Valmis

Ainakin kymmenen vuotta vanha projekti on nyt valmis! My o my. Pari viime viikkoa olen maanisesti päätellyt, virkannut, ommellut ja nyt yhtenä yönä höyryttänyt, ja torkkupeitto isoäidinneliöistä tuli kuin tulikin valmiiksi. Just passelisti elokuun viileille illoille.

 

Sitten olen valmis sinun pitää omanasi.



Väriterapiaa

Pari viikkoa sitten tuossa naapuripuistossa oli pystyssä värilabyrintti Colourscape. Hämmentävää, erilaisista värikkäistä muovipalluroista muodostuvaa viritelmää on kehuttu jo viime vuonna sen ollessa esillä kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmassa. Kuulemma ei voi nimetä omaa lempiväriään, ennen kuin on kokenut Colourscapen. Piti vierailla siellä jo silloin, mutta jostain syystä pääsin väriterapioimaan itseäni vasta eräänä tämän kesän heinäkuisenä hellepäivänä. 

Päivä olisi voinut olla parempikin, kolmevuotias tuttuni kuvaili labyrinttiä jotenkin "pomppulinnan sisällä olemisena", ja jokainen voi kuvitella mitkä lämmöt ilmatiiviissä muovituubissa on keskipäivällä. Mutta hetkeekään en vaihtais pois, kokemus oli kyllä visuaalisesti verraton. Turha varmaan yrittääkään kuvailla, miten voi tuntua kuin uisi punaisessa värissä tai kun oranssi häikäisee silmiä niin että sattuu. Värit tulivat todellakin lähelle, lähemmäs ei pääsisi.

Ja joo, nyt tiedän kyllä että oranssi on lempivärini. Tosin on vihreäkin, vaikka se oli ihan nolla siellä muovituubissa.

  

Paluu tulevaisuuteen

Viime viikot ovat menneet jossain hämmentävässä horroksessa. Kun elokuu alkoi, aloin kiukutella vuodenajoille ja vaatia syyskuun alkua - tuntui kuin eläisin jossain turhauttavassa välitilassa kesän ja syksyn, arjen ja loman, eilisen ja tämän päivän välillä. Jotankin puolinaista eloa; en muista mitä söin viime viikolla, eli en varmaan mitään kovin hyvää ja syömisen arvoista, en viitsinyt lähteä mihinkään sillä ihan turhaahan sellainen on, kivempi turhautua kotona. Viikonloppuna elin jatkuvasti päivän jäljessä elämääni. Onnistumatta irtautumaan.

 
Vaikka kuinka yrittäisi tehdä oikeista asioita, olla oikealla tavalla ja miettiä mitä menee vikaan ja korjata epäkohdat, ei vaan aina toimi. Ei ennen kuin on sen aika. Ja thänk gaad tänään oli sen aika että pääsen takaisin raiteille. Vähän nurinkurisesti tosin, mutta kummiskin. Kävin pyörälenkillä Ruissalossa, ja kas vain muistin että vaikka väsyttäisi niin kantsii mennä ulos koska siellä virkistyy. Polkupyörä hajosi ja vesipullo vuoti ja tuulikin kylmäsi, mutta ostin taimia Kasvitieteellisestä puutarhasta ja heitin kotona vanhat kellastuneet yrtit pois. Ehkä olin vähän kellastunut niiden mukana, koska se piristi vallan melkoisesti!

 Tervetuloa kotiin tuoksuliisanjuoru, kirjorönsylilja, tohtorinkukka ja guava! 

Tervetuloa syksy ja arki.



Mon Dieu!

Tässä on croissantteja.

Oikeita ranskalaisia croissantteja.

Tein ne ihan itse.

Kolmena eri päivänä kääntelin taikinaa ja vaivasin, nostatin, kieritin ja lopulta paistoin. Ja voi elämä kun tuli herkkuja! 

Tahnojen iloinen maailma

Eipä tiennyt tämä tyttö ryhtyessään kasvissyöjäksi, että alkaisi pikkuhiljaa harrastaa tahnoja.

En tiennyt aikanaan mitään erilaisista kasvislevitteistä. Ensimmäinen vuosi kasvissyöjänä menikin syöden sämpylöitä sellaisenaan, hifistelyä oli mikrossa lämmittäminen. Juusto tuntui liian kalliilta. Kaipailin vähän entisten aamupalojen leivänpäälliskasoja, mutta tyydyin osaani.

Onneksi kuitenkin vietin aikaani toisen kasvissyöjän kanssa, joka sinnikkäällä vaatimisellaan sai minut kokeilemaan hummusta. Ensin kaupan tavaraa, sitten ihan itse tehtyä. Se oli onnenpotku jos joku, sillä muuten tuskin olisin tullut tuota kummaa hernelevitettä tehneeksi. Hummus oli kuitenkin kuin porttiteorian avain. Se hurmasi minut johtaen yhä uusiin ja kovempiin aineisiin: purppurahummukseen, baba ghanoushiin, tomaattihummukseen, papu-avokadotahnaan, nokkoslevitteeseen... Kuivakin leipä maistui taas joltain, keho kiitti ravintoaineista ja sauvasekoitin surrasi.

Tahnat valtasivat leipäni enenevässä määrin. Yhä uusia reseptejä kokeillen päädyin viimein yhteen tahnojen peruskivistä: tzatsikiin.

Tzatsiki on kreikkalainen levite, jonka pääraaka-aineita ovat kurkku, jogurtti ja valkosipuli. Se on ehkä enemmänkin tahnan ja kastikkeen välimuoto, mutta itse valutin jogurttia saaden näin paksumpaa tavaraa. Maku on hyvin valkosipulinen, mutta pehmeällä tavalla. Tzatsiki onkin loistava kesätahna kaikessa raikkaudessaan. Hyvästi juusto ja tylsä aamupala, tervetuloa tzatsiki!

Tzatsiki

2 dl turkkilaista jogurttia

1 kurkku

2 valkosipulin kynttä

2 rkl ruokaöljyä

2 tl sitruunamehua

1/2 tl suolaa

ripaus sokeria

ripaus mustapippuria

Valuta jogurttia hetki suodatinpaperilla vuoratussa kahvinsuodattimessa. Raasta sillä aikaa kurkku. Siirrä jogurtti kulhoon ja heitä sekaan kurkku, puserra mukaan valkosipuli ja lisää loput ainekset. Sekoita kaikki kunnolla sekaisin ja anna vetäytyä tunti jääkaapissa. Tarjoa kylmänä leivän päällä tai esim. perunoiden lisäkkeenä. Säilytä jääkaapissa.

Kesän toisiksi helpoin

Vaikka kesän kasvikset ovat pökerryttävän hyviä jo itsessän, olen tykännyt paahtaa niitä uunissa maksimoidakseni makuelämyksen. Uunissa suutuntuma pehmenee ja maku tiivistyy ja mehevöityy. Samalla voi joskus onnistua luomaan salaattiin kivaa rapsakkuuttakin!

Paahtamisesta lähti ajatus tähänkin salaattiin. Jääkaappiin jääneet keitetyt perunat kaipasivat jotain seurakseen, joten ajatus johti toiseen ja lopulta tekoihin, joista syntyi tämä salaatti. Uusia perunoita ei tulisi heti mieleen paistaa uunissa, mutta niiden maattua jääkaapissa ne tarvitsevat joka tapauksessa potkua. Tomaatin paahtamisen eduista ei tarvitse edes puhua, ja aurinkokuivatut tomaatit kutsuivat kaapista tuoksullaan päästen mukaan. Lopputuloksesta tuli oikein onnistunut; raikas rucola, lämpimät perunat, makea tomaatti ja ulkoa paistava aurinko tarjosivat täydellistä lähentelevän aterian.



Paahdettu perunasalaatti

6 keitettyä uutta perunaa

200 g pisaratomaatteja

6 aurinkokuivattua tomaattia

ruukku rucolaa

1 dl öljyä

suolaa

pippuria

kuivattua basilikaa

Lohko perunat mieleisiksesi paloiksi ja jaa tomaatit pituussuunnassa neljään osaan. Palastele aurikokuivattu tomaatti melko pieneksi. Laita kaikki ainekset voideltuun uunivuokaan, sekoita joukkoon öljy ja mausteet (joita vit liäsillä maun mukaan). Paista uunin keskitasolla 225 asteessa noin 40 minuuttia.

Anna kasvisten jäähtyä hetki uunista tulon jälkeen. Pese sillä aikaa rucola ja asettele se tarjoiluvadille matoksi. Kaada sitten kasvisseos rucolan päälle. Ja kas, ruoka on valmis!

Kesän helpoin

Olen aivan hullaantunut Turun kauppatoriin. Kesä on aina ollut tuoreiden kasvisten aikaa, mutta nyt vasta todella tajuan sen. Koju kojun perään notkuu erilaisista vihanneksista, hedelmistä, marjoista ja juureksista. Voin löytää kahdella eurolla kassillisen paprikoita ja tomaatteja tai eurolla ison nipun parsaa. Uusien perunoiden joukossa on tillit valmiina, ja isosta kukkakaalilaatikosta voin itse valita juuri sen minkä haluan. Kaupassa aina joku on loppu tai pilaantunut tai kallista - torilla kaikki on halpaa ja tuoretta!

Vihannesmania onkin saanut minut kokkaamaan ihan eri tavalla kuin ennen. Hyvästi makaroonilaatikot joita syödään viikon ajan joka päivä, hei hei kasvisgratiinille ja muille oikeiden makujen surmille. Nykyään keitän perunoita kun tarvitsen niitä. Ostan tomaatteja niin monta kuin tarvitsen ja syön ne tuoreina. En sekoita wokkiin sataa maustetta, vaan kokoan sen muutamasta kasviksesta jotka käytän pannulla pikaisesti ennen ateriaa. Tori on opettanut minulle kauden vihannesten ilot. Kun ostaa ruokansa tuoreena ja omin kätösin valitsee ne kasvattajan multaiselta pöydältä, osaa sapuskaansa arvostaa ja maistella ihan eri malliin.

Hyvä esimerkki herätyksestäni on tämä ruoka. Ehkä maailman yksinkertaisin kombo, tomaatti ja valkosipuli. Pelkkä uunissa paistaminen ja voilà, lautasella on herkku vailla vertaa. Tomaattien oma maku, joka uunissa tiivistyy ja mehevöityy entisestään, riittää kannattelemaan koko ateriaa. Lisäksi uusia perunoita, ehkä nökäre voita, ja kesä maistuu paremmalta kuin koskaan.

Paahdetut tomaatit

2 tomaattia

2 valkosipulinkynttä

1 rlk ruokaöljyä

suolaa

pippuria

Leikkaa tomaatit halki ja irroita kannat puolikkaista. Kuori valkosipulinkynnet ja siivuta ne ohuiksi siivuiksi. Työntele siivut tomaatteihin. Voitele tomaattien leikkauspinnat öljyllä ja ripottele päälle hieman suolaa ja pippuria.

Laita tomaatit leivinpaperin päälle uunivuokaan tai vastaavaan. Paista uunissa 50 minuuttia 225 asteessa. Nauti kesästä.

Päivän hyvä teko

Olen usein todella itsekäs ja saita. Idealisti, joka loppupeleissä mieluummin kitsastelee kuin elää arvojensa mukaan. Luulottelen olevani antelias ja ekologinen, mutta ratkaisevalla hetkellä peräännyn ja olen vain itara.



Tässä on kuva Itämereltä. Itämerellä menee huonosti. Se rehevöityy jatkuvsti, ja joka vuosi lisää lannoitteita virtaa pellosita mereen vaikka tilannetta on yritetty korjata. Sinilevä ja happikato ovat jatkuvia ongelmia, ja herkkä meriluonto kärsii.

Edellisessä oli faktoja, joita ekologinen minä latoisi tiskiin vaikka unissaan. Todellisuus on kuitenkin toinen. Lukiessani linkitettyä Ylen artikkelia pääsin tuskin loppuun asti. Ja vaikka ajatuksen tasolla Itämeren pelastaminen tuntuisi kovin houkuttelevalta, tulee arjessa itsekkyys vastaan liian pian.

Niin meinasi käydä tänäänkin. Kaupassa palauttelin tyytyväisenä palautuspullojani ja nappasin koneen tulostaman kuitin, kun vastaan tuli risteys. Seinässä komeili laatikko, johon sai laittaa kuittinsa jos halusi tukea Saaristomeren suojelua tai SPR:n toimintaa Suomessa. Aluksi iloitsin, mutta sitten ahne puoleni alkoi kitsastella ja vaatia 50 sentin palautustuloja itselleen. Siis 50 senttiä! Että sellaisen summan takia piti jahkailla monta minuuttia palautusautomaatin vieressä ja miettiä, voiko nyt laittaa kuitin hyväntekeväisyyteen. Vastakkain oli toisaalta juuri lukemani artikkeli, toisaalta puolityhjä tili. Jostain syystä ristiriita tuntui aivan mahdottomalta.

Lopulta onneksi hyvä puoleni voitti. Annoin kuin annoinkin pullonpalautuskuitin Saaristomeren suojeluun ja kävelin kaupasta ulos varmasti paljon iloisempana kuin olisin sen 50 sentin kanssa kävellyt.  

Tee säkin niin!



Ikkunat auki pitkin keskustaa

Ilta kuin linnunmaitoa. Plus kakskytseitsemän, hienoinen tuulenvire, jokirannassa loiskuvat laineet ja valtavat lehmukset Tuomiokirkon kupeessa. Heinäkuu on siis tuonut juuri sen sään mitä kaikki aina kaipaa. Otsa kostuu vaikka taivas on täynnä pilvenmolluskoita, ja tuuli vain hyväilee hyytämättä lainkaan. Ulkona voi vain maata, ei tarvitse mitään muuta kuin ihon ja korvat.   



Tällaisena iltana on niin hienoa hengissä olla.

Kuola vaan valuu

Köyhä opiskelija tykkää tälläisistä erikoitapauksista, kun jääkaapissa on niin paljon smetanalohta että sitä riittää jopa leivän päälle. Harvinaista herkkua indeed, varsinkin HERKKUA.