Aikoinaan haavelin pisamista.
Haavelin pitkistä kiharista hiuksista, huonekasveista, itsetehdystä pastasta ja croissanteista.
Luin blogeja ja suurimpia unelmiani olivat asunto jossa olisi ikkunalaudat, klassikkokirjojen lukeminen ja Venetsiaan matkustaminen. Haaveilin brunsseista, kesäjuhlista, kokemuksista joista voisi kertoa muille ja siitä, että oppisin puhumaan italiaa.
Tahdoin löytää ympärilleni ystäväpiirin, jossa on samanhenkisiä ihmisiä. Kodin, johon muiden on mukava tulla. Tahdoin istua kahviloissa ja opiskella kirjastojen lukusaleissa, harrastaa pesäpalloa ja nähdä Olavi Uusivirran livenä.
Halusin kokata usein tomaattikastiketta, askarrella kuin Strömsössä, matkustaa useammin junalla, käyttää tavallisia aurinkolaseja ilman vahvuuksia, päästä lukemaan arkkitehtuuria, olla rohkeampi, kulkea Turun jokirantaa kuin Eeva Kolu, käydä ravintoloissa, leipoa itse leipäni ja opiskella puusepäksi.
Arkkitehtikouluun en päässyt, puuseppäkoulun keskeytin ja italian sijaan luinkin venäjää. Mutta kaiken muun olen tehnyt. Klassikkokirjen lukemisesta sain vieläpä opintopisteitä. Ihan huomaamatta ja pikkuhiljaa minusta on tullut se, mistä joskus haaveilin. Se, joksi minun pitikin tulla.
Ja kaikkien haaveiden lisäksi olen tehnyt vaikka mitä, asioita joita en olisi osannut edes kuvitella.
Olen hypännyt uima-altaaseen 7,5 metristä. Olen pyöräillyt Saariston rengastiellä, juossut urheilutapahtumassa, syönyt sushia ja etanoita sekä oppinut vaihtamaan kaljahanan tankin.
Olen reilannut yksin läpi Euroopan, oppinut keräämään villiyrttejä ja rullaluistelemaan, olen selvinnyt burn-outista, vesivahingosta ja viiden tunnin yöunista.
Olen ryhtynyt kasvissyöjäksi, matkustanut yksin bussilla Israelissa, alkanut rakastaa kuntonyrkkeilyä, kävellyt paljain varpain Turun keskustassa ja oppinut kiukuttelemaan.
Olen löytänyt ihmisiä joiden kanssa on hyvä, ja uskaltanut päästää irti niistä joiden kanssa ei ole. Olen oppinut pitämään huolta itsestäni ja muista. Olen oppinut kysymään mitä kuuluu.
Olen oppinut olemaan minä. Pää pystyssä.
Siitä en osannut haaveillakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti