan yhä - viime viikollakin heitin kuivuneet ruisleivänpalat tomaattikeittoon ja sain palkakseni loistavan suuruksen ja täyttävän keiton.
-Kauppakassi
Supermarkettiin lähdettiin aina kahden kangaskassin kanssa. Toiseen tuli aina maidot, toiseen muut. Vain harvoin tarvittiin muovikassi lisäksi - ja kun tarvittiin, sekin pääsi monta kertaa uudelleenkäyttöön. Kangaskasseja kannustetaan nykyäänkin käyttämään yhä enemmän ja enemmän, vanhempani taitavat yhä kuljettaa kaupassa sitä kohta 30 vuotta vanhaa sinistä kassiaan. Respect.
- Miljoonat minigrip-pussit
Järkytyin viime kesänä kun kaverit meinasivat heittää pois ehjän minigrip-pussin. Meillä ne aina pestiin ja käytettiin uudestaan niin monta kertaa, että pussiin ilmestyi reikä. Muovi kestää pienen ikuisuuden, miksi siis heittää hyviä pusseja pois ja ostaa uusia tilalle? Kesäretkellä kuljetin minigripin kotiin, pesin sen ja laitoin uuteen käyttöön.
Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Kompostointi, sienestys, suomalaiset elintarvikkeet, hunaja, pyöräily, oma kasvimaa, serkuilta kierrätetyt vaatteet, tavaroiden korjailu uuden ostamisen sijaan, luonnon lähellä asuminen... Kaikki asioita, joista nyt ekologista elämää tavoittelevat haaveilevat - minä mukaanlukien. Joko ne olivat 90-luvulla itsestäänselvyyksiä tai sitten vanhempani olivat jonkinlaisia edelläkävijöitä, ihan sama. Tärkeintä on, että olen onnekas kun sain elää niin hyvälle pohjalle perustuvan lapsuuden, ja että sain tälläiset kantavat eväät aikuisuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti