Kesän valtasivat tenttikirjat, loppukesän pääsykoekirjat. Analyysit, pänttäämiset ja tenttiahdistus hukuttivat lukuilon alleen. Enää ei jaksanut rentoutua hyvän kirjan äärellä, vaan aika kului ihmeelliseen jahkailuun. Työkiireet veivät illat ja univelat aamut. Koko valtava stressihäkkyrä levittäytyi rakkaan harrastuksen ylle.
Mutta onneksi tunnen itseni ja tiedän, että silloin, kun ei jaksa lukea hyvää kirjaa, on liian väsynyt ja kierroksilla. Silloin ei olla enää vähän vaan kiireisiä, vaan mennään sietokyvyn rajoilla ja on parempi puhaltaa peliin tauko. Viime viikolla löysin itseni taas silta rajalta, joten tyhjäsin kalenterin ja otin pari päivää lomaa elämästä. Pari päivää pyhitin vain lukemiselle, leffoille, syömiselle ja nukkumiselle. Latasin akut, rentoutin hartiat ja rakastuin lukemiseen uudelleen.
Ekaa kertaa vuosiin luin kirjan päivässä! Kun meinaan kerran pääsin lukemiseen kiinni, ei siitä meinannut tulla loppua. Aluksi lukaisin loppuun kaikki kesken jääneet kirjat ja ikuisuusprojektit sohvapöydältä. Sitten aloitin uuden aamun puhtaalta sivulta; David Foenkinoksen Nainen, jonka nimi on Nathalie pääsi lulkulampun alle aurinkoisen tiistain ajaksi.
Kirjan takakansi valottaa juonta sen verran, että kyseessä on tarina Nathaliesta, naisesta joka jää nuorena leskeksi hänen elämänsä rakkauden kuoltua. Tarina kertoo hänen selviämisestään ja etenemisestään. Kun kirjaa lähtee lukemaan tältä pohjalta, on odotuksina ainakin allekirjoittaneella automaattisesti synkkä ja pohdiskeleva tarina elämän kolhuista.
Mutta sitä tämä ei ole! Nainen, jonka nimi on Nathalie on kaikkea muuta kuin synkkä kirja. Se käsittelee selviytymisen ja rakastumisen teemoja kierren niiden ympärillä kuin kepeä kolibri, tehden oivalluksia ja huvittaen lukijaansa pienillä yksityiskohdilla. Foenkinoksen kirjoitustyyli on raikas ja omintakeinen, kumpaakin pelkästään hyvässä mielessä. Kirja ei todellakaan jää pohtimaan kuolemaa ja menetystä, vaan jatkaa eteenpäin kohti uusia kohtalon oikkuja.
Ehkä parasta kirjassa ovat sen uskomattoman tarkkanäköiset ja lempeän todenmukaiset oivallukset elämästä. Itse sain monesti lukiessani laskea kirjan käsistäni ja ajatella: ai-van, juuri noinhan se menee! Foenkinos kirjoittaa ihastumisesta, yksinäisyyestä, rakkaudesta, työstä, perheestä... Kaikesta siitä kooten tarinaansa yksityiskohtia, joihin kuka tahansa voi varmasti samaistua ja jotka saavat yhtä usean oivaltamaan uusia asioita elämästään. Keveydessään tarina on silti kertomus elämästä sen sisuskaluja myöten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti