Rakastan paljaita varpaita nurmikolla. Pidän myös jalkaterien työntämisestä uimarannan santaan, asfaltin lämmittämistä jalkapohjista ja kesän ensimmäisiä pyrähdyksiä vielä aavistuksen viileässä maassa matkalla postilaatikolle. Ylen etusivulta lisäklikkauksia saikin aiheesen sopien mielenkiintoinen artikkeli. "Paljain jaloin liikkumisesta on runsaasti iloa ja hyötyä," kerrotaan siinä.
Lyhykäisyydessään juttu menee niin, että paljain jaloin kävely on terveellistä sekä ryhdille, jalkojen asennolle kuin jalkaterien iholle. Kengät muokkaavat kävelyasentoamme, korkokengistä puhumattakaan, ja niin polvet kuin tasapainoaisti kärsivät jatkuvasta kenkien käytöstä. Jalkaterapeutti Riitta Saarikostki kehottaakin kävelemään kesäisin mahdollisimman paljon paljain jaloin. Vaikka ajatus saattaa (vastoin luonnollisia tapoja) jopa hirvittää, tottuu siihen kuulemma parissa viikossa.
Sain siis tieteelliset perustelut lempiasioilleni! Toteuttamista ei tarvinnnut odotella kauaa, vaan jo pian riensin joenrantaan viltin ja kirjakassin (jossa oli mukana myös kengät, kaiken varalta) kanssa nauttimaan ilta-auringosta. Tuntui hurjalta olla ilman kenkiä, korvissa kaikuivat äidin lukuisat varoitukset lasinsiruista ja huumeneuloista, ja itse pohdin vielä, että "mitä noi kaikki nyt ajattelee kun mä tälleen". Kamalaa, miten suuri juttu noin luonnollinen teko voi olla!
Kuitenkin selvisin hyvissä voimissa rantaan ja takaisin, vain kerran kalautin ukkovarpaan verille mukulakivessä. Ja hei, paljain varpain kävely tuntui ihanalta! Kesä oli aina vain enemmän iholla, lämpö nousi asfaltista ja ryhti rentoutui. Ja mikä parasta, vauhti hidastui. Katsoessaan mihin astui ehti myös katsoa mitä ympärillä oli. Tuli pysähdeltyä, hymyiltyä, rauhoituttua ja nautittua ajasta enemmän. Eihän kesällä ole mihinkään kiire. Eihän ympäristö ole vaarallinen. Olen naurettavan ylpeä mustista jalkapohjistani!
Joskus täytyy koskettaa tunteakseen asiat sisimmässään.
Tykkaisit varmasti olla Australiassa, missa voi melkeimpa ympari vuoden kavella ilman kenkia. Kesalla varsinkaan en yleensa jaksa vaivautua kenkien kanssa. Lammin asfaltti, kostea nurmikko, pikimustat jalkapohjat - ihanaa! Paljain jaloin on vapaampi olo.
VastaaPoista-Kaisa-
PS. ikava.