Mielimediani

Viime päivinä kotona on soinut usein Radio Helsinki. Spotifyn soittolistoihin kyllästyy ja omat cd:t kuluu puhki, mutta Radio Helsinki jaksaa kiinnostaa ja yllättää. Eikä haittaa edes, ettei asu Helsingissä, kun ihana internet tuo kanavan kaikkialle. 

Sille ei vedä vertoja muut kanavat. En jaksa kuunnella toistuvia soittolistoja ja juontajien huonoa huumoria. En tahdo kuunnella jotain laulua vain koska se on nyt suosittu. En tahdo että hyvät laulut soitetaan puhki. En kestä mainoksia. Mitään näistä ei tapahdu jos kuuntelen Radio Helsinkiä. 

Siellä juontajat ovat niin hyviä, että edes heti herätessä niiden kuunteleminen ei häiritse. Musiikki on aina vaihtelevaa ja hyvää, ja eri tyylejä kuulee laidasta laitaan. Kanava on ajankohtainen mutta luottaa myös klassikoihin. Radio Helsingistä olen bongannut vaikka kuinka monta nykyistä suosikkiani, kuten Atletico Kumpulan ja Kerkko Koskisen Kollektiivin. 

Kun kanavaa kuuntelee koko päivän, pysyy kärryillä niin uutisista kuin kulttuurista ja muusta tärkeästä. 

Parasta ovat erikoisohjelmat. Sunnutai-aamuille jazzia, maanantaisin Helsingin Ruokaradio. Keskiviikkoiltaisin hyvinvointia tuottaa Mili Kaikkosen Vaiheessa, ja arkipäiviä viihdyttää Päiväkämmit. Radio Helsingin aamut -ohjelman juontajista on tullut jo melkein tuttuja, kun radio tahdittaa aamuja lakanoiden välistä asti. Ja kevään ehdoton kohokohta on ollut Näköradion kuunteleminen. Radio-ohjelma, jossa puhutaan lempisarjoistani ja soitetaan lempimusiikkiani. Girls kohtaa Oasiksen ja Fleet Foxesin, Sinkkuelämää vertautuu Lookingiin ja kaiken kruunaa viimeisimpien jaksojen ruodinta. Puhdasta parhautta. 

Ja vinkki: suurta osaa näistä timanteista voi kuunnella myös jälkikäteen netistä. Podcasteja löytyy aseman nettisivuilta.

Kotoisa Kööpenhamina

Kööpenhamina oli toinen paikka Venetsia lisäksi, johon vähän uumoilin tai pelkäsin rakastuvani matkalla. Ja jos Venetsiaan ihastuminen oli vähän kimuranttia ja epäselvää, niin Kööpenhamina vei kyllä jalat alta aika heti. Kaupungin kotoisuus ja leppoisuus, kauniit kadut ja kiinnostava kulttuuri tarjosivat loistavan päätöksen matkalle. Kaikkialla suhisevat polkupyörät, aivan loistavat ravintolat ja ihmisiä varten rakennettu keskusta tekivät kaupungista rakkaan heti alusta asti. 

Nyhavn värikäine taloineen ja purjelaivoineen pääsi oikeuksiinsa helmikuisessa auringonpaisteessa.

Samoin oopperatalo ja satamalaitureita hivelevä meri loistivat niin kirkkaina, että aurinkolasit tulivat tarpeeseen.

Onnistuin näkemään kuninkaanpalatsin vahdinvaihdon, mutta en kuninkaallisia. Kuulin kuitenkin, että Tanskassa hekin elävät niin rennsoti että ulkoiluttavat itse koiriansa palatsin pihamaalla, turistien joukossa.

Ohjattu kävelykierros vei läpi mun makuuni hyvinkin idyllisen ja mielenkiintoisen Christianian. 

Tanska yrittää muuttaa maataan ekologisemmaksi, ja ainakin Köpiksessä ihmiset pyöräilivät kaikkialla ja kaikkialle.

Uusi suosikkiravintolani Grød tarjoili niin hyvää risottoa, että kävin siellä kahdesti.

Ja matkan kaunein näky löytyi The Landromat nimisestä kahvilasta, joka tarjosi esteettisen ympäristön lisäksi ihanaa aamupalaa.

Kaupungin kattoja oli hieno kiikaroida Pyöreästä tornista, jonka katolle eivät vieneet portaat vaan kalteva lattia!

Valtavalla hautausmaalla villi luonto oli iloisessa sekamelskassa hautojen ja pyöräilijöiden kanssa. Paikka on kuulemma kesällä suosittu piknik-alue.

Norrebrøn kotoisat kulmat tuntuivat tutuilta ja kotoisilta jo parin päivän oleskelun jälkeen. Ehkä vielä joskus asun jossain täällä? 

Typical British

Iso-Britannia oli Italian jälkeen kovin sateinen, kylmä ja harmaa. Kiitäessäni junalla läpi kaatosateen ja pikimustan yön verhoamien lähiöiden mietin, että mitä ihmettä teen täällä ja oliko nyt itään järkeä jättää ihana Italia. No, onneksi aamu toi auringonpaisteen ja Britannia näytti myös hyviä puoliaan. Niitä oli esimerkiksi:

-metro, maailman helpoin ja hauskin tapa liikkua 

-brittiaksentti

-kirjakaupat joista voin ostaa kirjoja koska tuttu kieli (vietin yhdessä yli tunnin)

-hostelli jossa sängyissä oli verhot

-ihanan kohteliaat opasteet - Lontoossa suojateissäkin luki mihin suuntaan katsoa

-kolmioleivät ja sipsit

-kaikki elokuvista tutut paikat

-maailman parhaat hampurilaiset Honest Burgerissa

-Natural History Museum ja Science Museum

-puistot ja joenvarsi

-vahdinvaihto Buckingham palacella - niin turistijuttu että pakko nähdä

-se kun joku sanoi että olen Madam

-aamupala Primrose Hillillä

-se kun eksyy ja aina löytyy metro

-sattumalta löytynyt China Town uudenvuodenasussaan

-se kun Covent Gardenissa soitti superlahjakkaat opiskelijat jotain klassista musiikkia

-Whole Foods, erityisesti hummushylly jonka edessä melkein itkin (ja taustalla soi David Bowien Heroes) 

-aito fish'n chips ja Guinnes klo 13

-stereotyyppiset brittihahmot tosielämässä

-pubivisa

-Camden Lock (!!!)

-Camden Lockin ruokakojut, ja se Honest Burger

-Worcester, jossa pääsin kurkistamaan elämään yliopistokampuksella

-sateinen junamatka

-pyykinpesu yliopistolla

-identtiset punatiilitalot kaikkialla

-Worcesterin katedraali

-Lontoon City aamuviideltä

-ihana palvelu kaikkialla, esimerkiksi Oyster Cardia palauttaessa superväsyneenä

-päässä soiva Frida Hyvösen London:

"Upside down to Italy

and then again England

London you're not my friend

but you can be.

---

London!

The way you hate me is better than love

and I'm head over heels"

"It's a labyrinth..."

Venetsia oli se kaupunki, johon pelkäsin rakastuvani matkalla liikaa. En tiedä toista niin mielikuvitusta kiehtovaa paikkaa, ja olin lapsuudesta asti haaveillut kaupungissa käymisestä. Pinterest-kansio oli täynnä kuvia kanaaleista ja gondoleista, ja kun juna ylitti meren Santa Lucian asemaa kohti elämä tuntui hetken vähän epätodelliselta.

Jo kaupungissa ollessani ajatelin Venetsian olevan kamalan ihana. Kirjaimellisesti. Kamala, koska olin koko ajan eksyksissä. Siis jatkuvasti. Kerran eksyin niin pahasti sivukaduille, että jouduin pyytämään paikallista naista johdattamaan minut takaisin kartalle. Hänkin sanoi kaupungin olevan labyrintti. Jopa turistialueilla ja pääkaduilla harhauduin jatkuvasti suunnasta, käännyin väärille kujille tai ajauduin karttaan merkitsemättömille kanaaleille ja silloille. Illalla hostellille palatessa päädyin jotenkin aivan väärälle laidalle Grand Canalea reittiä, jota en edelleenkään hahmota. Onneksi rautatieasemalta oli helppo suunnistaa tuttua reittiä nukkumaan.

Ihana, koska kun löysin paikkoihin joihin halusin, hurmasivat ne täysin. Sant Elenan saari Venetsian itäpäädyssä oli rauhan tyyssija , jossa lapset leikkivät puistossa ja ihmiset makoilivat nurmella auringossa paistatellen. Pienet kanaalit asuinalueilla ja vehreät puistikot etelärannalla olivat paikkoja, joissa olisin lämpimämmällä säällä voinut viettää koko päivän. 

Ihana, koska kaikkialla oli kaunis, sininen, kirkas meri. Laguuni oli läsnä koko ajan, ja se on todellakin se mikä tekee Venetsiasta maineensa arvoisen. Ainakin minussa on jokin jatkuva kaipuu veden äärelle, ja Venetsiassa lempipelementtini oli koko ajan läsnä. Täysin omalaatuisesti rullaava arki, kekseliäät keinot järjestää asiat veden ympäröimässä kaupungissa ja jatkuva veneiden ja vesibussien hurina ympärillä antoivat paljon aihetta ihmettelyyn ja ihasteluun. 

Zatteren rantabulevardi, jonka näin toiveeni mukaan auringonlaskussa, oli ehdottomasti matkaoppaan kehujen arvoinen. Italian parhaat jätskit, ympärillä kotoisasti yliopistolaisia menossa luennoilleen, vaihtuva ja vedestä peilautuva valo ja sitten, kas, katulamput syttyivät. En tiedä miksi Venetsiassa katulamppujen lasit ovat vaaleanpunaiset, mutta se on nerokasta. Kaikki on viimeisen päälle kaunista.

Ihanan ja ahdistavan sekoitukselta tuntuva Venetsia oli hieno nähdä. Mutta sieltä oli myös hyvä lähteä eteenpäin. Kaupunki oli loppujenlopuksi liian uskomaton ollakseen totta - siinä oli niin erilaisia puolia, että on vaikea hahmottaa että ne kaikki ovat totta. Luksusliikkeet pääkaduilla, turistilaumat joihin törmäsi ihan kaikkialla, rapistuvat ja horjuvat talot, kylmä viima mereltä ja mahdoton sokkeloisuus. Mutta toisaalta mielettömän kaunis arkkitehtuuri, rauhalliset ja idylliset asuinalueet (kunhan niihin löysi), aurinko vasten sinistä laguunia, arkipuuhiaan hoitavat paikalliset, ylelliset palatsit, hurjan kaunis valo ja se miten aina nurkan takana saattaa olla jotain aivan ihmeellistä. 

Ehkä rakastuinkin Venetsiaan, pikkuisen. Mutta hyvin ristiriitaisesti. Venetsia oli kamalan ihana, ja siitä oli paikan päällä vaikea saada otetta. Tuntuu että se on parempi kuvissa ja muistoissa. 

Tulin, näin, söin...

...eli hetkiä Italianmaalta.

150 maun jäätelöbaari

Ikuinen kaupunki

Auringonlasku Välimeren rannalla

Akveduktipuisto 

Vatikaani ja Pietarinkirkko

Firenze ja ensinäkymä Duomosta

Auringonlasku Arnolla

Seikkailuun!

Lähden tänään kahden ja puolen viikon matkalle. Helsinki-Rooma-Firenze-Venetsia-Lontoo-Worcester-Kööpenhamina-Tukholma-Turku. 

Jännittää ihan kamalasti, mutta ylläoleva kuva vähän tsemppaa. Koska niinhän se menee - epämukavuusalueella saavuttaa kaikkein hienoimmat jutut. Ja mun motto on että täytyy tehdä se mikä pelottaa. 

Lisäksi tsemppaa kaverien kannustus, kivat jutut matkalla ja äitin biisivinkki. Kohta pakkaan matkavihkoni ja passini ja tallustan bussipysäkille. Katse eteen ja suupielet ylöspäin. 

Viimeisiä aikoja

Tammikuu, helmikuu, kuka näissä nyt pysyy perässä? Tenttikiireiden ja matkastressin ohella päiviin on onneksi mahtunut kivojakin juttuja ja seikkailuja:

-aikaa lukea kirjoja

-ja katsoa tv-sarjoja (Parks and Recreation!)

-lumisateelta suojautumista

-luistelua Kupittaan iltahämyssä

-monta smoothieta

-teehetki ystävän kanssa silloin kun väsytti kaikista eniten

-Meeri Koutaniemen ja WWF:n valokuvanäyttely Kauppatorilla

-mustelmanvärisiä hämäränhetkiä

-keinumista

-kaupunkiöiden vaaleanpunaiset taivaat

-peffamäkeä Luolavuoren huipulta alas

-arkkitehtuurin ihailua ja porraskäytävärakkautta

-puistot täynnä lumiukkoja

-talvea uhmaavia sorsia

-neulomista pitkästä aikaa

-blinilauantai perheen luona

-to-do-lista josta suurin osa kohdista on ruksittu yli

Sesonkisafkaa

Kausiruoka-ajattelu on yksi asioista, jotka on tärkeitä vihreämmässä elämässä. Minulla on kotona keittiön seinällä Satokausikalenteri, josta tsekkailen viikon ruokia suunnitellessani mitä kannattaa ostaa. Sesongissa olevat vihannekset ja hedelmät ovat sekä halvempia että maukkaampia, minkä lisäksi on ekologisempaa syödä talvella syksyllä kasvatettua lanttua kuin kasvihuonetomaatteja. 

Lanttujen syöminen talvella ei kuitenkaan ole lähelläkään koko totuutta kausituotteiden suosimisesta. On totta, että talvella harvempi tuote on sesongissa kuin kesällä. Huippukauttaan viettävät kuitenkin monet hedelmät ja juurekset. Esimerkiksi kiivit ja appelsiinit ovat hyviä ja halpoja. Ostinpa eilen myös ananaksen parilla eurolla, ja se oli supermaukas. 

Lisäksi tuntuu ihan hyvältä, että talvella syö vähän erilaisia ruokia kuin kesällä. Keitot ja padat talven vihanneksista sopivat kylmiin päiviin, ja pitkään haudutetut juurekset ovat oikeasti mukavaa vaihtelua kesän tuoreille herkuille. Eiväthän tuoreet kesän tomaatit maistuisi niin erityisiltä, jos niitä ei joutuisi kaipaamaan osaa vuodesta. 

Talven kausiruokakokkailu on paljon muutakin kuin vain uunijuureksia ja sosekeittoa. Pienellä vaivannäöllä vähän vieraammistakin raaka-aineista saa ihania makuelämyksiä, jotka vetävät vertoja kesän ihanuuksille. Esimerkkinä tarjoan tämän punajuuririsoton. Paahdettua punajuurta, valkoviiniä, vuohenjuustoa ja avot! Kyllä kelpaa herkutella sesonkivihanneksilla! 

Punajuuririsotto

4 punajuurta

2 rkl öljyä

1 sipuli

1 kasvisliemikuutio

6 dl vettä

2 dl valkoviiniä (tai 1 rkl valkoviinietikkaa sekoitettuna desiin vettä)

2 1/2 dl risottoriisiä (tai puuroriisiä)

200 g  vuohenjuustoa

Kuori punajuuret ja lohko ne neljään osaan. Levitä punajuuret uunipellille ja ripottele päälle öljyä. Sekoittele lohkoja niin että kaikki saavat pintaansa öljyä ja paista uunissa ensin 225 asteessa 30 min ja sitten 175 asteessa n. 30 min tai kunnes lohkot ovat pehmenneet. 

Kiehauta vesi kattilassa tai vedenkeittimessä. Liuota veteen kasvisliemikuutio. Pilko sipuli pieneksi silpuksi. Palastele jäähtyneet punajuuret pieniksi paloiksi. Kuutioi myös vuohenjuusto. 

Kuullota sipulia pannulla ja lisää sekaan riisi. Sekoittele riisiä ja sipulia kunnes riisi muuttuu hieman läpikuultavaksi. Käännä levy kolmoselle, lisää pannulle valkoviini ja sekoita kunnes se on imeytynyt riisiin. Lisää sitten kasvislientä ja sekoittele, lisää nestettä aina kun edelliset ovat imeytyneet. Hauduttele risottoa miedolla lämmöllä niin kauan, että kaikki neste on lisätty. Jos risotto vaikuttaa raa'alta tai kuivahkolta, lisää vettä halutun lopputuloksen saamiseksi. 

Sekoita risoton joukkoon punajuuret ja vuohenjuustokuutiot. Sekoittele kunnes punajuurten väri on levinnyt ja juusto sulanut risoton joukkoon. Tarjoile lämpimänä.

Surround yourself with beautiful pictures

Joo, mun päiväkirjan kannessa on ranskanperunoita. 

Can't help falling in love.

Villinä villasukkiin

Joo, kävin sitten villasukkanäyttelyssä. 

Tosin oli siellä oikeasti myös tumppuja ja hanskoja. Kysessä oli siis Sukupolvien silmukat -kirjaan liittyvä käsityönäyttely Turun Taitokeskus Juseliuksessa. Lainasin kyseisen kirjan joululomalla kotipaikkakunnan kirjastosta ja hullaannuin ihan täysin. Teokseen on koottu viime vuosisadan alun neuleohjeita rajantakaisesta Karjalasta. Vanhoja malleja on rekonstruoitu niin säilyneistä kappaleista kuin arkistoijen kuvista. Ohjeet on muutettu nykyneulojalle sopiviksi ja kasattu herkullisesti kuvitettuun kirjaan. 

Sen lisäksi, että juureni ovat Pirkanmaalla, koen olevani pieneltä osalta kotoisin myös Karjalasta. Sieltä Laatokan rannoilta ovat kotoisin puolet isovanhemmistani, ja sitä perinnettä on vaalittu lapsuudessa ihan yhtä paljon kuin tuota rievän leipomista. Pienestä pitäen meitä lapsia on opetettu rypyttämään karjalanpiirakoita, ja mummo kertoili aina välillä eläessään lapsuutensa lauluista ja tavoista jälkipolville. 

Mummo opetti minulle myös käsitöiden tekemistä ja innosti aina neulomaan ja virkkaamaan. Mummon lankakorista kotiin kulki monta kerää, joista varmaan vieläkin osa on tallella. Erityisesti niiden muistojen takia hänen lapsuudestaan peräisin olevat neulemallit tuntuvat todella kiinnostavilta ja tärkeiltä. Arvostan hurjasti sitä, että saan mahdollisuuden jatkaa itsekin perinnettä ja toteuttaa vanhoja neulemalleja. Jotka ovat muuten kaiken lisäksi todella kauniita! Valinnanvaikeus iskee, kun pitää miettiä minkä tahtoisi neuloa. 

Erityisen mielenkiintoista kirjassa oli unhoon painuneen, aikoinaan melko yleisen kiinteän ketjusilmävirkkauksen esittely. Kirja esittelee monia kyseisellä tekniikalla tehtyjä töitä, joista esimerkkejä ovat ylläolevan kuvan tuotokset, sekä antaa perusteelliset ohjeet tekniikan opettelemiseen! Aina innokkaana uuden kokeilijana aion todellakin kokeilla virkkausta. Hienoa, että tälläisiä vanhoja taitoja elvytetään. 

Näyttely on nähtävissä vielä pari viikkoa Taitokeskus Juseliuksessa. Vaikka esillä on vain pari vitriinillistä sukkia ja lapasia, pidin ainakin itse tästä vähän erilaisesta taide-elämyksestä, ja selitin kaverille käsitöiden taustoja ja tekniikoita ihan innoissani. Jos villasukat eivät kiinnosta, on Juseliuksen talo vierailun arvoinen jo ihan arkkitehtuurinsa vuoksi! Suosittelen myös kirjaan tutustumista, jos käsityöt vähänkään kiinnostavat. Neulemallit ovat sen verta ihania, että inspiraation vaara on suuri. 

Ja mun suosikkitumppu on ehkä tuo, joka on viimeisessä kuvassa toinen vasemmalta.