Suomi-Argentiina-Suomi

Ruokakulttuurissa kuuminta hottia on ollut viime aikoina katuruoka. Hampparit, hodarit, wokit ja muu nopea ja maukas ovat täyttäneet ruokalehdet ja blogit, kun street food ja fine dining ovat sekoittuneet sopivan kiehtovaksi sekametelisopaksi. 

Itse pääsin osaksi villitystä, kun sain ystävältäni Venlalta kandilahjaksi Lonely Planetin teoksen The World's Best Street Food: Where to find it & how to make it. Kirja antaa sopivan perusteellisen katsauksen maailman eri kolkkien katukeittiöihin esitellen aina ruoan, sen alkuperän ja variaatiot ja antaen tietenkin reseptin kokeiltavaksi. Sen avulla pääsee kiehtovasti tutustumaan sekä itse ruokiin että kulttuuriin niiden takana. 

Oikeastaan kaikki kirjan reseptit vaikuttavat herkullisilta ja kokeilun arvoisilta - oikeastaan jo katuruoaksi määrittely takaa sen. Jos jossain maassa ruoka on niin suosittua, että ihmisjoukot ostavat sitä kadulta, ei se tuskin ole pahaa. Kaikki reseptit ovat siis tavallaan varmasti suuren yleisön kannattamia. 

Ensimmäisenä tästä kirjasta päädyin vaikean valinnan jälkeen testaamaan Argentiinalaista choripánia, eräänlaista hot dogia. Choripán on on chorizolla ja mausteisella chimichurrilla täytetty leipä, jota Argentiinassa syödään erityisesti futismatseissa ja grilli-iltamissa perheiden kesken. Herkku on ehdottomasti suosionsa arvoinen - lämmin makkara, mausteinen ja valkosipulinen kastike ja pehmeä leipä muodostavat tajuttoman hyvän makuelämyksen, jonka täydentää sormin syömisen ihana rustiikkisuus ja sotkuisuus. Hyvää, helppoa ja, no, hyvää!

Kasvis-choripán

4 Hälsans Köketin soijachorizoa

1 patonki tai 4 hot dog -sämpylää

chimichurri: 

nippu persiljaa

3 valkosipulinkynttä

1/2 dl oliiviöljyä

1 tomaatti

1/2 sipuli

2 rkl balsamicoa tai punaviinietikkaa

ripaus kuivattuja chilihiutaleita

1 limen mehu

suolaa

pippuria

Paista jäiset chorizot pannulla. Kääntele paistamisen aikana, niin että pinta saa väriä joka puolelta. Makkaroiden paistuessa pilko persilja, valkosipulinkynnet, tomaatti ja sipuli. (Jos et halua choripáneista liian voimakkaan makuisia, kypsennä sipulisilppua noin minuutti mikrossa asetettuna lautaselle vesitilkan kanssa.) Sekoita kaikki chimichurrin ainekset keskenään kulhossa. 

Makkaroiden ollessa kypsiä nosta ne hellalta. Jaa patonki neljään osaan ja viillä osat pitkittäin puoliksi halki niin, että saat leivistä hot dog -taskut. Jaa chimichurri leiville ja aseta leipien chorizot sisään. Nauti tuoreena! 

Ja lumi tuli

"Kannatti valittaa" totesi äiti usein kun olin pieni. Sanaparin sai kuulla, kun oli inissyt jostain mitä oli jo muutenkin saamassa, tai kun joskus harvoin vanhemmat antoivat periksi ja ipana sai tahtonsa läpi. Oikeasti ei kannattanut valittaa, mutta välillä se kantoi hedelmää. 

Näköjään valittaminen kannattaa edelleen. Heti tuli lunta kun vähän inisin. 

Kun minä olin nuori...

... oli talvetkin talvia.

Kamala ikävä lunta ja tuiskua. Olen aina ollut talvi-ihminen, ja Varsinais-Suomen ruohonvihreät talvikuukaudet harmittaa. Onnellisimmillani olen lumipyryssä varpaista nenänpäähän asti villalla vuorattuna, huopikkaat vartta myöten lumessa ja silmäripset jäässä. Se jos jokin on elämää.

Kunnollista ensilunta ei ole tullut vieläkään, vaikka mennään pian joulukuussa. Vain parin tunnin pakkasia ja yksi märkä räntäpäivä. Mielessä pyörii lapsuuden hanget, ne kerrat kun yhdessä yössä tuli metri lunta joka pakkautui kinoksiksi talon seinustoille. Se kun päivän urheilun sai kolaamalla pihan, ja kun talven pimeys taittuu valkoisiin hankiin. 

Tule jo rakas talvi, sinua odotetaan. 

Aamulehti ai laav juu

Jo vuosien ajan on aina lomien korvilla Aamulehdessä julkaistu aivan loistavia kuva-arvoituksia. Jo kotona asuessa tuli ratkottua ja pohdittua niitä. Erityisesti joululomien aikana on traditioksi muodostunut perheen kivoittelu näiden merkeissä. Lapset vastaan aikuiset asetelmasta tapahtuu paljon pään raapimista, googlettelua, kuiskuttelua ja tiedonhakua. Lopuksi tarkistetaan kummilla on enemmän vastauksia ja pohditaan, lähetetäänkö arvaukset kilpailuun. Koskaan ei olla keksitty kaikkia, saati voitettu...

Kuva-arvoitusten aihe vaihtelee joka kerta. Mieleen muistuu ainakin elokuvat, lentävät lauseet ja lintulajit. Viime jouluna taidettiin arvuutella joululaulujen nimiä. Vuosien saatossa kuvien logiikka on tullut tutuksi, ja vihjeiden rakenteet aukeavat helpommin. Joka kerta ensimmäisellä katsauksella arvoitukset näyttävät kuitenkin aina yhtä mystisiltä. Verrattoman aivojumpan avulla salat kuitenkin yleensä alkavat selvitä - ainakin osin. 

Tämän vuoden syysloman alussa Aamulehti tarjosi arvoituksen, jonka kuviin oli kätketty suomalaisia 2000-luvulla julkaistuja kirjoja. Kerta satun olemaan perheen lukutoukka, päätti perhe lähettää arvoitukset minulle Turkuun. Pitkien pähkäilyjen, muutaman googlauksen ja pienen kaverien tarjoaman konsultoinnin jälkeen sain melkein puolet arvattua. Joulun arvoituksia odotellessa!

Simple pleasures - marraskuu edition

Voi kun voisin sanoa näin:

Olen viime viikot harkinnut kirkasvalolampun ostamista. Jälleen kerran opin ettei kannattaisi sanoa "ei koskaan" - oon aina väittänyt että ei mulle vaan mikään kaamosmasennut iske, ja että syysväsymys on asenteesta kiinni. Ei meinaan näköjään ole. Havahduin tähän siinä vaiheessa, kun oli kaksi viikkoa vältellyt jumppatunteja kotona Sinkkuelämää katsellen, päikkäreitä nukkuen ja pastaa syöden. Googlasin oireet ja sain selkeän diagnoosin: syysväsymys.

Koska jatkuvista päivätorkuista ja säälittävistä pasta-annoksista ei saa paljon materiaalia ihania asioita käsittelevään blogiin, lienee paras palata perusasioiden äärelle. Seuraa siis kivoja-asioita-lista.

Ben&Jerrys-jäätelö

suitsukkeet

ideat kun niitä tarvitaan

Bryggen proteiinibistro

kauppakassi täynnä hedelmiä

kuntonyrkkeily (varsinkin alkulämmöt)

neulominen pitkästä aikaa

se tunne kun nousee pyörän selkään ja polkaisee kevyesti vauhtiin

pitsa

ruokainspiraatiot

yliviivatut kohdat to-do-listalla

positiivisten asioiden jakaminen

villasukat

lempisarjat (ja HBO Nordic)

valonheittimet pimeässä

peikonlehti

se kun joku kuuntelee

nukkuminen

Eino Leino

Tolkien-kurssi yliopistossa

teatteri

kampusalue

uudet kaverit

pakasteeseen jemmatut marjat

Buzzfeed

lukuromaanit

pyttipannu halloumjuustolla

leipominen

yksinolo

oudot ja vaiherikkaat unet

huonekasvit

metsään meneminen

bingo (ja sellaisen tekeminen)

hyvää päivänjatkoa -toivotus

uiminen

matkoista haaveileminen

joululahjasuunnitelmat

kaakao kermavaahdolla

rauhallinen viikonloppu

se että kaikki on hyvin

Antakaa hetki vielä

En tiedä johtuuko elämänpituisesta kirjojen suurkulutuksesta ja vain yleisesti luonteesta, mutta olen aina ollut kova tyttö ajattelemaan tapahtumia narratiivissa. Tapahtumia taaksepäin miettiessä hahmottuu niistä yleensä jonkinlainen draaman kaari tai tarina, ja syy-seuraussuhteita näen sielläkin missä niitä ei ehkä rehellisesti sanottuna ole. 

Tällä kertaa näen elämässäni jatkumon bändiasioissa. Tuntuu siltä, että tasaisin väliajoin hurahdan suomalaiseen poppisryhmään. Kun tässä mietin asiaa taaksepäin, näyttää että lähimenneisyydessä sama kuvio on toistunut melko tasaiseen. Yhtenä talvena oli Ultramariini, sitten tuli Pariisin Kevät. Sen jälkeen kuuntelin yhden kesän Atlètico Kumpulaa, viime syksyn Minä ja Ville Ahosta, ja tämä marraskuu on jo viikon perusteella omistettu Pimeydelle. 

Pimeyttä on kai kaveripiirissäkin hehkuteltu vuoden mittaan, mutta aiemmin tiesin siitä vain nimen. Joka ei houkuttanut. Piti käydä taas kaukana että näin lähelle - olin lapsuudenkodissa lomailemassa ja Radio Suomi soitti poppoon uutta singleä toistuvasti perusiskelmiensä välissä. (Näköjään on kanavan soitetuin kipale viime viikolla!) Ja sieltä se sitten lähti. 

Nyt olen soittanut tuota Hetki vielä -sinkkua luupilla päivästä toiseen. Ja laulanut sitä kadulla ehheh. Korvamadoksi en kuitenkaan biisiä tuomitse, lyriikat vain sattuvat kolahtamaan marraskuuhun aiiiika hyvin. 

Pitääkö mun olla mun koko elämäni tälläinen

ja mihin se viekään

ja pitääkö sulkea ovia joita

ei voi ehkä avata enää?

Ja pitääkö auringon paistaa

kun haluaisi jäädä vaan nukkumaan

Antakaa hetki vielä

hetki vielä...

Saa nähdä jääkö tämä vain marraskuun muistoksi, kuten jatkumon edellisille innostuksille on käynyt. Potentiaalia on kyllä ehdottomasti enempäänkin. Pimeys soittelee sen verran taidolla ja tunteella, että voisin veikata sen pysyvän kaiuttimissa pidempäänkin.

Puuron ihme

Nykyään lemppariruokablogini on mainio Hannan soppa. Siellä reippaalla ja rennolla otteella taiotaan ruokaa niin arkeen kuin vähän fiinimpiin tilanteisiin. Usein lautaselle pääsee myös aasialaisen keittiön herkkuja. Reseptit toimivat, kuvat nostavat kuolan suupieliin ja aina on tunne että oppii jotain vaivatonta mutta uutta ja kiehtovaa. 

Lokakuussa törmäsin kyseisessä blogissa kuitenkin johonkin ennenkulumattomaan. Aivan käsittämättömään ja täysin hämmentävää reseptiin. Hernepuuroon. Siis kaurapuuroon, jossa on herneitä. Suolaiseen puuroon. Mitä ihmettä? Ei voi olla hyvää.

Bloggari Hanna kuitenkin perusteli hernepuuron herkullisuutta todella vakuuttavasti. Suoraan lainatakseni juttu päättyi näin: "Hernepuuro on ihanaa." Pakkohan sitä on uskoa kun toinen niin väittää, joten puuron suurkuluttajana oli tarttuttava haasteeseen. Keräsin raaka-aineet kotiin, ja pari viikkoa aihetta kuumoteltuani tartuin pannuun. 

Harvoin on jännittänyt yhtä paljon kokkailun lopputulos, mutta pettyä ei tarvinnut. Hernepuuro oli ihan mieletöntä. Suussasulavaa, pehmeää, suolaista ja lempeää. Täyttävää, helppoa ja ylellistä. Ei voi muuta todeta, kuin että hernepuuro on ihanaa.   

Hernepuuro à la Hannan Soppa

1 rkl voita

½ sipuli

1 dl isoja (gluteenittomia) kaurahiutaleita

n. 3 dl kasvislientä

1 dl pakasteherneitä

1 dl vastaraastettua parmesania

2 rkl smetanaa

suolaa & mustapippuria

Silppua sipuli. Kuumenna pannu tai pieni kattila ja sulata siinä voi. Freesaa sipulisilppua n. 5 minuttia, kunnes läpikuultavaa. Lisää kaurahiutaleet ja ala lisäämään vettä desi kerrallaan, sekoitellen, ihan niin kuin tekisit risottoa. Osa kaurahiutaleista kypsyy nopeammin (jos käytät kaurasuurimoita, tarvitset enemmän kasvislientä ja aikaa). 

Sekoita joukkoon herneet, juusto ja smetana. Sammuta liesi ja anna muhia pari minuuttia. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaavi puuro kulhoon tai kahteen ja raasta vielä päälle parmesania. Nauti heti.

(ohje suoraan Hannan soppa -blogista)

The lucky ones

Hetkiä viime päivistä, ajalta jolloin syksy oli vielä kirkas ja kuulas, ei harmaa ja kostea kuin nyt. Lokakuuhun on mahtunut kaikkea ihanaa; on ollut ruskaista valoa seinissä, seikkailuja ja kotoilua, Helsinkiä, ja tietenkin pitsaa. 

Tuota kolmannessa kuvassa näkyvää Gazamom -kirjaa lukiessa on ollut usein surullinen, jopa ahdistunut olo. Tänä syksynä maailman kärsimys ja varsinkin Palestiinan ja Israelin vaikea tilanne ovat tulleet enemmän iholle kuin koskaan. Näitä pohtiessa on kotona aina vain useammin soinut lokakuussa löytynyt biisirakkaus, Daughterin Youth. Sen lyriikat iskevät suoraan sinne, missä eniten kaihertaa: "And in you're still breathing you're the lucky ones./ 'Cause most of us are heaving through corrupted lungs." 

Olen niin onnekas että pakahduttaa. 

The winner eats it all...

Olen onnistunut elämässäni.

Tähän mennessä en ole koskaan voinut varastoida kotiin herkkuja. Ne katoavat aina kaapeista alta aikayksikön. Mikään kätkö tai piilo ei ole tarpeeksi. 

Olikin ihan mieletön yllätys kun avasin eilen keksirasiani, ja se oli täynnä suklaakeksejä! Ihania rapeita keksejä, joiden alkuperästä tai tekijästä ei ole mitään muistikuvaa. Joiden olemassaolosta ei ollut mitään aavistusta. Ekaa kertaa ikinä olen onnistunut unohtamaan herkkuja kaappiin. Success!

(Keksit eivät tosin säilyneet kauaa löytämisen jälkeen...)

Ei-niin-säälittävä syksy

Tänä syksynä on ollut enemmän aikaa kuin koskaan. Välillä tylsyys ja apaattisuus ahdistaa, mutta yritän voittaa ne. Nauttia siitä, että saan nukkua pitkään. Katsella tv-sarjoja kauden päivässä. Käydä jumpassa ja jäädä sen jälkeen juttelemaan kaverien kanssa. 

Tehdä sunnuntaisin sitä ruokaa mistä olen haaveillut viikon. Lukea uutisia myös otsikoiden takaa. Siivota useammin. Tiskata ennen banaanikärpäsiä. 

Kun aikaa on vaikka muille jakaa (sitäkin olen tehnyt), on kuitenkin sitä vaikeampi saada tehtyä ne vähän jutut jotka pitäisi hoitaa. Joka vuosi tuntuu tuovan uuden uusia tapoja järjestää arki. Tänä vuonna se on ollut töiden hoitaminen kahviloissa ja kirjastoissa. Kun kotona ehtii olla edellisten vuosien sijaan yli tunnin kerrallaan, muuttuu näköjään hommien tekeminen välttelyksi ja ajelehtimiseksi. Ulos pakeneminen on auttanut. Uudessa ympäristössä keskityn paremmin, en keksi harhauttavia virikkeitä ja toimin määrätietoisemmin. Asiat on hoidettava ennen kuin pääsee kotiin löhöilemään. Se ajaa tekemään.

Töiden siirtäminen kotoa kahviloihin on ihanasti lisännyt myös viihtyvyyttä kotona. Nyt täällä saa oikeasti rentotua. Asiat ovat esillä nauttimista, ei hoitamista varten. Ehtii istua ja katsoa. Polttaa kynttilöitä ja hoitaa kasveja. 

Niin, taisi joku vinkata että näin kannattaa tehdä jo pari vuotta sitten. Mutta pakkohan se on itse yrittää ja erehtyä...