Seikkailuun!

Lähden tänään kahden ja puolen viikon matkalle. Helsinki-Rooma-Firenze-Venetsia-Lontoo-Worcester-Kööpenhamina-Tukholma-Turku. 

Jännittää ihan kamalasti, mutta ylläoleva kuva vähän tsemppaa. Koska niinhän se menee - epämukavuusalueella saavuttaa kaikkein hienoimmat jutut. Ja mun motto on että täytyy tehdä se mikä pelottaa. 

Lisäksi tsemppaa kaverien kannustus, kivat jutut matkalla ja äitin biisivinkki. Kohta pakkaan matkavihkoni ja passini ja tallustan bussipysäkille. Katse eteen ja suupielet ylöspäin. 

Viimeisiä aikoja

Tammikuu, helmikuu, kuka näissä nyt pysyy perässä? Tenttikiireiden ja matkastressin ohella päiviin on onneksi mahtunut kivojakin juttuja ja seikkailuja:

-aikaa lukea kirjoja

-ja katsoa tv-sarjoja (Parks and Recreation!)

-lumisateelta suojautumista

-luistelua Kupittaan iltahämyssä

-monta smoothieta

-teehetki ystävän kanssa silloin kun väsytti kaikista eniten

-Meeri Koutaniemen ja WWF:n valokuvanäyttely Kauppatorilla

-mustelmanvärisiä hämäränhetkiä

-keinumista

-kaupunkiöiden vaaleanpunaiset taivaat

-peffamäkeä Luolavuoren huipulta alas

-arkkitehtuurin ihailua ja porraskäytävärakkautta

-puistot täynnä lumiukkoja

-talvea uhmaavia sorsia

-neulomista pitkästä aikaa

-blinilauantai perheen luona

-to-do-lista josta suurin osa kohdista on ruksittu yli

Sesonkisafkaa

Kausiruoka-ajattelu on yksi asioista, jotka on tärkeitä vihreämmässä elämässä. Minulla on kotona keittiön seinällä Satokausikalenteri, josta tsekkailen viikon ruokia suunnitellessani mitä kannattaa ostaa. Sesongissa olevat vihannekset ja hedelmät ovat sekä halvempia että maukkaampia, minkä lisäksi on ekologisempaa syödä talvella syksyllä kasvatettua lanttua kuin kasvihuonetomaatteja. 

Lanttujen syöminen talvella ei kuitenkaan ole lähelläkään koko totuutta kausituotteiden suosimisesta. On totta, että talvella harvempi tuote on sesongissa kuin kesällä. Huippukauttaan viettävät kuitenkin monet hedelmät ja juurekset. Esimerkiksi kiivit ja appelsiinit ovat hyviä ja halpoja. Ostinpa eilen myös ananaksen parilla eurolla, ja se oli supermaukas. 

Lisäksi tuntuu ihan hyvältä, että talvella syö vähän erilaisia ruokia kuin kesällä. Keitot ja padat talven vihanneksista sopivat kylmiin päiviin, ja pitkään haudutetut juurekset ovat oikeasti mukavaa vaihtelua kesän tuoreille herkuille. Eiväthän tuoreet kesän tomaatit maistuisi niin erityisiltä, jos niitä ei joutuisi kaipaamaan osaa vuodesta. 

Talven kausiruokakokkailu on paljon muutakin kuin vain uunijuureksia ja sosekeittoa. Pienellä vaivannäöllä vähän vieraammistakin raaka-aineista saa ihania makuelämyksiä, jotka vetävät vertoja kesän ihanuuksille. Esimerkkinä tarjoan tämän punajuuririsoton. Paahdettua punajuurta, valkoviiniä, vuohenjuustoa ja avot! Kyllä kelpaa herkutella sesonkivihanneksilla! 

Punajuuririsotto

4 punajuurta

2 rkl öljyä

1 sipuli

1 kasvisliemikuutio

6 dl vettä

2 dl valkoviiniä (tai 1 rkl valkoviinietikkaa sekoitettuna desiin vettä)

2 1/2 dl risottoriisiä (tai puuroriisiä)

200 g  vuohenjuustoa

Kuori punajuuret ja lohko ne neljään osaan. Levitä punajuuret uunipellille ja ripottele päälle öljyä. Sekoittele lohkoja niin että kaikki saavat pintaansa öljyä ja paista uunissa ensin 225 asteessa 30 min ja sitten 175 asteessa n. 30 min tai kunnes lohkot ovat pehmenneet. 

Kiehauta vesi kattilassa tai vedenkeittimessä. Liuota veteen kasvisliemikuutio. Pilko sipuli pieneksi silpuksi. Palastele jäähtyneet punajuuret pieniksi paloiksi. Kuutioi myös vuohenjuusto. 

Kuullota sipulia pannulla ja lisää sekaan riisi. Sekoittele riisiä ja sipulia kunnes riisi muuttuu hieman läpikuultavaksi. Käännä levy kolmoselle, lisää pannulle valkoviini ja sekoita kunnes se on imeytynyt riisiin. Lisää sitten kasvislientä ja sekoittele, lisää nestettä aina kun edelliset ovat imeytyneet. Hauduttele risottoa miedolla lämmöllä niin kauan, että kaikki neste on lisätty. Jos risotto vaikuttaa raa'alta tai kuivahkolta, lisää vettä halutun lopputuloksen saamiseksi. 

Sekoita risoton joukkoon punajuuret ja vuohenjuustokuutiot. Sekoittele kunnes punajuurten väri on levinnyt ja juusto sulanut risoton joukkoon. Tarjoile lämpimänä.

Surround yourself with beautiful pictures

Joo, mun päiväkirjan kannessa on ranskanperunoita. 

Can't help falling in love.

Villinä villasukkiin

Joo, kävin sitten villasukkanäyttelyssä. 

Tosin oli siellä oikeasti myös tumppuja ja hanskoja. Kysessä oli siis Sukupolvien silmukat -kirjaan liittyvä käsityönäyttely Turun Taitokeskus Juseliuksessa. Lainasin kyseisen kirjan joululomalla kotipaikkakunnan kirjastosta ja hullaannuin ihan täysin. Teokseen on koottu viime vuosisadan alun neuleohjeita rajantakaisesta Karjalasta. Vanhoja malleja on rekonstruoitu niin säilyneistä kappaleista kuin arkistoijen kuvista. Ohjeet on muutettu nykyneulojalle sopiviksi ja kasattu herkullisesti kuvitettuun kirjaan. 

Sen lisäksi, että juureni ovat Pirkanmaalla, koen olevani pieneltä osalta kotoisin myös Karjalasta. Sieltä Laatokan rannoilta ovat kotoisin puolet isovanhemmistani, ja sitä perinnettä on vaalittu lapsuudessa ihan yhtä paljon kuin tuota rievän leipomista. Pienestä pitäen meitä lapsia on opetettu rypyttämään karjalanpiirakoita, ja mummo kertoili aina välillä eläessään lapsuutensa lauluista ja tavoista jälkipolville. 

Mummo opetti minulle myös käsitöiden tekemistä ja innosti aina neulomaan ja virkkaamaan. Mummon lankakorista kotiin kulki monta kerää, joista varmaan vieläkin osa on tallella. Erityisesti niiden muistojen takia hänen lapsuudestaan peräisin olevat neulemallit tuntuvat todella kiinnostavilta ja tärkeiltä. Arvostan hurjasti sitä, että saan mahdollisuuden jatkaa itsekin perinnettä ja toteuttaa vanhoja neulemalleja. Jotka ovat muuten kaiken lisäksi todella kauniita! Valinnanvaikeus iskee, kun pitää miettiä minkä tahtoisi neuloa. 

Erityisen mielenkiintoista kirjassa oli unhoon painuneen, aikoinaan melko yleisen kiinteän ketjusilmävirkkauksen esittely. Kirja esittelee monia kyseisellä tekniikalla tehtyjä töitä, joista esimerkkejä ovat ylläolevan kuvan tuotokset, sekä antaa perusteelliset ohjeet tekniikan opettelemiseen! Aina innokkaana uuden kokeilijana aion todellakin kokeilla virkkausta. Hienoa, että tälläisiä vanhoja taitoja elvytetään. 

Näyttely on nähtävissä vielä pari viikkoa Taitokeskus Juseliuksessa. Vaikka esillä on vain pari vitriinillistä sukkia ja lapasia, pidin ainakin itse tästä vähän erilaisesta taide-elämyksestä, ja selitin kaverille käsitöiden taustoja ja tekniikoita ihan innoissani. Jos villasukat eivät kiinnosta, on Juseliuksen talo vierailun arvoinen jo ihan arkkitehtuurinsa vuoksi! Suosittelen myös kirjaan tutustumista, jos käsityöt vähänkään kiinnostavat. Neulemallit ovat sen verta ihania, että inspiraation vaara on suuri. 

Ja mun suosikkitumppu on ehkä tuo, joka on viimeisessä kuvassa toinen vasemmalta. 

Hauska tutustua, lehtikaali

Tammikuu lähestyy loppuaan, ja voin ylpeänä todeta pitäneeni ainakin yhden uudenvuodenlupauksen ainakin kuukauden ajan. Lautaselta on löytynyt vihreitä kasviksia paljon useammin kuin ennen. Oikeastaan olen tainnut syödä kotona salaattia tähän mennessä enemmän kuin viime vuonna yhteensä! (Toim. huom. syön kyllä lounaspaikoissa aina salaattia.)

Niin rucolat leivän päällä kuin basilikat hummuksen lisukkeena ovat olleet oikein herkullisia. Samoin maistui kesäkurpitsainen makaronilaatikko. Kerran tein jopa vihersmoothieta. Se tosin oli pahaa, joten taidan pitäytyä marjaisissa versioissa... Opettelin viimeinkin myös käyttämään jo pari vuotta kaikkialla hehkutettua lehtikaalia. Jostain syystä olen aina luullut, ettei sitä löydy kuin harvoista kaupoista, mutta kun se tuli vastaanSiwan hyllyssäkin, totesin että ehkä sen voi sisällyttää osaksi viikon ruokaostoksia. 

Ensimmäisen lehtikaalikokkailun tuloksena oli (sen vihersmoothien) lisäksi tälllaista lehtikaalipastaa. Ohje löytyi K-Ruoka-lehdestä, ja se kiinnosti erityisesti yhden sisältämänsä kikan takia. Ohjeessa nimittäin neuvotaan, että valkoviinin voi korvata ruoanvalmistuksessa ruokalusikallisella valkoviinietikkaa sekoitettuna noin desiin vettä. Testasin tätä viininpuutteessa jo kerran risottoon, ja vinkki kyllä toimii oikein näpsäkästi. Eihän se nyt itse viiniä korvaa, mutta tuo samanlaisen vivahteen ruokaan. Toisin sanoen viinietikka mahdollistaa herkkukokkauksen arkibudjetilla. Kätevää!

Lehtikaalipasta on kiva ja nopea kokata. Vaikka se käy ihan arkiruoasta nopeutensa ansiosta, tulee pastasta jotenkin vähän eritysempi fiilis kuin perusruoasta. Syödessä tuntuu kuin olisi hieman arjen yläpuolella. Ehkä se on se viini, tai sitten se lehtikaali. Joka tapauksessa, suosittelen!

Lehtikaalipasta

300 g (ruis)spaghettia

200 g lehtikaalia

1 iso sipuli

2 valkosipulinkynttä

2 rkl rypsiöljyä

1/2 dl valkoviiniä tai 1 rkl valkoviinietikkaa sekoitettuna n. desiin vettä

suolaa

pippuria

4 kanamunaa

Keitä kananmunat kypsiksi (7-10 min maun mukaan) jo edellisenä päivänä. Jäähdytä kylmässä vedessä ja säilytä jääkaapissa. 

Aloita keittämällä pasta ohjeen mukaan runsaassa, suolatussa vedessä. Ota keitinvettä 1 dl talteen. Huuhdo pasta. 

 Huuhdo lehtikaalit. Leikkaa niistä lehtiruodit irti ja suikaloi sitten lehdet ohuiksi siivuiksi. Hienonna sipulit. Kuumenna öljy pannulla ja kuullosta sipuleita siinä kunnes ne pehmenevät. Lisää lehtikaalit ja kuumenna, kunnes kaalin väri tummenee hieman.

Kaada pannulle valkoviini ja kiehauta nopeasti. Mausta suolalla ja pippurilla. Ota levy pois päältä. Sekoita joukkoon valutettu pasta ja talteen otettu pastan keitinvesi. Sekoita ja jaa ruoka lautasille. Kuori kananmunat ja lohko se neljäsosiin. Asettele lohkot pasta-annoksiin ja tarjoile heti. 

Saat minut nyt halvalla

Maailmankirjat ovat hieman sekaisin nykyään. Oon nimittäin vähän kyllästynyt suklaaseen. Ja sipseihin. Ja jäätelöön. 

Älkää ymmärtäkö väärin, kyllä makeanhimo iskee vieläkin, ja aina välillä kanna kaupasta sipsipussin kotiin tai illanviettoon. Mutta sitten kun herkkuja on tarjolla, ei niitä tee mieli. Ei vaan... maistu. 

Toivon että tämä ei ole mikään kovin nopeasti ohimenevä vaihe. Toivon että tämä on mun kropan tapa kertoa että se tykkää enemmän rucolasta kuin riisisuklaasta. Ainakin huomaan nykyään, että ei herkuttelu loppujen lopuksi juuri edes palkitse. Tulee vain ällö olo. Vilpittömästi valitsen mieluummin banaanijäätelön kuin Ben&Jerrys-paketin. Aikamoista.

Vilpittömästi valitsen nykyään myös suklaan sijaan mieluummin näitä herkkuja, nimittäin halvaa. Joskus lapsuudessa sain hienoiset traumat kovettuneesta, hampaisiin tarttuvasta halvasta, ja välttelin sitä vuosikausia. Tänä vuonna kuitenkin annoin halvalle uuden mahdollisuuden. Ja ai että, kyllä kannatti!

Halvaa on monenlaista, mutta mun suosima on seesaminsiementahna tahiniin perustuvaa makeaa ainetta. Se on hyvää, lohkeilevaa, makeaa ja jännittävää. Varsinkin tämä kaakaohalva vie voiton suklaasta mennen tullen. Paljon parempi välipala jo täyttävyydeltään, saati terveellisyydeltään. Yksi kaveri suositteli tänään myös appelsiinihalvaa, jota kanssa taidan testata heti kun pääsen sellaiseen käsiksi! 

Ainoa miinuspuoli tässä on se, että koko ajan soi päässä Jenni Vartiaisen Halvalla -biisi. Mutta ei voi mitään, kaikkea ei voi saada. 

Kolmen viikon kujanjuoksu

 

Huhhuh.

Huhhuhhuh.

Tammikuu on vienyt mehut. Tuntuu että viimeiset viikot on olleet sellaista jatkuvaa kujanjuoksua, jossa aina joku uusi juttu pamahtaa eteen kun edellisestä on rämpinyt yli. Oon kahlannut monta tuhatta sivua kirjallisuutta tenttiä varten. Samaan aikaan on pitänyt päntätä venäjää ja lukea toisen kurssin artikkeleita. Ja ai niin siltä kurssilta on myös case-tehtäviä. Sitten olisi sellaisia pikkujuttuja kuin harkkahaku ja vaihtohaku. Ja toimintakertomus. Ja yksi raportti. Ja yksi projekti. 

Oikeasti viime viikkoon asti meni ihan hyvin. Jaksoin kahlata parisataa sivua proosaa ja naputella siihen päälle pari harkkahakemusta, blogata vähän illalla ja herätä taas aamulla innolla päivään. Mutta sitten sattui. Nyrkkeilytunnilla naksahti joku lihas rikki (Punnertaessa. Olis edes mennyt nyrkkeillessä.) ja siitä asti on pitänyt pysyä kaukana liikuntasaleista. Ulkona kadut on taas peilijäätä ja vesilätäkköä. Joten en ole päässyt liikkumaan nyt viikkoon. 

Ja sen kyllä huomaa. Tasainen energia ja innostus ovat vaihtuneet väsymykseen ja karkinhimoon. Hommiin ei jaksa keskittyä, eikä lukeminen solju. Kun tulee päivän päätteeksi kotiin, kaatuvat seinät päälle ja tekee mieli huutaa. Turhauttaa! Huomaan paremmin kuin koskaan ennen, miten tärkeää on päästä liikkumaan. Urheileminen vaikuttaa todella paljon jaksamiseen ja mielenterveyteen. Kun liikun, olen iloinen ja pirteä. Ruoka maistuu hyvälle ja uni tulee kun on sen aika. Nyt vai viikon paikallaanolon jälkeen olen koko ajan äkäinen ja möksmöks. 

Kun en pääse liikkumaan, en saa millään pysäytettyä sitä pientä stressiä ja jännitystä joka on opiskellessa päällä. Rentoutumisvaihde ei toimi. Aamulla herätessä on jo valmiiksi väsynyt iltaa varten. 

Onneksi tässäkin kujanjuoksussa on valoa näkyvissä. Tentti on ohi ylihuomenna, ja muutkin velvollisuudet on aika hyvin hoidossa. Taivaalta on luvattu lunta, joten ulkoilemaan pääsee pian vaikka käsivarsi kipuilisikin. Ja viikonloppuna on edessä matka kotiseudulle, vanhempien jääkaapin äärelle. 

Vielä yksi päivä ja sitten saa vähän huokaista. 

Alkutalven parhaat palat

Tammikuussa miellyttää esim.

Kahviloissa istuminen. Oon todennut etten saa kotona mitään aikaan. Pakko hengailla kahviloissa, mikä harmi.

Luistelu! Harvinaista herkkua näillä leveysasteilla.

Talven aurinko. Marraskuun jälkeen kaikki taivaalta tuleva valo on vaan... taivaallista. 

Turun jokiranta. (Tämä kohta tosin miellyttää kaikkina vuodenaikoina.)

Pakkanen ja kaikki siihen liittyvä. Kuurakukat, villasukat, huopikkaat, paleltuneet posket, tee ja kerrospukeutuminen. Oon talven lapsi. 

Ja lopulta kuitenkin: kotona hengailu, villavaatteisiin kääriytyminen ja lämpimässä lukeminen kun tuuli vinkuu ikkunoissa. 

Rievä, rakkaimpani

Olen syntyjäni hämäläinen. Pirkanmaalta, Tampereen kupeesta. Hämeessä on kotiseutu, sielunmaisema ja rakkaimmat perinteet. Niinkuin rievä. Tai riävä, niinkuin Tampereella sanotaan. 

Rievä on ihanaa ohraleipää. Pehmeää, maukasta, täyttävää. Minulle rievä on tullut tutuksi mummun kautta - hän leipoi aina välillä rievää koko suvulle, välillä kahvipöytään, välillä muuten vain. Leivän tekoa en kuitenkaan saanut mummun opissa, vaan kotitaloustunnille oli kutsuttu vieraaksi joku paikallinen rouva opettamaan perinneleivän tekemistä teineille. 

Taisin arvostaa juuriani jo nuorena, koska muistan ottaneeni opit innoissani vastaan. Tulevina viikkoina rievää syötiin kotona usein, ja mummullein vietiin näytekappale. 

Rievää leivon vieläkin mielelläni. Se on arkileipää ja herkkuleipää. Mummullekin rievää viedään, tosin nykyään osat ovat vähän vaihtuneet. Nykyään mummu ei juuri tarjoile rievää suvulle, vaan nuorison osa on tehdä rievää mummulle. Jatkumo tuntuu hyvältä, perusasioita sukupolvelta toiselle. 

Rievän tekeminen ei ole mitään rakettitiedettä, mutta pari kommervenkkiä siinä on. Nostatusvaiheita ja taikinan leiväksi muotoilua kannattaa seurata ohjeista aika tarkkaan, jotta tulos onnistuu. Kun homman jujun oppii, sujuu homma kuin vettä vaan. Loppujen lopuksi rievän teko on helppoa ja leipä herkullista. Ei mikään ihme, onhan ohje sukupolvien saatossa täydelliseksi muotoutunut!

Riävä

6 dl vettä

2 tl sokeria

1 tl suolaa

1 pala hiivaa (50g)

5 dl ohrajauhoja

5 dl vehnäjauhoja

Mittaa kulhoon kädenlämpöinen vesi. Liuota siihen sokeri, suola ja hiiva. Vispaa nesteeseen ohrajauhot ja anna taikinan levätä noin 5 minuuttia. Laita uuni kuumenemaan 300 asteeseen.

Sekoita vehnäjauhot vähitellen lisäillen taikinaan. Käytä sekoittamiseen puuhaarukkaa. Sekoita voimakkaasti. Anna taikinan kohota hetki liinan alla. Taikina saa olla löysähköä, mutta jos se tuntuu liian löysältä, lisää vehnäjauhoja (1/2 dl kerrallaan). Kiinteämpi leipä on helpompi leipoa, mutta ei ole niin pehmeä valmiina. Sopivan pehmeä taikina on vähän kuin... maapähkinävoita.

Jauhota pöytä kunnolla vehnäjauhoilla. Kaada puolet taikinasta kasaksi pöydälle. "Nosta" leivän reunat sivuilta keskelle, aina vastakkaisilta sivuilta nostaen, kuin tekisit lahjapakettia. Nappaa jauhoisin käsin leivän alta kiinni ja kiepauta leipä ylösalaisin pellille. Pöytää vasten ollut puoli on nyt siis leivän päällinen ja nostetut reunat jäävät pohjalle. Leipä on kokonaan jauhotettu. Toista sama lopulle taikinalle ja anna leipien kohota hetki liinan alla. 

Pistele kohonneet leivät nopeasti haarukalla. Paista leipiä uunin alatasolla 20 minuuttia 300 asteessa. Jos leivät meinaavat palaa päältä, laita niiden päälle leivinpaperinpala. Kypsän leivän tunnistaa siitä, että sen pohja kumisee kun siihen koputtaa. Anna kypsien leipien jäähtyä leivinliinan alla.

Rievä maistuu parhaalta tuoreeltaan, voisipaisun kera. Säilytykseen ideaali on paperipussi ja huonelämpötila. 

Ps. Rievästä on moneen - tällä kertaa käytin viimeisen, vähän jo kuivahtaneen rievänpalan palak tofun joukkoon pilkottuna. Toimi!