Kesälomiin liittyy aina tietty kaksinaisuus. Toisaalta on ihanaa saada olla vapaalla ja rentoutua. Kuitenkin lomalla saattaa olla stressaantuneempi ja kiireisempi kuin arkena konsanaan. Kauheat odotukset ja kaikki vuoden aikana syrjään työnnetty pitäisi ehtiä kokemaan ja tekemään.
Parin päivän sisään olenkin uinut maauimalassa, kävellyt trapetsilla, katsonut jääkiekkoa, istuttanut yrttejä, käynyt piknikillä, jammaillut afrikkalaisen yhtyeen tahtiin, istunut kahvilassa ystävättärien kanssa, pelannut jalkapalloa kuravellissä, lukenut joenrannassa, opettellut soittamaan Oi Susannan huuliharpulla, katsonut kaikki Taru Sormusten Herrasta leffat putkeen ja pessyt puoli päivää pyykkiä.
Lauantai oli lomapäivien vauhdikkuuden ja täydellisyyden kulminoituma. Lähdin ulos kahdentoista jälkeen, ja kun tulin poikkeamaan sisälle syödäkseni lounasta huomasin kellon olevan jo seitsemän. Silti piti vielä käydä joenrannassa lueskelemassa ja sen jälkeen lenkillä. Rentouttavaa? Ainakin onnellista.
Pari otetta päivästä on jaettava. Ravintolapäivä valtasi kaupungin, joten olihan sitä suunnattava johonkin herkuttelemaan. Kupittaanpuistossa tarjoiltiin Suklaata ja Sirkushuveja, ja minäkin vietin hetken viltteineni tunnelmoimassa. Raakasuklaata ja pakuriteetä, jonglööripoikia ja vannetyttöjä. Suitsukkeen tuoksua ja kitaransoittoa. Naruhyppelyä, paljaat varpaat ja nurmikko, aurinkoa ja hymyjä. Ja sitten vielä puiden väliin pingotettu trapetsi, jota sai kokeilla. Pääsin vain yhden askeleen eteenpäin useista yrityksistä huolimatta, mutta siihen jäi koukkuun! Ihana elävä kaupunki, ihana kesähetki vihreydessä. Ravintolapäivä on loistavuutta.
Olisi pitänyt muka katsoa jääkiekkoa sisällä, mutta en kestänyt seiniä ja jännitystä edes ensimmäistä erää ja karkasin takaisin pihalle. Vanhalta suurtorilta löysin Mahdollisuuksien torin, pitkän rivin kojuja joissa kerrottiin kaikesta ihanasta maailmanparannuksesta, milloin reilun kaupan, lähetystyön tai vegaaniruoan kautta. Hamstrasin esitteitä, kirjoitin vetoomuksia, sain pinssin ja lautapelin ja poseerasin kukkahatussa pehmeiden arvojen puolesta. Lisäksi pyörässäni on nyt tarra "Yksi auto vähemmän". Maailmanparannusflow.
Ja eihän se nyt riittänyt, että olin ollut koko päivän purskahtamaisillani innosta, vaan vielä tuli Brinkkalan sisäpihalla Mahdollisuuksien torin lava vastaan, ja sinne nousi länsiafrikkalainen yhtye Faso Kan. Traditionaalista rummutusta, tanssivia katsojia, heiluvia hihoja, kylmä limettilimsa kädessä, jalat naputtamisesta krampissa, sinisen taivaan ja oranssin seinän kontrasti, ballerinat mukulakivillä, liikkeitä kaukaa ja syvältä, keltaiset helmat ja lentoon lähtevää iloa.
Oi Turku mon amour! Vaikka välillä lomapäivät hukkuvat mahdollisuuksiin, en silti vaihtaisi tätä mihinkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti