Hyvä päivä

Aurinko on säteillyt melkein koko viikon pilvettömältä taivaalta. Vain pari kertaa sade on muistutellut olemassaolostaan heittämällä täysin yllättäen saavikaupalla vettä taivaasta, mutta onnekkaasti olin molemmilla kerroilla sisällä turvassa. Auringossa kaikki näyttää kauniilta ja mukavalta. Ei tarvitse paljoa saada maailmalta että viihtyy. Siitä kertoo myös viime viikon lauantai, joka oli ihana ihana ihan tavallinen päivä. 

Viime viikon lauantai alkoi jo perjantaina, kun sovittiin kämppiksen kanssa että mennään seuraavana päivänä ulos lounaalle. Jatkuva kotona kokkaaminen alkaa tasaisin väliajoin tympiä pahasti, mutta onneksi kaupungilta saa vitosella tosi hyviä voileipiä. Hurautettiin siis lähibussilla kaupunkiin ja syötiin vatsamme täyteen herkkuja. 

Keskustassa vähän shoppailtiin ja kierreltiin katuja - Sallingilla, paikallisella Stockalla, oli gourmet-festivaalit mikä tarkoitti elävää musiikkia ja paljon paljon ilmaisia maistiaisia. Näytteitä tarjottiin aina nachoista ja päärynöistä olueeseen asti. Keskellä kauppaa soitti kolme miekkosta klasssista ja jazzia, ja kauppa oli täynnä rentoa lauantaita viettäviä ihmisiä. 

Rento lauantai näkyi kaduillakin - ihmiset kaupungilla nauttivat lämpimästä syyssäästä ja vapaapäivästä. Mekin päädyttiin kämppiksen suosikkipaikkaan jugurttijäätelölle - onnistuin kasaamaan loistavan annoksen mansikoista ja browniemurusta. Suosittelen! Ulkona ei tarvinnuta takkia, vuono kimalteli uomassaan ja vanhat rakennukset pääsivät syysvalossa oikeuksiinsa. Oli hieno päivä olla Aalborgissa.

Jätskiltä minä suuntasin kirjastoon opiskelemaan. Sekään ei latistanut lauantaifiilistä - tykkään hengalla kirjastoissa, ja Aalborgin kaupunginkirjasto on erinomainen sitä varten. Paikka oli lauantainakin auki yhdeksään asti, vaikka henkilökunta oli lähtenyt kotiin jo kahdelta. Lainaamaan pystyi automaateilla ja lukunurkat olivat täynnä näkeä. Arvostan tälläistä asiakkaiden huomiointia ja niihin luottamista. Luku-urakkaa viihdyttivät kirjastossa lapsikaksikko, joka löysi puolen tunnin ajan iloa ovella leikkimisestä, sekä tuntematon joka soitti pianolla mahdottoman kauniita sävelmiä. Ja valo, tuo ihana syksyinen valo. 

Hyvän päivän kruunasi auringonlaskussa loistavat tiilitalot ja iltaan valmistautuva keskusta, jonka läpi ajelin bussilla kotiin. Pieniä hyviä juttuja täynnä oleva päivä, joka näytti kaupungista taas uusia hyviä puolia. 

1/10

Perjantaina tuli sitten täyteen neljä viikkoa Aalborgissa. Ensimmäinen kuukausi on siis takana ja yhdeksän on vielä edessä. 

Valehtelisin jos väittäisin, että aina on kivaa ja oon kotiutunut heti ihan loistavasti. Täällä oleminen on joka päivä erilaista; joinain aamuina heti herätessä kiroan sitä että olen Tanskassa, jonain päivinä onnellisuus oikein kuplii sisällä. Olen ollut yllättynyt, miten mahanpohjasta asti kaipaankaan Turkua ja Suomea ja kaikkia ihmisiä siellä. Suomen kieltä varsinkin. Toisaalta ihmetyttää myös, miten täällä oleminen tuntuu niin normaalilta, ja miten ihan hirmuista ikävää tai kriisiä ei ole ollenkaan tullut. Huonoinakaan päivinä en olisi valmis ostamaan paluulippua samalle illalle. Ja huonojen päivien jälkeen tulee aina hyvä päivä, entistä parempi. 

Perjantaina juhlistin melkein huomaamattani täydeksi vierähtänyttä kuukautta, kun matkalla kauppaan poikkesinkin lähileipomoon ja uudistin helmikuisen tuttavuuteni tanskalaisiin leivonnaisiin. Ai että, ai että! Jos jotain täällä osataan tehdä niin herkkuja. Valinnanvaikeuden edessä päädyin kolmeen leivonnaiseen, joista jokainen oli tajuttoman hyvää. 

Leivonnaisten lisäksi Tanskassa ja Aalborgissa pidän tällä hetkellä: keskustan pienistä kujista, uimahallista, Österådalenista (tosi tosi tosi paljon), hymyilevistä ihmisistä, Studenterhusetista, lenkkarimuodista, omasta huoneesta, auringonlaskuista, vuonosta, Skagenista, ruisleivästä, tauoista luentojen keskellä, halvoista tomaateista, Visa-ravintolasta, alamäkeen pyöräilemisestä, kämppiksistä, kauniista puutarhoista, kotoisuudesta, opiskelusta, HBO Nordicista, hummuksesta sekä oikeastaan myös sateesta. 

Seuraavat yhdeksän kuukautta näyttävät siis vallan valoisilta. Täällä eleleminen alkaa olla yhä tutumpaa, ja arjesta alkaa oikeasti tulla arkea, mikä on mukavaa. Valoisaa tulevaisuutta edesauttaa myös se, että kummallisen raskas pyöräni keveni huomattavasti kun huoltomies pumppasi renkaat. Ja se, miten tajusin että naapurikaupunkeihin pääsee parissa tunnissa päiväretkille. Monia seikkailukohteita on jo mielessä, ja monta leipomon leivosta maistettavana!

Aalborg from above

Uusi kotikaupunki, tai oikeastaan mikä tahansa kaupunki, on aina kiva nähdä ylhäältä. Korkeilta paikoilta saa kokonaiskuvan kaupungista, hahmottaa naapurustojen rajat ja niihin vievät reitit paremmin. 

Aalborgissa näen maisemia korkealta vähän joka päivä, aina jos raahaudun kotoa kukkulan laelle. Paremman ja laajemman näkökulman pääsi kuitenkin näkemään Aalborgin tornista. Aalborgtårnet kohoaa läntisen kukkulan laella. Neljäkymmentä kruunua maksamalla saa hissikyydin 50 metrin korkeuteen, eli yhteensä kukkulan ja tornin laskemalla maisemia pääsee ihastelemaan 150 metrin korkeudelle merenpinnasta. Voittaa Näsinneulan!

Kävin tornissa keskiviikkona, joka oli aika pilvinen päivä. Maisemat oli slti näkemisen arvoisia; seutua halkova vuono ja sen keskellä oleva saari, valtavat keskussairaalan rakennukset ja oma koti kaukana toisen kukkulan rinteessä oli hienoa nähdä ylhäältä päin. Samoin Aalborgin punaiset katot ja tiivis mutta toimiva keskusta näyttivät luonteensa ihan eri tavalla ylhäältä katsottuna. Veikkaan, että aurinkoisena päivänä näkymät Pohjois-Jyllantiin olisivat olleet vielä huimemmat, mutta nytkin nämä (sumean lasin läpi otetut) kuvat kertovat kaupungista paljon. 

Läntistä Aalborgia, aluetta nimeltä Hasseris. Takana vuono ja siinä oleva saari.

Keskustan länsipuolta, oikealla alhaalla näkyy myös pala hautausmaata ja taidemuseon remonttia.

Keskusta, kaiken ydin. 

Itäistä Aalborgia, kaukana kukkulan rinteellä myös oma asuinalue Gug. Edessä yliopistollinen sairaala. 

1930-luvulla maatalousnäyttelyyn rakennettu torni oli turvallisen oloinen ja sisälsi jopa ravintolan. Tuulen tunsi silti hyvin, vaikka ei ollut edes myrskyinen päivä. Olinkin kaverini kanssa liikkeellä kreivin aikaan - tänään maanantaina torni onkin jo talvitauolla. 

100 ha luontoa

Kilometrin päässä kotoa on Østerådalen. Sitä on vaikea kuvailla - se ei ole puisto, mutta ei ihan maaseutuakaan. Se on laidunta ja puistoja ja järviä, polkuja ja siltoja ja metsää. Se on 100 hehtaaria luontoa, jonne kävelee kotoa vain pari minuuttia. Se on ihan parasta. 

On mutaisia polkuja, jotka johtavat salaperäisiin pusikkoihin, on kaislikkoja ja osmankäämejä lampien rannoilla. 

On salaperäinen linnnunbongauskoppi, on pieniä polkuja ja leveämpiä teitä. On tilaa polkea ja juosta, katsella ja istua. 

On vettä joka virtaa lammissa ja puroissa, on siltoja jotka vie sen yli ja polkuja jotka vie sen luo. On lehmiä jotka laiduntaa sorkat mudassa ja joutsenia jotka ui sinisen taivaan alla. 

On ihmisiä jotka hymyilee ja tervehtii tuntemattomia. Ihmeellinen paikka. 

Ne pienet erot

Kun tein lähtöä Tanskaan, olin aika luottavaisin mielin sen suhteen, että samat tavarat täällä löytyy kaupoista kuin täälläkin. Että kulttuuri on suurimmilta osin samanlainen, että täällä on helppo elää arkea kun kaikki on niin tuttua. 

Ja niin se onkin. Suurimmilta osin. 

Paikallisista kaupoista löytyy lähes kaikkea mitä Suomestakin. Joissain paketeissa jopa lukee suomea, kun samaa pakettia käytetään muissakin pohjoismaissa. Ruisleipää ja salmiakkia, suomalaisten yleensä muualla kaipaamia herkkuja, löytyy. Dumlejakin näin jossain kaupassa, ja Valion maitoa. Mutta on niitä erojakin, ja se että niitä on niin vähän tekee niistä muutamista eroista sitäkin yllättävämpiä ja kummempia. 

Esimerkiksi: nenäliinoja oli todella vaikea löytää kaupasta. Joko olen etsinyt ihan vääristä paikoista tai sitten niitä ei oikeasti juuri myydä täällä. Hyvin hämmentävää. 

Kaikissa kaupoissa on muihin tuotteisiin nähden todella paljon karkkia. Hariboja on tuhatta sorttia, ja herkkuja tulee vastaan milloin missäkin hyllynkulmassa. Nähtävästi meillä suukoiksi nimetyt suklaakermaherkut on täällä todella suosittuja, niitä myydään kaikkialla. Ja erityisesti hämmentää nämä leivän päälle laitettavat suklaalastut, joita niin ikään löytää melkein joka kaupasta. (Ei, en ole vielä maistanut.)

Karkkia siis kaupoissa on vaikka millä mitoin, mutta kasvisruokia sen sijaan on todella vähän. Tämä on ollut todella yllättävää. Kolmen viikon aikana oon todellakin alkanut arvostaa Suomen kauppojen laajoja valikoimia, joista oon aina ennen valittanut. Täällä ei ole falafelia, ei ole soijarouhetta, ei ole todellakaan seitania, ja tofua olen löytänyt yhtä sorttia yhdestä kaupasta. Jopa pakasteissa valikoima on ihan onneton - pakastekalaakin on välillä vähän hankala löytää, kun ainoa tarjolla oleva vaihtoehto tuntuu olevan liha. 

Kaiholla muistelen Punnitse&Säästää ja eri lailla marinoituja tofuja, soijarouhetta ja jopa joitain eineksiä. Nyt kokkaillessa proteiinivaihtoehto kasvissyöjälle on lähinnä pavut - vähän veikkaan, että ne alkavat tulla korvista ulos keväällä. Muuten kyllä kaupasta löytää tosi hyvin syötävää - kasvikset on tuoreita ja herkullisia, valmissalaatit oikein kivoja pikaruokavaihtoehtoja, ja sanoisinpa että täkäläinen ruisleipä siemenineen on jopa enemmän mun makuun kun suomalainen. 

Kasvisruokavaikeuksien lisäksi toinenkin ekojuttu on ihmetyttänyt. Tanskalla on maine ekomaana, mutta ainakin tähän mennessä roskien käsittely on ollut siihen nähden aika ristiriitaista. Ollaan kämppisten kanssa pähkitty kierrättämistä ja sitä, mihin roskikseen voidaan laittaa mitkäkin roskat. Sen takia meillä on nyt keittiössä tälläinen ihana kolmen viikon roskakasa. 

Pullojen ja tölkkien kierrättäminen ratkesi helposti, kun huomasin sen tapahtuvan samaan tapaan kuin Suomessa. Sen sijaan lasin, metallin ja pahvin kierrätys on vielä vähän mysteeri. Mitään selkeää vaihtoehtoa sille ei täällä ole. Eilen meille selvisi, että erään kaupan pihassa on lasin ja paristojen kierrätyspiste. Sinne voi siis kiikuttaa ne, mutta muut kuulemma pitäisi laittaa normaaliin sekajätteeseen. Kamalan vaikea uskoa että täällä ei kierrätettäisi metallia ja paperia. Jatkamme siis asian selvittämistä, ja roskien säilömistä keittiön pöydällä... 

Kummastusta on herättänyt myös kertakäyttöastioiden käyttäminen yliopiston ruokalassa, se että kassatyöntekijät sulkee kananmunarasiat kumilenkillä, yliopiston jakelemat vesipullot, pyöräilysäännöt sekä talojen tuulettaminen ikkunat avaamalla. Mutta mikäs tässä ihmetellessä kun kaikki kuitenkin sujuu hyvin. Ihmettelemäänhän tänne on tavallaan tultu. 

EDIT: Pyöräilin kaupungin toiselle puolelle Bilkaan. Se on kuin Kupittaan Cittari, eli myy kaikkea mitä vaan voi kuvitella. Löytyi hyllyllinen nenäliinoja, Pandan lakuja sekä soijarouhetta. Melkein itketti kun ilahduin niin (vähän myös itketti se, että rouheet maksoi yli neljä euroa per sata grammaa...). Taidan alkaa Bilkan vakiasiakkaaksi. 

Kaikki mitä tarvitsen

Tässä on mun huone. 

Se on juuri sopiva - löytyy sopivasti tilaa, mutta ei liikaa. Paljon kaappeja, mutta ei hukkatilaa. Täällä on melko kotoisaa - ja se on kyllä hyvä, sillä varsinkin kuluneella viikolla nämä seinät ovat tulleet todella tutuiksi. Olin nimittäin flunssassa ja kuumeessa tuossa kolme päivää, keskiviikosta lauantaihin. Syysflunssaa on täälläkin liikkeellä, ja kämppiksistäkin pari muutakin on saanut taudin kimppuunsa. 

Mut kuume kellisti kolmeksi päiväksi sängyn pohjalle. Onneksi viikonloppu sattui sopivasti, ja sain lepäillä vailla stressiä luennoista. Olin myös fiksuna käynyt kaupassa juuri ennen sairastumista, joten kotoa ei tarvinnut seikkailla mihinkään. Paikallaan makaaminen ja jatkuva niistäminen alkoivat kyllä turhauttaa melko lailla eilen, mutta onneksi tänään tauti kääntyi paremmaksi. On niin ihanaa olla taas voimissaan, ai että!

Kotona ollessa on ollut aikaa näpsiä kuvia muistakin huoneista - tältä meillä näyttää keittiössä ja eteisessä/ruokailuhuoneessa. Keittiö on valoisa ja hyvin varusteltu, mutta viiden hengen tarpeisiin tarvittaisiin ehkä vähän suurempi jääkaappi. Nykyinen on jatkuvasti aivan täpötäynnä, ja itse olenkin alkanut panostaa kuiva-ainekaapissa säilyviin ruokiin... 

Ulko-ovelta aukeaa tällainen näkymä. Pyykkitelineessä asuu miljoona hämähäkkiä ja varastorakennukseen ei ole meillä pääsyä, mutta suojainen paikka säilyttää pyöriä on kyllä kiva. Mun fillari on tuo keltainen. 

Sellaista siis täällä. Huomenna on taas polkaistava luennoille, ja muutenkin ensi viikolle on paljon asioita hoidettavaksi. Toivottavasti ehdin myös seikkailla jossain, kun tämä viikonloppu meni vähän harakoille. 

Ps. Muuten, huomasin juuri että kuvat saa klikkaamalla suuremmiksi! 

Hei tie vie mut...

Vielä lauantaina keskiyöllä kuuntelin sängyssä, kun tuuli piiskasi kaatosadetta ikkunaan, mutta sunnuntaina heräsin niin kauniiseen säähän että huhhuh. Täysin pilvetön taivas, vain kohtalainen tuuli, auringon lämpö ilmassa ja sunnuntai. Voisiko päivä olla parempi? No voisi, sillä tein pizzaa ja pannaria. 

Ja koska menin pyöräilemään! Olin suunnitellut polkaisevani maaseudulle jo lauantaina, mutta sunnuntai tarjosikin retkelle sata kertaa paremmat puitteet. Nappasin pannaria evääksi, aurinkolasit naamalle ja polkaisin keltaisen fillarini keskustasta poispäin. Seikkailu, vapaus ja kaunis syyspäivä. Ai että mikä fiilis valtasi mielen.

¨

Maalle vievällä tiellä sattui olemaan käynnissä joku suurehko pyöräilykisa. Vastaan suhahteli koko ajan kilpapyöräilijöitä, ja kadunvarsilla seisoskeli paikallisia perheitä taputtamassa kilpailijoille. Onneksi vastakkaiseen suuntaan sai mennä rauhaksiin. 

Otin suunnan Visseen, Aalborgin lähellä olevaan kylään, johon vei suora pyörätie. Vissestä jatkoin vain sinne minne tie vei - kyliä on niin lähekkäin, että melkein aina voi luottaa siihen että ennen pitkää päätyy jonnekin. Ja niin päädyinkin, satunnaisten reittivalintojen kautta poljin Nøvlingin kautta Gunderupiin. Vissessä oli ihan kauppojakin, mutta jälkimmäiset olivat vain pieniä nukkumalähiöitä, joissa oli keskellä kirkko. Ginderupista löytyi onneksi myös Shell, josta ostin tarpeeseen tullutta lisävettä. 

On ihanaa, kun voi vain polkea tuntemattomia teitä ja katsoa mitä edessä siintävien mutkien ja mäkien takaa löytyy. Mukana oleva kartta ja puhelimen gps antavat sen verran turvaa, ettei reittiä tarvitse juuri suunnitella, ja sitäpaitsi ainahan voi palata samaa reittiä takaisin. 

En ollut tajunnutkaan, kuinka paljon olin haaveillut Tanskassa pyöräilemisestä, ennen kuin oikeasti pääsin polkemaan uusia teitä. Kaukana kaupungin humusta, peltojen keskellä polkeminen oli ihan hirmuisen ihanaa. Matkalla oli sopivasti mäkiä, mutkia ja nähtävää - lehmälaumat, maatilat ja tuulivoimalat täplittivät perinteistä maaseutua niin että aina löytyi jotain uutta ja kiinnostavaa. Kotimatkalla oli tosin melkoinen vastatuuli, mutta muuten loistava sää korvasi helposti senkin harmin. 

Kotiin palattua oli pakko lähteä vielä kävelylle lähipuistoon. Tuntuu että näin hyvällä säällä ei vain mitenkään malta istua sisällä. Aurinkoa ja melkeinpä kesäistä säätä on nyt riittänyt jo kolme päivää, ja vielä pari selkeän sään päivää on lupailtu. Niistä on hyvä nauttia täysin rinnoin nyt, kun tietää mitä on tulossa. Ja kun kaapissa odottaa vihdoin se kauan kaivattu sadetakki. Kiitos kun tulit, ihana aurinko! Ja sade, antaa tulla kun on sen aika, meitsi on valmis! 

Ekaluokkalainen

Tuntuu että koulu on ehtinyt alkaa ja vaikka kuinka monta kertaa, kun aina on uusi info ja sellainen fiilis että nyt, tästä se lähtee. Torstaina se alkoi kuitenkin ihan oikeasti - silloin oli ensimmäinen luento. Seuraava luento oli perjantaina, eli alku on ollut tällaista hyvin rentoa luento per päivä -tahtia. Se on kyllä toisaalta ihan hyvä, koska ekat koulupäivät jännittää aina paljon enemmän kuin tavalliset arkipäivät. Nyt pääsikin heti parin luennon jälkeen viikonlopun viettoon, ja ensi viikolla alkaa ihan oikea arki seitsemän luennon ja monen muun aktiviteetin kera.

Vaikka Aalborgin yliopistolla on toimipisteitä niin kampuksella, keskustassa kuin jopa Esbjergissä ja Köpiksessä, on mun luennot kokonaan pääkampuksella. Sinne on kotoa noin kolmen kilometrin matka, joka taittuu parhaiten pyörällä, koska bussia pitää vaihtaa puolimatkassa. Tosin kyllä pyörämatkassakin on haasteensa; sekä kotoa että yliopistolta lähtiessä heti aluksi edessä on parin kilometrin loiva ylämäki. Kotiin palatessa ylämäki on joillain reiteillä vastassa vielä uudestaan ennen kotipihaa, joten tällä hetkellä etsin kuumeisesti loivimpia teitä ja parhaita reittejä optimoidakseni alamäkien määrän ja ajoituksen matkan varrella. Sen voin kyllä jo todeta, että parhaankin reitin kanssa oon kyllä todella kovassa mäkipyöräilykunnossa kevään tullen. 

Kampus on osin ihan nätti, osin aika kolkko. Kaikki talot ovat melko samannäköisiä yksikerroksisia tiilitaloja, mutta aluetta elävöittävät pari lampea ja niitä yhdistävät purot. Ilman karttaa alueella ei löytäisi mitään, ja senkin kanssa joidenkin on välillä haastavaa liikkua. Itse olen onneksi löytänyt suhteellisen helposti perille. Opiskelukamut onkin jo antaneet mulle lisänimeksi "se jolla on suuntavaistoa" (tämän lisäksi musta on todettu, että olen "meistä aikuisista kaikkein aikuisin"). Humanistisen tiedekunnan tunteja on lopulta aika harvassa rakennuksessa, joten nyt, kun osaan kulkea niihin ja kantiiniin pärjään jo vallan hyvin. 

Ylipäätään yliopisto on ottanut kansainväliset opiskelijat tosi hyvin vastaan. Kansaivälisyys tuntuu täällä olevan iso juttu koko yliopistolle, sillä suuri osa opetuksesta on kokonaan englanniksi, ja tänä vuonna uusista opiskelijoista melkein viidesosa, yli 800 opiskelijaa, tuli jostain muualta kuin Tanskasta. Yliopisto siis todella panostaa meidän uusien ekaluokkalaisten vastaanottamiseen ja kotiutumiseen, ja esimerkiksi mulla on kaksi tuutoria, toinen erityisesti opintoja varten ja toinen ihan yleisesti Aalborgiin tutustumista varten. Näistä ensimmäinen kuljettaa meidän opiskelijaryhmää esimerkiksi museoihin ja syömään, ja yliopisto maksaa viulut. Torstaina söin koulun piikkiin illalliseksi ylläolevan annoksen  - kyllä kelpaa!

Luennot ja opinnot yleisesti ovat tuntuneet mukavilta ja juuri sopivan haastavilta. Kaikki on selitetty todella hyvin ja selkeästi, ja luennoitsijat huolehtivat hyvin siitä että kaikki ovat kärryillä kysellen epäkohdista ja varaten aina aikaa kysymyksille. Olin puheissa kummankin luentoni luennoitsijan kanssa, ja sattumalta molemmat tunsivat Turun hyvin! Toinen oli käynyt Suomessa useasti konferensseissa ja vastaavissa, ja tonen oli juuri ollut Turussa viisi päivää organisoimassa jotain tapahtumaa Turun yliopiston englannin oppiaineen kanssa. Aikamoista!

Koulunalku täällä on sujunut siis oikein mallikkaasti, ja odotan mielenkiinnolla loppujenkin kurssien alkamista. 

Näkymä uimahallilta kampukselle

Sananen säästä

Tänään herätessäni satoi kaatamalla. Jotenkin en edes yllättynyt. Kahden täällä vietetyn viikon jälkeen on tullut hyvin selväksi se, mitä tarkoittaa typical Danish weather. 

Milloin tahansa saattaa sataa. Sääennusteita on turha tutkia - parempi on katsoa taivaalle ja arvoida, millainen sää on seuraavan viiden minuutin ajan. Sitten se on jo voinutkin muuttua ties miksi. Esimerkkinä annan seuraavan kuvan: toisaalla näkyy sinistä taivasta, toisaalla pilviä, ja kuvan ottajan kohdalla sataa kaatamalla. Kun ehtii saamaan takin päälleen, on sade saattanut jo lakata. 

Syksyn täkein hankinta olikin kumisaappaiden ostaminen. Hakusessa on myös pitkä hyvä sadetakki. Sellainen, jonka kanssa voi pyöräillä, ja joka on niin mukava ja edustuskelpoinen, että sitä voi käyttää joka päivä. Ilman takkia tai sateenvarjoa ei nimittäin todellakaan ole asiaa ulos - kaikista aurinkoisin aamukin saattaa kääntyä kaatosateeksi ihan hetkessä. 

Sade ei sinänsä haittaa (tai no, olisihan auringonpaiste toki kivempaa), mutta tämä yllätyksellisyys ja sateessa liikkumisen logistiikka ovat vielä vähän hakusessa. Vaikka Turussakin sataa ja tuulee syksyisin, on Atlantilta puhaltavat sadepilvet kuitenkin ihan eri luokkaa. Mutta kuten olen vähän kauempaa ja lämpimämmistä oloista tänne saapuneille sanonut, se on vain pukeutumiskysymys miten näissä säissä pärjää. Lenkillekin voi mennä sateessa, ja parempi mennäkin, muuten voi käydä niin ettei koskaan tule lähteneeksi ulos. 

Pukeutumiskysymys ja asennekysymys. Nää sateisella lenkillä tavatut kaverit ainakin olivat ihan cooleina kaatosateessa, joten eiköhän se multakin pian taas onnistu. Sitä päivää odotellessa voin iloita bussikortistani, jolla voin nytkin suhauttaa keskustaan sadetta vältellen. 

EDIT: Tänään myös ainoa sateenvarjoni hajosi. Maanantaina siis varjo- ja takkikaupoille...

Østre Anlæg

Eri viestimiin tipahtelee jatkuvalla syötöllä kutsuja erilaisiin tapahtumiin. Olisi hengailua, tervetuloiltoja, bileitä, ties mitä... Kaikkeen ei jaksa mitenkään osallistua, mutta sunnuntaina päätin olla reipas ja lähteä vielä illalla grillailemaan puistoon. 

Grilli-illan kutsussa toivotettiin tervetulleeksi hengailemaan Østre Anlæg -nimiseen puistoon keskustan liepeille. Koko paikka oli ihan tuntematon, mutta kartasta tsekattuani huomasin, sen olevan ihan keskustaan vievän bussireitin varrella. Puisto sijaitsi alueella, jonka nimeä en tiedä (joten kutsun sitä bussipysäkin mukaan Bornholmsgadeksi) mutta josta kovin tykkään. 

Grillailuhengailu oli kovin mukavaa - vanhoja tuttuja, uusia tuttuja, pari kämäistä minigrilliä joista tuli sopivasti savun hajua ja kesäfiilistä, sekä ilta-auringon viimeiset säteet. Nurmikolla tarkeni vielä istuskella teepaidassa, ja hyttysten sijaan sai huiskia hämähäkkejä kimpustaan. 

Mutta melkeimpä vielä grillailua kivempaa (no ei nyt ihan) oli löytää kyseinen puisto! Østre Anlæg oli aivan valloittava, kauniisti hoidettu ja idyllinen. Pensasaitojen ymäröimältä alueelta löytyi niin lampi ankkoineen, pensasaitalabyrintti kuin suojaisia kujia. Myös isot nurmikkoalueet jalkapallokenttineen ja leikkipuistoineen tulivat vastaan. Sunnuntai-illan tunnelma oli kaunis ja rauhallinen, ihmiset istuskelivat ja kävelivät rauhaksiin ja lokit huutelivat taivaalla.

Jotenkin puisto toi todella paljon mieleen Kööpenhaminan. Fiilis tuli jo ympäröivästä naapurustosta korkeine punatiilitaloineen ja polkupyörineen. Sisällä puistossa oli sama tunnelma kuin Kööpenhaminan järvien ympärillä - rauhallinen mutta virkeä, kaunis mutta kotoisa. Huomasin, miten erilainen Aalborg oikeastaan on Kööpenhaminaan nähden, ja miten taidan vähän kaivata Köpikseen. Toisaalta taas oli ihana löytää pala tuota kaupunkia täältä läheltä. Østre Anlægiin tulen varmasti palaamaan.