Puuh ja puuh. Alkusyksystä vähän harmittelin sitä, että kaikki kurssit alkaa vasta lokakuun paremmalla puoliskolla. Nyt oon siihen supertyytyväinen. Ainejärjestöstä on tullut kokopäivätyö ja flunssa vei puolitoista viikkoa tehokasta sähköpostienlähettelyaikaa. Ulkona kaivetaan taas kerran katua auki. Tämän päivän ohjelma on ollut kokous, lounas, sähköposteja ja muuta klikkailua, kokkarit, lisää maileja ja säätöä tietokoneella. Jos yhtälöön lisäisi luennot ja lukemisen, olis jo aika haipakkaa. Voin olla tyytyväinen opinnottomaan elämäntilanteeseeni.
Oikeasti oon salaa tyytyväinen myös siihen, että katua kaivetaan auki. Se tarjoaa mahtavan syyn viettää aikaa kahviloissa ja kirjastossa. Tosin niissäkin vaan hoidan asioita ja kirjoitan tärkeitä viestejä, mutta hienoa vaihtelua silti! Hyvä että edes tietyön melu voittaa laiskuuden liikkumisen suhteen.
Kaiken kiireen keskellä on kiva, että elämässä on myös jotain pysyvää - mitään järkeä tai arkea kun ei ole viimeiseen kahteen viikkoon ollut. Tänään tuon ankkurin elämään tarjosi äitin tekemä puolukkavispipuuro. Ai että, kyllä lämmittää maistella kotimetsän puolukoita ja niiden kera vähän hengähtää iltapalalla päivän humun päätteksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti