torstai 22. tammikuuta 2015

Ysäriharrastus

Harva harrastus on säilynyt lapsesta asti. Pianonsoitto jäi, samoin satubaletti. Neljähookerhossakaan ei ole tullut käytyä, heh. Yksi harrastus kuitenkin tekee paluun aina noin viiden vuoden välein. Meinaan postimerkkeily.

Skidinä olin kateudesta vihreä kun serkut aina kesälomilla järjestelivät postimerkkikansioitaan. Kansainvälisen perheen jälkikasvulla oli merkkejä vaikka mistä. Minä ja siskoni katselimme kiinnostuneina uusien merkkien etsintää, liotusta irti paperista, kuivausta ja kansioon tallentamista. 

Kaihoisat katseet taidettiin huomata, sillä sain eräänä jouluna oman postimerkkikansion joululahjaksi. 


Niinä aikoina keräilin postimerkkejä suhteellisen aktiivisesti - kyselin kavereilta ja sukulaisilta vanhoja kirjeitä ja leikkelin vaihtuvien kirjekaverien kuorista merkit talteen. Vuosien kuluessa into kuitenkin laantui. Sukulaisten postiarkistot oli käyty läpi, ja kirjekaverit vähenivät sähköpostin myötä. Kokonaan harrastus ei kuitenkaan jäänyt. 

Jo monta vuotta keräily on jatkunut aktiivisen epäaktiivisena. Tilaisuuden tullen huomaan olevani yhä  filatelisti. Silloin harvoin kun postimerkillistä postia tulee, nappaan yhä merkit talteen. Äiti tekee samaa ja tuo aina välillä minulle keräämiään merkkejä. Kotona on aina jossain rasiassa talteen otettuja merkkejä. 

Ja aina voi viiden vuoden välein huomaan, että merkkejä on kertynyt niin paljon, että on aika liottaa ne irti kuorista ja järjestellä kansioon. Se on paras hetki keräilyssä. Kun saa liittää uudet löytönsä kokoelmiinsa, muiden merkkien joukkoon. 


Vuosien saatossa merkkejä on kertynyt jo aika joukko. Lapsena kaikki merkit tuntuivat yhtä vanhoilta ja tutuilta, mutta nyt niissä huomaa jo ajan kulumisen. Pikkutyttönä kerätyt merkit ovatkin vanhoja ja nostalgisia. Postimerkkikansiosta näkee ajan kulun. Jos harrastus pysyy vielä jatkossakin, löytyy hyllystä vuosien päästä aika kiehtova katsaus historiaan.

Katsaus, joka on kerätty puolivahingossa, lapsuuden harrastuksen ansiosta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti