Hei tie vie mut...

Vielä lauantaina keskiyöllä kuuntelin sängyssä, kun tuuli piiskasi kaatosadetta ikkunaan, mutta sunnuntaina heräsin niin kauniiseen säähän että huhhuh. Täysin pilvetön taivas, vain kohtalainen tuuli, auringon lämpö ilmassa ja sunnuntai. Voisiko päivä olla parempi? No voisi, sillä tein pizzaa ja pannaria. 

Ja koska menin pyöräilemään! Olin suunnitellut polkaisevani maaseudulle jo lauantaina, mutta sunnuntai tarjosikin retkelle sata kertaa paremmat puitteet. Nappasin pannaria evääksi, aurinkolasit naamalle ja polkaisin keltaisen fillarini keskustasta poispäin. Seikkailu, vapaus ja kaunis syyspäivä. Ai että mikä fiilis valtasi mielen.

¨

Maalle vievällä tiellä sattui olemaan käynnissä joku suurehko pyöräilykisa. Vastaan suhahteli koko ajan kilpapyöräilijöitä, ja kadunvarsilla seisoskeli paikallisia perheitä taputtamassa kilpailijoille. Onneksi vastakkaiseen suuntaan sai mennä rauhaksiin. 

Otin suunnan Visseen, Aalborgin lähellä olevaan kylään, johon vei suora pyörätie. Vissestä jatkoin vain sinne minne tie vei - kyliä on niin lähekkäin, että melkein aina voi luottaa siihen että ennen pitkää päätyy jonnekin. Ja niin päädyinkin, satunnaisten reittivalintojen kautta poljin Nøvlingin kautta Gunderupiin. Vissessä oli ihan kauppojakin, mutta jälkimmäiset olivat vain pieniä nukkumalähiöitä, joissa oli keskellä kirkko. Ginderupista löytyi onneksi myös Shell, josta ostin tarpeeseen tullutta lisävettä. 

On ihanaa, kun voi vain polkea tuntemattomia teitä ja katsoa mitä edessä siintävien mutkien ja mäkien takaa löytyy. Mukana oleva kartta ja puhelimen gps antavat sen verran turvaa, ettei reittiä tarvitse juuri suunnitella, ja sitäpaitsi ainahan voi palata samaa reittiä takaisin. 

En ollut tajunnutkaan, kuinka paljon olin haaveillut Tanskassa pyöräilemisestä, ennen kuin oikeasti pääsin polkemaan uusia teitä. Kaukana kaupungin humusta, peltojen keskellä polkeminen oli ihan hirmuisen ihanaa. Matkalla oli sopivasti mäkiä, mutkia ja nähtävää - lehmälaumat, maatilat ja tuulivoimalat täplittivät perinteistä maaseutua niin että aina löytyi jotain uutta ja kiinnostavaa. Kotimatkalla oli tosin melkoinen vastatuuli, mutta muuten loistava sää korvasi helposti senkin harmin. 

Kotiin palattua oli pakko lähteä vielä kävelylle lähipuistoon. Tuntuu että näin hyvällä säällä ei vain mitenkään malta istua sisällä. Aurinkoa ja melkeinpä kesäistä säätä on nyt riittänyt jo kolme päivää, ja vielä pari selkeän sään päivää on lupailtu. Niistä on hyvä nauttia täysin rinnoin nyt, kun tietää mitä on tulossa. Ja kun kaapissa odottaa vihdoin se kauan kaivattu sadetakki. Kiitos kun tulit, ihana aurinko! Ja sade, antaa tulla kun on sen aika, meitsi on valmis!