Kun tein lähtöä Tanskaan, olin aika luottavaisin mielin sen suhteen, että samat tavarat täällä löytyy kaupoista kuin täälläkin. Että kulttuuri on suurimmilta osin samanlainen, että täällä on helppo elää arkea kun kaikki on niin tuttua.
Ja niin se onkin. Suurimmilta osin.
Paikallisista kaupoista löytyy lähes kaikkea mitä Suomestakin. Joissain paketeissa jopa lukee suomea, kun samaa pakettia käytetään muissakin pohjoismaissa. Ruisleipää ja salmiakkia, suomalaisten yleensä muualla kaipaamia herkkuja, löytyy. Dumlejakin näin jossain kaupassa, ja Valion maitoa. Mutta on niitä erojakin, ja se että niitä on niin vähän tekee niistä muutamista eroista sitäkin yllättävämpiä ja kummempia.
Esimerkiksi: nenäliinoja oli todella vaikea löytää kaupasta. Joko olen etsinyt ihan vääristä paikoista tai sitten niitä ei oikeasti juuri myydä täällä. Hyvin hämmentävää.
Kaikissa kaupoissa on muihin tuotteisiin nähden todella paljon karkkia. Hariboja on tuhatta sorttia, ja herkkuja tulee vastaan milloin missäkin hyllynkulmassa. Nähtävästi meillä suukoiksi nimetyt suklaakermaherkut on täällä todella suosittuja, niitä myydään kaikkialla. Ja erityisesti hämmentää nämä leivän päälle laitettavat suklaalastut, joita niin ikään löytää melkein joka kaupasta. (Ei, en ole vielä maistanut.)
Karkkia siis kaupoissa on vaikka millä mitoin, mutta kasvisruokia sen sijaan on todella vähän. Tämä on ollut todella yllättävää. Kolmen viikon aikana oon todellakin alkanut arvostaa Suomen kauppojen laajoja valikoimia, joista oon aina ennen valittanut. Täällä ei ole falafelia, ei ole soijarouhetta, ei ole todellakaan seitania, ja tofua olen löytänyt yhtä sorttia yhdestä kaupasta. Jopa pakasteissa valikoima on ihan onneton - pakastekalaakin on välillä vähän hankala löytää, kun ainoa tarjolla oleva vaihtoehto tuntuu olevan liha.
Kaiholla muistelen Punnitse&Säästää ja eri lailla marinoituja tofuja, soijarouhetta ja jopa joitain eineksiä. Nyt kokkaillessa proteiinivaihtoehto kasvissyöjälle on lähinnä pavut - vähän veikkaan, että ne alkavat tulla korvista ulos keväällä. Muuten kyllä kaupasta löytää tosi hyvin syötävää - kasvikset on tuoreita ja herkullisia, valmissalaatit oikein kivoja pikaruokavaihtoehtoja, ja sanoisinpa että täkäläinen ruisleipä siemenineen on jopa enemmän mun makuun kun suomalainen.
Kasvisruokavaikeuksien lisäksi toinenkin ekojuttu on ihmetyttänyt. Tanskalla on maine ekomaana, mutta ainakin tähän mennessä roskien käsittely on ollut siihen nähden aika ristiriitaista. Ollaan kämppisten kanssa pähkitty kierrättämistä ja sitä, mihin roskikseen voidaan laittaa mitkäkin roskat. Sen takia meillä on nyt keittiössä tälläinen ihana kolmen viikon roskakasa.
Pullojen ja tölkkien kierrättäminen ratkesi helposti, kun huomasin sen tapahtuvan samaan tapaan kuin Suomessa. Sen sijaan lasin, metallin ja pahvin kierrätys on vielä vähän mysteeri. Mitään selkeää vaihtoehtoa sille ei täällä ole. Eilen meille selvisi, että erään kaupan pihassa on lasin ja paristojen kierrätyspiste. Sinne voi siis kiikuttaa ne, mutta muut kuulemma pitäisi laittaa normaaliin sekajätteeseen. Kamalan vaikea uskoa että täällä ei kierrätettäisi metallia ja paperia. Jatkamme siis asian selvittämistä, ja roskien säilömistä keittiön pöydällä...
Kummastusta on herättänyt myös kertakäyttöastioiden käyttäminen yliopiston ruokalassa, se että kassatyöntekijät sulkee kananmunarasiat kumilenkillä, yliopiston jakelemat vesipullot, pyöräilysäännöt sekä talojen tuulettaminen ikkunat avaamalla. Mutta mikäs tässä ihmetellessä kun kaikki kuitenkin sujuu hyvin. Ihmettelemäänhän tänne on tavallaan tultu.
EDIT: Pyöräilin kaupungin toiselle puolelle Bilkaan. Se on kuin Kupittaan Cittari, eli myy kaikkea mitä vaan voi kuvitella. Löytyi hyllyllinen nenäliinoja, Pandan lakuja sekä soijarouhetta. Melkein itketti kun ilahduin niin (vähän myös itketti se, että rouheet maksoi yli neljä euroa per sata grammaa...). Taidan alkaa Bilkan vakiasiakkaaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti