torstai 2. heinäkuuta 2015

Lähtölaskenta lähtöön

Laskin että tänään on tasan viisikymmentä päivää vaihtoon lähtöön. Lennän Aalborgiin siis 21.8, joten vielä on aika paljon aikaa nauttia Turusta ja kodista. Ja kröhöm selvitellä kaikkia järjesteltäviä asioita, jotka olen täysin sulkenut mielestäni moneksi kuukaudeksi...

Ajattelin kuitenkin alkaa tästä päivästä eteenpäin laskemaan päiviä. Viisikymmentä on kiva pyöreä luku, josta on kiva aloittaa, ja laskeminen voisi myös auttaa orientoitumaan siihen kuinka paljon aikaa lähtöön on. Sekä kannustaa hoitamaan niitä asioita. To do -listalla on ainakin matkavakuutus, muuttoilmotus sekä sellainen pikkujuttu kuin vuokran maksaminen ennen lähtöä...

Ja koska mielestäni vaihtoon lähtemiseen kuuluu olennaisesti jo se aika ennen lähtöä, kaikki orientoituminen ja haikeus ja pakkaaminen, päätin kertoa täällä viiden päivän välein lähtötunnelmia ja vaihtokuvioita. 

Tästä se alkaa.


Lähtölaskenta 50/50

Mitä muutakaan sitä kirjanainen tekisi ensimmäiseksi matkustamista suunnitellessaan kuin valitsisi mukaan otettavat kirjat? Niinpä. Mietin Tanskaan pakattavia kirjoja jo ennen kuin tiesin varmuudella pääseväni vaihtoon. Vaikea ja tärkeä valinta on nyt tehty. 

Mukaan lähtevät kasan päällimmäiset kolme kirjaa: Michael Ondaatjen Englantilainen potilas, Rosa Liksomin Hytti numero 6 sekä Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu. Ja jos matkalaukkuun mahtuu, harkitsen ottavani mukaan vielä jonkun noista kolmesta alimmasta. Saa nähdä.  

Miksi otan mukaan juuri nuo kolme? Tässä on kuulkaa takana tarkkaan mietitty logiikka. Kun mukaan voi pakata vain ihan muutaman kirjan, joilla pitäisi kuitenkin pärjätä 10 kk, (toki Tanskasta saa kirjoja englanniksi, mutta tiedän että tulee hetkiä jolloin on ihanaa lukea omalla äidinkielellä) pitää kirjojen kestää monta lukukertaa. Niihin pitää voida tarttua millä tuulella vain, lukemista pitää voida jatkaa vaikka keskeltä kirjaa, ja sitten olisi myös kiva jos kirjat olisivat yleisestikin hyviä. Syväanalyysia aiheesta tehtyäni totesin, että edes maailman kiehtovin juoni ei kestä kovin montaa lukukertaa lyhyen ajan sisällä. Matkakirjalla pitää olla muita ansioita. 

Kirjahyllyä tuijoteltuani päädyin näihin kolmeen, joita kaikkia yhdistää se kaikkein tärkein tekijä - kaunis kieli. Kaikkien kolmen kirja teksti on sellaista, että sitä voi lukea ihan itsensä takia. Tarinat ovat hyviä, mutta kaunis kerronta ja tuokiokuvat houkuttavat tarttumaan kirjoihin yhä uudestaan. Näihin uskon uppoutuvani helposti yhä uudestaan ja uudestaan vuoden aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti