torstai 28. elokuuta 2014

Muoviton syyskuu täältä tullaan!

Lasken jo päiviä ensi kuun alkuun, sillä siitä tulee mielenkiintoisin hetkeen. Maanantaina nimittäin alkaa Muoviton syyskuu!


Muoviton syyskuu on kampanja, joka pyrkii kuukauden ajan herättämään ihmisiä turhan muovinkäytön suhteen. Maapallo hukkuu muoviroskaan, ja jatkuva kulutus sekä likaa ympäristöä että tuottaa älyttömästi päästöjä. Muovittoman syyskuun tavoitteena onkin, että jokainen osallistuja pohtisi omaa muovinkäyttöään kuukauden ajan. 

Yleisenä tavoitteena ja helpoimpana osallistumismuotona on korvata muovikassit esimerkiksi kangaskassein tai muilla kestävillä keinoilla. Kaupan kassalla voisi valita vaikka paperikassin, jos oma kauppakassi on jäänyt kotiin, ja hedelmät kuljettaa kotiin jossain muussa kuin muovin sisään pussitettuna. Pieni teko, joka kuukaudessa vaikuttaa jo paljon yksilön muivonkäyttöön.

Itse ajattelin kuitenkin mennä hieman pidemmälle. 

Syyskuun ajan pyrin olemaan ostamatta mitään muovia. Pannassa ovat niin muovipussit, muovin käärityt vihannekset kuin muovipurkeissa saatavat rahkat ja jugurtit. Mutta samoin muovittomuus tarkoittaa, etten voi ostaa vessapaperia, hammasharjaa, nenäliinoja, lääkkeitä, shampoota, pakasteita, makaronia, kenkiä, hunajaa tai suurinta osaa leivistä.

Jo nyt, ennen kuun alkua, alan tajuta miten laajalle elämäämme muovi on tunkeutunut. Lähes kaikki kaupoissa on pakattu muoviin. Muovia ovat niin tavarat kuin niitä suojaavat kääreet. Muovista tehdään nipsut joilla vaatteisiin kiinnitetään hintalaput, ja sitä on nykyään jopa pahvitetroissa korkkeina. 

Muovittomuuteen pyrkiminen tulee olemaan haastavaa ja mielenkiintoista. Luulen, että ravintoni tulee yksipuolistumaan, ja saatan kohdata ongelmia jos vaikka vessapaperi loppuu kesken. Luotan kuitenkin siihen, että pärjään. Turussa on melko helppo löytää vaihtoehtoisia tapoja ostaa ruokaa - kauppatorilta saa vihannekset ja kauppahallista leivän, juuston ja kalan ilman muovia. Punnitse ja Säästä tarjoaa kuivatarvikkeita, ja kauppakassi ja kestopussit hedelmille auttavat myös marketeissa käymistä. 

Kaiken kaikkiaan odotan maanantain saapumista innolla. Kokeilu avaa varmasti paljon silmiä omien elintapojen suhteen. Haastavat valinnat ja uudet tavat kutkuttavat jo jännittävästi. Antaa syyskuun tulla, mä oon valmis!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti