Jotain kummaa on nyt ilmassa. Olen jatkuvasti ihan tippa linssissä ja pala kurkussa milloin mistäkin elämää suuremmasta ihanasta. Tai niin. Taidan kyllä pakahtua vähän aina ja kaikesta, joten ehkä tässä ei nyt olekaan mitään erityistä toukokuun taikaa. Rentoutuneena vain on alttiimpi vaikutteille ja näkee maailman kirkkaammin.
Aikoinaan parin vuoden takaisessa burn outissani tuntui siltä, etten enkää koskaan iloitse mistään. Kaikki normaalit ilonaiheet tuntuivat kadonneet, eikä mikään koskettanut. Kaikki oli surkeaa ja kamalaa ja toivotonta, ja pahinta oli se miten tuntui että sellaista elämä aina tulee olemaan.
Nyt mietin tuota aikaa, kun löysin itseni kadulta maailman leveimmän virneen ja keveimmän askeleen seurasta. Miten sitä silloin tuntui että koskaan ei enää ole iloinen, ja nyt on monta kertaa päivässä niin iloinen että haluaisi heittää kärrynpyöriä. Vaikkei edes tapahtu muuta kuin arkisia asioita. Vaikka vain kävisi kaupassa. Miten nykyään osaa taas iloita niin pienistä asioista ja katsoa ympärilleen niin onnellisena ja kiitollisena. Kaikki menee kyllä hyvin. Kaikki järjestyy kyllä.
Perjantaina suuntasin kirjastoon palautelemaan kirjakasojani, ja sisäpihän ohi kävellessä bongasin sieltä puhallinorkesterikonsertin. Yhtään epäröimättä marssin yleisön sekaan istumaan, ja ajoitus oli täydellinen - konsertti alkoi samantien. Orkesteri soitti letkistä, klassista ja Game of Thrones -tunnusmusiikkia, minä hymyilin niin että suupieliä särki, nostin edessä istuvalta pudonneet servetit maasta ja nyyhkin hiljaa mielessäni kun eturivun pikkujäbä huudahteli "Bravo!"
Töissä olen saanut sekä istua tietokoneen ääressä että kierrellä aurinkoisella kampuksella papereita kuljetellen. Molemmista hommista tykkään niin paljon että hämmentää - minäkö oikeasti nautin toimistotyöstä? Kyyneleet meinasi tuoda töissä silmiin varsinkin yliopiston sivuilta löytynyt sääksikamera, josta olen ottanut tavakseni seurailla lintupariskunnan pesimispuuhia aina kun ajatukset kaipaavat lepoa. Sääksenpesä ja maisema Airiston ylle tuo toimisoon palan luontoa. Jotenkin se, että siellä ne linnut juuri sillä hetkellä elelee ja lentelee tekee maailmasta vähän todemman.
Vähän todemmaksi on tullut tämän viikon lopulla myös ensi vuoden vaihto - sain sekä asunnon että syksyn opinto-ohjelman tiedot sähköpostiini! Jälkimmäisestä fiilikset oli huikeat ja liikuttuneet, jotenkin tajusin taas hieman enemmän että oikeasti lähden Tanskaan. Ja että oikeasti saan opiskella niitä huikeita kursseja! Onnentyttö. Asuntoilmoitukseen ensireaktioni oli sen sijaan apua. Apua oikeasti tuonne sitä mennään asumaan.
Mutta hetken päästä teki mieli taas tehdä kärrynpyöriä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti